12. toukokuuta 2015

Töyhtöhyyppä on tehokas puolustaja


Monet linnut viihtyvät keväisellä pellolla. Tällä kuvan pellolla on asunut jo parin vuoden ajan nuori pesimätön kurkipariskunta (kuvan keskivaiheilla kurjet ja töyhtöhyyppä niiden edessä pienenä pisteenä). Traktorin renkaat jäljet paljastavat, että pelto on alava ja kostea. Se on eduksi linnuille, jotka ruokaillessaan upottavat nokkansa pehmeään maahan.

Kurjet pariutuvat koko iäkseen eli ne voivat elää yhdessä pitkälle toistakymmentä vuotta. Sukukypsyyden saavuttaminen voi viedä useita vuosia. Näillä linnuilla ei ole tänäkään vuonna poikasia, koska molemmat ovat tähän aikaan keväästä näkyvissä. Jos ne hautoisivat, toinen olisi pesällä ja vain toinen kurki olisi näkyvillä.  
Kurjet joutuivat töyhtöhyyppien hyökkäyksen kohteeksi.

Töyhtöhyypät pesivät usein toistensa lähellä ja käyvät yhdessä joukkohyökkäykseen kurkia, variksia tai muita eläimiä vastaan. 
Kurjella on laaja ruokavalio ja se syö mm. erilaisia hyönteisiä, matelijoita, kaloja ja marjoja mutta myös toisten lintujen munia kohdalle osuessaan. Siksi töyhtöhyyppäemojen on tehtävä kaikkensa saadakseen kurkien kurssi vaihdettua. Siinä tehtävässä ne onnistuivat menestyksekkäästi.
Monet pikku- ja peltolinnut pesivät mielellään töyhtöhyyppien tarjoaman suojavyöhykkeen lähellä.
Monet sorsalinnut puolestaan pesivät mielellään kurkien lähellä, koska kurki antaa suojaa petoja (kettu, haukat jne.) vastaan.





Kuvittelisi, että pienikokoisemmat töyhtöhyypät olisivat hätää kärsimässä isojen kurkien rinnalla, mutta toisin kävi. Mutta miten sitten käy, kun traktori saapuu pellolle? Toivotaan, että traktorikuski on tarkkana ja huomaa väistää töyhtöhyypän maanvärisiä munapesiä.