Mielipidekirjoitus: Miten sivistysvaltiossa sallitaan kesähakkuut?

Ohessa mielipidekirjoitukseni kesähakkuista, joka on julkaistu muun muassa Helsingin Sanomissa, Turun Sanomissa, Kalevassa, Satakunnan Kansa Länsi-Suomi lehdessä ja Nokian Uutisissa. Lähetin aiheesta myös juttuvinkin Ylen MOT-ohjelman tekijöille.

Kannustan kommentoimaan ja jakamaan kokemuksia aiheesta Helsingin Sanomien verkkosivuilla. Keskustelu on tärkeää asian eteenpäin viemiseksi. Kiitos! 

**

Kesäinen metsä on täynnä elämää. Lintujen laulu ja poikasten ääntely täyttävät ilman, mutta elämän kauneutta ja riemua vastaan seisoo yhä useammin hakkuukone.

Eläinten koko olemassaolo kiteytyy kesän lyhyeen lisääntymiskauteen. Eläimet sinnittelevät ankaran talven läpi ja muuttolinnut lentävät tuhansia kilometrejä Suomeen vain kohdatakseen hakkuukoneet pesimäalueillaan. Ennen vanhaan metsätyöt tehtiin talvella, kun puissa ei ollut nestevirtausta ja lumi suojasi maata vaurioilta. Eläinten pesimärauhaa pidettiin itsestäänselvyytenä. Nykyisin kesähakkuita ei edes pyritä välttämään. Niitä tehdään parhaillaankin kaikkialla Suomessa, koska puun hinta on korkea. Ahneus ja lyhytnäköinen voitontavoittelu ohittavat luonnon hyvinvoinnin - vain rahalla tuntuu olevan merkitystä, vaikka kyse on erittäin epämoraalisesta toiminnasta.

Birdlife Suomi arvioi, että jopa 100 000 pesintää tuhoutuu vuosittain hakkuiden vuoksi. Luvussa on mukana ainoastaan linnut. Nisäkkäiden, sammakkoeläinten ja selkärangattomien määrää ei ole edes arvioitu, joten todellinen tuhomäärä on huomattavasti suurempi.

Omalla asuinpaikallani on juuri suoritettu toistakymmentä hehtaaria laaja keväthakkuu. Katsoessani isoa aluetta, jossa vielä äskettäin pesivät lukuisat linnut ja elivät monet nisäkkäät, tuntuu käsittämättömältä, että tällainen toiminta on hyväksyttyä. Pesien tuhoutuminen, poikasten kuoleminen ja emojen hätä on järkyttävää ja lohdutonta. Vaikka laki sallii pesimäaikaiset hakkuut, ne ovat eettinen rikos luontoa ja sen monimuotoisuutta vastaan. Mietin usein, ovatko hakkuiden toteuttajat ja metsänomistajat tietoisia siitä, mitä kaikkea elämää he samalla tuhoavat. Sivistysvaltiossa ei tehtäisi pesimäaikaisia hakkuita.

Luontokato kulkee käsi kädessä ilmastonmuutoksen kanssa. Pesimäaikaiset hakkuut ovat jälleen yksi esimerkki siitä, kuinka kaukana metsätalous on ekologisesta kestävyydestä. Myös avohakkuut itsessään tuhoavat elinympäristöjä - jatkuva kasvatus olisi ekologisesti kestävämpi vaihtoehto. Metsätalouden toimijat yrittävät viherpesulla peittää sitä tosiasiaa, että koko järjestelmä on mätä - luonnon monimuotoisuus uhrataan voittojen alttarille.

Metsänomistajien on hyvä tiedostaa, että heillä on kaikki valta. Heidän ei pidä antaa lupaa kesähakkuille metsänhoitoyhdistysten suositteluista huolimatta. Metsänomistaja voi vaatia, että hakkuut tehdään vasta syksyllä tai talvella. Eläinten lisääntymiskausi on niin lyhyt aika, että hakkuut voidaan helposti ajoittaa sen ulkopuolelle.

Vastuu on meillä kaikilla - metsänomistajilla, metsäyhtiöillä ja päättäjillä sekä medialla. Kesähakkuiden estäminen on saatava lakiin.

Mielipidekirjoitus: Metsäperintömme tuhotaan tietoisesti

Ohessa on mielipidekirjoitukseni, joka julkaistiin Aamulehdessä eilen. 

Samaan aikaan kun kauhistelemme Yhdysvaltain hallinnon piittaamattomuutta tieteestä, kannattaisi katsoa lähelle: Suomen hallitus tekee täsmälleen samaa. Suomalaiset tiedotusvälineet raportoivat innokkaasti muiden maiden tiedevastaisuudesta, mutta kotimaan päätöksenteossa tapahtuvaa tieteen sivuuttamista käsitellään lähinnä metsäpolitiikkana.

Orpon hallitus sitoutui hallitusohjelmassaan valtion luonnontilaisten ja vanhojen metsien suojeluun, mutta todellisuudessa se antaa niihin avohakkuuluvan. Hallitus on tahallaan laatinut vanhojen metsien suojelukriteerit niin mahdottoman tiukoiksi, että arvokkaimmat metsämme päätyvät hakkuukoneisiin. Hallituksen nerokkaalla mittapuulla esimerkiksi Etelä-Suomessa ei mukamas löydy suojeltavaa juuri lainkaan.

Kyse on meidän kaikkien yhteisestä omaisuudesta. Valtion metsät ovat suomalaisten metsiä. 430 tutkijaa yritti saada järkeä Orpon hallitukseen ja vetosi, että vanhojen metsien kriteerit pitäisi laatia uudestaan avoimesti ja tiedeperustaisesti. 84% suomalaisista vastustaa virkistysmetsien hakkuita. Suomen luontokato on jo nyt kriittisellä tasolla. Hallitus ei välitä vaan valitsee tietoisesti toimia metsäteollisuuden ehdoilla. Käytännössä Metsähallitus tahkoaa tulosta viimeisillä ikimetsillä ja luontoarvojen kustannuksella.

Päätöksiä pitäisi tehdä niin, että ne hyödyttävät ihmisiä seitsemän sukupolven päässä. Kvartaalitaloudessa katsotaan korkeintaan seuraavaan tilinpäätökseen asti. Taloudellisella kasvulla ja työpaikoilla ei ole mitään merkitystä maailmassa, jossa ekosysteemit romahtavat.

On lopetettava lyhytnäköinen tuhoaminen. Vanhojen metsien suojelun vesittäminen ei ole vain rikos tulevia sukupolvia vastaan. Se on myös loistava osoitus siitä, kuinka tieteen vähättelyä löytyy ihan Suomen omasta hallinnosta. Suomi on sitoutunut pysäyttämään luontokadon vuoteen 2030 mennessä, mutta Orpon hallitus toimii käytännössä täysin päinvastoin heikentäen luonnon monimuotoisuutta.

 

**

Lukiessa ihmisten kommentteja mielipiteeseen ei voi kuin pudistella päätä. Ne paljastavat kuinka syvästi tietämättömiä ihmiset ovat metsien ekologiasta ja luontokadon vakavuudesta.

Talousmetsät eivät korvaa luonnontilaisten metsien monimuotoisuutta. Metsäekosysteemi vaatii satoja vuosia kehittyäkseen. Kyse ei ole mielipiteistä vaan luonnontieteen faktoista, jotka tutkijat ovat todentaneet. Enkä minä tai muutkaan ole vaatimassa "metsien hyötykäytön lopettamista", vaan nimenomaan valtion viimeisten vanhojen metsien suojelua ja luonnontilaisten metsien säilyttämistä. Mutta tää on niin tätä. Ei auta kuin jatkaa tärkeän tiedon esillä pitämistä.

 

Mielipidekirjoitus: Ilvekset eivät ole ihmiselle turvallisuusuhka

Nokian Uutisissa ja Aamulehdessä nostettiin ilvesaihe jälleen tapetille. Ihan samoja asioita hokevat jutusta toiseen ja haastattelevat jopa samaa metsästäjää, joka yrittää saada ilvesten tappamiselle kannatusta. Ihmetyttää, että toimittajat lähtevät mukaan marginaalisen ryhmän puheisiin eivätkä osaa arvioida tietolähteen käyttökelpoisuutta ja puheiden motiivia. Media syyllistyy tuonkaltaisilla jutuilla ihmisten petopelkojen lisäämiseen.

No, laadin vastineen, jossa minäkin toistan samaa kuin aiemmissa ilvesteksteissäni. Jospa edes  toimittajille menisi jakeluun, että haastattelisivat eläinasioissa muita kuin metsästäjiä ja että maailmankatsomusta sopisi laajentaa.

Aamulehti ja Nokian Uutiset kumpikin julkaisivat kirjoitukseni. Linkeistä pääsee lukemaan kommentteja.  

Kuva NickyPe Pixabay

Ilvekset tunkevat pihoihin Nokialla -jutussa (NU 3.10. ja AL 28.9) esitettiin, että kannan kasvun taustalla olisi se, että ilveskantoja ei ole pienennetty pariin vuoteen. Jostain syystä tämänkaltaisissa jutuissa haastatellaan usein metsästäjiä, jotka haluavat tappaa eläimiä. Innokkaimpien metsästäjien mielipide edustaa pientä vähemmistöä, joka yrittää hakea ajatuksilleen kannatusta. Jutuissa jätetään kertomatta ilveksen tärkeistä ja positiivisista vaikutuksista ekosysteemiin ja että moni meistä soisi ilvesten saavan elää ja näkevänsä ilveksen. 

Ilveshavaintojen runsastuminen johtuu osaltaan siitä, että erilaiset valvonta- ja riistakamerat ovat yleistyneet, joissa kuvataan samoja eläimiä eri paikoissa. Metsien aukkohakkuut ja aukoille rakentaminen kaventavat metsälajien elinpiirejä. Jutun otsikko olisi voinut yhtä hyvin olla: Asutus tunkeutuu eläinten elinpiireille.

Jutussa kerrottiin ilvekselle karjutun ja huudetun. Miksi sitä ei voi kunnioittaa ja ihailla? Ilvekset eivät ole ihmisille riski tai turvallisuusuhka. Ennemmin ihmisiä on pelättävä kuin ilveksiä, jos jotain on pelättävä. Nettisivuilla ollut video, jossa ilves on talon etupihalla, oli kuvattu autosta, josta eläimet eivät hahmota ihmistä. Siitä huolimatta ilves pakenee heti.

Asukkaiden on hyvä tottua siihen, että ilveshavaintoja tullee enemmän, sillä Nokian kaupunki aikoo jatkaa erilaisia projektejaan, joissa elinympäristöjä hävitetään hälyttävää vauhtia. Eläimille jää aina vain vähemmän luonnollista elintilaa. Kolmenkulmalta Harjuniittyyn saakka on tuhottu laajoja alueita. Harjuniityn aukea laajenee tulevaisuudessakin lisärakentamisella, kun seuraavaksi kaavoitetaan Korvola. Siuron takametsiin saakka ollaan menossa strategisen yleiskaavan mukaan. Sitten ihmetellään, kun eläimet tulevat takapihoille. Minne muualle ne voivat kohta mennä, kun erämaita ei enää ole?  

Ympäristöahdistuksessa on kyse syvästä surusta, kun jotain ikiaikaista katoaa

"Miltä kuulostaisi, jos lääkärit kirjoittaisivat diagnooseja avohakkuuahdistuksesta ja sairaseläkkeitä solastalgian (eksistentiaalinen tuska, jonka ympäristön muutos ihmisissä aiheuttaa) vuoksi? Oireidenhoito lääkkein ei riitä, sillä asioiden juurisyyt ovat luontoyhteyden katkeamisessa sekä länsimaisessa maailmankatsomuksessa, jossa raha tuntuu määräävän kaiken."

”Olen todistanut viime vuosina lähiluonnon ja maisemien hurjaa hävittämistä. Olen nähnyt eläinten, luonnon ja kaiken kauniin katoamisen ja tuntenut jos jotakin: väsymystä, vihaa, raivoa, hämmennystä, uupumusta, turhautumista, surua, tuskaa ja kärsimystä. Olen kokenut niin syviä menetyksen tunteita, että olen niiden edessä sanaton. Sanat, joilla yritän kuvata tuntemuksiani, tuntuvat latteilta ja merkityksettömiltä.”

Kirjoitin ympäristötunteistani Ympäristöahdistus-sivustolle. Kirjoitukseni löytyy tämän linkin takaa:

Ympäristöahdistuksessa on kyse syvästä surusta, kun jotain ikiaikaista katoaa.

 **

Ympäristöahdistuksen mieli -hanketta toteuttavat MIELI Suomen Mielenterveys ry, Tunne ry ja Nyyti ry ja sen tarkoituksena on tarjota mahdollisuuksia ympäristöahdistuksen ja siihen liittyvien tunteiden käsittelyyn. Sivustoilla on paljon mielenterveyden ylläpitämiseen liittyvää aineistoa, kannattaa tutustua.

Voimme elää ilman uusia teitä, mutta emme ilman elämän edellytykset antavaa luontoa

 Mielipidekirjoitukseni tämän päivän Aamulehdessä:

Internetissä voi tutkia vanhatkartat.fi-sivustoa ja nähdä kotiseutujen muutokset ajan saatossa. On kauhistuttavaa kuinka ihmiset ovat ulottaneet toimintansa kaikkialle muutamassa vuosikymmenessä. Maata käytetään kestämättömällä tavalla.

Tampereen seutukunnassa rakennetaan kiivaasti. Valtavia metsäalueita kaadetaan surutta teollisuus- ja asuntoalueiden tieltä. Mitä rakentamisesta jää jäljelle, sen avohakkuut tärvelevät. Ei tunnu olevan pyrkimystäkään olla pilaamatta luontoalueita. Ei tarvitse katsoa Ukrainaan asti nähdäkseen sotaa, sitä käydään lähiluonnossa. Hämeenkyrön ohitustiehankkeesta luonnolle aiheutunut tuho on apokalyptinen ja kuvastaa suurta virhettä joka olisi pitänyt ymmärtää jättää tekemättä. Pirkkalaan suunniteltu Puskiaisten oikaisu edustaa samaa hulluutta. Tällaisiin hankkeisiin meillä ei pitäisi olla varaa. Olemme keskellä ekologista kriisiä ja luonnonvarat hupenevat.

Jokainen, joka vähänkin seuraa ympäristönsä tilaa, on huomannut luonnon katoamisen. Keväät eivät ole enää upeita lintujen laulukonsertteja vaan paljon hiljaisempia. Tavalliset ja yleiset lajit ovat taantuneet uhanalaisiksi ja silmälläpidettäviksi. Esimerkiksi Pirkanmaan metsien luontotyypeistä yli neljä viidesosaa on luokiteltu uhanalaisiksi.

Luontokato on yhtä vakava ja uhkaava tekijä kuin ilmastonmuutos. Vaikka sukupuuttovaarassa olevien lajien elinympäristöjen muuttaminen loppuisikin, useita lajeja kuolee vuosien vuosikymmenien jälkeenkin nykytoimistamme aiheutuneiden ilmiöiden takia. Tätä kutsutaan sukupuuttovelaksi. Pienet eristyneet elinympäristölaikut tai tuhojen kompensointi toisaalla eivät mitenkään riitä. Nyt on vaalittava jokaista viher- ja luontoaluetta kuin arvokkainta aarretta.

Suomea velvoittaa EU:n biodiversiteettistrategia, jonka tavoitteena on suojella luonnon monimuotoisuutta, parantaa eri elinympäristöjen ekologista tilaa ja mahdollistaa rakenteellisia muutoksia siten että luonnon monimuotoisuus elpyisi. Luontokato piti pysäyttää vuoteen 2020 mennessä, mutta se on vain kiihtynyt. Luontokadon torjuminen ja monimuotoisuuden säilyminen on kuntien velvollisuus kaikissa maankäytön suunnitelmissa ja päätöksissä.

Tavoitteiden ja todellisuuden välillä on käsittämätön epäsuhta. On vaikea havaita kehityskulkuja, jossa koetettaisiin vaikuttaa luontokadon juurisyihin kuten yhteiskunnan rakenteisiin tai kulutustottumuksiin. Asenteet ja arvot eivät ole muuttuneet riittävän nopeasti ja ympäristöasiat jätetään edelleen toissijaisiksi päätöksenteossa. Alueiden käyttötavat ovat olennaisimpia asioita luonnon monimuotoisuuden vaalimisessa ja ennallistamisessa.

Voimme elää ilman uusia teitä ja muutamien sekuntien matka-ajan säästöjä, mutta emme ilman meille elämän edellytykset antavaa luontoa, todellista hyvinvointimme perustaa. Pandemiat muistuttavat meitä siitä, mitä seuraa, kun luonnon monimuotoisuus hupenee.

Kuntien on pysäytettävä maakunnan luonnon monimuotoisuuden heikentäminen ja käynnistettävä todellinen muutosprosessi luonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi ja suojelemiseksi.