29. toukokuuta 2014

Raivausrajoitus



Kulkeeko tonttisi tai tilasi poikki sähkölinja? Jos kulkee, ja haluat säilyttää linjan alla kasvavat puut ja pensaat, ota yhteyttä sähköyhtiöösi ja tee raivausrajoitussopimus. 

Minulle kävi niin, että Elenia oli yks kaks yllättäen kaatanut istuttamani kuusiaidan ja koivut maatilani läpi kulkevan sähkölinjan alta – mutta myös sen vierestä! Grrrr! Soitin sähköyhtiöön. Siellä sanottiin, että linjojen raivauksesta oli ilmoitettu paikallislehdessä. Ainoa vaan, että minulle ei tule paikallislehteä. Mielestäni maanomistajiin pitäisi ottaa tällaisissa tilanteissa henkilökohtaisesti yhteyttä. Minkäs teet, vahinko oli jo tapahtunut. Kysyin, miten vastaava estetään tulevaisuudessa tapahtumasta.  


Elenia lähetti minulle postissa raivausrajoitussopimuksen ja tuonnäköiset kyltit. Kyltit laitetaan maastoon rajoitusalueen molemmin puolin. Niiden väliseltä alueelta sähköyhtiö ei saa kaataa puita, mutta sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen maanomistajan on huolehdittava, että puut eivät kasva niin korkeaksi, että ne aiheuttaisivat häiriötä sähköverkoille.

Eli tiedoksi kaikille, että koivut, katajat, kuusiaidat ynnä muut saavat kasvaa sähkölinjojen alla, mutta kasvillisuus on pidettävä alle 3-4 metrisenä latvomalla puita säännöllisin väliajoin ja raivausrajoitusalue on merkittävä maastoon selvästi.

27. toukokuuta 2014

Alkukesän touhuja


Vaikka kevät on ollut pitkä, tässä kohtaa tulee tunne, ettei mitenkään ehdi kaikkeen mihin haluaisi. Vehreä kasvillisuus valtaa alaa ja pitäisi ehtiä kerätä luonnonyrttisatoa, kun se on parhaimmillaan ja istuttaa & kylvää kasveja kasvimaalle. Kaiken kumartelun ja kyykkimisen jälkeen pitäisi vielä yrittää kukistaa sinnikkäät lupiinit. On harmillista miten paljon energiaa menee vieraslajien hävittämiseen. 

Tuntuu hölmöltä, että lapsuudessani mummoni veljenvaimo vaali lupiineja (kun ei tiennyt niiden haitallisuudesta alkuperäisluonnolle). Nyt minä kerään sitä ”satoa” ja koetan saada lupiinit hävitetyksi ennen kuin ne alkavat kukkia ja siementää. (No, nämä nyt ovat pieniä lupiinisotia verrattuna siihen mitä tulevat sukupolvet joutuvat kohtaamaan nykysukupolven jäljiltä.) 
Hyvät ohjeet vieraslajien hävittämiseen löytyvät TÄÄLTÄ.

Olette kysyneet ohjeita nokkosten ryöppäämiseen. Yksinkertaisuudessaan homma menee niin, että kerätyt nokkoset laitetaan kiehuvaan veteen ihan vain muutamaksi kymmeneksi sekunniksi (10–20 sekuntia). Nokkonen muuttaa värinsä hienon vaaleanvihreäksi, painuu kasaan ja pehmenee. Sitten nokkoset huuhdellaan kylmällä vedellä. Siis nokkosia ei keitetä, vaan ne vain nopeasti käytetään kuumassa vedessä. Jos nokkosia on paljon (esim. ison kattilan verran), voi nokkosten pehmeneminen kestää hitusen kauemmin, mutta ei kauaa silloinkaan. 


Täällä on aiempia kirjoituksiani nokkosesta:
 
Entä mitä voi tehdä lipstikasta (muuta kuin maagisia lemmenjuomia ja karkottaa pahoja henkiä kodin ympäristöstä)? Lipstikka on lääkekasvi ja sitä voi käyttää mausteena ruoanlaitossa, jolloin se vahvistaa elimistöä. Lipstikka on voimakas mauste, joten sitä kannattaa käyttää varovasti. Moni tietää Maggi-liemikuutiot. Maggikraut on saksaa ja tarkoittaa liperiä eli lipstikkaa. Sitä voi käyttää samalla tavalla kuin käyttäisi kasvisliemikuutioita. Lipstikkaa voi kuivata, jolloin sen maku hiukan miedontuu tai sitä voi pakastaa ja käyttää ympäri vuoden erilaiseen ruoanlaittoon (keittoihin, kastikkeisiin, patoihin, laatikoihin jne.). 
Tässä helppo kasviskeitto-ohje:

1 sipuli
2-4 lipstikan lehteä
4 suolaheinän lehteä/vartta (antavat happoisen maun)
4 nokkosen lehteä/vartta
öljyä
4 dl vettä
suolaa, mustapippuria
(kasviskermaa/kermaa)

Silppua lipstikan lehdet pieniksi.
Ryöppää suolaheinä & nokkonen ja silppua (poista varret, jos ne ovat kovia, pehmeitä varsia ei tarvitse poistaa).
Kuumenna öljy, sipuli ja lipstikat, lisää ryöpätyt suolaheinä ja nokkoset, kaada joukkoon vesi ja kiehauta. Halutessasi kaada joukkoon kerma.Tarjoa kylmänä tai kuumana.
Keviniltä terveisiä, että kokeilkaa ehdottomasti lautasella olevaan keittoon muutamaa Tabasco-tippaa.

24. toukokuuta 2014

Valloittava voikukka



Ihmiset repivät, kitkevät, niittävät ja jopa myrkyttävät voikukkia päästääkseen eroon ”viheliäisestä haittakasvista”. Turha yrittää. Maa on aivan täynnä voikukansiemeniä ja tuuli tuo siemeniä aina vain lisää. Yhdestä voikukan kukinnosta muodostuu parisen sataa siementä ja yhdestä kasvista lähtee tuhansia siemeniä maailmalle. Siemenet säilyttävät itävyytensä maassa monta vuotta. Hyvä niin. Voikukkia ei tarvitse vihata, sillä niistä on paljon iloa ja hyötyä.

Voikukat kukkivat aikaisin, kun muita kukkia on vielä suhteellisen vähän. Monet pölyttäjät, hyönteiset ja linnut ovat riippuvaisia voikukan tarjoamasta siitepölystä ja medestä. Voikukansiemenetkin muodostuvat toisiin kasveihin nähden aikaisin ja tarjoavat tärkeää ravintoa siemensyöjälinnuille (esim. tiklit ja vihervarpuset).   

Voikukka on arvokas luonnonkasvi, joka tarjoaa ravintoa ihmisillekin. Maista voikukkaa. Siitä vaan napsaiset voikukankukinnon ja pistät suuhusi (vihreän kannan voi jättää pois). Hyvää on. Lehtiäkin voi syödä ihan sellaisenaan. Koko kasvi on juuria myöten syötävä. Nuoret voikukan lehdet sisältävät kolminkertaisen määrän ravinteita salaatteihin verrattuna ja voikukassa on erityisen paljon C- ja A-vitamiinia, kalsiumia ja rautaa. Nuoret lehdet ovat parhaimman makuisia ja käyvät sellaisenaan salaattiin tai leivän päälle. Kypsennettynä lehtiä voi lisätä mihin tahansa ruoanlaittoon, paistoksiin tai keittoihin.  

Jos olet kitkenyt kukka- tai kasvimaata ja sinulla on saaliina isoja voikukanjuuria, pese, kuori ja keitä ne. Ne ovat erinomaisia juureksia ja niitä voi käyttää porkkanan tai keittojuuresten tapaan.  Et tarvitse sen kummempia reseptejä sen kun lisäät voikukkaa eri muodoissaan ruokaan kuin ruokaan.

Voikukan tieteellinen nimi on Taraxacum officinalis. Officinalis-pääte kertoo siitä, että kasvi on lääkekasvi. Voikukan maitiaisneste on tunnettu nestettä poistavista ja verta puhdistavista vaikutuksistaan. Voikukalla on lukuisia terveyttä edistäviä ominaisuuksia. Sillä on myös iloa ja onnea edistäviä ominaisuuksia:

Kun voikukka siementää ja on höytyvillä, poimi se, esitä mielessäsi toivomus ja koeta puhaltaa kaikki siemenet pois yhdellä puhalluksella. Jos se onnistuu, toiveesi toteutuu.

Tiedätkö mitä tapahtuu, kun poimit voikukan, halkaiset kynnellä sen varren kolmeen neljään osaan ja laitat sen kylmään veteen? Enpäs kerrokaan. Siitä ihmeestä ja riemusta sinun täytyy ottaa ihan itse selvää. :D

16. toukokuuta 2014

Sateenkaarihaloja


Kävin toissapäivänä pääkaupunkiseudulla. Halojaa? Kyllä, uskokaa tai älkää. Olin etuajassa tapaamisestani, joten menin paikalliseen puistoon odottamaan. Matkalle sinne ihastelin miten paljon pidemmällä kevät siellä oli kuin kotona. Pelkäsin eksyväni suunnistaessani kerrostalojen väleistä puistoa kohti (olin etukäteen tarkistanut kartasta sen sijainnin), joten otin kaupunkiluonnosta maamerkkejä: komeita tammia, asvaltin raosta kukkimaan nousseita orvokkeja ja kauniisti kukkivia kirsikkapuita (huolestuneena laitoin merkille, että pölyttäjät puuttuivat). Istuin puistoon lammen äärelle seuraamaan haapanan peseytymistä. Viereisen puskan juurella räkättirastas keräsi lieroja nokkaansa. Välillä parvi rastaita lähti lokkien ja varisten perään kovasti räkättäen. Rastailla oli pesät jossain lähellä (niin lokeilla ja variksillakin). Ison tammen kolosta kuului pikkulinnun ääntelyä. Puistossa oli kyltti (!), jossa luki: Pienet asiat ovat isoja asioita.


Ilahduin, että Helsinki (ainakin se osa siitä) näytti niin kauniilta. Olin tuntenut itseni kuin kalaksi kuivalla maalla ajatellessani joutuvani lähtemään cityyn, mutta hengittäminen kävi helpommaksi, kun kuljin perinteisen ulkomaan Tampereen lenkkini Aleksanterin kirkonpuiston kautta ja kävin moikkaamassa lehtikuusia. (Teille tiedoksi, jotka olette kertoneet käyneenne katsomassa kirkon edessä olevia puita, kirkon takana lännen puolellakin on niitä Ihania Suuria.) Pelkään jo nyt mielessäni päivää, jolloin joku yli-innokas seurakunnan puutarhuri päättää pistää puut nurin yleiseen turvallisuuteen vedoten.(Pitäisiköhän puihinkin ripustaa kyltti? ”Suomen suurin lehtikuusi, ihaile, älä turmele.”)


Tammerkosken sillalla pysähdyin katsomaan virtaavaa vettä ja kuuntelin Tempon talon puussa laulavaa sinitiaista. Sinitiainen lauloi kuuluisuutta saaneessa kalsaripuussa eli vaahterassa. Mitähän vaahtera tuumasi, kun palokunta lauloi sille vappuna? Kalsarit ilmeni myöhemmin bändipaidaksi, jolle löydettiin vielä omistajakin. Julkkisvaahterasta sinitiainen jatkoi Rosson takana olevaan poppeliin (joka puolestaan kuuluu Suomen suurimpiin poppeleihin, mutta ei ole saanut julkisuutta osakseen). 

Silloin huomasin taivaalla haloja! Kuin sateenkaaria niitä meni joka suuntaan auringosta, kaksoiskehänä auringon ympäri ja sen yläpuolella ”ylösalaisin” ja vielä tosi jännästi täydellisenä koko taivaankaaren ja horisontin läpi aurinkoa vastapäätä. Haloja oli joka suunnassa ja näky niin ihmeellinen, että osoitin niitä ensimmäisille vastaantulijoille. Espanjalainen nainen ei ymmärtänyt mitä sanoin, mutta elekieltä hän ymmärsi. Hän ilahtui ja pysähtyi ottamaan haloista valokuvia kännykällään. Toinen oli lastenvaunuja työntävä brittiläinen mies. Mies sanoi, että ne ovat tavallisia tähän vuodenaikaan ja jatkoi matkaansa tuskin vilkaisematta taivaalle. 

Harmittelin etten ollut ottanut kameraa mukaani. Halot pysyivät taivaalla monta tuntia ja pitivät mielialaani yllä. Kuvattavaa olisi riittänyt Helsingin kerrostalojen pihoissakin. Polkupyörävajan katolle oli "istutettu" sammalia, erään talon pihassa kasvoi valtavan kokoinen hevoskastanja. Enkä meinannut uskoa silmiäni, kun erään kerrostalon pihassa ei ollut lainkaan nurmikkoa vaan siellä kukki näsiä ja sadat sipulikukat! (Hihkuntaa!) Menin tapaamiseeni ja juuri ennen kuin avasin summerin soitosta oven, huomasin sinitiaisen pujahtavan talon tuuletusräppänästä sisään (aivan kuin silloin ennen). 


Iltapäivällä junassa takaisin matkalla Tampereelle ihmiset keskittyivät älypuhelimiinsa, tabletteihinsa ja kannettaviin tietokoneisiinsa. Halot olivat hiljalleen heikkenemässä. Olin vajota synkkiin ”mihin-me-joudumme-tämän-kännykkä-zombiekulttuurimme kanssa” -ajatuksiini, kun huomioni vei junavaunun toinen kännykätön. Mies kääri paitapuseronsa hihoja, hänellä oli kauniit kädet. Sitten hän solmi erityisen taidokkain liikkein kengännauhansa. Niin pienissä liikkeissä oli jotain kumman rauhoittavaa ja olin valmis kallistumaan sen puolelle, että maailma on loppujen lopuksi aika kaunis paikka, kun kääntäisimme itsemme oikealle taajuudelle. Kaupungin kauneus on kuin ilmakehän jääkiteet: useimmiten ne ovat näkymättömissä, mutta joskus ne muodostavat auringon kanssa sateenkaaren värisiä haloja taivaalle.   


***
PS. Tarkistin netistä... näin kirkkaana tällaista halonäytelmää nähdään vain muutaman kerran sadassa vuodessa! Toivottavasti näitte sen. Jos ette, katsokaa miten hieno se oli (eikä kuva siltikään tee oikeutta, tuosta puuttuu mm. se horisonttirengas ja ylösalainen kaari). Oi joi.

8. toukokuuta 2014

Tiesitkö nämä 10 asiaa muurahaisista?

Koostin nämä tiedot Risto Isomäen kirjasta 34 tapaa estää maapallon kuumeneminen.
Blogilukija S lähetti tämän kuvan löytämästään jättikeosta. Korkeutta sillä on yli kaksi metriä! Kuinka isoksi keot voisivat kasvaa ihmisten avustamina?

  1. Muurahaiset pitävät metsät, kasvimaat ja puutarhat puhtaana erilaisista tuhohyönteisistä (huom. myös lehtokotiloista!).
  2. Muurahaisilla on vieraannuttava vaikutus myös käärmeisiin, myyriin, hiiriin ja punkkeihin.
  3. Muurahaiset keräävät pesiinsä merkittäviä määriä hiiltä. Hiilivarastot hidastavat ilmastonmuutosta. Koska muurahaisia on enemmän kuin ihmisiä, hiilensidontavaikutus lisääntyisi, jos ihmiset ymmärtäisivät suosia muurahaisia ja tukea yhdyskuntien kasvamista.
  4. Jos neulanen tai pikkuriikkinen oksanpätkä jää lojumaan märkään maahan, se lahoaa nopeasti ja sen hiili vapautuu ilmaan. Mutta jos se menee osaksi muurahaispesän rakenteita, sen sisältämä hiili pysyy tallessa niin kauan kuin pesä on elossa. Muurahaiset nimittäin rakentavat pesänsä niin, että vesi valuu pois joko pesän vesitiivistä ulkopintaa tai pesän sisällä olevia ilmastoituja viemäreitä pitkin.
  5. Muurahaiskekojen sisäosien kosteus on vain 5 % eli paljon vähemmän kuin ilmankosteus pesän ulkopuolella. Puun ja muun biomassan lahoaminen tyypillisesti pysähtyy, kun sen kosteuspitoisuus on 15 % tai alle.
  6. Muurahaisten hiilenkeruutyö nopeutuu ja helpottuu, jos ihminen kasaa niiden pesän päälle tai viereen haravalla neulasia ja muuta pienikokoista kariketta. Kymmenessä minuutissa haravoi jo ison määrän.  
  7. Kun pesien päälle kasaa materiaalia on muistettava, että muurahaiset ovat riippuvaisia auringon lämmöstä. Etelän puolelle (tai sille suunalle mistä pesä saa suurimman osan lämmöstään) ei saa lisätä kovin nopeasti risuja tai muuta tavaraa eikä suuria määriä kerrallaan, ettei pesä tuhoudu, muurahaiset lannistu tai ettei niiden työteho laske merkittävästi, kun pesän pinta jää varjoon. Suurin osa karikkeesta ja risuista kannattaa kerätä pesän pohjoispuolelle sekä idän ja lännen puoleisille sivustoille.
  8. Muurahaiskeon tarkoitus on helpottaa muurahaisen elämää lämpötilaa ja kosteuden vaihteluja tasoittamalla ja tämä on yleensä sitä helpompaa mitä isompi keko on.
  9. Muurahaispesiä on mahdollista käyttää kaikenlaisten eloperäisten materiaalien kuten lehtien neulasten, naulaisten laudanpätkien, erikokoisten oksien, kuivuneiden rakkolevien, järviruokokasojen ja maahan pudonneiden käpyjen tai omenoiden kaatopaikkoina. Esim. rakkolevämateriaalin sijoittaminen muurahaispesään poistaa merestä ravinteita.
  10. Sen mitä muurahaiset eivät syö, ne muuttavat osaksi pesänsä rakenteita.

Tieteiskirjailija Risto Isomäki on tehnyt kokeiluja omalla pihallaan, jossa hänen taloaan ympäröi kolmelta eri suunnalta U-kirjaimen muodossa muutama kymmenen muurahaispesää. Hänen pihallaan risteilee muurahaisten ”Intercity-väyliä”. Muurahaispesät ovat hänen hiilivarastokokeilunsa ja kymmenet miljoonat muurahaiset hänen pieniä tutkimusapulaisiaan. Isomäki mainitsee hauskasti, että tutkimusapulaisten määrä jää vielä selvästi alle miljardin mutta on enemmän kuin Helsingin yliopiston kirjoilla olevien lehtorien, dosenttien ja professorien yhteenlaskettu määrä.

Isomäen kokeilussa 30 cm korkea ja 60 cm leveä keko muuttui kolmessa vuodessa lähes kahden metrin korkuiseksi ja kahden ja puolen metrin levyiseksi ja selvästi hyvinvoivaksi yhteiskunnaksi, kun se sai vähän apua ihmiseltä. Muurahaisten väestömäärä ja valtateiden lukumäärä kasvoi, valtatiet venyivät pidemmiksi ja liikenneruuhkat saivat ennennäkemättömät mittasuhteet. Nyt se on kuin kuivalla maalla oleva majavanpesä.




6. toukokuuta 2014

Muurahaispesiä kannattaa varjella

Ystäväni P lähetti minulle tämän kuvan, joka on otettu Karjalan Raivolan Lintulassa suojellussa lehtikuusimetsässä. Hän oli pannut merkille, että kaikki muurahaispesät oli varustettu puisella kehikolla. Kehikot eivät näyttäisi estävän eläimiä (esimerkiksi tikkoja) käymästä pesillä. Ehkä kehikkojen tarkoitus onkin pitää ihmiset loitolla? Ei hassumpi idea Suomeenkaan esimerkiksi ulkoilureittien varrella olevien pesien varjelemiseksi. 

Vau, mikä keko! Melkein miehen korkuinen.


Tieteis- ja tietokirjailija Risto Isomäki kertoo saksalaisten metsänhoitajien olleen pitkään niin vakuuttuneita kekomuurahaisten hyödyllisyydestä, että he ovat usein virittäneet isojen muurahaispesien päälle rautalankaverkkoja suojatakseen ne tikoilta ja villisioilta. 

Yksi suuri muurahaispesä voi poistaa metsästä noin 100 000 erilaisten hyönteisten toukkaa päivässä. Puut kasvavat paremmin muurahaiskekojen läheisyydessä, paremmin kuin muualla samassa metsikössä, sillä puut hyödyntävät juuristollaan ravinteita kekojen välittömästä vaikutuspiiristä.

Päätehakkuiden yhteydessä (jos sellaisia surullisia tekoja harrastaa...) olisi tärkeää jättää muurahaispesien luo yksi tai mielellään muutama puu pystyyn, jotta pesät pysyvät hengissä. Muurahaiset ”laiduntavat” puissa ja puut antavat suojaa koko päivän paahteelta.