 |
| Tässä metsässä raikui ennen aikaan mitä ihastuttavin laulu ja se oli täynnä elämää. Nyt se on aukkohakkuu-alue ja täynnä tyhjyyttä. |
Oli jälleen hyvin hiljainen lintukevät ja -kesä. Tavallisetkin lajit ovat käymässä harvinaisiksi.
Kun muutin tänne luonnon helmaan yli 20 vuotta sitten, sain nauraa ja ihmetellä, kun yritin kirjata havainnoimiani lintuja ylös. Laulua tuli joka tuutista niin, ettei kynä ehtinyt perässä, ja lauluja tuli päällekkäin niin, ettei aina edes saanut selvää kaikesta heti. Tänä keväänä oli minuuttikaupalla hiljaisuutta, jonka saattoi keskeyttää yhden pajulinnun hetkellinen laulu, ja sitten oli taas pitkää hiljaisuutta. Kontrasti on kauhea. Enää ei ole elinympäristöjä vaan avohakkuita ja pilattuja ”metsiä” silmänkantamattomiin. Lyhytnäköistä on meno, mutta siinä ei ole mitään ihmislajille uutta.
Luonto on käynyt hiljaisemmaksi, mutta ihmisten parissa on käynyt päinvastoin.
Kuten blogini ja kirjojeni lukijat tiedätte, käytän paljon aikaa luonnonvaraisten eläinten elämän ymmärtämiseen, esimerkiksi oravien ja eri lintulajien mielenmaisemien ja elämäntapojen pohtimiseen. Siitä saa aina paljon iloa ja energiaa.
Viime aikoina olen joutunut tekemään kenttätutkimuksia ihmiseläimistä. Valitettavasti ihmisten edesottamuksista rasittuu ja väsyy. Miten outo laji olemme! Jottei kyynistyisi, täytyy ottaa huumori avuksi ja koettaa nauraa.
Havaintojeni pohjalta laadin lajikuvauksen:
Ihminen (Homo insipiens, suom. epäviisas ihminen)
Tuntomerkit: Kulkee niska kyyryssä ja pää painuksissa ja tuijottaa kämmenessään hohtavaa laitetta. Ei kuule mitään, koska on tunkenut laitteita korviinsakin. Ei huomaa ympäristöään, ei pajulintua, oravaa tai tuulen suhinaa. Kuljettaa usein mukanaan remmiin kahlehdittua seuralaislajia, jota nykii ja jolle karjuu jatkuvasti.
Ääntely: Hyvin meluisa ja häiritsevä laji. On kehittänyt lukemattomia tapoja, joilla se vahvistaa melun kulkeutumista. Laulaa harvoin, valittaa usein. Pystyy ääntelemään tauotta tuntikausia kuuntelematta lajitovereitaan.
Reviiri: Laaja ja jatkuvasti laajeneva. Merkitsee reviirinsä avohakkuilla, erilaisilla rakennelmilla, parkkipaikoilla ja roskilla. Käyttää pesänsä sisustamiseen hervottomasti luonnonvaroja. Käynnistää reviirinsä puolustamiseksi katastrofaalisia sotia. Reviirin tunnistaa tyypillisesti jätteistä, pilaantuneista vesistä ja ilmansaasteista.
Käyttäytyminen: Ainoa laji, joka uuvuttaa itsensä vapaaehtoisesti. Vatvoo mielessään asioita loputtomasti. Suunnittelee valtavia hankkeita saadakseen lisää energiaa.
Talvehtiminen: Esiintyy ympäri vuoden, ei lepää talvellakaan. On koko vuoden ylikierroksilla, kun muut lajit ovat sitä vain keväällä.
Esiintyminen: Hyvin yleinen ja runsaslukuinen. Tuhoisa laji, joka tekee monista muista lajeista uhanalaisia.
Minusta tuntuu, että ihmisten kärsivällisyys on kutistunut ja että itsekkyys ja kiire ovat kasvaneet. En tiedä, onko kyse yleisestä ilmapiiristä vai siitä, että monta vaativaa tilannetta sattui kohdalleni yhtä aikaa. Luultavasti molemmista.
Herkkänä ja avuliaana ihmisenä olen kuunnellut, ymmärtänyt, auttanut ja tukenut. Olen joutunut miettimään muiden huolia, vaikka olisin halunnut ajatella oravia. Annoin energiaani niin paljon, että oma lataukseni kävi vähiin. Bloginikin on ollut hiljaa samasta syystä.
Ihmisellä on usein parempi olo, kun häntä on kuunneltu. Autan mielelläni, mutta viime aikoina olen huomannut energian kulkeneen pitkään vain yhteen suuntaan. Empatia ei ole rajaton resurssi.
Siksi jokaisen on hyvä kysyä itseltään: kuinka paljon otan ja kuinka paljon annan? Miten säilyttää mielenrauha maailmassa, jossa jokainen hamuaa voimia toisilta?
Voima palaa, kun sulkee ihmismaailman ulkopuolelleen. Luen viestit silloin, kun minulla on niille voimia. Minulla ei ole älypuhelinta, ja puhelin on usein äänettömällä eikä kulje mukanani. Jos en vastaa, se ei tarkoita, etten välittäisi. Olen luultavasti kasvimaalla ihailemassa lieroja.
On ihmeellistä, miten vastakohtaisia ihmisten maailma ja luonto ovat. Ihmisten maailma vaatii tai tarvitsee aina jotain. Luonnossa mikään ei odota minulta mitään.
Pihapiirin eläimet tuovat elämänilon takaisin. Muurahaiset touhuavat omia tärkeitä asioitaan välittämättä minusta tippaakaan. Amiraalit ja sudenkorennot lentävät vielä ja kohottavat mielen korkealle.
Jos tämä teksti herätti ajatuksia, niille ei tarvitse tehdä mitään. Unohda laitteet, mene ulos ja päästä ajatukset tuuleen. Nojaa puuhun, seuraa tiaisparvea ja katso, mihin orava kätkee syysvarastonsa. Katso puiden latvuksiin ja ota niistä mallia. Ennen kuin puu pudottaa lehtensä, se ottaa niistä talteen arvokkaita aineita. Pidä tallessa se, mikä on arvokasta, ja varista kaikki muu.
