28. toukokuuta 2011

Helppo kasvimaa askel askeleelta


Mielikuvissa puutarha kukkii ja viljelyspalsta tuottaa sylikuormalla satoa. Mutta kuinka aloittaa ja miten saa pidettyä kulut kurissa?

  • Varaa aikaa ja suunnittele. Keitä kahvia ja kanna puutarhatuoli keskelle pihaa (+ paperia, kynä, mittanauha). Suunnittele ja mieti. Valitse sopiva, aurinkoinen paikka. Mittaa ja rajaa alue.
  • Aloita pienesti. Helppo kasvimaa palkitsee. Laajenna seuraavina vuosina, jos jaksat.
  • Jätä tilaa. Huomioi suunnitelmissasi ja istutuksissasi tarpeeksi reilut rivinvälit kasvien väliin, että mahdut kulkemaan ja haraamaan. Jos sinulla on vanhoja lautoja, tee niistä itsellesi käytävät joita pitkin voit kulkea ilman että maa tiivistyy. Usein istutukset tulee tehtyä liian tiheään, kun ei viitsisi kunnostaa niin paljon maata. Sitten kun pitäisi kitkeä ja harata, rivienvälit ovat niin ahtaat, että kitkeminen ei suju. Kohta mikään ei huvita, kun rikkaruohot pääsevät valloilleen.
  • Kunnosta maa noin talikon syvyydeltä. Poista kivet, nurmikko ja rikkakasvit ynnä muut.
    Jos perustat kasvimaan nurmikolle, tee kohopenkit nurmikon päälle (yleensä kallein ratkaisu, kun on ostettava multaa ja kehikkoa). TAI
    Poista nurmikkokerros juuristoineen (juurakko ja nurmikko ovat hyvää ainesta kompostiin). Hauikset ja selkälihakset kasvavat. TAI 
  •  Ota vuoden aikalisä. Pääset kaikkein helpoimmalla kun (lainaus Irti oravanpyörästä kirjasta) ”kasaat puun lehtiä, nurmikonleikkuujätettä, heiniä, hiekkaa, pahvia ynnä muuta eloperäistä nurmikon päälle kasvimaaksi haluamallesi alueelle. Vuoden kuluttua nurmikko on maatunut ja voit muokata puhtaan alueen kasvimaaksi. Yksi tapa saada aikaan kasvimaan paikka ilman koneita ja työläitä maankääntöprojekteja on levittää esimerkiksi vanha matto tai pressu heinikon tai nurmikon päälle yhdeksi kesäksi. Se on toimiva ratkaisu nurmikon ja aluskasvillisuuden hävittämiseen. Ainoa huono puoli on, ettei se lisää maahan eloperäistä ainetta tai muodosta humusta, mutta kastemadot viihtyvät kyllä.”
  • Paranna maata. Älä hoida niinkään kasveja, vaan huolehdi maan perusparannuksesta, jotta se pidättäisi sopivalla tavalla vettä, olisi ravinteikasta ja hengittävää. Tiiviiseen maahan (kuten saveen) voi lisätä hiekkaa, hiekkaiseen maahan voi lisätä savea/multaa.

  •  Perusta komposti. Kierrätä keittiöjätteesi ja ota käyttöön pihan perälle haravoimasi lehdet ja muu puutarhasilppu. Kaikki maalajit hyötyvät kompostista.
  •  Kalkitse. Kalkkipussi on hyvä investointi. Maan pH:n on hyvä olla 6–7, joitain poikkeuksia lukuun ottamatta kuten peruna, pensasmustikka, hortensia, rhododendron. Yleensä Suomessa maa on liian hapanta ja siksi kasvit kasvavat kituliaasti.  (Apteekista saa pH-liuskoja.)
  • Suosi kateviljelyä. Se vähentää rikkaruohoja, kuohkeuttaa maata, pitää maan lämpimänä ja suojaa sitä kuivumiselta. Levitä maan pinnalle kasvien juurelle kaikkea eloperäistä mitä vain keksit: olkia ja lehtiä, kompostia, merilevää, järvikasvillisuutta, nurmikonleikkuusilppua, märkää pahvia, sanomalehtiä, raparperinlehtiä jne.
  • Vaali lieroja. Kastemadot rakastavat katteita. Lierot työskentelevät 24/7 maan puolesta ja tuottavat kultaa = niiden uloste on lannoitetta. Mitä enemmän maassasi on lieroja, sen paremmin olet onnistunut maan parannuksessa.
  • Lannoita. Luonnonmukaiseen peruslannoitukseen voi käyttää esim. kanankakkarakeita.  Ostamattakin pärjää. Ilmaista typpilannoitetta saat nokkosista. Laita hyvä sylillinen nokkosia vettä täynnä olevaan saaviin ja anna seistä viikko kaksi.  Sekoittele välillä. Lantraa. (Yksi osa käytettä, 9 osaa vettä.) Haju on tyrmäävä (muista seistä tuulen yläpuolella), mutta kasvit ja maaperän eliölajit kiittävät. Vanha sanonta ”hajussa kasvaa” pitää paikkansa.
  •  Aloita ajoissa. Istutustyöt kannattaa aloittaa heti, kun maa on vielä talven sulamisenvesien jälkeen pehmeää. Mitä pidemmälle kevät ja kesä ehtivät sen vaikeammaksi maanmuokkaus muuttuu.
  • Pieni investointi kasvaa korkoa. Taloutensa kanssa painiskelevalle oman ruuan kasvatuksella on iso merkitys. Jokainen kasvien siemeniin pistetty euro tuottaa noin kymmenen tai kaksikymmentäkertaisesti. Jos ostat esimerkiksi 2 eurolla porkkanasiemenpussin, saat karkeasti 20–40 euron edestä porkkanasatoa. Jos istutat esimerkiksi muutaman euron maksavan raparperintaimen, saat vieläkin suuremman rahallisen hyödyn: kymmeniksi vuosiksi aineksia piirakoihin, mehuihin, hilloihin, säilöttäväksi ja lahjaksi annettavaksi. Yksi mansikantaimi maksaa vajaan euron, mutta se antaa vuosittain noin litran sadon useiden vuosien ajan. Ja voi niitä rahalla korvaamattomia kokemuksia, kun odotellaan makeiden mansikoiden kypsymistä! Jokainen mansikka on aivan erityinen makupala ja juhlahetki.
  •  Suosi monivuotisia. Rajaa pihastasi alue, johon saa jäädä pysyvästi monivuotisia hyötykasveja, esimerkiksi raparperia, ruohosipulia, oreganoa, parsaa, minttua, lipstikkaa, maa-artisokkaa ja mansikoita. Ensimmäisenä vuonna on maan kunnostamisessa ja istuttamisessa vaivaa, mutta seuraavina vuosina monivuotiset kasvit nousevat maasta aivan itsestään ja saat vuosikymmenien ajan satoa verraten vähällä hoidolla.
  • Aina ei tarvitse ostaa. Pyydä ystäviltä, naapureilta, työkavereilta jakopaloja, istukkaita ja pistokkaita. Tai mene lauantaitorille juuri sulkemisaikaan. Saatat löytää roskiin meneviä taimia pelastettaviksi.
  • Istuta monivuotisten kaveriksi jotain nopeaa ja helppoa yksivuotista: salaattia, kesäkurpitsaa, retiisejä tai vaikka jääkaapista itäneen perunan. Ostitko kaupasta yrttejä? Pistä jäljelle jäänyt juuri/ruukku maahan.
  • Kasvata innostusta. Hyvältä maistuva, tuore ja turvallinen ruoka, ulkona vietetty vapaa-aika kasvien kasvua seuratessa on todella mukavaa ja palkitsevaa puuhaa.

18. toukokuuta 2011

Nurmikko vs. ruoka


Tähän aikaan vuodesta moni katselee pihaansa miettien, että sille pitäisi tehdä jotain. Puutarhaharrastus lisää Suomessa suosiotaan, mutta monille pihanhoito on sama kuin nurmikonleikkuu. En löytänyt tilastotietoa kuinka paljon Suomessa on nurmikoita mutta selvää on, että yhteenlaskettuna niitä on tuhansia ja taas tuhansia hehtaareita.

Nurmikko ei tarjoa eläimille ja eliöille suojaa eikä ruokaa. Nurmikko ei tarjoa ihmisillekään muuta kuin velvollisuudentuntoista urakointia parin viikon välein. Nurmikot köyhdyttävät elinympäristöjämme. Elämme aikoja, jolloin avohakkuut, asutus, teollisuus, tiet, radat, louhokset ja muut hankkeet valtaavat kokoajan luonnolta elinsijaa. Eliölajit uhanalaistuvat ja populaatiot pienenevät. Samaan aikaan ostamme yhä kalliimpaa väkilannoittein ja myrkyin kasvatettua ruokaa valtamerien takaa kuljetettuna. Sen vuoksi meidän pitäisi kiinnittää erityistä huomiota pihoihimme.

Mitä muuta ne voisivat olla kuin nurmikkoa? Löytyisikö pihastamme edes muutamaa neliötä yrttimaalle tai kasvimaalle ja enemmän tilaa kauniille kukkaniitylle ja luonnonvaraisille kasveille?
Pienillä piharatkaisuilla voimme lisätä sekä luonnon että omaa hyvinvointia. Mitä vähemmän pihoissamme on nurmikkoa, sen enemmän siellä on elämää: lintuja, perhosia, sammakoita, sisiliskoja, leppäkerttuja, heinäsirkkoja, siilejä. Ja iloa!

Miten onnelliseksi voimme tuntea itsemme, kun ripustamme pihapuuhumme linnunpöntön ja sille on heti tarvitsija. Miten etuoikeutetulta voimme itsemme tuntea, kun saamme seurata sinitiaisen tai kirjosiepon pesän rakentamista ja poikasten ruokkimisen vaiheita tai kun perhosparvi löytää istuttamamme kukkapenkin tai rakentamamme perhosbaarin.  Miten osaavaksi voimme itsemme tuntea, kun osaamme kasvattaa itsellemme jotain syötävää!

Puutarhan hoitaminen on rentouttavaa ja auttaa meitä palaamaan juurillemme. Mikä nautinto on upottaa sormensa multaan ja kasvattaa omaa ruokaa! Pihan monimuotoisuuden lisääminen auttaa meitä elämään ympäristötietoisemmin ja tekemään konkreettisia tekoja luonnon puolesta. 

Yhä useampaa huolestuttaa ruoan turvallisuus. Onko ruokamme kasvatettu puhtaasti ilman myrkkyjä? Omassa pihassamme saamme määrätä ruuantuotannon säännöt. Muutaman neliön kokoinen kasvimaa on verraton juttu. Sen sijaan että ruokaa kuljetetaan satoja kilometrejä edestakaisin viljelijältä kauppaan ja kaupasta kotiin, voi kerätä pihaltaan tuoretta - ja todella hyvän makuista satoa.

Onko pihassasi luonnonvaraisia kasveja? Tarkastele pihaasi uusin silmin. Tutki pihasi kasvilajeja, lainaa kirjastosta kasvio ja hyönteisopas ja katsasta mitä kaikkea pihaltasi löytyy. Onko pihallasi suojaa, ruokaa ja vettä, joka tarjoaa eri eliölajeille edellytyksiä lisääntyä? Pientä allasta, jossa linnut voivat peseytyä, sadevesitynnyri rännin alla (jossa on aina joku kalikka pystyssä, jota pitkin eläimet pääsevät turvallisesti veden ääreen juomaan ja peseytymään), siementäviä kasveja, marjoja, hedelmiä, siitepölyä, risukasoja, pensaita, pönttöjä, ikivihreitä puita, lehtipuita? Kaikki, mikä rikkoo nurmikon monotonisuuden, on muutos parempaan suuntaan.

”Mitä kaupunkilainen voi tehdä ja kasvattaa?”, joku kysyy. Vaihtaisitko osan huonekasveistasi ruokakasveihin? Ikkunalaudalla tai parvekkeella on otolliset paikat kasvattaa niin monivuotisia kuin yksivuotisia hyötykasveja. Perhoset löytävät korkealla parvekkeillakin kasvavat keittiöyrtit. Kannattaa myös tutustua http://kaupunkiviljely.fi/ sivustoihin.

Kun vaihtoehtoiselle pihanhoidolle antaa pikkusormen, se saattaa seuraavina vuosina viedä koko käden, niin hauskaa se on. Kasvimaa ja kukkapenkki laajenevat, linnunpönttöjä tulee lisää. Pian rakennetaankin jo lepakonpönttöä ja siilille talviasuntoa. Miten ihanaa olisi, jos olisi tuhansia ja taas tuhansia hehtaareita monimuotoisia, rikkaita pihoja, joissa asuu onnellisia ja iloisia ihmisiä ja kaikki se luonnon lajirikkaus.

11. toukokuuta 2011

Keskiviikkokolumni: Elämä ei saisi olla kauppatavaraa


Riitta Mettomäki pohti 6.4.2011 Hidasta elämää -sivuston keskiviikkokolumnissaan riittäisikö hänelle unelmatyöstä palkaksi 5 euroa tunnilta.

Mielenkiintoista, että Riitta päätyi pohdinnoissaan juuri tuohon viiteen euroon. Se on nimittäin sama luku, johon päädyin tienestilaskelmissani Irti oravanpyörästä -kirjassani. On yllättävää kuinka kalliiksi työpaikan ylläpitäminen tulee. Viisi euroa oli siis se summa, joka minulle jäi puhtaana käteen sairaanhoitajan päivätyöstä, työstä aiheutuvien kulujen jälkeen, kun otin huomioon mitä kaikkia kuluja minulle työstä aiheutui ja siitä, että olin työstäni niin väsynyt. Ostin paljon asioita helpottaakseni jaksamistani, jolloin ansioni haihtuivat taivaan tuuliin – ja jouduin jälleen uurastamaan ansiotyössä saadakseni kuluni katettua.

Päättelin, että ”jos minulla olisi enemmän vapaa-aikaa, joutuisin kuluttamaan ostettaviin asioihin paljon vähemmän. Mitä vähemmän kuluttaisin, ja mitä enemmän voisin tehdä itse, sen vähemmän joutuisin tekemään työtä” (lainaus kirjastani Irti oravanpyörästä). Viisi euroa oli liian vähän Riitalle hänen unelmatyöstään. Ja viisi euroa oli aivan liian vähän minulle työstä, josta oli muodostunut raskas taakka.

Olisin jäänyt hoitoalalle – surkeasta palkasta huolimatta – jos olisin saanut tehdä työni kunnolla. Mutta työrauhaa ei annettu. Päinvastoin, työntekijöillä teetettiin yhä enemmän, koska työnantajat hakivat vain lyhytnäköisiä säästöjä. Näännyin työtaakkani alle, ja koska työhön kului valtaosa päivistäni, olin jatkuvasti väsynyt.

Elämä tuntui valuvan sormieni välistä, kun odotin työpäiväni – ja työurani – loppumista. Työ ei ollut enää intohimo vaan tuskaista hetkestä selviytymistä. Ryhdyin kyseenalaistamaan työtäni ja elämäntapojani. Koin kuitenkin syyllisyyttä alanvaihtoajatuksistani. Oliko oikein jättää hoitoala?

Toisaalta oliko oikein, että työni sairastuttaisi minut? Elämä ei saisi olla kauppatavaraa.
Kuuntelin elimistöäni. Se sanoi: en jaksa tätä. Päättelin, että en hyppäisi kovin korkealta jättäessäni huonosti organisoidun ja palkatun työni, joten jätin hoitoalan. Raskas työ oli vaatinut raskaita huveja. Niistä oli tullut iso menoerä. Päättelin, että jos elämäni ei olisi niin raskasta ja täyteen ladattua, en tarvitsisi erikseen ostettavia asioita, jotka virkistävät minua. Olisin silloin energinen jo muutenkin, sillä elämäni olisi hallittavampaa, kiireettömämpää ja kokonaisvaltaisempaa.

Työ, josta minun ei tarvitsisi enää tienata edes sitä viittä euroa tunnilta, voisi olla samalla kertaa harrastukseni. Ei olisi erikseen työtä ja vapaa-aikaa, työuraa ja eläkeikää, vaan yhtä kokonaisvaltaista elämäntapaa. Ja se kaikkein rakkain harrastus, josta en luopuisi koskaan, olisikin yksi keino ansaita elantoa sen sijaan, että se olisi menoerä. Oli vain löydettävä rohkeutta ja itsekuria, kierrettävä esteet ja karsittava houkutukset, jotka koettivat johtaa minua harhaan ja estää kulkemasta omaa polkuani.

Tärkeintä on miettiä, mikä olisi se työ, jota tekisi vaikka ilmaiseksi. Kuinka hyväksi voisi tulla
esimerkiksi lempiharrastuksessaan, jos voisi tehdä sitä joka ikinen päivä intohimoisesti, eikä työ olisi esteenä ja hidasteena?

Usein elämänmuutos ei kaadu rahaan tai sen puutteeseen, vaan rohkeuteen ja sen puutteeseen. Rohkeutta saa kerättyä vähän kerrallaan, kun alkaa keskittyä tarkoitukseen ja karsii elämästään turhat energiaa vievät asiat pois ja ammentaa tilalle asioita, jotka tuovat energiaa. Silloin ei tarvitse enää laskea tuntipalkkaa. Ei ole kiire päästä perille, vapaapäivään, lomaan tai eläkepäiville, sillä elämästä on tullut mielenkiintoinen mutkitteleva ja jännittävä seikkailupolku. Ikinä ei voi tietää mitä ihanaa seuraavan mutkan takana tulee ja minne se sinut vie.

2. toukokuuta 2011

Roska päivässä


Tässä kuussa järjestetään ensimmäistä kertaa Suomi puhtaaksi -päivä. Tavoitteena on saada 6. toukokuuta järjestettävässä tempauksessa sadattuhannet ihmiset keräämään roskia luonnosta. Otin varaslähdön tapahtumaan viime viikolla, kun tienvarsien lumet olivat sulaneet. Lähdin siistimään lähiympäristöäni ja keräämään tien varrelle heitettyjä roskia metsään vievän vakioreittini varrelta.

Roskienkeruu on tehokasta liikuntaa. Metri kaksi ja kumarrus, roskan nosto pussiin, taas muutama metri ja välillä hyppäys ojaan nyppimään pajunoksiin takertunutta paketin muovikäärettä. Ylös ojasta ja taas kumarrus. Neljä kilometriä samoja edestakaisia liikkeitä kohottaa kuntoa. Roskia oli jälleen valitettavan paljon: pullonkorkkeja, jäätelöpapereita, kaljapulloja ja -tölkkejä, muovinen kukkaruukku ja tupakka-aski. Monta tupakka-askia. On helppoa havaita mikä on ohiajavien poltetuin tupakkamerkki. Tyhjät lääkelevyt kertovat närästyksestä, erektiohäiriöistä, masennuksesta ja säryistä. Joku on nähnyt vaivaa ja taittanut tyhjän karkkipussin ja suklaalevyn käärepaperin siististi pahvisen kahvimukin sisään. Sitten hän on päättänyt siivota autonsa…

Hampurilaisaterian käärepaperitkin löytyvät, vaikka lähin hampurilaisbaari on kolmenkymmenen kilometrin päässä. Ihme kyllä ei ole yhtään koiranjätöksiä. Kumma kuinka koiranjätökset aina talven jälkeen kuumentavat ihmisten tunteita, mutta roskia saa vissiin olla joka paikka väärällään eikä niistä valita kukaan.

Pääsin ylämäkeen metsäni kohdalle. Menin metsään katselemaan ja kuuntelemaan. Sulamisvedet valuivat kallionseinämää alas, linnut lauloivat kilpaa toistensa kanssa. Hirvien jälkiä oli paljon, metsässä oli vielä reilusti lunta. Täytin lintujen ruokintalaitteet viimeistä kertaa tälle keväälle, selässäni kantama reppu keveni huomattavasti.

Palasin takaisin tien varteen keräämään roskia. Olen laittanut metsäni kohdalle kyltin: ”Kiitos, kun et roskaa.” Joku oli siitä huolimatta heittänyt siihen gin-tölkin, jugurttijuomapullon, jääskrapan ja ostoslapun (muista kesäkurpitsa!).  Roskaaja on varmaan tottunut siihen, että äiti tulee perässä ja siivoaa jäljet. Miten ihmisistä on tullut niin välinpitämättömiä? Roskaaminen ei ollut kovin yleistä vielä parikymmentä vuotta sitten.

Ihmiset ajoivat autoillaan ohi ja tuijottivat kumarteluani. Ehkä he ihmettelivät kuinka joku viitsii kerätä toisten heittämiä roskia tienpenkalta. Lähiympäristöni siistiytyminen tekee minulle hyvän mielen. En tiedä huomaavatko muut, että heidän lähiympäristönsä on kauniimpi, riittää että minä tiedän luonnossa olevan hiukan vähemmän roskia.

Olen vuosien ajan kerännyt roskia lähiympäristöstäni säännöllisin välein. Usein kun lähden metsään, otan roskapussin mukaan. Silti talven jälkeen on aina isompi siivousrupeama, kun lumen alta paljastuu kaikenlaista. Roskapussi painoi loppumatkasta armottomasti. Onneksi paluumatkalla oli alamäki ja linnunruuasta tyhjentynyt selkäreppu. Kotona punnitsin säkin: 15 kiloa. Ilmankos alkoi matkajalkaa hyydyttää.

Vapaa toimittaja Tuula-Maria Ahonen on perustanut Roska päivässä -liikkeen, jossa liikkeen jäsenet pyrkivät keräämään päivittäin ainakin yhden roskan lähiympäristöstään. Ajatuksena on, että siistiä ympäristöä ei roskata niin herkästi kuin valmiiksi sotkuista. Myös sympaattinen Roskisnalle kiertää puhumassa muun muassa päiväkodeissa ja kouluissa ekologisesti kestävästä kehityksestä, materiaalien kierrätyksestä ja jätteiden määrän vähentämisestä.

Haastan sinut, rakas lukijani, mukaan Roska päivässä -liikkeeseen. Roska päivässä -liikkeen jäsenen ei tarvitse täyttää jäsenlomakkeita eikä maksaa jäsenmaksuja. Riittää, kun ulos mennessään nostaa päivittäin roskan maasta roskapönttöön ja haastaa mukaan liikkeeseen vähintään yhden uuden ihmisen. Sitoumus on ennen kaikkea sisäinen. Ehkä vielä joskus palaamme aikaan, jolloin Suomi pysyi siistinä ihan itsekseen. Roskia ei tarvinnut kerätä, kun kenellekään ei tullut edes mieleen niitä maahan heittää.