28. kesäkuuta 2012

Joutsensynkroniaa

Ajattelin kertoa teille kuinka pienistä onnekkaista sattumista luonnoneläinten elämän tulkitsemisessa ja ymmärtämisessä (ja auttamisessa) on kyse.

Ystävämme Helena ja Masa ovat vuosittain seuranneet ”omia laulujoutseniaan” Tohlopinjärven rannalla. He kummastelivat minne joutsenet aina katoavat. Kuten viime kesänä: laulujoutsenet tulivat keväällä, rakensivat pesän, hautoivat ja viimein näyttäytyivät kolmen poikasen kanssa, mutta sitten ne katosivat. Tohloppijärvellä ajeltiin pienveneillä. Ehkä joutsenet häiriintyivät. Minne ne olisivat voineet mennä? 

Mietimme minne Tohlopinjärvi laskee. Olisiko mahdollista, että laulujoutsenet veisivät poikasensa Vaakkolampeen? Kai se olisi periaatteessa mahdollista, mutta tuntui aika hankalalta ja riskialttiilta. Siinä pitäisi ylittää Pispalan valtatie ja junarata. Menisikö jossain oja, joka alittaisi vilkkaasti liikennöidyn tien? Ratkaisu tuntui jokseenkin epätodelliselta, mutta mahdolliselta. Joutsenmysteeri jäi selvittämättä, mutta pysyi mielessä, jospa se ratkeaisi joskus. 

Toimin viime kesänä Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin vapaaehtoisena kesäkisavastausten kerääjänä. Kesäkisassa kerättiin luontomuistoja. (Lue kesäkisasta täältä.) Ihmiset saivat kertoa luontomuistoistaan, siis ihan mistä tahansa luontoon liittyvästä muistosta. 

Aivan ”sattumalta” eräs kisan vastaajista kertoi kävelevänsä hyvin usein Vaakkolammen puistikossa. Viime kesänä lampeen oli ilmestynyt laulujoutsenperhe. Ajankohta täsmäsi kumman hyvin samaan hetkeen kuin Tohlopinlammen joutsenet katosivat. Poikasiakin oli samat kolme. Voi ihme ja kumma! Kyllä ne varmaan ovat samat joutsenet, mietimme. Varmoja emme tietenkään voineet olla.

Tänä kesänä toistui sama juttu. Masa piti meitä ihanasti ajan tasalla väliaikatiedotuksin: Laulujoutsenet saapuivat! Nyt ne pesivät! Laulujoutsenilla viisi poikasta!
Ja taas ne katosivat! Olisivatko ne todella voineet siirtyä sinne Vaakkolampeen? 

Miten sattuikin, että pian Masa luki Aamulehdestä, että poliisit olivat ohjanneet laulujoutsenperhettä Pispalassa junaradalla. Sitten kaiken kukkuraksi Tori-lehti julkaisi lukijan ottaman kuvan, jossa laulujoutsenperhe ylittää vilkasta Pispalan valtatietä. 

Ja poikasia on viisi! Eiköhän ne Tohlopista olleet tulossa! Joutsenten on täytynyt eksyä matkalla - tai sitten ne tiesivät tarkasti olinpaikkansa mutta olivat pakotettuja kiertämään esteitä. Onko kuluneen vuoden aikana rakennettu esimerkiksi lisää taloja, jolloin joutsenten entinen kulkureitti on mennyt tukkoon? Onneksi joutsenet pääsivät turvaan!

Näin joutsenmysteeri (ja -perhe) on kummallisella tavalla selvinnyt. Muistakaa: ei ole sattumia tai vahinkoja, vaan synkroniaa.
Edit 6/2014: Sain sähköpostia henkilöltä, jonka puoliso oli tuolloin VR:n liikenteenohjauksessa töissä ja pysäytti junaliikenteen, jotta joutsenet pääsivät turvallisesti raiteiden yli. :D

27. kesäkuuta 2012

Saunanpesän sytykkeitä


Hoitoalalla riittäisi kirveellä töitä. Kirveskään ei riitä. Siksi varmaan varastoin kaikki artikkelit moottorisahalaatikkoon...
Olen siivonnut kevään ja kesän kuluessa aittaa. Taas kerran. Sieltä löytyi iso laatikollinen hoitoalaan ja Rankka kutsumus-kirjan kirjoittamiseen liittyvää materiaalia, satoja lehtileikkeitä hoitoalan epäkohdista. Otin niitä aikoinaan talteen kun luulin että minun pitää pystyä konkreettisesti todistamaan Rankka kutsumus-kirjan väitteet todeksi. Ei tarvinnut todistella, kaikki uskoivat.

Paperit menevät nyt saunansytykkeiksi – ja taas olen yhtä henkistä painolastia kevyempi ja aitta fyysisesti yhtä laatikkoa tyhjempi. Kevin totesi, nähtyään saunassa lojuvan sytykekasan: ”olet melkoinen paperihamsteri”. Niin olenkin. ;) (Tosin en enää.)
Ai ahdistus! On tosi terapeuttista rypistellä näitä papereita ja jättää asiat taakseen.
Ajattelin huvikseni kierrättää pienen osan lehtileikkeistä tämän blogin kautta. Ohessa poimintoja Aamulehden artikkeleiden otsikoista vuosien takaa. Onko hoitoala muuttunut viimeisten vuosien aikana?  Voisivatko otsikot olla edelleen samoja, vaikka on kulunut yli kymmenen vuotta?
  •  Laman säästöjäljet näkyvät edelleen vanhuksien hoidossa. Yksikään Tampereen hoitolaitos ei täytä henkilöstösuositusta (7.11.2000)
  • Tampere sai arvosanan välttävä. Vanhushoito: Laitosten henkilöstömitoitus on pahasti jäljessä (2.2.2001)
  • Hoitajien sijaispula on pahin naismuistiin. Työntekijät saattavat joutua tekemään kaksi vuoroa peräkkäin aamuseitsemästä puoli kymmeneen illalla (11.8.2001)
  • Kantelut lisääntyivät. Lääninhallituksiin vanhustenhuollosta tehtyjen kanteluiden määrä on selvästi lisääntynyt aikaisemmista vuosista (28.10.2001) Tuolloin 60–70 kantelua vuodessa, nyt luvut useissa sadoissa.
  • Kiireestä ja ylitöistä on työpaikoilla tullut sosiaalinen normi. Elämässä pitäisi olla vapaa-aikaakin 20.10.2001
  • Terveydenhoito kaipaa remonttia (26.10.2001)
  • EU-maihin palvelua tarjoava verkkosairaala jäämässä torsoksi. Ongelmana on, ettei Kelalta heru korvausta sähköisistä resepteistä (päivämäärä unohtui, vuodelta 2001)
  • Moni vanhus nukahtaa nälkäisenä (12.12.2001)
  • Ruotsi vetää nyt jo vakituisia sairaanhoitajia Suomesta. Työvoima: Vuoteen 2010 mennessä Pirkanmaalla jää eläkkeelle liki 2000 hoitajaa (30.12.2001)
  • Koukkuniemen vanhainkoti sai turvahousuja lahjoituksena. Tampere vasta selvittää laajempaa tarvetta, yhden lonkkamurtuman hinnalla saataisiin housut koko Koukkuniemen tarpeisiin (18.11.2001)
  • Lahjan vuodepaikka on käytävällä. Ylipaikat: Täpötäydessä Hatanpään sairaalassa elettiin maanantaina tavanomaisessa kiireessä (16.10.2001)
  • Hoitajien työvuoroihin ei ole näköpiirissä helpotusta (27.9.2001)
  • Terveydenhuollossa voitaisiin säästää kymmeniä prosentteja. Toimintatavat: Raimo Sailas organisoisi uudelleen ja yhdistäisi erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon (12.10.2001) Tästäkin puhuttiin siis jo 11 vuotta sitten...
  • Keskustelu vanhushuollosta voi helpottaa ongelmien ratkaisua. Tampereella ei ole puutetta tiedosta tai hyvistä ehdotuksista vaan voimavaroista (31.1.2002)
  • Eläkepommia odottava Tays vakinaistaa yli 140 sijaista. Hoitajapula: Väen määrä talossa ei lisäänny, määräaikaisia edelleen kolmannes (18.1.2002)
  • Soininvaara kaipaa sairaaloihin johtamistaitoa (8.1.2002)
  • Hoitaja väsyy aamuvuoroissa. Väitös: Hoitaja tutki syke- ja lihasmittareilla, mikä omassa ammatissa on raskainta (11.1.2002) (Lue täältä: Sairaanhoitajien kuormittuminen hoitotilanteissa, Marja-Liisa Nuikka) 
  • Vaativa erikoissairaanhoito voi keskittyä suuriin yksiköihin. Terveydenhoito: Maan 21 sairaanhoitopiiristä vain 8:aa pidetään riittävän suurina (vuodelta 2002)
  • Hätäkeskukselle on tulossa tilat Tampereen Kaupin mäelle ja luolaan. Maahan tulee 13 maakunnallista hätäkeskusta (15.4.2002) ”Hyvin suunniteltua työtä ja kestävää kehitystä", kymmenen vuotta myöhemmin Tampereen hätäkeskus siirtyy Poriin:Klikkaa tästä.
  • Lääketieteen etiikka koetuksella. Kunnianhimo, raha ja kiristynyt kilpailu saattavat horjuttaa tutkijan etiikkaa (28.4.2002)
  • Pieni terveyskeskus palvelee parhaiten Pirkanmaalla (17.3.2002)
  • Kaikkia ei hoideta. Piilopriorisointi karsii jo nyt potilaita iän, asuinpaikan ja hyödyllisyyden mukaan. Samaan aikaan rahaa lapioidaan lääkkeisiin ja hoitoihin, joiden tehosta ei ole olemassa tutkittua tietoa (21.7.2002)
  • Sairaanhoitajan työolot odottavat kiireesti korjausta. Kehittymättömät työajat, ikuinen palkkausongelma ja etenemismahdollisuuksien puute karkottavat nuoret alasta kiinnostuneet. Kolmivuorotyö kuluttaa loppuun (24.10.2002)
  • Terveydenhoidon pulmat eivät ratkea vain rahalla. Biaudet vaatii byrokratian purkua, huono johtaminen ja jäykkä työnjako tuhlaavat varoja ja väkeä (26.10.2002)
  • Vaihtelevassa työssä ei eläkepäiviä odotella. Työelämä: Kiire ja työsuhteen epävarmuus siedetään, jos työ on mielekästä (28.6.2002) Juuri näin!
  • Sairaalat siirtyivät valtion vastuulle Norjassa. Potilas voi itse valita sairaalansa ja omalääkärinsä (11.11.2002)
  • Sairauksia voi ehkäistä ihan itsekin. Lama-aikana ehkäisevä terveydenhoito ajettiin alas, ja näennäisistä säästöistä on kertynyt mahtavat jälkilaskut (30.12.2003)
  • Mielenterveysongelmat uusi kansantauti. Normi on muuttunut: kaikkien pitää tehdä koko ajan liikaa. Jos joku sanoo, että minulla on juuri sopivasti hommia, hänessä arvellaan olevan jotain vikaa (21.11.2003) Kertooko tämä ajastamme jotain?
  • Hoidoista saataviin hyötyihin kiinnitetään vähän huomiota. Suomessa on runsaasti voimavaroja verrattuna muihin Euroopan maihin, reilu kolmannes hoidoista on sellaisia, ettei niiden vaikuttavuudesta ole näyttöä (1.12.2003)
  • Keskustelu ja kuunteleminen paransivat työhyvinvointia. Taysin osasto 5AC:llä ratkottiin yhdessä työpaikan solmuja; hoitajien työnjako selkiytyi, tyytyväisyys ja motivaatio lisääntyivät (3.12.2003)
  • Hoitotyö kärsii amatöörijohtamisesta. Johtaminen ei ole kehittämistä, hoitoa eikä huolenpitoa vaan työyksikön toiminnan suunnittelua, toteutusta ja arviointia.  (Päivämäärä hukkunut, vuodelta 2003. Kirjoittajat Pirkanmaan ammattikorkeakoulun lehtoreita Seppo Lehtovuori ja Seija Telaranta, Aamulehden alakerran vieraina.)
  • Tehottomuus syö vanhuspalveluja. Mikäli vanhuspalvelujen tehottomuutta aiheuttavat tekijät ovat yleisiä muissakin kunnissa, ne ovat huomattavia kustannussyöppöjä (Sirpa Syväsen kunnallistalouden väitöskirja 28.6.2003)
  • Uhkailusta ja nimittelystä tullut hoitajille jokapäiväistä. Päihdeongelmat ja niukat resurssit saavat yhä suuremman osan sairaaloiden ja sosiaalipuolen asiakkaista käyttäytymään luolamiehen tavoin (3.7.2003)
  • Potilasvahinkoja korvataan entistä enemmän Pirkanmaalla (7.10.2003)
  • Potilaiden retuuttaminen rasittaa hoitajia laitoksissa. Turussa hoitajien sairaslomat vähenivät pitkäaikaisosastolla puoleen uuden toimintatavan käyttöönoton jälkeen (14.10.2003)
  • Hoitajavajaus Tampereen vanhushuollossa jatkuu. Sairaalaosaston henkilöstön ja potilaiden välinen suhde ei vastaa edes huonon vanhainkotiosaston tasoa (4.11.2003)
  • Hyvinvointivaltio jämähti eiliseen. Poliittisen ilmapiirin laiskuus on ollut lamaa pahempi este hyvinvointipalvelujen uudistamiselle (26.1.2004)
  • Vanhuksen liikalääkitys korvaa lääkäripulaa. Tamperelaislääkärit eivät niele väitteitä tokkuraisista asukkaista (3.5.2004) Eivätkä myönnä kytköksiä lääkefirmoihin...
  • Potilaita uhkaa jako rikkaiden ja köyhien kastiin. Koulukäräjät: Terveysalan opiskelijoista lähes puolet mielii töihin ulkomaille (25.3.2004)
  • Hoitoalan naisten sairauslomat kolminkertaistuneet nopeasti (8.1.2004)
  • Uhrimieli heijastuu kaukaa. Tutkija Ulla-Maija Kauppinen-Perttulan mielestä nainen on palvellut jo tarpeeksi. 1900-luvun alun diakonissat uupuivat ja syyttivät itseään. Liika kuuliaisuus on periytynyt hoitotyöhön ja koko työelämään (6.6.2004)
  • Kaikissa kunnissa ei vanhuksia ulkoiluteta lainkaan. Säästöt: Ruovedellä on 0,12 hoitajaa hoidettavaa kohti, kun suositus on 0,80 hoitajaa (1.5.2005)
  • Hoitajan ranneke mittaa hoitojen hintaa Taysissa. Kun kello piippaa, hoitajat ja lääkärit kirjaavat tekemisensä (27.1.2005)
Näitähän piisaisi. Tässä vain pieni otos.Otsikoihin kiteytyy kaikki. Tiedämme jo epäkohdat ja keinot miten alaa voitaisiin korjata. Teot vain puuttuvat. Kustannuksia säästettäisiin ja pystyttäisiin antamaan parempaa hoitoa, jos hoitajia, konkreettisen työn tekijöitä, kuunneltaisiin enemmän – ja johtoa ja heidän kaukana ruohonjuuritasosta olevia visioita paljon vähemmän. Pienet asiat toisivat suuria muutoksia. 

Täytyy sanoa, että tuntuu todella hyvältä sytytellä saunanpesää rypistämilläni artikkeleilla! Päätöstä jättää hoitoala en ole katunut. Ihan kuin saunanpesäkin syttyisi tavallista paremmin. ;)

19. kesäkuuta 2012

Molskis ja loiskis

Lintuja ja linnunpoikasia on erilaisia, niin montaa kuin on lintulajiakin. Jotkut linnunpoikaset tarvitsevat emojensa hoivaa ja opastusta pitkään. Esimerkiksi varislintujen poikaset (korppi, varis, harakka, naakka, närhi, kuukkeli) seuraavat emojaan pitkälle ensi talveen. Opetettavaa ja opeteltavaa riittää.

Myös laulujoutsenen ja kurkien poikaset ovat pitkään avuttomia ja emojensa tarjoaman turvan varassa. Nokikanan poikaset ovat siitä asteen itsenäisempiä ja tomerampia. Usein näkee emolintujen osoittavan nokallaan kasvia tai hyönteistä: "syö tuosta" ja poikanen tottelee heti.

Niihin verrattuna telkänpoikaset ovat harvinaisen taidokkaita ja itsenäisiä jo pienestä pitäen. Emo saattaa huidella jossain kaukana mutta se ei telkänpoikasten tahtia haittaa. Ne osaavat etsiä ja saalistaa ruokaa tarmokkaasti ilman neuvoa ja apua.

Taitaa olla taas nälkä, kun kasvan niin vauhdikkaasti.

Kurkistanpa ensin näkyykö siellä mitään sukeltamisen arvoista?
 
Jep!

Molskis..

ja loiskis! (Räpylät näkyvät vielä lumpeenlehden alta...)
Yum!

16. kesäkuuta 2012

Kuinka selvitä pienellä rahalla?

Leipää ja Sirkushuveja -sivustolla tarjotaan helsinkiläisille vinkkejä ja linkkejä vähemmän kuluttavaan elämäntapaan. Tarve tai halu selvitä pienellä rahalla voi johtua eri syistä: olosuhteiden pakosta - tilapäisestä tai pidempikestoisesta - säästöprojektista tai elämäntapavalinnasta, jolla tavoitellaan ekologisuutta tai vapautta kulutuskeskeisestä elämäntavasta.

Vinkkejä voi soveltaa omaan tilanteeseensa: vaihda tavaraa netissä, tee edullista kotiruokaa, hyödynnä museoiden ilmaispäiviä ja muuta kulttuuritarjontaa, käytä maksutta ompelukonetta, hyödynnä pääkaupunkiseudun ulkoilukarttaa jne.

Vapaaehtoistoimintaan osallistuminen tekee arjesta aina antoisampaa riippumatta rahatilanteesta. Leipää ja sirkushuveja on kiva vinkkisivusto. Tällainen tarvittaisiin koko maan kattavaksi.

Pst.Onko sinulla ongelma miten ja missä viettää lomaa edullisesti luonnon helmassa? Tsekkaa eri yhdistysten (kuten Suomen luonnonsuojeluliiton) maksuttomat talkooleirit ja retket. Talkoolaiset saavat täyden ylöspidon vastineeksi työpanoksestaan. Mukavaa ja mielekästä tekemistä ja samalla oppii luonnosta lisää.  Klikkaa tästä.


14. kesäkuuta 2012

Muuttaisitko maalle?

Suomi  on väärällään tyhjillään olevia ”mummonmökkejä”, talviasuttavia taloja, jotka olisivat pienellä kunnostuksella ihania koteja. Maaseutu autioituu samaan aikaan kun moni miettii kuinka pompata oravanpyörästä, kun elinkustannukset ja asuntojen hinnat nousevat nousemistaan.

Tässä on yksi esimerkki (klikkaa tästä) miten voisi päästä suhteellisen edullisesti unelmaansa kiinni: 5,88 hehtaaria, talo, navetta, sauna, maakellari ja metsää. Hintapyyntö 80 000 euroa.

Jos toteaisin paikan itselleni sopivaksi (talon kunto, sijainti, kaivo, kulkuyhteydet, posti, palvelut jne…) tekisin tarjouksen vähintään 20 % alhaisemmasta hinnasta (Kihniö on kuitenkin aika syrjässä). En missään nimessä kuuntelisi  metsänhoitoyhdistyksen kommentteja ”uudistusikäisestä metsästä”.
Uudistaminen tarkoittaa heidän kielellään avohakkuuta. Mitä uudistamista avohakkuu on? Tuhoamista se on, kannotkin revitään maasta. Yli satavuotiasta männikköä ei todellakaan kannata mennä kaatamaan. Suomen metsien tila on muuttunut viime aikoina niin surkeaksi, että yli satavuotiaat metsät ovat Suomessa harvinaisuuksia.

Tarjoaisin metsää Metso-ohjelman kautta suojeluun. Mikäli tilan hintaa saisi tingattua ja suojelu hyväksyttäisiin (metsänsuojelusta maksetaan hyvä korvaus!), tilasta jäisi maksettavaa enää 30 - 40 000 euroa. Kohtuuhinta siitä, että minulla olisi liki kuusi hehtaaria monimuotoista luontoa ympärilläni, rauhaa ja upea metsä pystyssä. Pellon antaisin osittain metsittyä (keräisin sieltä polttopuut), osan laittaisin kasvimaaksi, hedelmäpuutarhaksi jne.

Työni järjestäisin niin, että työskentelisin maatilalta tai kotoa käsin tai sitten kävisin vain osa-aikatöissä muutamana päivänä viikossa muualla. Huomattava on, että kustannukset pysyvät kurissa ainoastaan jos unohtaa jatkuvat elintaso- ja sisustusremontit ja laskee vaatimustasoaan ja luopuu perfektionismistaan. Tee se itse -taidot alkaisivat karttua ja ympäröivä luonto toisi elämään kaiken mitä tarvitsisi.

Erilaisia esimerkkejä ja ratkaisuja on vaikka kuinka paljon, tämä kohde vain oli mielestäni aika havainnollistava siitä, että muutakin on tarjolla kuin viikonlopun lehden (tai Oikotien) kahden ja kolmensadan tuhannen asuntoilmoitukset, jolla pääsee asumaan avohakkuulle rakennettuun pikkusievään omakotitaloon, joka pidetään ilmastoinnilla viileänä, kun tontilla ei ole yhtäkään puuta pystyssä varjostamassa auringolta ja ihmetellään kymmenien muiden naapurien kanssa kuinka loppuelämä menee ankeassa elinympäristössä velkaa maksellessa. Kyllä kannatti.

13. kesäkuuta 2012

Päiväni lupiinintappajana

Lupiinin juuressa näkyvät pallukat ovat typpinystyröitä, jolla lupiini sitoo itselleen ilmakehästä typpeä.
Vaikka muuten olen aina vaalimassa kasveja ja siirrän esimerkiksi polulle kasvavat pikkupuut muualle kasvamaan, on yksi kasvilaji, jota kohtaan en tunne sympatiaa. Nimittäin lupiinit. Niitä on joka paikassa. Argh! Lupiinit ovat aikoinaan karanneet puutarhoista ja levinneet tehokkaasti pitkin Suomea. Tienpientareet ovat niitä väärällään.

Valitettavasti lupiinit eivät alun perin ole kuuluneet Suomen luontoon ja nyt ne valtaavat alaa alkuperäisiltä, herkiltä ja hentokasvuisilta luonnonkukilta.

Lupiinit aloittelevat juuri kukintaansa, joten minun pitäisi nyt kiireesti käydä lupiinien kimppuun. Ainakin niittämässä ne matalaksi, vaikka parasta olisi talikoida ne juurineen ylös. Voi miten mahdoton homma! Mutta minä haluan pitää ihanat niittykasvini: ahomansikat, ketoneilikat, metsäkurjenpolvet, kurjenkellot... Pakko on jotain yrittää.

Lupiinin menestymisen salaisuus on sen juuristossa. Lupiini on niin sanottu typensitojakasvi. Sen juuristossa on typpinystyröitä. Nystyrät (yhteistyössä maan bakteerien kanssa) pystyvät sitomaan typpeä ilmakehästä. Uskomaton juttu!

Typpi kiihdyttää kasvua, se on lannoite. Näin lupiini lannoittaa itse itseään, valtaa alaa ja menestyy. Alkuperäiset niittykukkamme puolestaan tarvitsisivat köyhää ja vaatimatonta maata.

Mitä rehevämpi maa, sen huonompi kukinta = sen vähemmän siemeniä ja entistä vähemmän kukintaa. Tämä pätee myös perennapenkissä. Jos ihmettelet miksi kukkapenkkisi kukat eivät kuki, mutta vihreä lehtiosuus kasvaa hyvin, olet antanut kasveille liikaa lantaa.

Jos haluat säilyttää kauniin kukkaniityn, hävitä lupiini.  Jos kuitenkin pidät lupiinista, huolehdi ettei se ehdit siementämään (katko siemenkodat ja polta ne) ja leviä puutarhastasi eteenpäin.
Lepän typpinystyrät ovat punaisia.

Typpinystyrät ovat mielenkiintoinen juttu. Lepälläkin on typpinystyrät. Sen vuoksi leppä tiputtaa lehtensä syksyllä vihreänä. Typpeä on sen käyttöön yllin kyllin, ravinteita ei tarvitse vetää talteen syksyn tullen.

Kasvimaan pitäjälle typpitietoudesta on hyötyä. Haluamme kasvimaalle typpeä, jotta kasvit kasvavat. Typpeä on monessa eri muodossa. Kaupasta sitä ostetaan esim. kanankakkasäkeissä, mutta omavaraisesti typpeä saa kasvattamalla viherlannoituskasveja, kuten hernettä, papuja, härkäpäpuja, sinimailasta, virnaa ja apilaa. Näillä kaikilla on typpinystyröitä juuristossaan. Kasvata tänä vuonna jotain viherlannoituskasveista ja ensi vuonna samalla paikalla kasvia, joka vaatii paljon voimaa (esimerkiksi valkosipuli tai kaali).

Luonnossa typpeä on oikeastaan kaikessa mikä on vihreää (kuten nurmikonleikkuusta tulevasta hakkeesta). Jos kasvimaan kasvit kasvavat kituliaasti, maa kannattaa kattaa vihreällä aineksella esimerkiksi niitetyillä lupiininlehdillä, lepänlehdillä, vesirutolla tai niitetyllä apilalla.

Kun näen nuutuvat lupiininlehdet kasvimaan katteena, hihitän voitonriemuista naurua. Ha haa, nitistin teidät ja sain lannoitettakin vielä! ;)

Ainoa vaan, että lupiinit jatkavat leviämistään ja lähestyvät tonttini ulkopuolelta kuin pelottavat alienit. Peli on varmaan jo menetetty (varsinkin kun seuraa väärin ajoitettuja teidenvarsiniittoja), mutta jatkan taistelua. Varmaan arvaatte mikä on päiväni ohjelmassa...


12. kesäkuuta 2012

Voisitko sinäkin tehdä "Kaarinat"?


En ole aiemmin kuullut Työelämän kehittämisen erikoislehdestä, Telmasta, mutta nyt kuulin, sillä siellä on Tarja Västilän kirjoittama kirja-arvostelu Irti oravanpyörästä-kirjasta. Klikkaa tästä (sivu 61).

Hyvä, että työelämää koetetaan kehittää. Siivosin aittaa ja löysin sieltä pahvilaatikon jonne olen kerännyt hoitoalaa käsitteleviä lehtiartikkeleita ajalta jolloin kirjoitin Rankkaa kutsumusta. Lueskellessani artikkeleita totesin ettei monikaan asia ole  muuttunut yli kymmenessä vuodessa. Samoista asioista väännetään edelleen. (Ilmankos en Telma-lehdestä mitään tiennytkään. Se ei varmaan kuulu hoitoalan ihmisten vakilukemistoon... ;)

9. kesäkuuta 2012

Oravanpyörässä juoksemisen taito

Kuvan oravat eivät juokse oravanpyörässä, vaan haapaa ympäri. Oravanpoikanen (vas.) harjoittelee puun ympäri pyörimisen taitoja emonsa (oik.) opastamana. ;)
Heidi Somnar on tehnyt taas mainion oravanpyörä-koosteen Elävään arkistoon.
Kannattaa käydä lukaisemassa, jos aihe kiinnostaa.


8. kesäkuuta 2012

Oletko kuullut käen kukkuvan?

Kuva: Mika Selin

Birdlife Suomi järjestää Mökkibongaus-tapahtuman viikonloppuna 9.–10.6. Tänä vuonna Mökkibongauksessa kysellään käen kukkumisesta ja kerätään havaintoja kymmenestä tutusta lintulajista:
  • laulujoutsen
  • kyhmyjoutsen 
  • kuikka 
  • mustakurkku-uikku 
  • meriharakka 
  •  käki
  • västäräkki 
  • kirjosieppo 
  • talitiainen 
  • peippo 
Mökkibongaukseen voi osallistua kuka tahansa missä tahansa Suomessa. Osallistumismaksua ei ole eikä ennakkoilmoittautumista tarvita.

Näin osallistut Mökkibongaukseen
  • Vastaa kysymykseen, oletko kuullut käen kukkuvan tänä vuonna.
  • Jos havaitset Mökkibongausviikonloppuna (9.–10.6.) edes yhden edellä mainituista mökkibongauslajeista, laske suurin samaan aikaan näkyvissä oleva lajikohtainen yksilömäärä.
  • Tallenna vastauksesi ja havaintosi BirdLifelle 17.6. mennessä BirdLifen sivuston lomakkeelle tai postikortilla.
Lähetetyt havainnot antavat tärkeää tietoa linnustostamme ja sen muutoksista. Kaikkien havaintoja läehttäneiden kesken arvotaan palkintoja.

5. kesäkuuta 2012

Mistä on pienet talitiaisen poikaset tehty?

Mistä on pienet talitiaisen poikaset tehty?


Keltaisista toukista...
punaisista ötököistä...
hämähäkeistä...
ja muurahaisista.

Niistä on pienet talitiaisen poikaset tehty!

PS. Tiaiset aloittavat kohta toisen pesinnän, kunhan saavat edelliset poikasensa hyvin maailmalle. Monilla linnunpönttöjen ripustamisen esteenä on luulo, että pöntöt ovat hankalia ripustettavia ja puhdistettavia. Linnunpönttöjä ei tarvitse ripustaa korkealle. Tikapuita ei tarvitse siihen puuhaan ollenkaan. Aina on hyvä aika ripustaa linnunpönttö!

3. kesäkuuta 2012

Oravaperheen hattutemppu


Pari viikkoa sitten talomme eteisen katolta alkoi kuulua rapinaa. Sisään- ja uloskulkiessamme ryhdyimme tarkkailemaan äänen lähdettä. Muutamana päivänä näimme pienen häivähdyksen liikettä. "Näitkö? Siellä vilahti joku. Sen täytyy olla oravanpoikanen!" Odotimme monta päivää ja viimein oravanpoikanen kurkisti katonraosta. 
Kului muutama päivä hiljaiseloa, vain muutamia vilahduksia poikasesta. Kuulin epämääräistä rapinaa talon seinältä. Sitten raapimisen ja tipahtamisen ääni ja sitten... ei enää mitään. Menin katsomaan. Voi ei! Oravanpoikanen oli tipahtanut pesästä! Se oli kovin pieni ja heiveröisen näköinen. Päätimme ettemme tee mitään vaan seuraamme tilannetta kauempaa. Emon täytyi olla lähellä. Jos poikaseen tulee ihmisen hajua, emo voi hylätä poikasensa. 
Oravanpoikanen kiipeili pitkin talon seiniä ja nuuhkutti. Se koetti löytää takaisin pesälle. Mutta sitten se eksyi katolle. Katto oli jyrkkä ja pelottava ja siellä oli tosi vaikea liikkua. Katonreuna osoittautui tenkkapooksi. Aina kun poikanen meinasi kääntyä räystään alle, palatakseen seinälle, se meinasi tipahtaa. Kynnet eivät pitäneet. Niinpä oravanpoikanen pyöri ympyrää talon katolla. Arvelin, että kohta varis tai harakka tulee nappaamaan paljaalta katolta helpon saaliin. Kuinka paljon luonnon kiertokulkuun voi ja kannattaa puuttua? 
Välillä oravanpoikanen otti nokoset rännissä. Se oli ihan väsy. Päässä hämähäkinseittejä ja haavan norkkoja. Poikanen alkoi näyttää uupuneelta. Seuraavan kerran kun se yritti räystään alle Kevin nosti pitkän laudan katon reunalle vaakatasoon ja piteli lautaa niin kauan, että poikanen pääsi katolta alas ja lautaa pitkin suoraan pesälle. Poikanen livahti sinne salamannopeasti. Huokaisimme kaikki helpotuksesta, että poikasen seikkailu päättyi onnellisesti. Illalla ristimme oravan Manolitoksi. Se oli just sen näköinen. ;) 

Kului pari päivää ja Manolitoja olikin kaksi! Olipas se hauska yllätys! Oli lämmintä ja vietin paljon aikaa terassilla katsellen poikasten touhuja. Pohdiskelin montakohan poikasta orava voi tehdä. Riippuu varmaan ravintotilanteesta, toisten oravien määristä, säästä, oravaemon kunnosta, millaisen reviirin se on saanut ja ties mistä. No, tällä kertaa poikasia on jostain syystä vain kaksi, päättelin.


Paitsi että seuraavana päivänä Manolitoja olikin kolme! Kevin oli kalareissussa. Soitin kertoakseni, että Manolitoja on jo kolme. "Ei voi olla!" "On, on! En huijaa!" 
Viikon lopulla (viikko ensimmäisen oravanpoikasen pelastamisesta) katonrajassa vilahti nopeasti neljäs poikanen! Poikasilla oli selvät kokoerot. Seikkailija-Manolito oli kaikkein isoin ja rohkein. Se teki pidempiä reissuja lähipuihin, kiipesi jalkaani ylöspäin ja uhkui ja puhkui hassua oravanpoikasenääntä (joka muistuttaa aika paljon siilin putputusta). Pienin vain välillä vilkaisi katonrajasta. Melkoinen oravaperhe! Hiljalleen oravanpoikaset laajensivat reviiriään ja niitä näkyi vähemmän talon ympäristössä. 

Mutta kuinkas sitten kävikään? Viikkoa myöhemmin oravaperhe oli kokoontunut terassille. Yksi, kaksi, kolme, neljä.... viisi! Oravaemo on kuvassa vasemmalla ja tarkkailee ovatko poikaset valokuvaajalta turvassa. Ettekä arvaa mitä sitten tapahtui. Oravat muuttivat! (Näin ainakin päättelin.) Oravaäiti haki aikaisemmasta pesästä kattovillaamme (jossa oli ilmeisesti heidän pesänsä hajua) ja vei sen hajumerkiksi uuteen majapaikkaan. Ja niin koko Manolitoletka seurasi oravaäitiä... saunamme välikattoon.