29. toukokuuta 2016

Puutarhurin päiväunelmia

Vietin eilen hikisen tunnin talikoidessani lupiineja maasta. Maa on hetken vielä sen verran pehmeää, että lupiini irtoaa juurineen suhteellisen helposti.

Minulla on unelma: saada kaikki lupiinit juurineen pois pihastani.  Hävittämisurakka tuntuu, kuten joka vuosi, toivottomalta. Aina kun oikaisee selkänsä ähkäistäkseen, löytyy seuraava lupiinipaakku jostain. Periksi ei anneta. Kiitoksena kottikärryyn kertyi paljon vähemmän tavaraa kuin aiempina vuosina. Olen siis edistynyt. Ainakin hetkellisesti. Lupiinit lähestyvät tonttini ulkopuoleltakin uhkaavasti tännepäin. Yritän olla ajattelematta että tämä ei ole turhaa työtä. 
Kilokaupalla tavaraa. Nämä ovat enää "pieniä" juuria. Vuosia sitten ne olivat ainakin viisinkertaisia kooltaan ja painoltaan.
Tärkeä pyyntö: hävittäkää lupiinit pihoiltanne ja tienvarsilta. Sitä ei kannata ihailla tai sääliä. Lupiini ei ole kaunis (Suomen luonnossa). Se on kuin irvihampainen voimakas hirviö, joka edetessään hävittää herkän ja haavoittuvan suomalaisen luonnon.
Me pikkuiset hentoiset olemme katoamassa.
Aiemmat postaukseni lupiineihin liittyen:
Päiväni lupiinintappajana (2012)
Nurmikot niityiksi ja metsäpuistoiksi (2014)


Kun katselee lupiinin juuria ja siemeniä ja vertaa niitä esimerkiksi harakankellon siemeniin (tai vaikkapa suhteellisen voimakaskasvuisen koiranputken tai voikukan juuriin) - tai ylipäätään suomalaisten kasvien kukintoihin, varsiin ja yleisolemuksiin - on päivänselvää, että suomalaisilla kasveilla ole mitään saumaa lupiinia vastaan ellei ihminen tule hätiin.
Näin pikkuruisia harakankellon siemenet ovat! Lupiinin siemenet ovat pienen herneen kokoisia. Joskus hellepäivinä tienvarsilla kulkiessa kuulee kun lupiinien siemenkodat rapsahtavat, kun ne singauttavat siemenet kauas eteenpäin maastoon.
Vieraslajit ovat toiseksi vakavin syy luonnon monimuotoisuuden häviämiselle heti elinympäristöjen tuhoutumisen jälkeen. Lupiinit (ja muut vieraslajit: ilmoita havaintosi!) valtaavat esimerkiksi niityt, lehdot ja rannat, jotka menettävät monimuotoisen kasviston ja eläimistön yhden ainoan isokokoisen ja kilpailukykyisen lajin vallatessa elinalueen.
 
Meillä on Suomessa akuutti tarve mittaville vieraslajitalkoille. Olemme reagoinnissa pahasti jälkijunassa. Kuinka tilanteen voisi pelastaa?
Kaikenlaista ehtii miettiä repiessään lupiinin juuria maasta...


Mitä jos:
  • Jokaisen koululaisen olisi kasvion keräämisen tavoin, kerättävä hävitettäväksi kesän aikana sata lupiininjuurta? Siinä oppisi niiiin kantapään kautta, miten syvälle lupiinin juuret hakeutuvat ja leviävät.
  • Joo! Ja kunnallisvaltuutettujen ja kansanedustajien olisi luottamustehtäviensä kunniaksi talikoitava joka kesä vähintään 500 lupiininjuurta maasta. Ai jee, siinä muuttuisivat päätökset ja lainsäädäntö ruohonjuuritasolle huippasen nopeasti.
  • Kuntosaleja ei enää tarvittaisi, kun tajuttaisiin miten monipuoliset lihakset saa ihan ilmaiseksi ja ohimennen tehdessään kaikki mahdolliset akrobaattiset temppunsa ja käyttäessään jokaisen lihaksensa ja voimanrippeensä saadakseen juuret kokonaisena irti.
  • Pian kehiteltäisiin kestävä (lupiini)talikko, joka kestää ihmisen roikkumisen vipuvarren päässä lupiinin juuren vastapainona.
  • Erilaiset tuet kuten opintotuki, asumistuki, lapsilisä, työttömyystuki tai vaikkapa kansalaispalkka olisivat ehdollisia ja ne saisi vasta kun olisi todistettavasti osallistunut tavalla tai toisella vieraslajitorjuntaan ja luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.


Parempi olla pieni ja valaista kuin olla iso ja varjostaa. 
-Anita Tiikasalo-
(Huom. tämä ajatus ei päde puihin. Puiden kuuluu olla isoja ja varjostaa.)
Taannoin Ystävähaasteessa kysyttiin mitä tekisin, jos saisin rajattomasti rahaa. Minä (muun muassa) organisoisin lupiininjuuri- ja siemenpalautuspaikkoja ympäri Suomea. Tavallaan niin kuin nykyisin on pullonpalautusautomaatteja, olisi paikkoja, jossa lupiinit otettaisiin vastaan ja aines kompostoitaisiin takaisin turvalliseksi maaksi. Ihmiset saisivat hyvän korvauksen lupiinien hävittämisestä ja sen lisäksi he saisivat suomalaisten luonnonvaraisten kukkien siemeniä kylvettäviksi. 

Paljon panostaisin ihmisten valistamiseen, että ihmiset haluaisivat ja tahtoisivat vaalia luonnon monimuotoisuutta ja sen kautta torjuisivat vieraslajeja vapaaehtoisesti, kun he huomaisivat miten korvaamattoman arvokas ja upea Suomen herkkä pohjoinen luonto on.
Uskotteko, että Muumipappakin kitkee tuossa lupiineja? (Ehkä ne olivat 80-luvun alussa vielä niin pieniä ettei tarvittu talikoita.)
Lupiineja kitkiessäni tuli mieleeni, että lupiini on kuin Suomen bruttokansantuotteen kasvuun tähtäävä politiikka. Kun yksipuolinen kasvusto = rajoittunut yhteiskunnallinen -jatkuvaan kasvuun pyrkivä - keskustelu kitketään pois, saadaan tilalle monipuolista päätöksentekoa. 

Meillä on vaihtoehtoja elää rikkaasti, monipuolisesti ja paljon onnellisemmin ilman köyhdyttävää kasvua (sillä sitähän tämä nykyaika on: köyhyyden kasvattamista). 

Vaihtoehdoista ei ole pulaa, niitä on jo olemassa, mutta yksipuolisen ja hyvin vahvan kasvuston takia konkreettiset toimenpiteet ja ratkaisut jäävät tekemättä. Moniäänisempi kukinta = keskustelu mahdollistaisi uudenlaisen maailman luomisen.    


 
Unelmien toteutuminen vaatii työtä, aikaa ja sitkeyttä: kottikärryllisiä, vuosia, palkatonta uurastamista, voimien ja sitkeyden kasvattamista, ajattelemista ja äänen pitämistä ja rohkeutta puhua unelmistaan ja seistä itselleen tärkeiden asioiden takana.