Sivut

23. tammikuuta 2020

Ahertamista kestävän elämäntavan edistämiseksi


Yllätyin iloisesti, kun huomasin viimeisimmässä Elonkehä-lehdessä Kaisa Naukkarisen kirjoittaman arvostelun Toinen tie -kirjastani.

Elonkehä-lehti on Vihreän Elämänsuojelun Liiton julkaisu, jossa on paljon mielenkiintoista luettavaa syväekologiasta, kestävän elämäntavan edistämisestä ja omavaraisuudesta – unohtamatta kriittistä keskustelua talouskasvuyhteiskunnasta. Suosittelen lämpimästi, lehti on laatulukemista: http://www.elonkeha.com/

Tässä ote kirja-arvostelusta:

”Uutuuskirja Toinen tie on omaelämäkerrallinen teos kirjoittamisesta, mutta myös työstä ja sen merkityksestä, luonnonsuojelusta, herkkyydestä ja mediasta. Davis kuvailee ihanan rehellisesti ja itseironisestikin kirjailijanuransa haasteita ja onnen hetkiä. (…) Kustantamoiden kanssa käyty vääntö ja kirjoista seurannut julkisuuspyöritys on avattu teoksessa tarkkaan ja kaunistelematta. Vaikka Davis kirjoittaa vakavista aiheista ja vaikeistakin tunteista, teksti ei tunnu katkeralta tilitykseltä, vaan sitä sävyttää lämmin huumori ja vilpitön ihmettely: Kaikkeen sitä joutuukin! (…) Kirjailijan työn ruotimisen lisäksi Toinen tie herättelee pohtimaan työn määritelmää laajemminkin. Davis kertoo inhoavansa sanaa downshiftaaja, vaikka sellainen leima hänelle halutaan toistuvasti antaa. Davisin mukaan kohtuullisempi elämäntapa ei ole mitään ”elämän leppoistamista”, vaan hän kokee tekevänsä paljonkin työtä. Luonnon monimuotoisuuden puolustaminen ja siitä kirjoittaminen vain eivät ole töitä, joista maksetaan suurta palkkaa, vaikka juuri sellaista ahkeruutta maailmassa tarvittaisiin enemmän.”

19. tammikuuta 2020

Rakkaita puita on niin monia


Tiedoksenne tällainen mielenkiintoinen Puut lähellämme -hanke, joka kerää tietoa suomalaisille tärkeistä puista. Tutkimuksessa etsitään vastauksia kysymyksiin:

Millaisia yhteyksiä on puiden ja ihmisten välillä? 
Mikä puu ketäkin viehättää ja miksi? 
Voiko puulla olla tunnearvoa? 
Voiko puihin kiintyä? 
Miten hoidamme meille tärkeitä puita?

Tutkimukseen etsitään vastaajiksi kaikenikäisiä ihmisiä ympäri Suomen. Kyselylomakkeeseen vastaaminen kestää noin 15 minuuttia.

Vastasin kyselyyn. Tuntui vaikealta päättää mistä puusta kertoisi, kun erityisiä puita on niin monta. Tutkimuksessa voi kertoa myös puusta, jota ei enää ole. Niitä menetettyjäkin tärkeitä puita on valitettavan paljon. 

Päädyin kuitenkin onnelliseen puutarinaan ja kerroin pihallani kasvavasta jättiläishaavasta. Sitä ei olisi enää olemassa, jos en olisi aikoinaan 1990-luvulla puolustanut sitä, kun miehet olivat jo kaivamassa moottorisahaa esiin ja kaatamassa puuta ”auringon tieltä”. Ihmisillä on käsittämätön puiden kaatamishimo ja luonnon siistimisvimma. Siinä samalla menetetään mahdollisuus onneen.

Haapa on tuonut elämääni aurinkoa monin tavoin. Puu on mahdottoman tärkeä muillekin kuin vain minulle. Puu on koti. Siinä on erikokoisia asuntoja, isoja ja pieniä koloja, joissa on asunut vuosien varrella, ja asuu edelleen, kirjo eläimiä kuten naakkoja, oravia, käpytikkoja, kottaraisia, käenpiikoja, sini- ja talitiaisia. Haavan runko on ympärysmitaltaan noin kaksimetrinen ja sen kaarna on täynnä jäkäliä, kääpiä ja sieniä. Sen varassa elää mahdoton määrä hyönteisiäkin.


Tämä kuva ei ole ko. puusta vaan siitä pohjoiseen kasvavasta ”pikkuveljestä”, jossa siinäkin on jo kolme koloa. Rakkaita puita on niin monia.

Onneksi tällaisia tutkimuksia tehdään ja tietoa aiheesta kerätään ja koetetaan lisätä. Jospa joskus päästäisiin eroon negatiivisesta ”puunhalailija”-nimittelystä ja ymmärrettäisiin, että on ihan normaalia rakastaa puita. Puihin voi kiintyä tavattomasti ja niillä on suunnattoman suuri merkitys elämälle.

13. tammikuuta 2020

Posti kulkee – vai kulkeeko?

Yleensä kun minulta tilataan kirjoja, tulostan Omapostin kautta osoitekortin, jonka liimaan kirjalähetyksen päälle ja jätän lähetyksen omaan postilaatikkooni posteljoonin noudettavaksi. Haja-asutusalueella on onneksi noutomerkkipalvelu. Se tarkoittaa sitä, että jos asuu haja-asutusalueella ja lähimpään asiointipostiin on yli viisi kilometriä, voi jättää valmiiksi maksetun lähetyksen omaan postilaatikkoonsa. Postilaatikkoon laitetaan Postin heijastin, josta postinkantaja tietää, että noudettavaa postia on. Minulla tulee lähimpään asiamiespostiin 10 kilometriä eli 20 kilometriä edestakaiseen reissuun. Noutopalvelu on siis minulle tosi tärkeä palvelu. Se kuitenkin edellyttää muun muassa toimivaa tietokonetta, tulostinta ja mustetta.  

Viime viikolla kävi niin, että tulostimeni lakkasi toimimasta. Minun piti postittaa kahden kirjan paketti enkä saanut tulostettua tarvitsemaani 5,90 euron osoitekorttia Omapostin kautta ennen kuin saisin tulostimen korjattua. Minun olisi siis mentävä fyysisesti Postiin saadakseni paketin postimaksu maksettua, sillä paketteja ei saa enää lähettää postimerkeillä. Paketteihin käy enää vain ja ainoastaan digitaalinen maksu. Tämä on minusta aivan käsittämätön juttu.

No, koska olin menossa Tampereelle asioidenhoitoreissulle, ajattelin, että lähetän paketin sieltä käsin. Koska minulla ei ole "äly"puhelinta, katsoin jo valmiiksi kotona missä Tampereella nykyään on postitoimistoja. Hämmästyin. Niitä ei ollut enää paljon missään. Aiemmin niitä oli pitkin keskustaa sopivin välimatkoin. Nyt niin sanottua ”täyden palvelun postitoimistoa” löytyi enää Sokokselta ja Tullintorilta. Pakettiautomaatteja ja kirjelaatikoita kyllä löytyi, mutta niistä ei olisi tähän hätään apua. Koska olin kaupungin länsipäässä, suuntasin Sokokselle. Tietysti Aleksanterin kirkonpuiston kautta moikatakseni isoja lehtikuusia.

Huh heijaa, siitä olikin aikaa kun olin viimeksi Sokoksella käynyt. Aikamoinen kulttuurisokki oli. Ihmisiä kuin meren mutaa ja kaikilla kuluttaminen mielessä, kirkkaat valot, hajuvesien hajuja, mainoskuulutuksia ja taustamusiikkia. Ensimmäinen ajatukseni oli: äkkiä pois täältä. Pysähdyin ulko-oven eteen, sitten jo hissien luo etsimään infotauluja mistä Posti löytyisi. Infotauluja ei löytynyt. Suuntasin kaupan keskelle liukuportaille, ainakin ennen siellä oli kyltti, jossa kerrottiin mitä missäkin kerroksessa on. Vaan ei ollutkaan. Siinä kohtaa oli kirkas valomainos, jossa mainostettiin jotain. Bongasin ohikulkevan myyjän, pysäytin hänet ja kysyin mistä posti löytyy. ”Miinus kakkosesta”, hän vastasi. Aha. Onko täällä sellainenkin kerros nykyään, ihmettelin ja yritin löytää tieni alakertaan.

Miinus kakkosessa olikin mielenkiintoinen, ihan miinus kakkosen, tunnelma. Ihmiset istuivat kummallisten kuutioiden päällä vuoronumero kädessään väliaikaisten mustien kangasseinien keskellä odottaen pääsevänsä pankki- ja postitiskille. Jonotettuani aikani pääsin palveltavaksi. Annoin paketin virkailijalle ja ilmoitin:
– Tässä olisi S-paketti, joka tarttis lähettää.
– S-paketti käy vain netin kautta, virkailija sanoi. – Jos ostat paketin lähetyksen tästä, se maksaa 9,90 euroa.
– Että mitä? kysyin epäuskoisena.
– Niin, jos ostat ja tulostat sen itse netin kautta, se on 5,90 e ja S-paketti, mutta jos lähetät sen tästä se maksaa enemmän.
– Ei voi olla totta, protestoin.
– Tai sitten voit lähettää sen Helposti-pakettina, jolloin kuoreen ei tarvitse kirjoittaa mitään muuta kuin saamasi koodi, ei nimiä eikä osoitettakaan, pelkkä numero vaan.
– Mikä tämä Helposti-juttu sitten on? kysyin. – Voiko sen kirjoittaa käsin ja saanko sen, vaikka minulla ei ole älypuhelinta eikä tällä hetkellä tulostintakaan käytössä?
Myyjän pasmat menivät sekaisin. Hän ei selvästikään tiennyt miten toimia asiakkaan kanssa, jolla ei ole älypuhelinta. Hän mietti.
– Siis saanko tietokoneen kautta sen koodin? kysyin uudestaan.
– Joo, kyllä sen pitäisi saada, hän vastasi vähän epävarmasti, mutta sitten jo paljon reippaammin: – Kun saat sen koodin, niin sitten voit kyllä jättää sen mihin tahansa postilaatikkoon.

Olisi tietysti pitänyt olla viisas ja postittaa paketti 9,90 euron hintaan ja saada paketti käsistäni, mutta jotenkin on niin mennyt hermo Postin toimintaan viime vuosina, että ajattelin äänestää jaloillani. Hankkisin sen Helposti-koodin netistä kotiin päästyäni ja jättäisin paketin omaan postilaatikkoon.

Kun nousin rappusia ylös maan tasalle, huomasin, että rappusten viereisessä valomainoksessa, josta olin aiemmin etsinyt tietoa, oli kuin olikin infoa eri kerroksissa olevista palveluista, mutta siinä välissä tuli mainoksia. Olisi pitänyt siis ymmärtää seistä taulun edessä tarpeeksi kauan, että mainos olisi vaihtunut informaatiotauluksi. Tai ehkä, näin jälkikäteen ajatellen, siinä oli hipaisunäyttö mutta eihän sellainen käynyt mielessänikään. En paljon joudu lääppimään vanhan nokialaisen tai läppärin näyttöjä. Puhisin ja kirosin tätä nykymaailman menoa. Sitten vaan vauhdilla pihalle ja pois koko kauhistuksesta. Miten ikinä olen voinut viettää aikaani ihan halusta mokomissa paikoissa? On minulla ollut joskus prioriteetit pahasti sekaisin.

Kun illalla pääsin tietokoneelle tutkimaan Helposti-koodi-asiaa, tiedon löytäminen olikin käsittämättömän vaikeaa. Postin sivut ohjasivat minut kokoajan XS, S, M ja L-pakettien lähettämissivuille. Olisi kai pitänyt olla älypuhelimen sovellus tai jotain, en tiedä vieläkään, ei koskaan selvinnyt. Jostain netin uumenista löytämästäni tiedotteesta löysin tiedon, että Helposti-koodiin tarvitaan Helposti koodi-tarra. Aina tuli umpikuja. Luettelin taas muutaman kirosanan ja mietin mitä teen. Olisi vissiin lähdettävä lähiasiamiespostiin ja kuljettava sen takia 20 kilometriä. Sitten keksin, että lähetänkin kirjat kirjeenä, eli en kahden kirjan pakettina vaan kahtena yhden kirjan kirjeenä. Kirjeet saa sentään vielä lähettää postimerkeillä. Näin toimien hinnaksi muodostui 6,40 x 2 = 12,80 e. Hyvä meininki, mutta eipähän tarvinnut ajaa hurua vaan kirjeet lähtivät omasta postilaatikostani. Puuh, tehtävä suoritettu. Täytyisi saada tulostin kiireesti kuntoon...

Teknologian kehityksen ja Postin toiminnan muutosten piti kai lisätä tehokkuutta, mutta tehokkuus on kääntynyt jo itseään vastaan.
Viime vuosien varrelta Postin sekoiluja:
  • Posti muuttui vuonna 2007 Itellaksi kansainvälistymisen vuoksi, vaikka Posti-sana on kansainvälisesti ymmärretty, Itella ei. Seitsemän vuoden jälkeen nimi muutettiin takaisin Postiksi.
  • Vuonna 2011 otettiin käyttöön ykkös- ja kakkosluokan kirjeet ja kahden väriset postilaatikot, sillä perusteella, että valtaosalle ihmisistä riitti, että lähetykset olisivat perillä vasta kahden yön jälkeen eli 2. luokan kirjeenä. Ajatella, että ennen posti kulki yhdessä yössä. Ehkä ei ollut turhaa teknologiaa välissä. Vuonna 2011 1. luokan kirje maksoi 75 senttiä ja 2. luokan kirje 60 senttiä. 
  • Vuonna 2017 kirjeiden luokat yhdistyivät takaisin yhdeksi. Nykyään 1. luokan postimerkki maksaa 1,60 e ja posti on perillä arviolta neljän työpäivän kuluessa.
  • Nykyään jos haluaa, että kirje on perillä entisen kakkosluokan nopeudella kahdessa päivässä pitää ostaa erillinen Plus-merkki (1,50 e) jolloin hintaa tulee yhteensä 3,10 e.
  • 2016 Posti alkoi leikata asiakkaidensa nurmikoita, kokeilu jäi lyhyeksi. Nurmikot leikattiin tiistaisin, joka on hiljaisin postipäivä.
  • 2017 Posti lopetti kirjejakelun tiistaisin. Ainakin täällä maalla Postin auto kulkee silti päivittäin arkisin, erona vain se, että tiistaina ei jaeta kirjepostia, ainoastaan lehtiä. Paljonkohan siinä toiminta tehostuu?
  • 2018 postimerkit pakettien maksutapana poistuu, paketin lähetystiedot muuttuvat täysin digitaaliseksi.
Paljon muutakin on tapahtunut, mutta ei edes muista kaikkia enää. Onkohan hoitoalalla ja Postissa sama johtoporras, kun toiminnan johtaminen on yhtä älytöntä? Harva osaa käyttää enää maalaisjärkeä.  

Mielestäni Postin pitäisi olla julkinen palvelu, jolta ei pitäisi edellyttää aina voittoa, tietyt palvelut vain kuuluvat valtiolle. Sen takia valtiomuoto on perustettu, että se hoitaa tiettyjä tehtäviä veroja vastaan. On tullut jo aikapäiviä sitten sellainen tunne, että ”kehitys” on kääntynyt itseään vastaan. Elämä ei ole tullut erilaisten uudistusten takia mielekkäämmäksi. 

Digitaalisuus on lisäämässä eriarvoisuutta. Käytännössä on pakko käyttää vähintään tietokonetta, ja yhä enenevässä määrin älypuhelinta, jos haluaa yrittää elää tässä yhteiskunnassa hankaloittamatta arkielämäänsä kohtuuttomasti. Omaehtoinen ajattelu, sähköttömyys (kuten käteinen ja postimerkit) ja yksinkertaiset ratkaisut ovat jäämässä syrjään.