30. lokakuuta 2013

Keskiviikkokolumni: Masennus on terve reaktio sairaaseen elämäntilanteeseen

Sairaanhoito-opistossa meille paukutettiin pitkään ja hartaasti suomalaisten kansantaudeista. Taudeista, joita on väestön keskuudessa paljon, jotka aiheuttavat pitkäaikaista sairastuvuutta, työkyvyttömyyttä ja joiden hoitamiseen kuluu paljon terveyden-, sosiaali- ja sairaanhuollon varoja. 

Meille kerrottiin Pohjois-Karjala -projektista, joka oli menestystarina. Oli todettu, että Pohjois-Karjalan asukkailla oli muuta maata korkeampi sydän- ja verisuonitautikuolleisuus ja keskimääräistä lyhyempi elinikä, joten käynnistettiin projekti, jolla lisättiin itäsuomalaisten yleistä terveystietoisuutta. Ihmisille toitotettiin tupakan, suolan ja kovien rasvojen haitoista ja niin kävi, että itäsuomalaisten terveys ja kolesteroliarvot paranivat, sydänkohtaukset ja äkkikuolemat vähenivät. Sen pituinen se.

 ”Muistakaa aina ennaltaehkäistä sairauksia ja valistakaa asiakkaitanne oman terveytensä hoitoon!”, meitä muistutettiin. Kun valmistuimme hoitajiksi, saimme havaita, että aikaa ihmisten valistamiseen ei ollut, kun piti kiireen vilkkaa kiikuttaa lääkärien määräämiä lääkkeitä potilaille. Liian paljon oli oireidenhoitoa ilman, että puututtiin syihin ja siitä touhusta minä sain tarpeekseni.

Masennus on Suomessa ensimmäinen mielenterveydenhäiriö, joka on saavuttanut kansantaudin mittasuhteet. Vuosittain yli 700 000 suomalaista käyttää vähintään ajoittain jotain mielenterveyden häiriöön tarkoitettua lääkettä ja suomalaiset keikkuvat itsemurhatilastojen kärjessä. Missä viipyy Suomi-projekti? Masennus maksaa miljardeja työkyvyttömyyseläkkeiden ja sairaslomien muodossa, puhumattakaan yksilön kärsimyksistä. Masennus on tyypillistä yksilöllistä menestystä arvostavissa teollistuneissa yhteiskunnissa.

Olen säästänyt 1/2008 Yhteishyvä-lehdestä Kjell Westön kolumnin Suomalainen yksinäisyys, jossa hän kysyy mikä meitä oikein vaivaa:

 ”Meitä vaivaa se, että rakensimme niin yksilö-, suoritus-, menestyskeskeisen yhteiskunnan, että yhteisöllisyys mureni. Meitä vaivaa se, että tämä yksilö- ja menestyskeskeisyys yhdistyy vanhaan perintöömme, jossa ei saa itkeä eikä väsyä tai luovuttaa, pitää vain vaieta ja purra hammasta ja pärjätä. Mutta olemme jo ehtineet tottua hyvään, emmekä ole niin sitkeitä kuin isoisämme tai – äitimme olivat. Ylisuurten työpaineittensa alla horjuva aikuinen on yksin. Hänen teknologian ja sen tuottamien virikkeiden keskellä elävä lapsensa on yksin. Ja olemme kaikki paljon hauraampia kuin kuvittelemmekaan.”
Valtiotieteen tohtori Jukka Tontti, joka on tutkinut masennusta yhteiskunnallisena ilmiönä sanoo: 
On jatkuva paine selviytyä ihmissuhteiden, työn, omien pyrkimysten ja tarpeiden, tunteiden, lapsuuden ja kanssaihmisten asettamien odotusten ristivedosta niin, että pärjäisi, tuottaisi ja kehittyisi – menisi koko ajan eteenpäin. Kun sitten odotukset eivät toteudu, tulee halu vetäytyä, hakea omaa aikaa ja pysähtyä. Kun tähän ei ole mahdollisuutta, ihminen masentuu. (Lääkärilehti 48, 27.11.2009)

Masennus on terve reaktio sairaaseen elämäntilanteeseen. Miksi elämänmuutosta tai yhteiskunnan suunnanmuutosta ei tapahdu, vaikka kyseessä on kansantauti? Siksi, koska kaikilla on kiire, ei ehditä miettiä, pysähtyä ja miettiä syitä. Oireidenhoito on kätevämpää. Lääkkeiden avulla kestetään sietämätöntä tilannetta taas hetken pidempään. 

Emme ole koskaan ennen eläneet tällaista aikaa, eikä kenelläkään ole kokemusta miten tällaista elämänvyöryä hallitaan. Kouluissa ja kotona opetetaan vain vähän elämänhallintaa – tai elämästä selviytymistä. Kukaan ei valmista meitä kohtaamaan aikuisuutta ja nykyelämää.  

Minä olen sairastanut masennuksen ja parantunut siitä, kiitos oravanpyörästä hyppäämisprojektini. Käytin kaikkia sairaanhoitajan taitojani ja hoidin syitä, en oiretta. Vähensin sairaaksi muuttunutta länsimaisen elämäntavan osuutta elämästäni, kuuntelin itseäni ja loin tilalle yksinkertaisempaa ja luonnollisempaa elämää.

25. lokakuuta 2013

Nyt bongataan joutsenia!

BirdLife Suomi järjestää toista kertaa Joutsenbongauksen tulevana viikonloppuna (la - su) 26.–27.10.

Tarkoituksena on selvittää kuinka paljon Suomessa on syysmuutolla levähtäviä joutsenia. Samalla hankitaan tietoja riskipaikoista, jossa on joutsenille (ja muille linnuille) vaarallisia sähköjohtoja.

Toimi näin:
  • Jos näet joutsenia viikonloppuna 26-27.10, ilmoita havaintosi BirdLifelle TÄLLÄ sivulla olevalla lomakkeella viimeistään ti 29.10. (Birdlifen sivuilla on myös ohjeita miten tunnistat laulu-, kyhmy- ja pikkujoutsenet toisistaan.)
  • Ilmoita myös tiedossasi olevat linnuille vaaralliset sähköjohdot/törmäysriskipaikat samaisella verkkolomakkeella.
Joutsenbongaukseen voi osallistua kuka tahansa missä tahansa Suomessa.
Osallistumismaksua ei ole ja ennakkoilmoittautumista ei tarvita.

Hienoja luontohavaintoja!

Tässä taas luontokuvia, ettäs pysytte hyvällä tuulella ja stressi ja verenpaineenne aisoissa. ;)
Rantanaapurimme Ikonen (laulujoutsenkoiras) saapui eilen iltapäivällä reissuiltaan ja näyttää tässä laskeutumisen mallia.

Jarrutus on alkanut.

Laskutelineet valmiina ojossa.

22. lokakuuta 2013

Seurallisuus ja sosiaalinen kyvykkyys ovat eri asioita

Kirjoitan Toisinnäkijän päiväkirjassa siitä millaista on olla HSP (highly sensitive person) eli hyvin herkkä ihminen ja siitä miten viihdyn omissa oloissani niin hyvin. Olen saanut joiltain teiltä sähköpostia, jossa huokaatte onnesta, ettette olekaan tunteidenne kanssa yksin. ;)

Meitä on varmaan monia mutta tästä aiheesta keskustellaan ja kirjoitetaan verraten vähän ja siksi monet eivät ymmärrä tällaista luonteenlaatua. Monet saattavat olla itsensäkin kanssa ihmeissään, että mikä minua ”vaivaa”, vaikkei kyse ole vaivasta. Mikään ei tee yliherkästä ihmisestä huonompaa tai heikompaa, ainoastaan erilaisen. Yliherkkyys on joissain asioissa ylivoimainen ominaisuus, toisessa tilanteessa se ei ole sitä lainkaan.

Koska tätä ei ymmärretä, hyvin herkät tai erityisherkät ihmiset luokitellaan helposti ujoiksi, ahdistuneiksi ja rajoittuneiksi. Yliherkkyys sekoitetaan myös sosiaalisten tilanteiden pelkoon tai sisäänpäin kääntyneisyyteen, vaikkei kyse ole siitäkään.

Kirjassaan Temperamentti,stressi ja elämänhallinta (WSOY, 2011) psykologi Liisa Keltikangas-Järvinen kertoo kuinka kasvatus ja kulttuuri määräävät sen miten temperamenttia saa osoittaa ja mitä piirteitä saa tuoda esille. Kulttuurissamme on hyväksyttävämpää olla herkkä hajuille, lämpötiloille ja mauille mutta jos reagoi herkästi kaikkeen ympärillä olevaan ja ilmaisee tunteensa tai mielialansa voimakkaasti, ne eivät sovi ympäristön odotuksiin ja niihin kohdistetaan suuriakin muutosvaatimuksia. Tästä seuraa, että ihminen kokee jatkuvasti olevansa vääränlainen tai väärässä paikassa.

Lainaan tähän muutaman otteen Keltikangas-Järvisen kirjasta, jotka ovat mielestäni hyvin kuvaavia ja toivat itseymmärrystä. Johtopäätös: minulla on hyvät sosiaaliset taidot mutta en ole seurallinen vaan matalan sosiaalisuuden ihminen, hih hii. :D

”Sosiaalisuus ei siis viittaa sosiaalisiin taitoihin ja kykyyn tulla toimeen muiden kanssa vaan haluun olla ihmisten kanssa. Sosiaalisuus on synnynnäinen temperamenttipiirre, kun taas sosiaaliset taidot ovat opittuja. Seurallisuus ja sosiaalinen kyvykkyys ovat eri asioita. Matala sosiaalisuus ei siten tarkoita sosiaalisten taitojen puutetta, vaan sitä, että ihminen viihtyy yksin, koska ihmissuhteet eivät ole hänelle kovin palkitsevia. Matalan sosiaalisuuden ihminen on mielestään parhaassa seurassa, kun hän on yksin. Virallinen sosiaalinen kanssakäyminen on hänelle mieluummin rasite kuin ilo.

Suuret kutsut (…) ovat hänelle stressi. Hän miettii, miten pääsisi luistamaan tilanteesta, kun taas hänen sosiaalinen ystävänsä on riemuissaan: sata uutta ja tuntematonta ihmistä, mikä ihana tilaisuus virikkeisiin ja keskusteluihin.  

Vähäinen sosiaalisuus johtaa suurempaan itsenäisyyteen ja riippumattomuuteen muiden mielipiteistä. Tällaisen ihmisen ei tarvitse olla joka hetki pidetty ja arvostettu eikä hänen tarvitse aina ajatella samalla tavalla kuin kaikki muutkin. ”

 Lue myös tämä: Yliarvostetaanko sosiaalisuutta

19. lokakuuta 2013

Terveisiä luontoretkeltä!

Luontoympäristö rauhoittaa, rentouttaa ja parantaa. Se auttaa palautumaan fyysisestä ja psyykkisestä stressistä, alentaa verenpainetta, elimistön puolustussolut veressä lisääntyvät ja mieliala kohoaa. Uskon, että luontokuvien katselulla on samoja vaikutuksia. Jos ei pääse luontoon niin usein kuin toivoisi, luontokuvat toimivat pienenä korvikkeena. Nyt saatte testata teoriaani käytännössä. Tuleeko luontokuvista parempi mieli? ;)
Aurinko paistoi, kun menimme metsään.
Ensimmäisenä meitä tuli morjestamaan hömötiainen eli tuttavallisemmin hömis.
Sitten kuului korkeaa kimitystä ja piti olla tarkkana, että näki kenestä ääni lähti. Näkyykö ketään?
Annetaan vinkki: se saattaa pesiä ensi keväänä tämännäköisessä paikassa. Puun irrallaan olevan kaareutuvan kaarnan alla "puun ja kuoren välissä".
Pieni naskalinokka eli puukiipijähän se. Se oli lyöttäytynyt tiaisparven följyyn ja kiipeili kuusen kylkeä ylöspäin. 

Kuusitiainen on hömötiaistakin rohkeampi ja tulee aivan viereen katsomaan, ketkä metsään tuli. Hiukan "kuusaria" jännitti, koska se nosti pikkuisen päätöyhtönsä pystyyn.
Sinitiaiset viihtyvät valoisemmissa latvustoissa. Niiden selkä sointuu taivaan sineen ja  keltainen vatsa syksyn lehtiin.
Sitten kauempaa alkoi kuulua reipasta räpätystä, jota kuunnellessa alkaa aina naurattaa.
Ääni kuului tälle tärpästikkelille, joka ei malta pysyä kymmemesosasekuntia paikallaan, että saisi skarpin kuvan.

Silmänräpäystä myöhemmin töyhtötiainen on kadonnut.Sitä kannattaa kuitenkin aina odottaa, jos se vaikka tulisi takaisin. Vanhan metsien asukkina se on käynyt harvalukuiseksi. Töyhtötiaisen tomera ääntely ja esiintyminen tuo kuitenkin aina niin hyvän mielen. 

Now you see it...





...now you don´t.

"No ota nyt äkkiä se kuva. Lupaan olla 0,2 sekuntia liikkumatta." (Huomaa hieno töyhtö.)




Sitten poikkesimme koskella. Kun lähestymme vuoden pimeintä aikaa on hyvä muistaa, että kaikki muuttolinnut eivät jätä Suomea. Jotkut nimenomaan tulevat tänne talveksi. Löydätkö kuvasta juuri saapunutta muuttolintua?
 
Sama kuva mutta nuoli osoittaa mainion maastoutujan....

eli koskikaran, joka ei kylmää vettä kaihda.


Sitten palasimme kotiin ja samalla hetkellä alkoi sataa lunta.











































13. lokakuuta 2013

Ulkomailla Tampereella

Tämä on talveen varustautumisviikonloppu. Vielä ehtii istutella talvivalkosipuleita ja siirtää puita paremmille kasvupaikoille, tyhjentää ulkovessa ja haravoida puiden lehtiä kuivikkeeksi. Sitten kun kaikki lehdet ovat varisseet puista voi tyhjentää sadevesikourut. Sisällä talossa teen tilaa polttopuille ja ensi viikolla saapuvalle uudelle kirjalähetykselle.

Perjantaina oli asioidenhoitopäivä Tampereella. Suuntasin Hämeenkadulta kohti Metso-pääkirjastoa. Yllätyksekseni Hämeenpuiston oli vallannut ranskalainen tori. Melkein ensimmäisenä oikealla oli maustekauppiaan torikoju. Ostoslistallani oli fenkolia ja kurkumaa. Vilkaisin esillä olleita mausteita, ei näkynyt kaipaamiani. Kävelin eteenpäin ja pysähdyin huumaavaan etikkaiseen tuoksuun. Oliiveja! Niitä ei ollut listallani mutta jäin silti katselemaan kaikkia niitä kymmeniä eri laatuja. Oliivit ovat heikkouteni (mozzarellan ja aurinkokuivatun tomaatin lisäksi). Vesi herahti kielelleni, kun katselin mitä ranskalaiset myyjät laittoivat esille: kivellisiä ja kivettömiä oliiveja, mustia, vihreitä, valkosipulilla ja paprikalla, anjoviksella (yök), mantelilla, oreganolla ja sipulilla ja ties millä maustettuja herkkuja. Päätin sortua. Kävelin kojun edessä edestakaisin koettaen päättää mitä ostaisin. Minulle ei saisi olla liikaa vaihtoehtoja tai menen ihan päättämättömäksi.

Kun viimein sain päätökseni tehtyä (vihreitä, kivettömiä oreganolla ja basilikalla ja toiset chilillä), ranskalainen myyjä viittoili minut toisen myyjän pakeille, joka puhui englantia. Hän kertoi, että kassa ei ollut ihan vielä auki. Vastasin, ettei minulla ole kiire (ja ajattelin, että vielä ehtisin vaihtaa toisiin oliiveihin, jos haluaisin). Vieressäni seisoi suomalainen mies, joka ei ollut huomannut minua ja hän sanoi myyjälle englanniksi osoittaen minua, että hän oli sitten ensin. Sitten, mikä ihastuttavinta, mies jatkoi juttelemista minulle, mutta englanniksi! Minua hymyilytti niin. Oli ihanaa, että kaksi suomenkielistä jatkoi keskustelua englanniksi, vaikka olisimme voineet vaihtaa suomen kieleen. Sitten tajusin, että mies luuli minua ulkomaalaiseksi (joka minä kai käytännössä olenkin jos passia katsoo). Jossain vaiheessa keskustelua sekamelskainen amerikanenglantini suomenaksentilla alkoi antaa minua ilmi ja minusta tuntui, että mies katsoi minua sen näköisenä olenko lintu vai kala (kalat horoskoopiltani mutta lintu sielultani). Yhtä kaikki minulla oli verrattoman hauskaa ja olin iloinen, että olin päättänyt pysähtyä oliivikojulle.

Olin jo lähdössä torilta pois kohti kirjastoa, kun muistin ostoslistani ja päätin kiertää vielä maustekauppiaan kautta. Eihän kysyminen mitään maksaisi: ”You wouldn´t happen to have fennel, would you?”

Kyllä vain, fenkolia löytyi pienestä purkista isojen ja näyttävien purkkien vierestä. Suurenmoisen näköisiä isoja fenkolinsiemeniä, ah! Sitten kysyin: “Do you have ... ööö… I can´t remember just now what kurkuma is in english. It´s yellow and…”

Myyjättären kasvoille nousi riemastunut ilme: ”I know what kurkuma is!” Hän kertoi teettäneensä maustekylteistä käännökset suomenkielelle ja oppinut sen verran suomea. Niin hän nosti tiskin takaa keltaisen säkin, joka oli melkein tyhjä. Myyjä ravisti säkkiä hartaasti ja meitä nauratti, kun turmericia oli tasan 50 grammaa. Myyjä kysyi, että oliko sinulla tuollaiset ostokset oikein listallasi. Kyllä, miten sattuikin.

Hyvillä mielillä kävin kirjastossa ja koska aikaa oli, odottelin Keviniä, kävin moikkaamassa Aleksanterin kirkonpuiston valtavan kokoisia lehtikuusia. (Jos ikinä käytte Tampereella, käykää ehdottomasti ihastelemassa niitä! Suomessa harvoin näkee niin kauniita ja suuria puita. Muistaakseni yksi niistä lehtikuusista on Suomen suurin ja sen ympärysmitta on reilusti yli neljä metriä.)

Sitten Kevin jo soittikin ja kysyi missä olen ja missä nähtäisiin.
– Nähdään Kevät-suihkulähteen luona. Kerään odotellessani taskut täyteen tammenterhoja närhille ja oraville tuliaisiksi kaupungista ja puutarhaan istutettavaksi.
Niin tein ja kaupunkilaisilla oli hauskat ilmeet minut ohittaessaan, kun he yrittivät päätellä mitä minä sieltä kyykin ja hain.

10. lokakuuta 2013

Kysyttyä: Olisiko sinulla antaa neuvoja opiskelijan elämään?


Kysymys: Olen 21-vuotias opiskelija ja luin kirjasi "Irti oravanpyörästä." Nautin luonnosta, kasvatan itse ruokaa ikkunalaudallani ja kerään metsästä marjoja säilöön. En koskaan ole haaveillut vakityöstä, enkä kertakaikkiaan pysty pakottamaan itseäni työhön, jota inhoan. Ongelmani on se, että opiskellessani tunnen olevani aivan liian riippuvainen tästä yhteiskunnasta ja sen vaatimuksista. Kun nostan opintotukea, sitoudun opiskelemaan tietyllä vauhdilla ja omalla alallani vauhti on siis semmoinen, että muita töitä ei pysty tekemään. Lainaa nostin ensimmäisen vuoden, nyt en nosta, jos ei ole aivan pakko. Haluaisin maksaa senkin jo pois. Kysynkin, olisiko sinulla antaa jotain neuvoja opiskelijan elämään ja siihen, miten opiskelijana voisi päästä pois oravanpyörän velvollisuuksista ja vaatimuksista? Vai onko hyväksyttävä, että seuraavat 4 vuotta elän yhteiskunnan vaatimusten mukaan ja elän "sitten kun..." -elämää?

Vastaus: Kiitos viestistäsi. Kysyit laajan kysymyksen (joka herättää lähinnä lisää kysymyksiä). Aihe on mielenkiintoinen.
Hienoa, että nautit luonnosta ja kasvatat itse ruokaa ja keräät marjoja. Se on hyvä pohja ja alku.
Opiskeleminen ja uuden oppiminen on todella tärkeää ja antoisaa – jos on itselle soveltuvalla alalla. Silloin ei tarvitse haaveilla ”sitten kun” -elämästä. Harmillista, jos tunnet jo nyt, ettet tule selviämään opiskelun ja työn paineista. Oma asenne on ratkaiseva. Etsi keinoja, jolla vältyt paineelta ja stressiltä. Oletko oikealla alalla? Koeta luoda itsellesi positiivinen tulevaisuudenkuva.
Voisitko jutella opinto-ohjaajan kanssa opiskelun tavoista ja aikatauluista? Opiskelemistakin voi opiskella. Kun tunnistaa vahvuutensa, opiskeleminen on helpompaa. Tutustu esimerkiksi erilaisiin oppimisen tyyleihin ja strategioihin TÄÄLTÄ tai TÄÄLTÄ. (Hae erilaisilla hakusanoilla lisää tietoa aiheesta.) 
Vakituista työtä ei ole pakko tehdä, silloin elämä täytyy järjestää sellaiseksi, että pärjää vähemmällä. Jos jotain tahtoo tarpeeksi, on valmis tekemään myös vähemmän mukavia asioita, koska se on pieni paha suhteessa siihen mitä sillä saavuttaa. Jos tekee itselle rakasta työtä, työskentelee mielellään ja vaikka kuinka paljon. Kun ilmeisesti pidät itsenäisyydestä ja riippumattomuudesta, voisitko ajatella ryhtyväsi tulevaisuudessa yrittäjäksi? Saisit vapauden työskennellä omalla tavallasi.
Jos ajattelet ”riippuvuuksia”, kyse ei ole vain opintotuesta. Neljän vuoden koulutus on kallis, joka mahdollistetaan verovaroista monen muun lisäksi (kuten kouluruoka, terveydenhuolto, asumistuki + kaikki muut verovaroin rahoitettavat palvelut.) Hyväksytkö ne riippuvuudet? Asiat ovat harvoin mustavalkoisia.
Koeta negatiivisuuden sijaan tuntea kiitollisuutta, että voit ja saat opiskella. On paljon ihmisiä, jotka haluaisivat opiskella eikä heillä ole siihen mahdollisuutta.
Luin hiljattain taiteilija Osmo Rauhalasta kertovaa kirjaa Tapaus. Siinä hän kertoo kuinka hän halusi tulla paremmaksi taiteilijaksi ja oppia enemmän. Hän koki, ettei saisi sellaista opetusta Suomesta, joten hän panttasi sukutilansa lainan vastineeksi rahoittaakseen amerikkalaisen taiteilijakoulutuksen, joka maksoi, jos muistan oikein, 100 000 markkaa lukuvuodelta. Hän on saavuttanut unelmansa.

Toivomme usein helppoja ratkaisuja ja näemme rahan (tai lainan) ongelmana. Tosiasiallinen ”ongelma” on asenteemme ja rahankäyttötottumuksemme. Kerroit lukeneesi Irti oravanpyörästä -kirjan. Toiko se muutoksia rahankäyttötottumuksiisi? Tiedätkö elinkustannuksesi? Vähemmälläkin pärjää, jos on valmis tyytymään kohtuuteen ja käyttämään mielikuvitustaan.

Toimitko tarmokkaasti sen eteen, että olisit riippumattomampi? Maailma ei ole sinulle velkaa, sinä olet itsellesi velkaa. Sinun on itse oltava aktiivinen ja otettava vastuu elämästäsi. Jos et pidä elämäntilanteestasi, muuta sitä.

Mikä on ”se” juttu, joka on kaiken tekemisesi takana? Sellainen asia, jota tahdot niin kipeästi, että olet valmis tekemään mitä vain sen eteen. Mitä sinun on tehtävä toisin saavuttaaksesi sen? Mikä elämässäsi toimii, mikä ei? Tee enemmän sitä mikä toimii. Keskity siihen mitä haluat, älä siihen, mitä et halua.
Kun tietää mitä haluaa, löytyy ratkaisuja. Vaihda, pyydä apua, tyydy ja ole kiitollinen, tinkaa, tee selkeät taloudelliset laskelmat ja pysy niissä. Voisitko ”monimuoto-opiskella”, jolloin voisit työskennellä opintojen välillä ja ansaita tarvitsemasi rahan? Voitko asua vanhempiesi luona, kimppakämpässä, alivuokralaisena tms.? Eräs opiskelukaverini asui iäkkään naisen alivuokralaisena. Huoneen vuokran sijaan hän hoiti vanhuksen asioita, kuljetti häntä kulttuuririentoihin ja oli seuralaisena, tukena ja turvana. Erilaisia ratkaisuja on vaikka kuinka paljon.

Vielä yksi tärkeä kysymys: Voitko hyvin? Kun voi hyvin, haluaa oppia ja jaksaa olla kiinnostunut asioista. Terveydentilanhäiriöt kuten uupumus ja masennus saavat elämän näyttämään mollivoittoiselta ja on vaikea nähdä missään ulospääsyä.

Yhteiskunnan vaatimukset ovat aikamoiset. On hyvä pyrkiä oravanpyörästä riippumattomammaksi. Elämänmuutokset ja elämänhallinta edellyttävät kuitenkin riittävää terveydentilaa, itsekuria ja jaksamista. Eli ennen kaikkea muuta: pidä itsestäsi huolta.

9. lokakuuta 2013

Purjehdusta

Ei tuulensuunta vaan purjeiden asento
määrää mihin olet menossa.
Jim Rohn