13. kesäkuuta 2024

Odottamattomia yllätyksiä

Kesäkuun alussa heräsin aamuyöstä ukkosen jyrinään. Raottelin silmiäni miettien nousisinko ylös vai saisinko vielä nukuttua. Samassa salama välähti ja pamahti heti perään. Ukkonen oli ihan kohdalla, kauhistus! Jonkun ajan päästä ukkonen väistyi ja uskaltauduin kokeilemaan lukuvaloa: toimi. Ei ollut tullut sähkökatkoa eikä muuntaja hajonnut, niin kuin vuosien varrella on usein käynyt.  

Nukahdin ja heräsin monta tuntia myöhemmin. Laitoin teeveden kiehumaan ja menin ulos. Kun myöhemmin tulin sisälle, käynnistin tietokoneen, mutta yhteyttä internetiin ei muodostunut. Reitittimen valot eivät vilkkuneet. Ihmettelin, miten se saattoi olla rikki, kun se ei ollut edes seinässä ukkosen aikaan. Revin huhtikuusta lähtien töpselit seinistä, sillä tämä on niin ukkosherkkää seutua. Kun kiinnitin reitittimen samaan pistokkeeseen tietokoneen kanssa, laite alkoi toimia. Samassa tajusin, että pakastin eikä jääkaappikaan toiminut ja olivat olleet jo monta tuntia ilman virtaa. Siis osa pistokkeista toimi ja osa ei.

Ehdin juuri viritellä jatkojohdot toimivista pistokkeista kylmälaitteille, kun sähköyhtiön auto ajoi pihaan.

– Täällä on sähkövikaa, mies ilmoitti. – Muuntaja täytyy vaihtaa ja siitä aiheutuu parin tunnin sähkökatko.  

Muuntaja oli siis kuitenkin hajonnut, osittain. Menin äkkiä touhuamaan kaikkea tarpeellista ennen sähköjen katkeamista.

Sitten menin ulkotöihin. Muuntajan kimpussa työskentelevien sähköyhtiön miesten jutut kantautuivat korviini, kun oli tyyntä ja hiljaista.

– Aa-aa, apua! Kirosanoja… kohta joku lintu hyökkää kimppuuni, pylväästä kailotettiin.

Mitähän siellä tapahtui? Kaarteliko ruskosuohaukka pellon yllä. Ei kai mies sitä voinut pelätä?

Hetken päästä kuului taas huutoja:

– Helkkari, mikä täällä on! Kohta se hyökkää mun kimppuun! Hei, täällä on... oravanpoikasia!

Voi ei, tämä tietää vaikeuksia eläimille, huokaisin. Olin joitain viikkoja aiemmin huomannut, että muuntajasta törröttää oksia ja heiniä. Ylempänä sähkötolpan päässä oli pikkuvarpusen pesä ja tuumin olisiko toinen pikkuvarpunen voinut rakentaa alemmas muuntajaan, mutta nyt selvisi, että orava siis oli ollut asialla.

Kohta sähkömies käveli kohti pihakuustani ja kantoi oravanpesää lapiossaan. Poikasia oli ainakin viisi heinien seassa suloisella sykkyrällä. Aika isoja ja karvanpeittämiä, mutta vielä täysin avuttomia. Poikaset olivat hiljaa silmät kiinni ja koettivat olla huomiota herättämättömän näköisiä. Oli niillä aikamoiset koettelemukset. Ensin lähelle osunut salamanisku ja nyt sitten meni pesäpaikka. Muuntaja oli irrotettava ja laitettava uusi tilalle.

Mies olisi halunnut jättää pesän kuusen juurelle, mutta ohjeistin hänet viemään pesän takaisin pylväälle. Emon on väistämättä kuljettava pesälle pylvään juurelta, joten sieltä se löytäisi poikasensa varmuudella. Toisesta paikasta se olisi sattumanvaraisempaa. Mies totteli ja vei pesän sinne.  

Sitten oli vain odotettava ja seurattava kuinka kävisi. Pahaksi onneksi ukkosrintamia lähestyi kahteen eri otteeseen ja miehet joutuivat keskeyttämään työnsä siksi aikaa. Kastuisivatko poikaset? Hakisiko emo poikaset sillä aikaa, kun miehet olivat sadetta paossa autossa? Kauanko poikaset pärjäisivät ilman emon maitoa helteessä?

Muuntajan vaihtoon meni yhteensä neljä tuntia eikä emo mennyt sinä aikana pesälle. Asentajien autot olivat liian lähellä. Emot ovat niin tarkkoja, etteivät ne mene pesälle, jos pesän läheisyydessä on poikkeavaa. Kun autot lähtivät, varmistin miehiltä: hekään eivät olleet nähneet emoa.

Vaikka olin sydän sykkyrällä poikasten kohtalosta, ei minunkaan auttanut jäädä pesän lähelle seuraamaan tilannetta. En jäänyt edes kiikaroimaan mistään kauempaa vaan annoin rauhan. Eläimillä oli ollut jo tarpeeksi stressiä.

Arvelin poikasten olevan jo niin isoja ja painavia, että emolla olisi iso urakka niiden kantamisessa toiseen pesään. (Onneksi oravilla on aina varapesiä erilaisia yllättäviä tilanteita varten.) Emon täytyisi ehkä huilatakin välillä. Menin vasta puolentoista tunnin päästä katsomaan tilannetta. Voi onnea, pesä oli tyhjä!

Olisi ollut kiva tietää, minne emo poikaset kuljetti, mutta minun uteliaisuuteni tyydyttäminen on mitätön sivuseikka. Lähellä oli isokoloinen linnunpönttö ja lähikuusissa oravanpesiä, joten lähellä jossain oli rasittunut ja uupunut, mutta toivottavasti helpottunut perhe.

Kaksi oravanpoikasta talon kattorakenteissa tutustuu maailmaan.
Kuva oravanpoikasista vuosien takaa. Muutaman viikon päästä muuntajan poikaset ovat tämän näköisiä ja tutkimusintoa täynnä.
  

Jos löydät pesän tai yksinäisen eläimen:

  • Älä koske! Poistu paikalta ja jätä rauhaan. Emot jättävät poikaset pitkiksikin aikaa yksin ja poikaset pärjäävät hyvin. Esimerkiksi jänikset voivat käydä vain kaksi kolme kertaa vuorokaudessa imettämässä poikasiaan.
  • Jos poikanen on pakosta siirrettävä (esim. on keskellä tietä), ohjaa turvaan koskettamatta. Poikasiin tai pesään ei saa koskea käsin. Jos on siirrettävä/nostettava, käytä kasveja, sammalta, käsineitä tai esim. lapiota. Älä siirrä pesää tai poikasta kauas vaan aivan minimaalisesti.   
  • Pesän tai poikasen läheisyyteen ei saa jäädä katselemaan! Emot eivät tule, jos näkevät ihmisen kytiksessä.

 

Oravanpoikanen katsoo kameraan.

7. kesäkuuta 2024

Mielipidekirjoitus: Uudet tieyhteydet ovat ekologisesti kestämättömiä

Tässä mielipidekirjoitukseni, joka julkaistiin Aamulehdessä ja julkaistaan lähiaikoina UutisOivassa.


Pirkanmaan ELY-keskus on aloittanut tiesuunnitelman laatimisen ja suunnitelman vaatimat maastotyöt ja tutkimukset, jossa nykyinen Kolmostie vedetään kulkemaan täysin uuteen maastolinjaukseen keskelle metsiä, järviä ja hiljaisia vapaa-ajan asuntoalueita. Uusi tieosuus kulkisi Elovainion kohdalla runsaan kilometrin verran nykyistä Uutta Kuruntietä ja siitä lähdettäisiin rakentamaan 10 kilometrin osuutta Elovainion ja Metsäkylän alueiden pohjoispuolelta. Tie kulkisi Iso Työläjärven, Mäyräjärven ja Vääräjärven ja Pirttijärven välistä ja yhtyisi Sasin kohdalla takaisin nykyiselle väylälle. Tämä on käsittämätöntä.

 

Nykyisen kolmostien parannukset jotenkin ymmärtäisi. Siinä on kaksi kaistaa valmiina, joita voi tarvittaessa levittää yhdellä kaistalla molemmin puolin. Silti nykyiselläkin tiellä pärjäisi ihan hyvin. Vuorokaudessa on vain muutama tunti ruuhkia eikä jatkuvia ole. Ruotsissa tiet ovat puolitoistakaistaisia, jotka mahdollistavat turvallisen ohittamisen.

 

Miten valtiolla voi olla laittaa rahaa uuden ohitustien rakentamiseen, kun vanhojakaan teitä ei ole varaa kunnostaa ja joka paikasta pitäisi muutenkin säästää? Samaa tiehulluutta suunnitellaan Pirkkalan ns. Puskiaisten oikaisussa. Tällaisilla hankkeilla ihminen petaa itselleen ja luonnolle lohdutonta tulevaisuutta. 

 

Uudet tieyhteydet ovat ekologisesti kestämättömiä eivätkä millään tavalla perusteltavissa. Haluta voi vaikka mitä, mutta ihmisen perustarve on luonnon elinkyvyn säilyttäminen. Sen pitää olla kaiken toiminnan perustana.

 

Olemme tilanteessa, jossa meidän pitää edistää luonnon monimuotoisuuden elpymistä, parantaa luonnon ekologista tilaa ja välttää luonnonvarojen tuhlaamista kaikin tavoin. Kuntien ja valtion on otettava se huomioon kaikissa maankäytön suunnitelmissa ja päätöksissä. Päättäjät ja viranomaiset, jotka ovat tällaisten tiehankkeiden takana, eivät selvästikään ole sisäistäneet, mitä luontokato tarkoittaa ja mitä tämän laiminlyönnistä seuraa.

 

Tielle on tehty ympäristövaikutusten arviointi (YVA) vuonna 2009, jolloin valittiin tämä vaihtoehto. Nyt 15 vuoden päästä tilanne on radikaalisti muuttunut luontokadon ja metsäkadon suhteen YVA:n, maakuntakaavan ja yleissuunnitelman valmistumisen jälkeen, joten on palattava uudestaan arvioimaan nykytien muuttamista 2+2 kaistaiseksi. 

 

Tarvitsemme työtä luonnon puolesta, ei sitä vastaan. Meidän on huolehdittava haavoittuneesta luonnosta ja jätettävä se jälkeemme paremmassa kunnossa. Pirkanmaan voimakas kasvu aiheuttaa laajaa metsäkatoa, joka tulisi kompensoida metsien suojelua muualla. Valmisteilla olevassa Elonkierto ja Energia vaihemaakuntakaavassa metsätuhoa voitaisiin kompensoida Seitsemisen kansallispuiston laajennuksella ja Riuttakorven virkistysalueen suojelulla.

 

On paljon ihmisiä joilla on visio paremmasta maailmasta, jossa kulutetaan ja matkustetaan vähemmän ja hitaammin. Aika, jolloin tällaiset luontoa raiskaavat hankkeet olivat normaalia, on ohi. Suunnitelmat uusien tieosuuksien rakentamiseksi luonnon keskelle on haudattava aikailematta.