Toisinnäkijän päiväkirja


Maailmassa on enää vähän paikkoja, joissa ei kuuluisi yhtään ihmisen aiheuttamaa ääntä viiteentoista minuuttiin. Sellainen oli Alhonlahti, vanha sukutila, jonne Kaarina Davis muutti vuonna 2004 kaupungin kiireiden keskeltä. Humisevat metsät, pihapiirin linnut, jäätyvän järven äänet, luonnonrauha – uusia ulottuvuuksia avautui Kaarinan elämään. Sitten metsät alkoivat kaatua ympäriltä.

Toisinnäkijän päiväkirjassa Kaarina kertoo, miten sairaanhoitaja-ajoilta tuttu halu puolustaa elämää herää, kun uhattuina ovat puut ja linnut. Hän pohtii myös omaa taustaansa kahden kulttuurin välissä, kuolemaa ja osaansa sukupolvien ketjussa. Eräänä päivänä kaksi yhteydenottoa tuntuvat nivovan kaiken yhteen.

Toisinnäkijän päiväkirja seuraa Kaarinan luonnonläheistä elämää viiden vuoden ajan. Eläytyvät kertomukset luonnosta ja ihmisistä kantavat eteenpäin suurempaa tarinaa, joka kiehtoo luonnonystäviä ja kaikkia, jotka tavalla tai toisella etsivät juuriaan. 


Tilaa kirja TÄÄLTÄ.

 

Tässä osa runsaasta lukijapalautteesta: 

"Olen lukenut kaikki kirjasi ja myös blogiasi vuosien ajan. Halusin vain sanoa, että olet ollut minun elämässäni erittäin merkittävä kirjailija. En tiedä olisinko ilman sinun ajatuksiasi ikinä havahtunut erilaisiin mahdollisuuksiin elää elämää. Haluankin sen vuoksi kiittää sinua koko sydämestäni. Aina kun elämä heittelee ja työ ahdistaa, palaan sinun teksteihisi ja voimaannun. Kiitos siis, että olet olemassa."

 
**
"Haluan kiittää sinua siitä, että olet kirjoittanut nämä kirjat. Ne ja blogisi ovat inspiroineet minua enemmän kuin mitkään muut tekstit pitkään aikaan tai ehkä koskaan. Sinun ansiostasi olen oppinut tarkkailemaan ja arvostamaan luontoa entistä enemmän. Aiemmat epämääräiset haaveet luonnonläheisestä elämästä ovat kirkastuneet ja turhat ajatukset siitä, mitä pitäisi tehdä ovat jääneet pois. Olen paljon aiempaa tyytyväisempi elämääni ja haaveetkin ovat sellaisessa mittaluokassa, etteivät ne vaadi lottovoittoa. Olen myös oppinut antamaan itselleni aikaa, kaiken ei tarvitse tapahtua nyt heti, vaan omanlaisen elämän löytäminen ja toteuttaminen on prosessi, joka saa ottaa aikansa. En tiedä, miten voisin kylliksi kiittää kaikesta hyvästä, jota olet elämääni tuonut."

**
Olen lukenut Oravanpyöräkirjasi ja nyt luen Toisinnäkijän päiväkirjaa, pidän niistä kovasti! Upeasti kirjoitettuja, kaunista kieltä, täyttä asiaa, nauran ja kyynelehdin vuoron perään. Annoin toisen Toisinnäkijän pvkirjan isälleni isänpäivälahjaksi. Äiti kertoi, että kun he lukivat sängyllä, alkoi sänky yhtäkkiä heilua. Hän ajatteli, että ehkä isän jalkaan oli tullut kramppi. Mutta hän lukikin kirjaasi ja nauroi niin että sänky hytkyi. 

**
Toisinnäkijän päiväkirjassa on yksi "vika": se loppuu liian pian... Huomasin, että aloin hidastaa lukuvauhtiani, kun lähestyin kirjan loppua, halusin jäädä siihen maailmaan, jonka pystyit taikomaan minunkin haaveekseni, jota en kylläkään pysty toteuttamaan. Mutta kyllä kirja ns. kolahtaa! Alan nyt poimia kirjasta pieniä tokaisujasi ja mietteitäsi muistiin, jotta voin kätevästi palata kirjan sanomaan ja ehkä oppiakin jotakin. Kiitos kirjasta! 
- Viesti mieslukijalta

** 
Olen sitä mieltä, että olet vahvasti vaikuttanut vallitsevaan elämäntilanteeseeni; ja nimenomaan positiivisessa miellessä. (…) Olet varmasti osaltasi saanut monet ymmärtämään luontoa paremmin ja tehnyt sillä tavoin tärkeää työtä. Pienetkin asiat merkitsevät ja jokainen voi vaikuttaa. Sinä olet kuin puunrunko ja me sinun lukijasi oksia joista lähtee vielä pieniä oksia. Näin me yhdessä saamme aikaiseksi jotain tärkeää. Ole ylpeä, että olet niin vahva runko, josta minäkin olen saanut vahvoja vaikutteita luonnontuntemukseen ja suojeluun ja vienyt niitä taas eteenpäin. Kiitos Kaarina ihanista kirjoistasi ja kirjoituksistasi. Ne ovat olleet minulle suunnannäyttäjiä matkallani tähän päivään. Toivon sinulle ihanaa alkavaa syksyä ja kaikkea hyvää !!
- Nainen Keuruulta
**
Koen nyt olevani uudella polulla, jonka matkaa teen hyvillä mielin ja uusia asioita omaksumalla ja oppimalla... Kiitos siitä kuuluu myös sinulle, sillä tämä muutos on pitkälti kirjojesi ansiota. Hienoa, että jaksat jakaa elämääsi... uskon, että esimerkkisi voimalla rohkaiset ja kannustat meitä muitakin kohti antoisampaa elämää:)
- Nainen pääkaupunkiseudulta

**
Luettuani kirjasi, olen pystynyt diagnisoimaan omani ja monen muunkin taudinkuvan: Solastalgia! Hienoa että selvisi sekin asia. - Nainen Espoosta
**
Olen lukenut Toisinnäkijän päiväkirjan varmaan kymmenen kertaa etu- ja takaperin ja aina löytyy uusi vinkkeli - tulee toiveikas olo :-) -Nainen Pohjois-Savosta
**
Kiitos kirjoistasi, ja blogistasi - olen saanut paljon tukea niistä omaa suuntaani etsiessäni.
Aion joku kaunis päivä ottaa lopputilin ja lopettaa tämän teennäisen elämän - muuttaa pois "jonnekin" ja katsoa vain mitä sitten tapahtuu..
Sinun ratkaisusi on antanut rohkeutta tehdä se:)
- Nainen eduskunnasta

**
Kirjasi on todella hyvin kirjoitettu ja koostettu, sillä se herättää lukijassa paljon tunteita. Sain eilen kirjan luetuksi ja itkin vielä yhdet itkut, kun olin lopettanut lukemisen. En voi kuin ihailla, että
olet selvinnyt selväjärkisenä koettelemuksistasi ja lähimetsiesi tuhoamisesta. Tosin monet hyvät naurutkin kirja antoi. Onneksi. Tämä maailma on välillä niin käsittämättömän raaka paikka.
- Nainen Tampereelta

**
Sain juuri luettua Toisinnäkijän päiväkirjan. Kirjasi teki minuun lähtemättömän vaikutuksen.
Kiitos hetkistä kirjasi parissa!-  Mies Virroilta

**
Toisinnäkijän päiväkirja on kirja, joka saa myöhästymään töistä, unohtamaan ajan kulun ja ihmettelemään, kuinka vihdoin joku kirjoittaa, mitä mietin itsekin. Halusin vaan siis kiittää, että kirjoitit tuon kirjan.

**
Kiitos hyvistä kantaaottavista kirjoistasi. Olen ne kaikki lukenut ja nyt on meneillään Toisinnäkijän päiväkirja. Surusi ja tuskasi metsiemme kohtalosta on ollut minullekin erittäin tuttua. Kirjastasi sain pontta ja uskoa siihen, että meitä on muitakin, jotka haluamme vaalia luontoa. Kiitos, että kirjoitat asiasta ja sitä kautta saat ihmiset ehkä heräämään unestaan!

**
Luin juuri kirjasi Toisinnäkijän päiväkirja. Kiitos siitä! "Entit" yhäkin suojelkoon metsiäsi. Kaikkien meidän metsiä. Olen iloinen että on kaltaisiasi ihmisiä, jotka näkevät luonnossa ja eläimissä persoonallisuutta ja sielun. Koska se niillä ON. - Nainen Helsingistä

**
Luin juuri uusimman kirjasi. Kuinka tunnistinkaan kaiken, mitä omassakin mökkiympäristössämme on tapahtunut. Muistan Aura Koiviston aikoinaan käskeneen katsoa jokaista metsää kuin näkisi sen viimeisen kerran. Miten oikeassa hän oli. Olen iloinen että kuitenkin jaksat taistella "tuulimyllyjä" vastaan esimerkilläsi, kirjoituksillasi ja kirjoillasi.

**
Viime yönä heräsin jostakin syystä keskellä yötä eikä yhtään nukuttanut, joten otin kirjasi käteen ja luin sen loppuun. En osaa edes oikein ilmaista itseäni, että mitä kaikkia ajatuksia päässäni vilisi. Päällimmäisenä ehkä epäusko ja suru meidän ihmisten lyhytnäköisyydestä. Kai se on valitettava tosiasia, että ihan oikeasti on olemassa todella paljon ihmisiä, joilla ei ole mitään syviä inhimillisiä arvoja. Raha tuntuu todellakin ratkaisevan. Kirjasi lukeminen vahvisti taas sen tajuamista, että todella: minulla on kaksi tervettä kättä ja tunteva sydän ja on niin paljon, mitä voin tehdä ja mille antaa panokseni. Voin teoissani seistä hyvän puolella ja toimia monin tavoin sen sijaan, että perheettömänä surkuttelisin itsekseni, että kukaan ei tarvitse minua...
- Nainen Tampereelta

**
Luin kirjasi Toisinnäkijän päiväkirja, ahmin sen alusta loppuun yhdeltä istumalta. Se oli hyvin vaikuttava, minun suhtautumiseni luontoon muuttui entisestään syvemmäksi luettuani kirjasi. En tähänkään asti ole tappanut hämähäkkejä, enkä mitään muutakaan elävää olentoa, mutta viimeisen kirjasi luettuani, näen jotenkin syvemmälle. Onneksi on sellaisia ihmisiä kuin sinä, tekemäsi työ luonnon puolesta on mittaamattoman arvokasta. Olen lukenut Irti oravanpyörästä -kirjasi myös, siitäkin oli minulle valtavasti iloa ja hyötyä, pieni rivitalotonttimme muuttui kovasti sen jälkeen. Nyt täällä on keltaisia kukkia ampiaisille ja kimalaisille ja ruoho leikataan vain käsikäyttöisellä leikkurilla, marjoista riittää variksillekin ja syömme luumut sulassa sovussa oravien kanssa. Onnellista elämää sinulle, ei luovuta toivosta.

**
Sain juuri kirjasi luettua ja se oli, kuten mainitsitkin, erilainen kuin "Irti oravanpyörästä". Mutta että kirjoitit niin, että itkin ja nauroin kirjaa lukiessani. Että sieltä surun ja toivottomuuden keskeltä nousi se taistelutahto ja luonnon puolustaminen ja toive paremmasta. Olet kirjoittanut todella "sydänverelläsi" tuon kirjan ja olet onnistunut taas hienosti!

**
Kiitos kirjasta! Olet kyllä loistava kirjoittaja: kirjan haluaisi lukea saman tien kokonaan mutta samalla harmittaa, kun tietää sen loppuvan. Vaikka kokemuksesi ovat olleet rankkoja ja ahdistavia, lopulta kirja on kuitenkin positiivinen ja antaa voimia oman elämän muutoksiin – pieniin ja isoihin.
Kirjan innoittamana olen aloittamassa lasteni kanssa omistamamme saaren rauhoittamisprosessia. Ympäröivissä saarissa on muutaman vuosikymmenen aikana kaikissa tehty aukkohakkuut! Vaikka alueella on havaintoja esim. valkoselkätikoista. - Nainen Helsingistä

**
Kirjasi ovat antaneet minulle PALJON! Ajateltavaa ja mietittävää, kiitos sinulle siitä!
- Isoäiti Orivedeltä
**
Wau - what a power reading! Kirjasi saapuivat perjantaina ja luin niita non-stop perjantai-iltapaivasta lahtien ja eilen illalla sain paatokseen. Olen vielakin aivan "shokissa". En nyt pysty muuta kirjoittamaan kuin etta: "You´re the example we´ve been waiting for"...
- Nainen Espanjasta
**
Kiitos Toisinnäkijän päiväkirja -kirjasta. Toimitus oli nopeaa. Se on antoisa lukukokemus. Kiitos sinulle avoimuudesta ja rohkeudesta. Kaupunkiasujana nautin luonnosta, vaikka en tiedä siitä paljoakaan. Nyt tiedän enemmän. Teet tärkeää työtä. Hyvää jatkoa!

**
Kiitos Kaarina uudesta kirjastasi Toisinnäkijän päiväkirja. Olen lukenut sinun kaikki kolme kirjaa ja en voi muuta sanoa kun että jatka ihmeessä kirjoittamista! Tämä viimeisin kirja oli koskettava ja sai minut monta kertaa pyyhkimään kyyneleitä.
- Nainen Järvenpäästä

**
Kiitän sinua kirjastasi ja niin vilpittömän puhtaasta tavasta kuvata arkeasi iloineen ja suruineen. Minut valtasi samaan aikaan epätoivo ja tunne siitä, ettei mitään ole tehtävissä ja toisaalta vahva halu tehdä jotain konkreettista. Kirjasi päättyy positiivisella nuotilla; ihanaa että jaksat uskoa muutokseen ja ihmisiin! - Nainen Salosta

**
Kirjallasi on ollut monenlaisia vaikutuksia. Vaikka olenkin ollut "luontoihminen" mielestäni kaiken ikää, kirjasi avasi silmäni aivan apposelleen. Katson luontoa ympärilläni terävämmin aistein. Kirjasi innostaa minua valtavasti tekemään oikeita muutoksia omassa elämässä ja vaalimaan luontoa ympärilläni. Muurahaisistakin tontillani alkaa tulla ystäviä, vaikka olen niitä vuosia jahdannut ;) Näen selvemmin myös asioita, joissa olen antanut itseäni jymäyttää. Harmittaakin miksi aina olen uskonut "auktoriteetteihin", vaikka omat ajatukseni ovat olleet toisenlaisia. Kirjasi ja blogisi ovat innoittajani ja tukevat oman muutoksen tielle. On lepohetki lukea ajatuksiasi iltaisin ennen nukkumaan menoa.
- Nainen Nurmijärveltä

**
Tunteet vaihteli laidasta laitaan kirjaa lukiessa! En oikein tiedä mitä ajatella! Huh, mutta eilen kun luin viimeisen luvun loppuun, ajattelin, että kaunis. Kaunis ja rohkea! Sitä se oli. - Lukija Kuopiosta

 **
Loistava kirja, paikoin todella henkilökohtainen, rohkeaa, ajatuksia herättävä ja mukaansatempaava. Rohkea juuri henkilökohtaisuutensa vuoksi, että uskaltaa näyttää olevansa heikko tai pikimminkin inhimillinen, hetkittäin, mutta silti seisovansa arvojensa takana. Ajatuksia herättävä, varmasti monelle kaupunkilaiselle tuo luonnon ja epäkohdat esiin, joita ei ole tullut ajatelleeksikaan. Mutta kuinka tärkeitä esimerkiksi nuo kaavoitusasiatkin ovat ja valosaaste ihmisille saatikka eläimille, linnuille. Ja valtavan mukaansa tempaava luontokuvauksillaan, ihan saattoi kuvitella lintujen äänet mielessään ja metsän risahdukset. Voisin kyllä suositella kenelle tahansa, erityisesti luonnosta erkaantuneelle taajama-asukille, kuntapäättäjälle jne. Kiitos siis hienosta kirjasta ja tärkeästä työstä jota teet. Toivotaan, että toisinnäkijöitä ja ajattelijoita herää lisää.
-Lukija Pohjois-Savosta
**
Kirjahan tuli hujauksessa. Aivan loistavaa tekstiä, nostan hattua. On todella lohdullista huomata, että joku tällä pallolla ajattelee asioista noin samalla tavalla kun minä. Avohakkuut, metsästys, kuluttaminen...välillä ahdistaa ihan kybällä se, ettei ihmiset todellakaan ajattele pätkääkään tekojensa seurauksia.  - Nainen Länsi-Uudeltamaalta

**
Huh huh! Aloitin eilen kirjasi ja tänään sain töiden jälkeen sen päätökseen. Minun piti kommentoida jo edellistä kirjaasi, mutta ujous iski. (…) Oma elämänmuutokseni kaipasi juuri tätä. Nyt päätin, että laitan Sinulle viestiä myös edellisestä kirjastasi, koska haluan omalta osaltani kertoa, että ET tee turhaa työtä olemalla SINÄ ja että meitä on muitakin, jotka kannatamme samoja arvoja. Nyt oli pakko sanoa vain tämä. Muutoin olen liki sanaton. - Lukija Janakkalasta
**
Luin Toisinnäkijän päiväkirjan yhteen menoon. Oli todella vaikea lähteä kirjan parista mihinkään. Haluan vielä sanoa: kiitos. Arvostan valtavasti, että kirjoitat asioista joista kirjoitat. Arvostan äärettömästi viisauttasi luonnon suhteen, tapasi ajatella on valitettavan harvinainen. - Nainen Kuopiosta

**
Luin uusimman kirjasi, aivan upea! Sen olisi voinut lukea yhdeltä istumalta mutten halunnut tehdä niin. Halusin nautiskella kirjasta, ajatella lukemaani, tunnustella ajatuksia mitä lukemani asiat itsessäni herättävät. (…) Kirja oli upea lukukokemus ja tämän päivän ihmisille sen lukeminen pitäisi olla pakollinen, kirja pitäisi lukea hitaasti, luonnon keskellä, läsnä ollen itselleen ja lukemalleen.
- Nainen Tuusulasta

**
Oi että kun taas oli mukavaa lukemista! Ahmin kirjasi koko palana. Kiitos kaunis taas.
- Mies Varsinais-Suomesta

**
Kiitos, kiitos, kiitos!! Ahmin uuden kirjasi eilen ja tänään täällä Itä-Helsingissä parvekkeella tervapääskysten kirskunassa. Rakastuin tekstiin ja löysin siitä valtavasti yhtymäkohtia omaan elämääni. Oli jälleen lohduttavaa lukea sellaisen ihmisen ajatuksia, joka kokee luonnon samalla tavoin, ja toivon hartaasti, että teos saa ansaitsemansa huomion. Kielesi on kaunista, ja ainakin minussa onnistuit herättämään monenlaisia tunteita. Välillä nasevat lohkaisusi hekotuttivat, välillä tunsin voimautuvani, välillä kouraisi todella syvältä, kun selostit ympäröivän luonnon tuhoutumista. (…)  Kiitos vielä kerran hienosta kirjasta! (Se on myös ulkoisesti hyvin kaunis ja tuoksuu jännästi öljymaaleille! :) ) Luulen, että sinusta on tullut tosi tärkeä monelle, monelle ihmiselle ja olet saanut jo nyt paljon hyvää ja arvokasta aikaan. Toivottavasti jatkat kirjoittamista palavalla innolla! :)
- Nainen Helsingistä
**
Hieno, upea loistava! Ihan pakko laittaa heti ensifiiliksiä! :) Luin juuri kirjasi loppuun! Toisinnäkijän päiväkirja on upea kokonaisuus!!! Tyyli on ihan huippu ja toimiva! Olisin voinut lukea monia sivuja enemmän luonnonkuvauksia, lukuisia sivuja lisää siitä, miten viisaasti näet kokonaisuuden ja hahmotat luonnon puolesta olennaisia yhteyksiä. Kirja oli kuitenkin kompakti paketti tietoa ja sisäisen matkan tekemistä. Jatka Kaarina jatka, kerro, puhu ääneen!! Upeaa, että kuljet omaa polkuasi, vaikka puut kaatuvat ympäriltä. Upeaa, että annat äänen niille, jotka monilta jäävät huomaamatta!! Luonto kiittää! Ja ihanaa, että olet aito. (…) Kiitoksia vielä kerran kirjasta! Tulen palaamaan siihen, sillä siinä virtaa rauha. - Nainen pääkaupunkiseudulta
**
Haluan esittää sinulle Kaarina suuren kiitoksen siitä, että olet kirjoituksillasi kannustanut minuakin elämänmuutoksen tiellä. Miten paljon enemmän saakaan, kun tyytyy vähempään. Luonto on mieletön aarreaitta. On ihanaa ja kannustavaa lukea juttujasi luonnon tapahtumista. Ihmettelen kuinka paljon ympärillämme tapahtuukaan koko ajan asioita, joita ei huomaakaan ennen kuin oikeasti pysähtyy katsomaan ja kuuntelemaan. Hienoa, että olet kuunnellut sydäntäsi ja kulkenut omaa polkuasi. Tähän minäkin lupaan pyrkiä. - Nainen Keski-Suomesta