27. maaliskuuta 2016

Oma (linnun)pönttö kullan kallis

Pari kysymystä on tullut linnunpöntöistä: "Miten ja millä ripustan linnunpöntön puuhun ja mihin kohtaan?
ja
”Mökillä meillä on paljon vanhoja ja uusia linnunpönttöjä. Kaikki tosi korkealla puissa. En tiedä onko niitä ikinä puhdistettu. Pesivätkö linnut siis pönttöihin, joissa on aiempien vuosien jämiä...etenkin jos on jäänyt munia tai poikasenraatoja? Kuulostaa pahalta...mutta kuulostaako linnuista? Ja miten usein pönttöjä pitäisi putsata, joka vuosi?”

Vastaus:
Kiitos kysymyksistä. Koetanpa osata vastata parhaan tietoni mukaan.


Täytyy tähän väliin ilmoittaa, että mikään muu pöntöistäni ei ole näin vimpan päälle trimmattu, mutta jatkossa rakennan kaikki pöntöt tämän mallin mukaan. 

Minulla on vieläkin paljon 15 vuoden takaisia linnunpönttöjä, ajalta jolloin hädin tuskin osasin pitää vasaraa kädessä (saati naulata naulaa suoraan, sitä en osaa vieläkään...). Niiden perusteella tiedän sanoa, että linnut eivät ole kovin kranttuja pönttöjen ulkonäön suhteen. Koloista on niin kova pula. 
Huom! Ei sitten mitään design-pönttöjä, monet niistä ovat hengenvaarallisia, kun materiaali on sellaista, että linnut eivät pääse pöntöistä pois tai jäävät jaloistaan kiinni! Yksinkertainen, tavallinen ja puinen, on kaunista. (Ei istuma-orsiakaan saa olla.)

Toki pöntön olisi hyvä olla ehjä ja siisti, mutta sellaisissakin pöntöissä on ollut kaksi pesää päällekkäin, jotka ovat puun kasvamisen voimasta ruvenneet irvistämään saumoistaan. Kovin paljon raoista ei saisi silti pönttöön päivä pilkahtaa. Linnut mitä ilmeisimmin tykkäävät hautoa ”pimeässä”, jolloin ne kokevat olevansa turvassa, kun kukaan ei oikopäätä näe niitä.



  • Pöntön ripustamiseen paras ja pitkäikäisin on kuvan kaltainen jämäkkä rautalanka. (Olen käyttänyt sähköjohtoa ja muovista pyykkinarua, mutta niitä pitää tarkistaa vuosittain, etteivät langat ole katkemassa. Ainakaan toistaiseksi orava ei ole tajunnut maistella niitä).  
  • Aiemmin suorastaan köytin pöntön puuhun joka puolelta ja moneen kertaan, ettei se vaaaaan tipahda. Sittemmin olen viisastunut, että puun ja pöntön ”nyörittäminen” on täysin turhaa ja tekee pöntön putsaamisesta vain vaivalloista.

  •  Rautalanka kierretään puun ympäri oksan takaa yläviistoon. Rautalanka ei lainkaan kiristä puuta vaan siinä on vuosien kasvuvara valmiina. Pönttö on jämäkästi asennettu ja katsottu, että puu on suora siitä kohtaa, ettei ole kuhmua takana, mutta käytännössä se vain lepää runkoa vasten. Se ei tipahda mihinkään, vaikka alaosaa ei ole kiinnitetty puuhun. 

  • Puun ja pöntön väliin rautalangan päälle voi laittaa oksan, jotta etuseinää kallistuu hiukan. (Pohja kuivuu paremmin sateen jälkeen.) 
  • Pönttöjä ei tarvitse ripustaa korkealle. Minun pönttöni ovat noin silmien korkeudella eli noin puolentoistametrin korkeudella. Ei tarvitse käyttää tikkaita ollenkaan. 
  • Kyllä, linnut pesivät pönttöihin, jossa on aiempien vuosien jämiä. Esimerkiksi tiainen voi pesiä ensin ja heti perään tulee kirjosieppo.  
  • Jos pesiä on jo monta päällekkäin ja pöntön ”pohja” kovin korkealla, lähellä  kolonsuuta, linnut eivät siihen mene. Jos poikaset ovat liian korkealla, saalistajat pääsevät niihin liian helposti käsiksi, siksi emot eivät huoli sellaista paikkaa.  
  • Vaikka pesään olisi jäänyt edelliskesältä poikasten raatoja tai munia, emolinnut rakentavat uuden pesän vanhan päälle. Poikastenraadot tavallaan kuivuvat ja muumioituvat vanhan pesän uumeniin. Hyönteiset ovat kalunneet kuolleet poikaset tyystin niin että poikasista on jäljellä vain luita ja sulkia. Munatkin jäävät sinne vanhan pesän uumeniin. Ne eivät lintujen pesäntekoa ole haitanneet. Kerran kirjosieppo oli rakentanut pesän aikuisen kuolleen talitiaisen päälle. Ainahan se olisi parempi että pöntöt putsattaisiin vuosittain. Joka toinen vuosi vähintään, että linnut altistuisivat vähemmän erilaisille riskeille ja pöntöt pysyisivät hyvässä kunnossa.
  • Luonnonkoloja ei kukaan putsaa, joten kolo on käytössä niin kauan kuin se on käyttökelpoinen. Olen nähnyt mm. sinitiaisen kantavan pöntöistä tavaraa poiskin päin. Käenpiika on oikein tunnettu siitä, että se viskoo aiemmat pesänpohjat pois. 
  • Hyvin rakennettu, ripustettu ja puhdistettu pönttö on käytännössä ikuinen.  

Tässä epätarkka kuva kolon putsausta suorittavasta käenpiiasta. Käenpiika on niin haavan värinen ettei kamera tarkentanut vaan zoomasi edestakaisin rungon ja oksien välillä. Käenpiian nokassa on sammalta ja olisivatko nuo hirven karvoja. :)

23. maaliskuuta 2016

Näkökulmakirjoitus: Puropuistossa pääsee lähelle luontoa


Leppälintunaaras ruokki poikasiaan Puropuistossa 23.6.2015

Yhdessä ystäväni Anni Kytömäen kanssa kirjoittamamme mielipidekirjoitus luonnontilaisen Puropuiston säilymisen puolesta julkaistiin 17.3. Nokian Uutisissa.

Nokian Uutisissa 7.3.2016 oli Minna Ala-Heikkilän kirjoitus tärkeästä aiheesta: Kaupunkilaisille pitää jättää luontoakin. Hän kertoi ”monien nokialaisten toivoneen Puropuiston siistimistä, mutta luontoihmiset muistuttavat, että satakieli ja monet muut linnut tarvitsevat luonnontilaisen epäsiistin pusikon viihtyäkseen”.

Uskomme, että kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan luontoihmisiä. Monet hakeutuvat paikkoihin, joissa sinivuokot kukkivat, tuuli humisee, pöllö huhuilee ja satakieli laulaa. Luonto vaikuttaa ihmismieleen voimakkaasti. Ongelma on, etteivät ihmiset enää kovin helposti saa tunnepitoisia luontokokemuksia, ainakaan omassa asuinympäristössään.

Puropuistossa tähän on mahdollisuus. Puisto on tavattoman hieno juuri sellaisena kuin se on. Vaatelias lajisto tarvitsee ”epäsiistin pusikon”, toisin sanoen elävää metsää. Lukuisille eläimille, sienille ja kasveille paras elinympäristö on metsä, jossa kasvaa sekä lehti- että havupuita, kaikenikäisiä pienistä taimista lahoihin pökkelöihin. Pökkelöissä pesivät linnut, pensaikot tarjoavat suojaa, monikerroksinen kasvillisuus ravintoa. Kun tämän tietää, Puropuisto ei näytä epäsiistiltä vaan upealta. Kuinka voikin olla niin onnellinen tilanne, että keskellä kaupunkia on säilynyt luonnontilainen aarre.

Tuskin kukaan toivoisi Puropuistoon raivauksia, kun ymmärrettäisiin, miten arvokas se on. Luonnontilaisissa ympäristöissä myös ihminen elpyy. Käymme Puropuistossa lähes aina Nokialla asioidessamme, koska puisto tarjoaa rauhaa ja kiinnostavia luontohavaintoja tiaisen äänenkantaman päässä Pirkkalaistorista.

On korvaamaton vahinko, jos Puropuisto menetetään. Jo nyt puistoa on paikoin kohdeltu kovakouraisesti. Sen kylkeen on rakennettu paikoitusalue ja puita on kaadettu ajattelemattomasti. Puisto on niiltä osin haavoittunut, mutta jos alueen annetaan olla rauhassa, haavat arpeutuvat. Kaupungin rakentamissuunnitelmissa Puropuisto pitäisi rauhoittaa käsittelyltä. Nokialla on jo useita puutarhamaisen siistejä puistoja. Joukkoon mahtuu varmasti yksi luonnontilainen.

Puropuistoon johtavien reittien varrelle voitaisiin laittaa informaatiokylttejä, joissa kerrottaisiin alueen merkityksestä esimerkiksi näin: 

”Puropuistossa pääset lähelle luontoa. Tervetuloa metsän vihreään syliin havainnoimaan lintuja ja muuta luontoa! Puropuiston annetaan tarkoituksella olla mahdollisimman koskemattomassa tilassa. Kyse ei ole hoidon laiminlyönnistä vaan luonnon varjelemisesta. Puropuisto on esimerkki luonnontilaisuuden merkityksestä eläimille, kasveille ja muille metsän asukeille. Tutkimusten mukaan luonnontilainen alue vaikuttaa myönteisesti myös ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen. Puropuisto tarjoaa paikan pysähtyä ja levähtää. Täällä voit kuulla satakielen, mustapääkertun, lehtokertun, pikkutikan, sirittäjän ja monen muun linnun laulua, nähdä useita eri nisäkäslajeja, kotkansiipiä ja muita vaateliaita kasveja. Jos tarkkailet puroa, saatat havaita erittäin uhanalaisen taimenen uivan rantapuiden varjossa. Kaikki nämä lajit ovat harvinaistuneet suotuisien elinympäristöjen kadotessa.”

Olemme heti valmiita auttamaan kylttien suunnittelussa ja asentamisessa. Vetoamme puiston kohtalosta päättäviin tahoihin: olkaa viisaita ja ystävällisiä, säilyttäkää Puropuisto luonnontilaisena.

Kaarina Davis, luontoyrittäjä ja tietokirjailija
Anni Kytömäki, luontokartoittaja ja kirjailija

 Kuuntele äänitteeltä miltä satakieli kuulostaa.  :)