29. elokuuta 2012

Keskiviikkokolumni: Puut ovat ihmistä viisaampia

Muisti on kummallinen asia. Sen ansiosta osaamme monimutkaiset asiat ja ihmeelliset yksityiskohdat. Sen ansiosta pystymme suorittamaan monta asiaa yhtä aikaa. Ylisuoritamme, sillä tekemätöntä työtä riittää. Stressaannumme, kiristelemme hampaitamme ja väsymme. Emme kuuntele elimistömme ääntä.  Jatkamme puurtamista. On mukamas tärkeämpää miltä asiat näyttävät ja mitä muut ajattelevat meistä kuin mitä itse tunnemme ja ajattelemme.

Elimistön on keksittävä erilaisia konsteja ylitunnollisten ihmisten pysäyttämiseksi. Tulee päänsärkyä, lihasvaivoja, ahdistuskohtauksia tai rytmihäiriöitä. Kuuntelemmeko elimistöämme? En minä ainakaan kuunnellut. Vedin vain hetken henkeä, ja jatkoin kahta kovemmalla höökillä.  Elimistön oli otettava kovemmat otteet käyttöön. ”Heikennetään sen muistia ja keskittymiskykyä! Sitten sen on pakko pysähtyä.”  Ja niin kävi. Oli pakko opetella hitaampi tahti, kun aivot tekivät kertakaikkisen stopin: ”Seis seis seis, liian monta asiaa yhdellä kerralla!”

Uskon, että kaikella on jokin kohtalonyhteys, muistin heikkenemiselläkin. Tasapainon häiriytyminen on elimistön puolustuskeino, ainoa konsti saada ihminen pysähtymään ja muuttamaan elämäntapojaan.   Alkuun meinasin juuttua rajoitukseeni ja toivoin, että muistini palaisi ennalleen. Miten siinä olisi käynyt? Tunnollisena ihmisenä olisin palannut takaisin työhön, jossa antaisin itsestäni liian paljon. Nykyinen hajamielisyyteni ansaitsee kunnioitukseni. Se suojelee minua ja ohjaa terveempään ja luonnonmukaisempaan elämään. Se on kehoni viisautta, joka antaa minulle luvan olla huolettomampi.

Tuntuu ettei koskaan ole ollut niin paljon pahoinvoivia ihmisiä kuin nyt. Yhteiskunnan kehityssuunta ei ole tuonut hyvinvointia. Olemme unohtaneet kuunnella sieluamme. Miten voimme kohdella itseämme niin ankarasti?

Luin Joshua Foerin kirjaa Kaiken muistamisen taito. Siinä oli mielenkiintoinen kohta, joka lohdutti ja johon olen valmis uskomaan. Meidän ei pidä eikä tarvitse muistaa kaikkea, sillä muistimme ei ole täysin mukautunut nykyiseen informaatioaikakauteen. Kuten näkökykymme, kielellinen kykymme, kykymme kävellä kahdella jalalla ja kaikki muut biologiset ominaisuutemme, muistimmekin kehittyi evoluution saatossa nykyisestä huomattavasti poikkeavassa ympäristössä. Evoluutio, joka muokkasi muinaisten esivanhempien alkukantaiset aivot nykyaivoiksi, tapahtui kymmeniä tuhansia vuosia sitten, jolloin lajimme hankki elantonsa metsästäjä-keräilijöinä. Lainaus kirjasta:

“Tehtävät, joita meidän pitää nykyisin suorittaa ja muistaa eivät olleet yksinkertaisesti tarpeen siinä ympäristössä, jossa ihmisaivot kehittyivät. Esivanhempiemme ei tarvinnut muistaa puhelinnumeroita, salasanoja, työsuoritusten yksityiskohtaisia ohjeita tai historian kurssin yksityiskohtia, koska elämä oli yksinkertaista ja ihmiset elivät pienissä ja muuttumattomissa ryhmissä. 

Hominidiesivanhempiemme piti muistaa, mistä he saisivat ruokaa ja tarpeellisia tarvikkeita, miten he pääsisivät takaisin kotiin ja mitkä kasvit olivat syömäkelpoisia tai myrkyllisiä. Heidän muistinsa olivat tarinoissa ja maisemissa. Esimerkiksi Australiassa aboriginaalit ja Amerikassa apassit sijoittivat kertomuksensa paikallisiin maanpinnan muotoihin ja lauloivat ne pitkin maisemaa. Jokainen mäennyppylä, kallio, vuori ja joki sai kertomuksessa jonkin osan. Myytit ja maisemat olivat yhtä.

Maisemaan upotettuihin kertomuksiin liittyy murheellinen sivujuonne: kun USA:n hallitus riisti alkuperäisiltä amerikkalaisilta maat, nämä menettivät kotinsa lisäksi myös mytologiansa. Sitä tärkeää opetusta emme saisi unohtaa.”

Isoin huolenaiheeni ei ole olekaan hajamielisyyteni, vaan pelko siitä, koska lähiympäristöni viimeiset, toistaiseksi avohakkuilta säästyneet, metsät hakataan nurin. Miten voimme kohdella luontoa niin ankarasti? Intiaanit ovat sanoneet: “Minkään puun oksat eivät ole niin hulluja, että taistelisivat keskenään.”  Mutta ihmiset taitavat niin hulluja olla.

26. elokuuta 2012

Komposti-taksista ruokaa

Jeremy Brosowsky on perustanut Compost Cabin, komposti-taksin, Washington DC:ssä, Yhdysvalloissa. Hän kerää 80-100 asiakkaan keittiökompostiainekset, vie ne yhteisöpuutarhaan kompostoitumaan ja muuttaa ainekset ravinnerikkaaksi kompostiksi.

Valtaosa kompostista käytetään paikan päällä puutarhassa mutta asiakkaat voivat myös hakea osan kompostista takaisin omaan käyttöönsä. Jokaista 25 kiloa luovutettua kompostijätettä vastaan voi saada takaisin 2,5 kg valmista kompostia ja puoli kiloa matojen luomaa ravinnetta. Jos sitä ei tarvitse, se luovutetaan yhteisöpuutarhan käyttöön. 

Brosowsky uskoo, että hän voi luoda tällä tavalla kaupunkeihin uudenlaisia työpaikkoja. Hän sanoo:”Kyse ei ole vain jätteiden vähentämisestä vaan myös ruoantuotannosta.”.

Puhtaampi ilma, vähemmän jätteitä, pienempi hiilijalanjälki, vihreämpi koti tai firma, vahva yhteisö, hienoa uutta maa-ainesta, ilmaista ruokaa. Kompostointi on mahtavaa! Kuka perustaa Suomeen ensimmäisen komposti-taksin?

20. elokuuta 2012

Satokartta ja sadonkorjuupyöräily

Välitänpä tämän viestin tännekin tiedoksi. Kivalta ja mielenkiintoiselta vaikuttava juttu tamperelaisille. Mahtaako muissakin kaupungeissa olla vastaavaa toimintaa?

Tamperelaiset voivat vastedes hyödyntää aiempaa helpommin kaupungin
puistoissa, joutomailla ja metsiköissä kasvavia ruokapuita ja -pensaita.
Elokuussa osoitteessa http://tampereensatokartta.net on avattu kartta,
johon merkittyjen kasvien sato on kenen tahansa kerättävissä. Kartta on
myös avoin täydennettäväksi omilla havainnoilla satokasveista.

Satokartan tarjoamiin antimiin voi tutustua Tampereen
ympäristönsuojeluyhdistyksen järjestämillä sadonkorjuupyöräilyillä syyskuun
9. ja 15. päivä. Sadonkorjuupyöräilyt ovat maksuttomia tutustumis- ja
keruuretkiä lähiympäristön satokasvipaikoille.

Sunnuntaina 9.9. tutustutaan Ala-Pispalan, Hyhkyn ja Epilän alueen omena-
ja marjasatoon. Tapaaminen Tahmelan rannassa klo 16.

Lauantaina 15.9. kierretään ydinkeskustan satokasveja. Tapaaminen
Keskustorilla klo 16.

Retkillä on säävaraus. Molemmille retkille mahtuu 15 ensin
ilmoittautunutta. Lisätietoja ja ilmoittautumiset:
tampereensatokartta(ät)gmail.com.

Tervetuloa!

17. elokuuta 2012

Vuori ja orava

Oli orava ja kukkula,
ja niille tuli riita.
Vuori sanoi: "Mokoma sintti."
Nöpönenä vastasi:
"Itse olet iso rontti,
mutta ihan kaikkea
maailmassa tarvitaan,
pieniä ja suuria,
aikoja ja tuulia.

Eikä ole noloa,
asua tätä koloa.
Jollen ole iso kuin sinä,
et sinä ole pieni kuten minä,
etkä yhtä ketterä.
Kieltämättä hienoa
on kupeillasi kirmata.
On jokaisella avunsa.
Jos puuston kantaja en ole tärkeä,
et sinä osaa pähkinöitä särkeä.

-Ralph Waldo Emerson-

16. elokuuta 2012

Dream and do!

Sain yhteydenoton Dreamdo Oy:sta. Minua pyydettiin ”Entäs jos…”-tapahtumaan, joka pidetään Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa. 13.9. klo 18-20.

Minulle kerrottiin, että tapahtumassa haastatellaan mielenkiintoisia ihmisiä jotka tekevät hienoja asioita ja näin rohkaisevat ihmisiä unelmoimaan ja tekemään unelmistaan totta. Formaattina toimii "Entä jos.. (muuttaisin maalle ja eläisin alle neljälläsadalla eurolla kuussa)?".

Olin aivan tohkeissani. Miten hieno idea Dreamdo:n taustalla on! (Heillä on inspiroivat kotisivut! Katso täältä! Tapahtuman kampanjasivut avataan pikapuoliin.) Puhuisin kovasti mielelläni näistä asioista ja miten unelmista voi tehdä totta. Ainoa vaan, että... kärsin tolkuttomasta esiintymisjännityksestä. (Eikä Helsingin Design Week:in tapahtuma liene parhaimpia paikkoja harjoitella esiintymisjännityksestä pääsemistä...)

En tiedä miten tällainen erakkoluonteinen, omissa oloissaan viihtyvä, aikoinaan loppuun palamisen aikana paniikkihäiriöistäkin kärsinyt, ihminen saisi jostain esiintymisvarmuutta. Ehkä esiintyminen ei vain ole minun juttuni. Kaikki eivät ole samasta muotista –eikä pidäkään olla. Kaikki kun nyt vain eivät ole ulospäinsuuntautuneita varmoja esiintyjiä. (Luen parhaillaan Petri Tammisen Muita hyviä ominaisuuksia ja nauran ihan hulluna hänen esiintymisjännitystä kuvaaville tarinoille. Kertakaikkisen osuvia! Kannattaa lukea!) 

Dreamdo:n toimintaidea on hieno: auttaa ihmisiä unelmoimaan ja toimimaan unelmiensa eteen. Liian paljon kuulemme negatiivista ja ikävää. Ahdistus ja pelko passivoi. Unelmat on liian helppo ohittaa. Tarvitsemme enemmän toimintaa unelmiemme eteen. 

Ja kuinka kävi? En sulkenut takanani porttia, kieltäytyessäni kohteliaasti, vaan avasin uuden. On mahdollista, että keksimme toisenlaisen tavan tehdä yhteistyötä.

On vain uskottava unelmiinsa. Unelma sinänsä on jo toteutunut, että voin elää maalla, pikkumökissä kaikessa rauhassa ja silti tarvittaessa ihmiset löytävät minut ja pyytävät esimerkiksi Helsinkiin puhumaan. On minun jotain täytynyt tehdä oikein! :D

Nyt kerron teille eräästä toteutuneesta unelmasta. Nimittäin tästä päivästä.
Heräsin aamulla siihen, että orava repi pellavia talon seinästä. Nousin keittämään kahvia. Laskiessani vettä hanasta katselin ikkunasta ulos. Terassin pöydällä oli haukan sulka. Miten ihana enne! Tästä tulisi hyvä päivä! Otin kahvikuppini ja menin ulos katsomaan joko perhoset olisivat heränneet. Punahatuilla oli mahdoton vilinä. Oli pakko hakea kamera.
Aika kukkahässäkkää mutta ainakin 11 perhosta mahtui samaan kuvaan. ;)
Sitten päätin kokeilla saisinko sudenkorentoja ikuistettua. (Se on tosi vaikeaa, ne on niin nopeita!)

Kuulin Mustikkavuorelta haukan kimitystä, joten päätin muuttaa päivän suunnitelmiani (kirjoittaa, nostaa valkosipuleja ja keittää mehua) ja lähteä katsomaan kuka siellä oikein huutaa. 

Keväällä rannallamme pesi kurkipariskunta, jolla oli ensin kaksi poikasta mutta toiselle tapahtui jotain. Viime viikolla ainokainen kurjenpoikanen oppi lentämään! Nyt kurjet lensivät minua kohti, ei poispäin minusta. (Tiesin, että se sulka lupasi hyvää!) 
Yksi unelma tietysti on, että joskus tulisin hyväksi valokuvaajaksi. :D Kurjenpoikanen viimeisenä, muttei vähäisimpänä.
 Menin metsään, löysin mustatorvisieniä – ja nuolihaukat. Koska olen niin erinomainen kuvaaja, räpsin vaan onnessani menemään enkä yhtään muistanut katsella kameran asetuksia… Olin sieniä kerätessäni painanut jotain ihme nappia ja kaikki meni sekaisin. Hih hii! 
Kun oikein kuvittelee, saattaa erottaa nuolilla merkityt nuolihaukanpoikaset. :D

Voi mahdotonta... Tässä siis nuolihaukkaemot.
Ei harmita, kun naurattaa vaan omat touhuilut. Muisto kahdesta emosta ja kahdesta nuolihaukanpoikasista säilyvät sielussani aina. Söin evääni kaatuneen puun rungolla ja hömötiaisen poikanen tuli ihan viereen katsomaan minua. Kävellessäni tietä pitkin kotiin näin korkealla taivaalla kaartelevan isomman haukan.

Minun mittapuillani päivä oli täydellinen. Toteutunut unelma. Torvisienet ovat kuivumassa, päätin vielä hetken kirjoittaa. Aurinko laskee, nyt menen ulos odottamaan lepakoiden ilmestymistä illan hämärään.

Unelmilla on taipumus toteutua, jos vain jaksamme uskoa niihin. Riittää, että tietää mitä haluaa, silloin tie löytyy. Ei tarvitse tietää miten se löytyy. Se vain löytyy. On uskomatonta kun pistää itsensä vastaanoton taajuudelle, alkaa vetää puoleensa kaikkea sitä mitä tarvitsee. 

**
PS. Olin juuri menossa ulos odottamaan lepakoita, kun... Ikonen ja Ansa (laulujoutsenet) poikasineen tulivat. :)
Mitä Ikonen edellä, sitä Ansa ja poikaset perässä.

13. elokuuta 2012

Näin houkuttelet perhosia pihaasi



Perhoset ovat naamioitumisen mestareita. Tässä kuvassa punahatuilla on neljä perhosta.
Eräs kesän kohokohdista on näin elokuussa, kun punahatut alkavat kukkia. Pihaan ilmestyy yhtäkkiä satoja perhosia. Voisin katsella niiden lentoa ja touhuja vaikka kuinka kauan. Tunnistan vain jonkun verran perhosia, haluaisin oppia enemmän. Katselen aina tarkasti perhosten siipien kuviointia ja yritän saada niistä valokuvan juuri kun ne leväyttävät siipensä auki. 

Hah haa, väärin! Juuri niin ei pidä tehdä! Perhosharrastajaystäväni valisti minua: kun yrittää tunnistaa perhosia ja katselee siipien kuviointia, ei pidä katsella siipien yläpintoja. Esimerkiksi hopeatäplät ovat ylhäältä päin kaikki samannäköisiä, sen sijaan siipien alapinta on jokaisella perhoslajilla omannäköinen. Eli siipien yläpinta on arvuuttelua, alapinta on tietoa. Muistakaapa tämä! Kiitos M.!

Yltä

Alta
Perhosia saa houkuteltua pihaan istuttamalla sinne perhosten suosimia kasveja, joissa on paljon mettä. Parasta on, jos piha on kukkaniitty. (Jälleen kerran: nurmikko nurin ja kasveja tilalle!). Monet niityt ja kedot ja sen myötä perinnekasvit ovat hävinneet ja lupiini valtaa alaa.  

Pihani on mahdollisimman luonnontilainen, nurmikkoa ei ole. Koetan pitää pihaa (peltoa) mahdollisimman monipuolisena, jotta se houkuttelisi mahdollisimman paljon erilaisia eliöitä, kuten perhosia. Niitän heinää vuosittain (sen jälkeen kun niittykukat ovat siementäneet), jotta kukille tulisi heinältä lisää tilaa.
Pihallani kasvaa luonnonvaraisia perhoskasveja kuten voikukkia, nokkosia, pajua, suolaheiniä, hernevirnaa, metsäkurjenpolvia, ohdakkeita, puna-apilaa, mataraa, kultapiiskua, siankärsämöä, pietaryrttiä, karhunputkea ja niin edelleen. Tontillani on paljon haapoja, perhoset ja perhosten toukat rakastavat niitä. Myös sireenit, tammi, jasmike, rusokuusama, syyshortensia ovat hyviä perhosille hyviä puu- ja pensaskasveja. (Jokaiselle puulajille löytyy oma erikoistunut päivä- ja yöperhosensa.)

Istutetuista perhoskasveista punahattu on perhosten ehdoton suosikki. En ole nähnyt minkään muun kukan houkuttelevan niin paljon perhosia. Luonnonvaraisista kukista hernevirnalla tuntuu olevan samantyyppistä vientiä. Heliotrooppi, syyssyrikkä, aurankukka, iisoppi, ruohosipuli, neidonkieli, rohtoraunioyrtti, mäkimeirami, minttu, väinönputki, timjami, iltahelokki, illakko, nukula, myskimalva, syyspäivänhattu, valtikkanauhus, kallionauhus, punatähkä, maksaruoho, samettikukka ja monet muut houkuttelevat ties minkä näköisiä vipeltäjiä.

Paksupääperhonen lentää ketoneilikalle imukärsä onnesta sykkyrällä.
Harjaneilikoita ja palavaa rakkautta ei kai ole yleisesti pidetty hyvänä perhoskasvina, mutta olen huomannut niissä usein ”valkoisia perhosia” (kaaliperhonen, naurisperhonen jne.).  Tärkeää on, että pihasta löytyy ravintokasveja sekä perhosille että toukille ja sitten on vain hyväksyttävä, että toukat popsivat osan kasveista suuhunsa.
Nokkosperhonen ja kimalainen sulassa sovussa auringontähdellä.
Jos oma piha on pelkkää nurmikkoa, voi perhosia yrittää houkutella sinne perhosbaarilla (ja kannattaa hankkiutua kiireesti nurmikostaan eroon!). Perhosbaarissa kannattaa tarjoilla ja kokeilla rohkeasti kaikenlaisia cocktaileja, kuten banaaninsiivuja, vesimelonia ja ylikypsiä hedelmiä. Olen huomannut, että suosituinta on mehunkeitosta jäänyt marjamössö, siinä käy monia eri perhosia ruokailemassa.

Tässä "perhosjuomaresepti":
Litra olutta, pieni pala hiivaa ja pussillinen sokeria sekoitetaan. Seos on valmis, kun se alkaa tuoksua käyneelle oluelle. (Oluen sijaan voi laittaa myös punaviiniä.) Kaada neste lasipurkkiin ja laita purkkiin pesusieni. Sieni imee nesteen, josta perhosten on helppo ruokailla ilman, että niiden siivet tahriutuvat. Nestettä voi myös sivellä esimerkiksi puun rungolle. (Huom. ampiaiset ja kärpäset pitävät juomasta myös, joten sijoita perhosbaari hiukan kauemmas kulkuväylältä.) Seokseen voi sekoittaa myös siirappia ja hunajaa, makeaa virvoitusjuomaa jne. Kannattaa tehdä erilaisia kokeiluja!

Sitten vain huokailemaan ihastuksesta, kun ”lentävät kukat” saapuvat paikalle!

12. elokuuta 2012

Lisää arkiston aarteita: hoitajamitoituksesta vielä

Jatketaan nyt vielä tällä ajankohtaisella hoitajamitoitus-teemalla eli ohessa on iltahoitajien vuodatus (hoitotyön vuorokausitiedote) työpaikaltani vuodelta 2002.

Iltavuoro: Tilanne on se, että osastolla on todella paljon auteltavia potilaita (12 täysin auteltavaa potilasta, jotka vaativat kahden hoitajan avun). Kolme potilasta harhailevia, dementoituneita. He vaeltelevat ympäri osastoa ja sairaalaa. Yksi heistä on aggressiivinen ja deliriumissa. Kaksi potilasta huutaa kovaan ääneen apua alituisesti ja muut potilaat pelkäävät ja ihmettelevät tilannetta. 

Sairaalahuoltajalle ei ollut sijaista, joten hoitajien on pitänyt revetä joka paikkaan toisiaan auttaen. Tänä iltana suurin osa potilasta olleet ilman hoitajien apua oman onnensa nojassa vaikka tarvitsisivat hoitoa. Ei tunnu mukavalta!

Miten tällaista tilannetta voi olla?! Osastolla ollaan melkein lirissä, kun potilaille tulee yllättäen rintakipuja ja kaiken huipuksi osastolle on tullut kolme uutta potilasta illan aikana. Tällaista ei saa enää tulla! Mihin pitää ottaa yhteyttä (luottamusmies, työsuojelu tms?), että tilanteeseen puututaan? 

Yleisten tilojen siistijä on käynyt osastolla tiskaamassa, hoitajat ovat täydentäneet loput sairaalahuoltajan töistä. Korvausta ei kukaan saa ylimääräisestä työstä ja kaikki on potilaskosketuksesta pois. Kyllä kaikkia väsyttää, kun muutenkin työ on raskasta. Tällaista ei kyllä kukaan jaksa kauaa! Koetellaanko tässä kuinka paljon hoitajat jaksavat, että "Näköjään vähemmälläkin pärjää, kun hoitajat antavat uhrautuvaisesti selkänahastaankin, kun eivät halua jättää ketään hoidotta.". Hoitajat verottavat omia voimavarojaan toisten puolesta.

Mitä jos tähän olisi tullut vielä esimerkiksi elvytystilanne? Pelottaa ajatellakin! 
Terveisin lauantai-illan hoitajat

Tiedotteesta ei seurannut yhtikäs mitään. Jatkettiin vaan älytöntä menoa.

Loppuun taas huumoria (ei tätä muuten jaksa... ;)


10. elokuuta 2012

Näin hoitajamitoitukseen saataisiin rahaa


Nyt poliitikot keskustelevat vanhuspalvelulaista ja sitovista hoitohenkilömitoituksista. Hallelujaa! Viimein edes keskustellaan. Kyllä näihin asioihin herätään todella hitaasti. 

Olen tehnyt hoitajan työtä viimeksi kahdeksan vuotta sitten. Jo silloin tilanne oli todella huolestuttava. Työpaikallani täytettiin hoitotyön vuorokausitiedotetta, jossa jokaisen vuoron hoitaja kirjoitti arvioinnin työvuoronsa tilanteesta (kolme arviointia per vuorokausi) ylihoitajalle. Kuin tuuleen olisi huutanut. Ylihoitajaa ei paljon osastolla näkynyt. (Ei edes alla olevien vuodatuksen kaltaisten tekstien lukemisen jälkeen. Hyvin surullista.)

Alla on sellaista materiaalia, jota ei julkaistu Rankka kutsumus -kirjassa. Saunanpesään menevät nämäkin paperit. Tämä onkin kätevää kun voi tallentaa ja kierrättää nämä asiat blogin kautta. :)

Kollegani kirjoittama hoitotyön vuorokausitiedote toukokuulta 2002:

Tiimissäni on kaksitoista potilasta, joista
1 MS-tautia sairastava nuori henkilö – tarvitsee apua kaikissa päivittäisissä toimissa.
1 rollaattorilla kulkeva potilas, joka on paikkaan ja kykyihinsä desorientoitunut, pitää ”sitoa” G-tuoliin, kun ei ehditä kävelyttää.
5 muistamatonta potilasta, jotka vaeltelevat ympäriinsä osastolla + muualla sairaalassa. Tarvitsevat apua henkilökohtaisessa hygieniassa. Yhdellä heistä on ripuli ja sydänkipua. Yhdellä jalassa trombi, ei muista, että pitäisi olla sängyssä.
5 omatoimista potilasta, joista 1 toispuolihalvaanunut, 2 vanhaa mummoa (huimaa) ja 1 joka pärjää ihan itsekseen.

Ja tänä aamuna tiimi olin minä. Toisilta tiimeiltä saa kyllä tarvittaessa apua, mutta heillä ei ole yhtään sen paremmin asiat. Huomenna on vapaapäivä, mutta pelottaa hieman tulla seuraavan kerran töihin. 

Jotenkin muistan hämärästi opiskelleeni jotain muuta. Ahdistus vaan lisääntyy, kun ei tunne, että potilailla olisi asiat hyvin. Kaiken tämän lisäksi päivystysasemalta kaksi naispotilasta, joista toinen täysin autettava ja toinen autettava (ripuli) hygieniassa (aivokasvain). Päivystysasema ei heitä voi pitää, koska on kuulemma ”epäinhimillistä pitää potilasta 10 hengen huoneessa.” Täällä potilaat ovat ”36 hengen käytävällä”.

Lisäksi sijaisilla kesälomasta vain unelma. Saan kyllä kuukauden kesäloman elokuussa, mutta ainoastaan niin, että sopimukseen tulee katko. Mutta eihän tätä muuten jaksa.
Terveisin X.X, sairaanhoitajan sijainen

Terveyden- ja sairaanhoidon järjestämiseen menee jo nykyisellään tolkuton määrä rahaa. Nyt mietitään mistä rahaa saataisiin aina vain lisää, että voitaisiin palkata lisää hoitajia. Väitän, että olemassa olevilla resursseilla saataisiin suuria aikaiseksi, jos toimintaa järkeistettäisiin. Ei tarvittaisi yhtään lisää rahaa ja sitä jäisikin vielä, jos hoitajat saisivat tehdä sitä työtä, johon heidät on koulutettu. Rahaa säästyisi kun hoito olisi laadukasta, ennaltaehkäistäisiin sairauksia ja ihmiset osaisivat hoitaa itseään paremmin, kun hoitajat ehtisivät opettaa ja kouluttaa potilaitaan (ja mm. työn mielekkyyden kasvaessa hoitajat pysyivät alalla. Koulutus on kallista lystiä.)

Hoitajat ovat hyvin kustannustehokkaita työntekijöitä. Hoitotyön systeemi/byrokratia/järjestelmä on se, joka kaipaa viikatetta. Hoitajien ei pitäisi olla kenenkään juoksutyttöjä. Nyt hoitajat tekevät kaikkien eri ammattikuntien töitä siivoojasta farmaseuttiin, pikkulääkäristä sihteeriin, fysioterapeutista labrahoitajaan ja kaikkea siltä väliltä. 

Lääkärit eivät saisi missään nimessä johtaa hoitotyötä. Myös yli- ja osastonhoitajasysteemit olisi poistettava ja muutettava toisenlaiseksi. Hoitoalalla on suunnaton johtamis-, vastuu-, ja organisointiongelma. Hoitajilla on vaikka kuinka paljon konkreettisia ideoita ja esimerkkejä miten todellisia säästöjä ja laadukasta hoitoa saataisiin aikaan, jos vain joku kuuntelisi heitä. Ratkaisut ovat lopulta aika yksinkertaisia, jos vain luodaan sopiva tahtotila.

**
Lopuksi kevennys:

Lääkäri kuolee ja joutuu helvettiin. Saatana tervehtii häntä: ”Koska olit lääkäri ja teit joitain hyviä juttuja potilaittesi puolesta, saat valita missä vietät ikuisuutesi.”
Paholainen avaa ensimmäisen oven. Huoneessa lääkärit roikkuvat nilkoistaan ja pikkupaholaiset ruoskivat heitä.
Hyvänen aika! Tuonne en ainakaan halua!”, lääkäri sanoo.
Paholainen avaa toisen oven. Lääkärit ovat tulessa ja lohikäärmeet jahtaavat heitä.
Tuo on vielä kamalampaa!”, lääkäri sanoo hermostuen jo aika tavalla.
Paholainen avaa kolmannen oven, jossa lääkärit makailevat aurinkotuoleissaan ja upean näköiset hoitajat tarjoilevat heille trooppisia drinkkejä.
Voit sisäänkirjoittaa minut tuonne! Mahtavaa!”, lääkäri riemastuu.
Paholainen paiskaa oven kiinni. ”Sinun ei pitänyt nähdä tuota! Et voi mennä sinne!”.
Miksi en?”, lääkäri ihmettelee.
Koska se on hoitajien helvetti.”, paholainen vastaa.

7. elokuuta 2012

Taloja, joilla on tarina


Sunnuntain Helsingin Sanomissa oli Sampsa Oinaalan kirjoittama mielenkiintoinen juttu Hylätty talo, autio piha, jossa kerrottiin erään autiotalon tarina. Pohjoiskarjalaisella Karsikon tilalla eli loiston päivinä kuusitoista sisarusta. Nyt jäljellä on hiljalleen painuva talo. Talon ostaminen olisi vaikeaa, sillä tontilla on peräti 29 osakasta, joista osa on kuolinpesiä.

Kainalojuttuna oli Venla Pystysen poiminta Autiotaloja halutaan, mutta osto on vaikeaa. Siinä viitataan Autiosta asutuksi -hankkeeseen, jossa Isonkyrön, Laihian ja Vähänkyrön autiot kiinteistöt kartoitettiin ja luotiin autiotalorekisteri. Myös Peräseinäjoella on oma autiotalorekisterinsä. Vuosien varrella jo sata autiotaloa on saanut uuden omistajan. 

Kiinnostuneiden kannattaa käydä vilkaisemassa, kiinteistöt eivät ole hinnan kirouksia:

ja

3. elokuuta 2012

Vaihda objektiivisi laajakulmaan

Oli heinäkuun alun täydenkuun yö. Päivällä oli ollut hellettä. Nukuin ikkuna auki, jotta yö toisi viileyttä.

Heräsin kolmen aikaan aamuyöstä räkättirastaan räkätykseen. Päivällä olin kerännyt tien varrelta ahomansikoita maistiaisiksi. Niitä oli verraten paljon ja ajattelin kerääväni loput myöhemmin. Unohdin. Muistin sen vasta siinä räkättirastaan ääntelyä kuunnellessani. Sinne taisivat kadota ahomansikat parempiin suihin. Voi sentään, kylläpäs harmitti.

Räkättirastas jatkoi ääntelyään kuin sanoen ahomansikka, ahomansikka, hä hää hä hää. Sitten silmäni rävähtivät auki. Ei hyvänen aika, se syö minun puutarhamansikkani! On tämä sellaista touhua välillä, kun yrittää elää osin luontaistaloudessa. Mansikat muuttuvat elämää suuremmiksi asioiksi. Ensin keväällä tekee paikkausistutuksia, sitten kesän kastelee, kitkee, lannoittaa ja hoivaa. Miten olin saattanut unohtaa linnunpelättimen ja marjojen suojauksen? Nyt harmitti vietävästi.

Yön ajatukset junnasivat paikoillaan. Vaikene räkättirastas! Nukahdin uudestaan mutta heräsin taas neljältä. Tästä tuli nyt tällainen täyden kuun yö näköjään. Ryhdyin vuorostaan miettimään näitä Keskiviikkokolumneja. Onko minulla tarpeeksi aiheita? Mistä kirjoittaisin?

Olen aloittanut luontokuvauksen hiljattain. Opettelen kameran säätöjä ja zoomaan. Zoomaan aina vaan lähemmäs. Saanko perhosen siipien yksityiskohdat, värit ja tuntosarvet näkyviin? Vaihdan kohdetta. Saanko tallennettua ampiaisen työn touhussa, kun se irrottaa puunkuituja laudasta?

Ihmisen mieli on samanlainen. Zoomaamme huomiomme mieltä vaivaaviin asioihin: pesemättömiin ikkunoihin, katsastamattomaan autoon, maksamattomiin laskuihin, kirjoittamattomaan Keskiviikkokolumniin ja räkättirastaihin.

Aamuyöstä alkoi kuulua tiaisperheen ääntelyä, poikaset olivat lähteneet pesästään. Lokki kirkaisi, toinenkin. Keltasirkku aloitti säkeenkertaamisen, hömötiaiset ääntelivät metsän laidalla. Ikkunasta tuli mukava viileys. Laulujoutsen starttasi ja läpytti järven pintaa eteenpäin. Sen huuto ponnahti metsästä kaikuna. Miten taianomaisen kaunista! Kimalainen pörisi ikkunan alla. Sen touhukas ääni alkaa aina hymyilyttää.

Vaihdoin mieleni makro-objektiivin laajakulmaan. Heinäkuun päivät ovat lintumaailmassa jo aika hiljaisia, mutta heinäkuun aamuyö on vielä täynnä laulua ja ääntä. Tunsin itseni onnelliseksi ja kiitolliseksi, että olin herännyt kuulemaan tätä yöllistä konserttia. Laajakulma tuo koko maiseman näkyviin ja asiat saavat oikeat mittasuhteet.

Ehkä pääsisin jatkossa helpommalla, kun kasvattaisin vaativia mansikoita vähemmän ja keskittyisin niiden sijaan helpompiin ja satoisiin marjoihin, kuten karviaisiin, saskatooneihin ja mustaherukoihin. Voisin kerätä enemmän marjoja metsästä. Ahomansikoita kypsyisi ja saisin vielä lisää maistiaisia. Marjoja riittää kaikille, niin minulle kuin rastaallekin. Voisin tehdä mansikkahillon sijaan raparperihilloa. Luonto tarjoaa niin paljon, kun vain osaisimme arvostaa sitä.

Jos minua väsyttäisi huonosti nukutun yön jälkeen, voisin viettää hellepäivän siestaa. Jos on olemassa ongelma, helpottaa tarkastella sen eri puolia. Ei pidä lannistua, jos heti ei löydy ratkaisua. Alitajunnalle on annettava mahdollisuus puntaroida asiaa.

Otin kynän käteeni ja ryhdyin kirjoittamaan tätä Keskiviikkokolumnia. Kello oli 4.30, linnut lauloivat. Olin jo työpaikallani.

1. elokuuta 2012

Suunnanmuutos

Elämä on joko myönteistä tai kielteistä.
Olemme menossa joko ylöspäin tai alaspäin.
Tarkkaile elämääsi. Ole oikein rehellinen.
Mieti millainen oli elämäntilanteesi vuosi sitten,
kaksi vuotta sitten, viisi vuotta sitten. Oletko edistynyt
vai ovatko asiasi huonommin kuin silloin?
Jos sinulla on tarve muuttaa elämäsi suuntaa,
ei siihen pysty kukaan muu kuin sinä itse.

Moni odottaa kauan kunnes asiat ovat niin
huonosti kuin ne hänen itsensä mielestä vain voivat olla
kunnes iskee nyrkkinsä pöytään ja sanoo:
”Nyt riittää.”. 
Nuo kaksi sanaa ovat selkeä viesti
alitajunnalle, joka saa kehotuksen alkaa miettiä
toimivampia ratkaisuja ja eikö vain,
asiat alkavat pikkuhiljaa kääntyä paremmiksi.

Suurin osa ihmisistä ei tunnista miksi näin tapahtui.
He saivat itse elämänsä suunnan muuttumaan päättämällä
että nyt on pakko alkaa pärjätä paremmin.

Jos haluat maailman muuttuvan,
niin sinun itsesi on muututtava ensin.
Älä tuhlaa aikaa valituksiin.
Tee jotain.
Sen sijaan, että kuluttaisit nykyhetken valitellen tekemättä
jääneitä asioita, tee jotain. Toimi.
Lopeta asioiden lykkääminen huomiseksi.
Elä nyt.
Älä odota, toivo ja arvostele – tee jotain.
-Juhani Töytäri