23. heinäkuuta 2013

Uusi kirja ilmestynyt: Toisinnäkijän päiväkirja



Jee, viimein voin iloisena ilmoittaa, että kolmas kirjani Toisinnäkijän päiväkirja on ilmestynyt! Kirja on syntynyt useamman vuoden työn tuloksena. Viime vuonna tähän aikaan en tiennyt miten kirja tulee päättymään. Tänään tiedän, että tämä kirja on kirjoittamistani kirjoista itselleni rakkain.

Olen kustantanut tämän kirjan itse monista eri syistä. Kirjan kirjoittajana ja kustantajana minulla on vapaus tehdä kirjasta omannäköiseni alusta loppuun saakka. Puolisoni Kevin ikuisti kirjan kanteen minulle tärkeitä esineitä. (Niiden merkitys selviää, kun lukee kirjan.) Olen kirjoittanut kaksi kirjaa kustantajan tallissa. Olen oppinut niistä kokemuksista paljon ja olen niistä kiitollinen. Ilman niitä kokemuksia en olisi nyt tässä.  

Ryhdyin kustantajaksi myös siksi, että kirjoittaja tarvitsee työstään palkan. Kirjan kustantaminen on tänä päivänä helppoa, joten kirjoittajan ei tarvitse antaa leijonanosaa kirjatuloista pois. Tahdon, että minulla säilyy teoksieni tekijänoikeudet, jolloin voin pitää kirjani hengissä monta vuotta eikä se pääse unohtumaan kirjasyksyn jälkeen muutamassa kuukaudessa. Toivon, että kirjani ovat kuin isoisoäitini Fannyn kolmekymmentäluvulla istuttamat monivuotiset kasvit. Joka vuosi ne kukkivat, vuodesta toiseen. Toisinnäkijän päiväkirjaa kirjoittaessani olen miettinyt miltä kirjan teksti näyttää sadan vuoden kuluttua.

Toisinnäkijän päiväkirja kertoo millaiselta elämä näyttäytyy oravanpyörän ulkopuolelta, kun yrittää elää luonnonläheisesti ja yksinkertaisesti. Pienistä (tosi)tarinoista ja päiväkirjamerkintöistä muodostuu yksi suurempi kertomus, jossa käsitellään ihmisen suhdetta luontoon, luonnon hiljaisuutta, kuoleman ja luopumisen teemoja.

Joseph Conrad, puolalalais-englantilainen kirjailija on sanonut: ”Kirjailija kirjoittaa vain puolet kirjasta, toisesta puoliskosta saa lukija pitää huolen." Kirjasta tulee sitä parempi mitä suuremmalla rakkaudella lukija lukee. Minulle on suotu ihania lukijoita ja olen saanut vuosittain satoja lukijakirjeitä. Kiitos niistä! Olen hyvin iloinen yhteydenotoistanne ja palautteestanne.

Kutsun sinut taas yhteistyöhön. Tutustu Toisinnäkijän päiväkirjaan täällä ja tilaa halutessasi kirja sen jälkeen täältä. Kirjaa on saatavilla myös hyvin varustetuista kirjakaupoista ja kirjastoista.
Kuulisin mielelläni mitä ajattelitte Toisinnäkijän päiväkirjasta. Jos piditte siitä, olkaa niin ystävälliset ja kertokaa siitä myös ystävillenne. Kiitos!

Kiitos teille kaikille, jotka olette inspiroineet, rohkaisseet ja auttaneet minua eteenpäin kirjan tekovaiheessa. Jos se on hyvien toivotusten ja myötäelämisen määrästä kiinni, ne siivittävät kirjan menestysteokseksi! :)

11. heinäkuuta 2013

Tulen muistamaan tämän kesän

Alkuperäiskansoilla on ihana tapa nimetä kuukaudet luonnon tapahtumien mukaan. Suomessa heinäkuu on nimetty agraariyhteiskunnan heinänkorjuun mukaan mutta heinäkuu voisi olla nimeltään myös ukkoskuu tai linnunpoikastenkuu. Lintujen laulukonsertit ovat vaienneet tältä kesää (voih, sitä tulee niin ikävä!) ja nyt maastosta kuuluu joka puolelta pieniä yhteysääniä ja piipityksiä poikasten ilmoitellessa emoille tai sisaruksille sijainnistaan.

Jos kesät pitäisi nimetä, nimeäisin tämän runsaan kasvun kesäksi, sillä siitä tulen sen muistamaan. ”Se oli se kesä, kun puut ja kasvit kasvoivat enemmän kuin vuosiin.” Kaikki on ryöpsähtänyt ihan villiksi täällä muutenkin villissä luonnontilaisuuden ja cottage gardenin sekoituksessa. 

Tulen muistamaan tämän myös ”kesänä, jolloin pienten lintujen pesinnät onnistuivat hyvin, mutta suurten lintujen ei.” Pikkulinnuilla on paljon poikasia mutta esimerkiksi kurkipariskunta sai vain yhden poikasen. Laulujoutsenilla oli alkuun kaksi poikasta. Nyt jäljellä on enää yksi. On liikuttavaa miten tarkkaan emot vartioivat ja hoivaavat poikasiaan. Sammakonpoikasia on ihan kaikkialla. En tohtisi niittää edes polkujen varsia.  Tunnen itseni lehmäksi, kun kulkuni katkeaa vähän väliä nyhtäessäni heiniä pelastaakseni niittykukkia. On odotettava, että kukat siementävät ja niitettävä heinät (ja kukat) vasta elokuussa, vaikkei olekaan ”heinäkuu”. (Silloinkin niitän korkealta, etten vahingossakaan vahingoittaisi sammakoita.)

Tämä on ollut myös kärsivällisyyden kesä odotellessani kolmannen kirjan valmistumista. Kirja on taitettu, aineisto on painolla ja nyt odotellaan omaa painovuoroa. Eilen painotalo ilmoitti, että kirjan pitäisi olla saatavilla parin viikon kuluttua! Jee! Nyt peukut pystyyn, että kaikki menee hyvin.

Vielä on siis hetki odotettava. Ihmettelen luonnon runsautta ja siirtelen lepolassia ja riippukeinua sopivampaan paikkaan. Luen ja ihmettelen miten paljon paperia, lehtiä ja kirjoja ihminen voi hamstrata. (Aika paljon.) Tuntuu, että paperinpyörittelyprojektini ei lopu milloinkaan. Kuljetan paikasta toiseen toistakymmentä kiloa painavaa kesäkoriani, jossa on kiikarit, kirjoja, päiväkirja, paljon erilaisia kyniä, kirjanmerkkejä ja post it-tarroja. (Kesäkori on erityisen kätevä silloin kun pitää juosta autoon ukkosta piiloon. Kaikki tärkeä on mukana.)

En ole nähnyt elokuvaa ”Päiväni murmelina”, mutta olen ymmärtänyt, että siinä eletään samaa päivää aina uudestaan ja uudestaan. Luen vanhoja aikakauslehtiä, kirjoja ja säilömiäni erilaisia papereita, vanhoja kirjeitä ynnä muuta ja naureskelen, että tätähän minä tein eilenkin ja toissapäivänä... ja viime kesänä! Mutta mitäs sen väliä, sillä sitä minä rakastan: pyöritellä papereita, olla luonnossa ja ihmetellä. Tietysti toivon, että paperit olisivat paremmassa järjestyksessä (ja siihen kai tämä vuosia kestävä projektini tähtää, hmm?) mutta pitkästyttävää elämä ei ole, vaan se on täynnä iloa ja hyvää mieltä.

Sisiliskot, hämähäkit, perhoset ja sudenkorennot käyvät välillä kirjan reunalla levähtämässä, linnun poikaset uskaltautuvat aivan lähelle, kun olen pitkään paikoillani liikkumatta. Välillä ajatus poikkeaa kolmanteen kirjaan ja perhoset siirtyvät mahani pohjaan lentämään. Tämä on kärsivällisyyden kesä ja perhostenkuu.



9. heinäkuuta 2013

Näin ripustat riippumaton oikein


Riippumatto ripustetaan kahden puun, puun ja seinän tai kahden seinän välille niin, että etäisyys on 90 % riippumaton kokonaispituudesta. Kiinnityskorkeuden olisi hyvä olla vähintään 40 % riippumaton pituudesta. Kun riippumatolla istuu tai makaa, tulisi sen matalimman kohdan olla maasta noin 20–40 cm korkeudella. Riippumatto voi venyä, jolloin köysiä pitää kiristää.

Sitten vain hyvä kirja käteen, pilviä bongailemaan tai kauniita päiväunia! :)

8. heinäkuuta 2013

Videotervehdys: lehtikompostista päivää!

Terhi Ala-Risku Kurikasta tekee lyhytdokumenttia, jonka aiheena on turpeen korvaaminen muilla materiaaleilla puutarha- ja maataloudessa. Hän on etsinyt hyvin maatunutta lehtikompostia, joka on siis pelkästään puiden lehdistä koostunut komposti. Se on paras turpeen korvaaja multasekoituksissa mutta kuulemma yllättävän vaikea löytää kuvattavaksi (koska kompostissa ei saisi olla mukana mitään muuta puutarha- tai biojätettä). 

Minulta sellaista aarretta löytyy, joten tulipahan sitten opiskeltua kuinka tällainen videotervehdys tehdään ja siirretään nettiin. Hih! :D




PS. Jos teillä on erilaisia turpeettomia kasvualusta- tai maanparannusreseptejä, laittakaa ihmeessä viestiä! Turpeen sijasta on käytettävä eri ratkaisuja ja soiden hävittäminen lopetettava. 

Edit 27.12.2013: Terhi Ala-Riskun dokumentti  "Uusiutuvat kasvualustat puutarhassa ja viheralueilla" on valmistunut ja on katsottavissa tästä linkistä : http://www.youtube.com/watch?v=ao1gkXBAyMc&feature=youtu.be

6. heinäkuuta 2013

Luonto-Suomen Kyy-ilta

Kuuntelin keskiviikkoiltana Yle Radion Luonto-Suomen Kyy-iltaa. Ohjelma oli tosi mielenkiintoinen (ja kuultavissa TÄÄLTÄ.). Fanitan Juha Laaksosta, hän puhuu luontoasioista hienolla tavalla. :) Tällä kertaa ohjelman vieraana oli kyy-asiantuntija ja luontokuvaaja Urpo Kosonen. Ohjelma ja keskustelu käytiin hienossa positiivisessa hengessä ja lähtökohta oli se, että käärmeet kuuluvat Suomen luontoon ja kyitä ei pidä tappaa.

On aina ilo kuunnella asiantuntijoita, jotka tuntevat asiat konkreettisen käytännönläheisesti. Urpo Kosonen valokuvaa käärmeitä maaten niiden keskellä. Kerran käärme on luikerrellut hänen nenänsä ja kameran välistä. Urpo Kosonen kertoi niin paljon arvokasta tietoa kyykäärmeistä, että olisi sääli, jos se katoaisi radioaaltoina eetteriin tai jäisi Yle Areenan uumeniin, joten tässä pitkähkö yhteenveto Luonto-Suomen Kyy-ilta-ohjelmasta: 

Kyykannat ovat laskusuunnassa johtuen muun muassa tehometsätaloudesta, maansiirtotöistä, moottoritielinjauksista, liikenteestä ja suolistoloisista. Moni ohjelmaan soittanut henkilö myönsi tappaneensa kyyn, joten ihmisten suhtautumisella ja asenteilla lienee oma vaikutuksensa siihen, että kyillä menee huonosti.

Moni suomalaisista ei ole edes nähnyt käärmettä mutta heillä on silti varma mielipide, että kyy on vaarallinen ja sen lainsuojattomuus on hyväksyttävää. Kosonen vertasi kyypelkoa Suomessa rajuna vellovaan susipelkoon/petovihaan, jossa tunteet ovat päässeet liian valloilleen. Seikkailuelokuvat, sarjakuvat ja perinteet, jossa liioitellen kerrotaan värikkäitä tarinoita lapsille, ruokkii käsitystä käärmeiden ”pahuudesta”.

Nyt on meneillään erikoisvuosi ja erityiskesä kyiden kannalta. Yleensä kyy synnyttää syksyllä, aikaisintaan elokuun lopulla, yleensä syyskuussa. Viime kesänä satoi kuitenkin niin paljon, että moni naaraskyistä meni raskaana talvihorrokseen. Vain kerran 10–15 vuodessa tapahtuu sitä, että käärme ei synnytä syksyllä vaan se siirtää sen talven yli. Siksi tänä vuonna on poikkeuksellisesti nähty alkukesästä vaaleanruskeita  lyijykynän pituisia ja paksuisia kyynpoikasia. Poikaset saavat pysyvän värinsä vasta muutaman nahanluonnin jälkeen.

Rantakäärme munii munia (esimerkiksi kompostiin), mutta kyy synnyttää. Poikaset ovat kohdussa nahkakalvossa ja syntyvä poikanen tökkää kalvon puhki, vapautuu ja on saman tien emostaan itsenäinen pikku kyy.  Myös kangaskäärme synnyttää elävät poikaset. Kyy on vasta kolmevuotiaana lisääntymiskykyinen. Se synnyttää alkuun 4-6 poikasta. Kyy ”tuottoisimmillaan” 7-10-vuotiaana ja synnyttää silloin 10–12 poikasta. Kyy lisääntyy vain joka toinen vuosi, joten siihen nähden jälkeläisiä ei synny kovin paljon koska kyillä on paljon vaaratekijöitä, jotka verottavat kantaa.  

Kyykoiraat nousevat yleensä huhtikuun ensimmäisellä viikolla matalille oksille ja kiville hautomaan siittiöitä ja varustautuvat lisääntymiskuntoon. Koiraat suorittavat painiotteluita ja heikommat koiraat lähtevät varttumaan ja odottamaan seuraavia parempia vuosia ja lisääntyvät naaraat ja koiraat parittelevat.

Normaali paritteluaika on vapun ja äitienpäivän välisenä aikana. Kyyn raskaus/kantoaika on neljä kuukautta. Munasolut haudotaan auringon avulla. Kun kyynaaras löytää aurinkoisen ja lämpimän paikan, se litistää itsensä saadakseen paljon lämpöä. Se ei mielellään tätä auringonottopaikkaansa vaihda. Toisin sanoen kun sieni- ja marja-aikaan näkee käärmeitä, jotka eivät pakene tömistelyä, ne ovat kantavia naaraita. Ne puhisevat ja sihisevät varoitukseksi. Urpo Kosonen sanoi, että silloin riittää kun siirtyy kymmenisen metriä kauemmas marjastamaan (kunhan muistaa mistä kyy makaa). Kyy ei hyvältä lämpimältä mielipaikaltaan lähde. Muina aikoina kuin marja-aikaan, tömistely auttaa pitämään käärmeet loitolla.

Kyyn puremasta: On tilanteita, jossa kyyn puremasta aiheutuu hyvin voimakas reaktio ja pureman saanut joutuu sairaalahoitoon ja tiputukseen. Joskus taas purema on lievempi, ampiaisenpistoa vastaava. Tämä johtuu siitä, että käärmeiden myrkkypitoisuus vaihtelee eri tilanteissa. Käärme syö ja saalistaa (esimerkiksi myyrän tai sammakon) vain kerran viikossa. Jos se on juuri syönyt ja tyhjentänyt myrkkyrauhasensa, käärmeenpurema ei ole niin vaarallinen.

Kyyn pureman sattuessa on silti aina hakeuduttava terveyskeskukseen.

Kyynpoikasen purema voi olla tujumpi, koska se ei osaa ensimmäisenä vuonna säännöstellä myrkyn määrää. Aikuinen osaa käyttää vain pikku pisaran myrkkyä päästääkseen karkuun. Yleensä käärmeenpuremat ovat kantavan naaraan ”kesärouvakyyn” aiheuttamia, jotka valmistautuvat synnytykseen, eivätkä haluaisi lähteä haudonta/auringonottopaikaltaan pois, koska jokainen lämmönsäde on tärkeä, että poikaset syntyvät oikeaan aikaan. Naaras on tällöin paastonnut pitkään ja puolustaa kohta syntyviä poikasiaan, jolloin myrkkyrauhasen myrkkypitoisuus on korkea ja purema on vaarallinen. Kyyn myrkkyrauhanen täyttyy noin viidessä vuorokaudessa.

Käärmeen puremassa on usein kyse huonosta onnesta. Kyy ei mielellään pure. Se koettaa käyttää ensin kaikki muut keinot, kyyllä on korkea kynnys iskeä hampaansa ahdistelijaansa. Kyyn hampaat ovat hyvin ohuet ja helposti katkeavat. On yleistä, että on yksihampaisia kyitä, jolloin pureman teho on heikompi.

Kyy myrkyttää ja syö kuolleen saaliinsa. Rantakäärme ei ole myrkyllinen ja se nielaisee saaliinsa elävänä. Kangaskäärmekin on vaaraton. Se kuristaa saaliinsa. Kolme eri käärmelajia ja kolme erilaista saalistustapaa. (Vaskitsa on raajaton lisko. Se on kuparinruskea, paksu patukka ja huomiota herättävän kömpelö liikkeissään.)

Käärmeet suosivat vuodesta toiseen samoja käärmeenpesiä. Samoissa talvipesissä voi olla kymmenenkin aikuista kyytä ja ne talvehtivat toisiinsa kiertyneenä pallona. Joskus pihapiiriin ilmestyy vuodesta toiseen kyitä, vaikka niitä joka vuosi siirtää pois. Silloin lähellä voi sijaita käärmeenpesä, josta käärmeitä riittää. Kun tarpeeksi monta vuotta jaksaa siirtää käärmeitä kahden kilometrin päähän, jonain vuonna kanta ehtyy. Rakentaminen ja maansiirtotyöt ovat aiheuttaneet sen, että käärmeiden pesät tuhoutuvat.

Joskus voi olla niin, että käärmeitä näkyy vain kahdesti vuodessa keväällä ja syksyllä. Silloin on niin, että käärmeet kulkevat ko. alueen poikki vain siirtyäkseen talvipesäpaikoistaan kesän saalistus- ja lisääntymismaille ja päinvastoin. Ne ovat siis vain läpikulkumatkalla ja ovat päivän kahden sisällä kadonneet.  

Käärmeiden aisteista: Käärmeet ovat kuuroja. Eli äänekäs puhe ei auta karkottamaan käärmettä. Näköaistikin sillä on mustavalkoinen ja heikko. Käärmeen kaksihaaraisessa kielessä on hyvä hajuaisti. Käärmeet kulkevat hajun perusteella esimerkiksi sammakoiden perässä ja hajureittejä pitkin takaisin hyviin talvehtimisonkaloihin ja turvakoloihin. Koko käärmeen elämä perustuu hajupolkujen seuraamiseen.  (Käärme poimii kieleensä hajuja ja asettaa kielen suuontelon Jacobsonin elimen kanaviin, jossa aistitaan mistä on kyse.) Lisäksi käärmeellä on vatsajaokkeessaan hyvä tuntoaisti (joka aistii mm. tömistelyt). Eli käärmeellä on kaksi huonoa ja kaksi hyvää aistia.  

Käärmeet osaavat uida ja ne levittäytyvät saarille ja luodoille todennäköisesti sammakoiden hajujen perässä. Rantakäärme jäykistää itsensä ja kulkee vedessä liikuttamatta itseään millään tavalla ja tavallaan seilaa ”Zorron merkkinä” tuulen mukana eteenpäin. Kyy etenee pää pystyssä uiden. Kyy pystyy olemaan sukelluksissa lyhyitä aikoja, rantakäärme jopa puoli tuntia.

Kuten lintumaailmassa myös käärmeillä on niin, että naaraat ovat jykevämpiä ja isompikokoisia kuin koiraat. Naaraskyy on keskimäärin 80–90 cm pituinen, koiras noin 70 cm. Rantakäärme on kookkaampi, yli metrin pituinen ja jopa kyynärvarren paksuinen.

Kyy ei ole Suomessa rauhoitettu. (Sen sijaan rantakäärme ja käärmemäinen vaskitsa ovat, joten niihin ei saa koskea. Eikä tarvitsekaan, sillä ne ovat täysin vaarattomia.)  

Miksi kyy on edelleen lainsuojaton? 1980-luvun alussa Länsi-Euroopassa todettiin että kyy on voimakkaasti taantunut ja ehdotettiin, että kyy rauhoitettaisiin yhteisellä päätöksellä koko Länsi-Euroopassa. Tämä kiertokirje/aloite tuli Suomeenkin ja sen esitteli luonnonsuojeluvalvoja Antti Haapanen silloiselle metsä- ja maatalousministeri Taisto Tähkämaalle. Hän ei suostunut kyytä rauhoittamaan ja edelleen kyy on lainsuojaton. Kansanedustajien toimesta on tehty 2000-luvulla kaksi lakialoitetta, että kyy saisi lainsuojan, mutta asia ei ole edennyt ministeriössä. Kyylle ei ole sympatiaa herunut. Suomelle on häpeätahra, että kyy on edelleen lainsuojaton.  

Kyiden tulevaisuus on uhattuna niin kauan kun valtiovallan on vaikea päättää tärkeistä luonnonsuojelukysymyksistä. Onkin mahdollista, että kyy häivää Suomen luonnosta ennen kuin se saa lainsuojan.


"Silloin kun ihminen alkaa luokitella eläimiä hyviksi ja pahoiksi on astuttu erittäin vaaralliselle ladulle. Täytyy ajatella niin, että on vain erilaisia eläimiä, ei ole hyviä tai pahoja ja jokaisella on luonnon kiertokulussa tärkeä tehtävänsä."
Urpo Kosonen