Linnunlaulua ja varoitushuutoja

Vaikka viettäisi koko ikänsä yhden puun juurella, aika ei tulisi koskaan pitkäksi. Samalla paikalla voi kokea elämän parhaat hetket ja matkustaa minne tahansa. Se vaatii vain kiinnostusta elämää kohtaan, kärsivällisyyttä ja hyvän mielikuvituksen – sekä tietysti pihapuun.  

Viidennessä teoksessaan Kaarina Davis dokumentoi luonnonläheistä elämäänsä ja näyttää, kuinka luonnon kanssa voi elää sopusoinnussa. Jos on tarkkana, luonto avaa oven huimiin löytöretkiin. Mikään ei palaa ennalleen, kun alkaa elää luonnon kautta. Kirja on tarpeellinen muistutus siitä, että pienet asiat ovat suuria ja merkittäviä: ilo odottaa linnunlaulun päässä.

Kirjailijalta ovat aiemmin ilmestyneet teokset Rankka kutsumus, Sairaanhoitajan päiväkirja (2007), Irti oravanpyörästä (2010), Toisinnäkijän päiväkirja (2013) ja Toinen tie, Tietokirjailijan elämää (2019).


Kirjaa voi tilata TÄÄLTÄ

 

Lukijapalautteita ja kirja-arvosteluja:

On tyydyttävää ja ravitsevaa lukea kuvauksia näin monilajisesta ja rikkaasta elämästä, jossa ihminen on omalla paikallaan: havainnoijana, ihailijana, auttajana. Mukana on myös paljon huumoria ja itseironiaa. (…) Syväekologista ymmärrystä kohti pyrkivälle se tarjoaa henkistä tukea, hellää lohtua ja paljon pieniä oivalluksia. - Kaisa Kortekallio Elonkehä-lehti 1/2023

**

Uusimmassa teoksessaan Linnunlaulua ja varoitushuutoja Kaarina Davis seuraa luontoa kotipihassaan ja -metsässään kiitollisin tunnesitein. Samalla tarjotaan vinkkejä pihojen monimuotoisuuden lisäämiseen yksinkertaisilla teoilla. (...) Älykäs oma analyysi tempaa lukijan intiimiin dialogiin kirjailijan kanssa. Davisin uusin teos täydentää loistavasti hienoa luontokirjavuotta, ja on Vuoden luontokirja -tasoa!  - Suomen luonto -lehti 8/2022

**

”Pitäisi vain osata Davisin tavoin pysähtyä, hiljentyä ja hyväksyä luonnon aikataulu – villieläimet elävät omaa elämäänsä. Luontohavaintojen kautta voi ymmärtää, mitä eläimille tarkoittaa esimerkiksi avohakkuu, metsästys tai jatkuva melu. Kirjan tärkeä viesti on, että meidän ei tule aina ajatella luontoa ihmisen siitä saaman välittömän hyödyn tai haitan kautta. Luontoa on tärkeä itsessään: se on eläinten koti, johon olisi astuttava kunnioittaen ja arvostaen eläinten kotirauhaa. (…) Davis herättelee etsimään tietoa, kyseenalaistamaan ja myös luonnon ehdoilla haltioitumaan ja ihmettelemään kaikkea sitä, mitä luonnossa tapahtuu. Davis nauttii elämästään – elämä osana luontoa on antanut hänelle enemmän hyvinvointia kuin kulutusyhteiskunnassa rimpuilu.” – Kaarina Kärnä, Ympäristö ja terveys -lehti 7/2022

**

"Kirjailija elää periaatteidensa mukaista, luontoa kunnioittavaa elämää ja päiväkirjassa on kuvattu lukuisia pieniä ilon ja onnen hetkiä. (…) Kirja avaa uusia näkökulmia lähiympäristön ja sen yksityiskohtien näkemiseen." - UutisOiva 3.9.22 

**

Lukijapalautteita: 

Luin uusimman kirjasi kesän mittaan. Huikea kirja tämäkin, juuri sellainen kirja mitä voi nauttia pala kerrallaan, aidosti pohdiskellen. Luin sitä usein ulkona kesäaamuisin. 

**

Kirjoituksesi on ilo ja tasapaino tässä hullunmylly maailmassa.

**

Olen nyt lukenut blogiasi ensimmäisestä tekstistä lähtien (vielä on vähän kesken) ja tilasin myös loput Sun kirjoista ja sain juuri tällä viikolla luettua viimeisen niistä loppuun. Ja tiedätkö... Ei ole edes mahdollista sanoin kuvailla millaisen vaikutuksen Sun kirjat ovat tehneet muhun.

Olet ikäerostamme huolimatta todella samanlainen kuin minä. Olemme molemmat mm erityisherkkiä ja oon Sun kirjojen ansiosta oppinut hyväksymään erityisherkkyyttäni ja ylipäätään itseäni niin paljon paremmin. Sun ansiosta katson maailmaa nykyään aivan eri silmin ja et arvaakkaan miten monta kertaa olet saanut mut liikuttumaan tai jopa itkemään kirjoillasi. Ne ovat koskettaneet mua ihan todella syvältä ja saaneet mut ymmärtämään aivan uskomattoman paljon asioita. (…) Oot avannu mun silmiä aivan älyttömän monen asian suhteen. Kiitos kun olet kirjoittanut, kiitos että minä ja varmasti niin moni muu ihminen on saanut lukea kirjojasi ja saanut niistä valtavasti voimaa. Kiitos, että teet kaikkea sitä hyvää, mitä teet. 

**

Kiitos upeasta lukuelämyksestä! Pidin uudesta kirjasta todella, todella paljon ja tänään kun sain sen luettua, aloitan heti uudelleen. Kirja on tällaiseen maailmanaikaan yksi ehkä tärkeimmistä kirjoitetuista. Aivan ihanaa oli lukea luontokokemuksistasi eri vuodenaikoina, Kuvaat todella taitavasti yhteyttäsi luonnoneläinten ja ylipäätään luonnon kanssa. Ensimmäisen lukukerran jälkeen mieleeni jäi seuraavat asiat (joita en varmasti osaa kovin hyvin sanoiksi pukea, mutta yritän): yhteys, herkkyys ja merkitys. (…) Toivottavasti moni, moni lukisi kirjasi. Näkisi, kuinka voi ihminen olla osa luontoa, osana ekosysteemiä ja pyrkiä mahdollisimman vähän häiritsemään muun luonnon eloa. Huomata, että jos on herkkyyttä, voi luoda yhteyden luontoon ja sen asukkaisiin. Ja tämän kautta kaiken merkitys muuttuu: siitä tulee tärkeä, rakas asia, jota tahtoo puolustaa ja suojella (…). Kirjasta jäi minulle voimakas ja varma olo; minäkin haluan yhteyden, haluan suojella ja vaalia luontoamme ja osaltani tehdä edelleen parannuksia kulutukseni vähentämiseksi ja elämäntapani yksinkertaistamiseksi. Lopun vinkkilista on erinomainen!                                                     

**

Tärkeä kirja. Eloisa, valoisa, viisas, hämmentävän paljon uutta tietoa (ainakin itselleni) tuova ja ajatuksia herättävä, samalla hyvin koskettava hätähuuto Kettumetsän kohtalon ja kaikkien muidenkin tuhottujen metsien vuoksi. (…) Olet päässyt niin lähelle luontoa. Kuljetat lukijaa mukanasi kädestä pitäen, hitaasti varpailla edeten, jotta yksikään luonnon pienimmistä ei häiriintyisi. (…) On uskomatonta, miten tarkasti havainnoit eläimiä ja tunnet oravien ja lintujen sielunmaailmaa. Ei varmasti ole monta ihmistä (jos yhtäkään lisäksesi) tässä maassa, joka on päässyt noin pitkälle. Arvostan.

**

Nämä sinun kirjasi luovat minulle uskoa siihen, että voisin todella elää siten kuin toivoisin voivani; luonnonmukaisesti, vähällä, pienellä ja kuitenkin suurella, kaikella mikä olisi riittävästi ja arvojeni mukaista.

**

Olen yleensä nopea lukija, mutta on kirjoja, jotka haluan lukea hitaasti ja ajatuksella, ja tämä on sellainen. Olen siis nyt parina päivänä lukenut sitä ja elänyt vahvasti niitä hetkiä päiväkirjasi kanssa. Kerronta imaisee mukaansa ja on juuri niin vilpitöntä, lämminhenkistä ja tarkkaavaista, kuten ennenkin. Se on ollut vähän kuin meditaatiota, ajatuksissani olen siirtynyt sinne tarkkailemaan lintuja tai mitä luonnossa sillä hetkellä tapahtunutta sitten sillä hetkellä kuvaatkin.

 **

Kiitos sinulle ihanasta kirjasta tai oikeastaan kirjoista. Entisenä sairaanhoitajana ja oravanpyörästä hypänneenä niin hyvin ymmärrän tuntojasi hoitajana olosta. (…) Viimeisin kirjasi oli vaikuttava ja vähän surullinenkin, mutta sai minut liittymään Suomen luonnonsuojeluliiton jäseneksi. Kiitos vielä paljon, että jaksat tehdä niin paljon luonnon ja eläinten puolesta tärkeitä asioita ja jakaa ajatuksiasi muillekin.

 **

Kiitos kirjasta, Kaarina. On aivan mahtavaa ja inspiroivaa ja koskettavaa lukea sitä, miten läheisesti elät monen ystäviesi kanssa tai yhteydessä niihin, aistit ja sydän aivan avoimena. Ja tämä toinen, paha asia, ympäristön tuho, ihmisen ajattelemattomuus ja itsekkyys, se jatkuva järkytys ja suru. Lainaan sinua itseäsi: teoillamme ja työllämme on merkitystä!

 **

Hienoa omakohtaista luonnontarkkailua ja tunnelmointia, luonnon ja luonnoelävien upeaa ARVOSTAMISTA (oikein isolla kirjotettuna), tärkeiden kysymysten esillenostoa jne. Tunsin vahvaa hengenheimolaisuutta ajatuksiisi ja kokemuksiisi ;-)

**

Luin jo hieman - hienoa, viipyilevää tekstiä, pidän kovasti! Luin tiaisista metsässä ja niiden yhteydenpidon vivahteista - nämä ovat asioita joita ihmiset eivät yleensä huomaa. Varsinkaan ne jotka vain keräävät lintupisteitä, lajeja, eivät kohtaa metsän lintuja, heillä ei ole siihen aikaa. Olen itsekin huomannut että eläimet ottavat kontaktia, jos viivyt tarpeeksi kauan samoilla paikoilla ja ne ovat todenneet, että sinuun voi luottaa.

**

Linnunlaulua ja varoitushuutoja -kirja… aivan ihana. Niin kaunista tekstiä ja luontokuvausta. Niin paljon asioita tapahtuu ihan siinä lähellä. Kiitos että jaksat valistaa meitä lukijoita. Elämänohjeistasi pidin kovasti.

**

Tiedämme vielä liian vähän luonnosta. Se oli ensimmäinen ajatukseni, kun ahmin Kaarinan uutta (päivä)kirjaa. Eritoten linnuista se kertoo hienosti, mutta kyllä sieltä ihmisen koko typeryys paljastuu myös. Suosittelen, jos olet kiinnostunut aidosta luonnon elosta. -19.11.2022 Jari Liitola Pikkuapurin blogi