Sivut

27. heinäkuuta 2015

Tarinaa Siuron Linnavuoresta



Osallistuin keväällä retkelle, jossa pääsi tutustumaan naapurikuntani Nokian Siuron Linnavuoreen. Tutustuimme Linnavuoren yläpuoleen eli luonnonsuojelualueeseen. Linnavuoren sisään on louhittu luolasto, jossa toimii lento- ja dieselmoottoreita huoltava Patria. Kyseessä ei siis ole turistikohde. Linnavuori on suljettu alue ja kulku vaatii erikoisluvan. Henkilöllisyytemme tarkistettiin eikä alueen kiinteitä rakenteita tai rakennuksia saanut kuvata. 


Siuron Linnavuori on osa eri linnavuorten ketjua joka kulkee mm. Riihimäeltä Janakkalan Hakoistenlinnan, Hämeenlinnan Kiianlinnan, Hattulan Tenholan ja Valkeakosken Rapolanharjun kautta Siuroon ja edelleen luoteeseen. Myös Karvian Alkkiavuorella, Kauhajoen Lauhavuorella ja Kaustisen Pauanteella on ollut linnavarustus. Kaikkien linnavuorten sijaintia ei tiedetä.




Siuron Linnavuori sijaitsee Jokisjärven itärannalla. Jokisjärven vedet kulkevat Siuronkosken kautta Kuloveteen. Se kuuluu Kokemäenjoen vesistöalueeksi kutsuttuun alueeseen joka kattaa kahdeksan prosenttia koko Suomen pinta-alasta ja valuma-alueet ovat tuhansia neliökilometriä laajoja. 

Vesistöä pääsee ylöspäin kohti Näsijärven reittivesistöä (mm. Tampere, Ruovesi, Virrat, Ähtäri ja Keuruu) ja Pyhäjärven-Vanajaveden reittivesistöä, joka jatkuu Längelmäveden ja Hauhon reiteille (mm. Valkeakoski, Pirkkala, Lempäälä ja Nokia) sekä Ikaalisten reittivesistöön (mm. Hämeenkyrö, Ikaalinen, Jämijärvi ja Parkano) ja virtaa alaspäin kohti Loimijokea (mm. Tammela, Forssa, Jokioinen, Ypäjä, Loimaa ja Huittinen, Sastamala) ja lopulta Porista Itämereen.


Vesistöillä on ollut tärkeä merkitys kulkureittinä ja kalavetenä. Linnavuorten arkeologiset kaivaukset kertovat pitkästä historiasta ja kulttuurihistoriallisista arvoista. Siuron Linnavuoressa on ollut liikehdintää jo ennen ajanlaskumme alkua. Kuvan vasemmassa reunassa näkyy Siuron kirkontorni, vesi virtaa oikealle kohti Siuronkoskea.


Arvellaan, että saamelaiset ovat vaeltaneet Uralilta länteen päin ja löytäneet vesiä pitkin mm. Nokialle ja Siuroon. Nokianvirtaa reunustaa rautakautisten muinaisjäännösten ketju. 

Siuro on saamenkieltä ja tarkoittaa kapeaa paikkaa vesistössä. Nokia tullee saamen sanasta Nohkua joka tarkoittaa turkiseläintä. 

Kun suomalais- ja ruotsalaisasutus levisi, saamelaiset vetäytyivät pohjoiseen. Saamelaiset eivät tehneet vastarintaa ja heiltä puuttuu sotaa kuvaava sanasto (kaikki tappamista tarkoittava sanasto liittyy metsästykseen ja kalastukseen).



Viikingit ja ristiretkeläiset olivat sotaisampia ja linnavuorilta on ollut hyvä hallinnoida ympäröiviä alueita ja puolustautua moukarein ja keihäin hyökänneitä vihollisia vastaan. Siuron Linnavuori on jyrkkä, louhikkoinen ja vaikeakulkuinen paikka. Alapuoliseen veteen on äkkijyrkkä kallio. 

 Nykyään vuori on hiukan järvestä sivussa, koska vuoren viereen on kipattu täyttömaata joka on tullut luolaston louhimisesta. Luolasto kaivettiin vuosina 1942–46. Välirauhan aikana louhittiin kuulemma monta luolaa ja vuorta puolustusta varten. Siuron Linnavuoreen sisälle tuli Valtion lentokonetehdas.


Patrian Linnavuoren yksikön johtaja kertoi, että nykyisin luolastossa huolletaan mm. ydinvoimaloille varavoimaa tuottavia moottoreita sekä Hawkien, Hornetien, NH90-helikoptereiden ja mm. leikkuupuimureiden ja traktoreiden moottoreita. Puolustusvoimat on merkittävä työllistäjä. Kaikki toiminta, jota usean hehtaarin kokoisessa luolastossa tehdään, liittyy moottoreihin ja dieselosaamiseen.


Alueella on pitkiä kivivallien jäännöksiä. Arkeologiset kaivaukset osoittavat, että kivivallin päällä on ollut puuvarustus ja vuorella on asuttu.

Alueen luonto on hienoa. Vaikka alue on aidattu, jostain sinne aina eläimiäkin pääsee. Hirvet, kauriit ja jänikset ynnä muut eläimet ovat kuulemma tuttu näky. Linnavuorella ei ole tehty hakkuita sitten vuoden 1944, koska se on ollut varikkoaluetta ja nykyisin myös luonnonsuojelualue.  


Mitähän muinaisaarteita ja eläinten pesiä näissä koloissa on?


Luolaston louhintojen aikaan 40-luvulla Linnavuori oli etäistä aluetta (ennen kuin isompi kylä rakentui lentokonetehtaan ympärille) ja sinne oli vaikea löytää. Urbaani legenda kertoo linnavuorelaisten hurjasta maineesta. Kun joku kysyi ohjeita kuinka Linnavuoreen pääsee, vastattiin: ”Menet Nokian Siuroon ja sieltä sitten pohjoiseen. Sittekku tulee puukkoa kylkeen ni oot Linnavuoressa.”