20. marraskuuta 2020

Kun pelkät väkäset synnyttävät sosiaalista painetta

Olen aiemmin kertonut, että minulla on vuoden 2004 matkapuhelin käytössä enkä halua älypuhelinta. Tilanne on edelleen sama. Välillä mietin, missäköhän kohtaa älypuhelin on vaan pakko hankkia, kun älypuhelimista lähetetyt liian pitkät tekstiviestit eivät saavu koskaan perille (ettette jotkut ihmettele, jos vastausta ei ole kuulunut) ja kaikkialle koetetaan tunkea sovelluksia, älypuhelinmaksua ja -kirjautumista.

Yritän pysyä menossa mukana ja seuraan tilannetta sivusta. Olen kokeillut ystävieni älypuhelimia, jotta tietäisin mistä jään – tai en jää – paitsi. Tiedostan kyllä älypuhelinten lukuisat hyvätkin puolet, mutta älypuhelimen mukana ei tule kaupantekijäisenä itsehillintää tai kohtuutta. Monet ovat kauhuissaan vanhasta puhelimestani ja vakuuttavat, että älypuhelin kannattaa hankkia. ”Käytät sitä sitten vaan välttämättömimpiin etkä muuhun.” Näin varmaan joudun jossain kohtaa tekemäänkin, mutta ainakaan vielä en lähde siihen leikkiin mukaan. Anna pahalle pikkusormi niin se vie koko käden.

Arvostan aikaani ja rauhaani korkealle. Pidän siitä, että saan olla rauhassa ajatusteni kanssa ilman pirstoutunutta aikaa. Älypuhelimen myötä toissijaiset ajatukset alkavat estää meitä olemasta läsnä tässä hetkessä. Läsnäolo luo terveyttä ja hyvinvointia.

Emme selvästikään tiedosta älypuhelinten, internetin ja sosiaalisen median vaikutuksia elämänlaatuumme. Harva kunnolla tiedostaa mille kaikelle altistuu älypuhelimen myötä.  

Luin juuri Jussi Pullisen viime vuonna ilmestyneen teoksen Mitä meille tapahtui? – Näin internet ja sosiaalinen media muuttivat elämämme. Kirja oli mielenkiintoinen ja selkeä analyysi siitä kuinka me ihmiset vasta opettelemme internetiä. Tulemme näkemään sen todelliset seuraukset luultavasti vasta vuosikymmenien päästä. Näemme joka päivä liikaa asioita, ihmissuhteistamme ja elämästä on tullut mitattavia algoritmeja, kirjoitustapamme ja viestittelytapamme ovat muuttuneet, on trolleja ja valeuutisia, ihmisten kiistelyä, tuomarointia ja kaikkea dataa seurataan ja valvotaan. Kuvaamisesta ja selfie-omakuvista on tullut niin tavallisia, että vaikea käsittää ilmiön levinneen Suomeen vasta seitsemän vuotta sitten.

Joudumme käsittelemään päivittäin massoittain erilaisia signaaleja. Pullinen kehottaa laskemaan yhteen Facebook-virrassa ohi viuhuvat päivittäjät ja päivitysten alla vilkkuvat kommentoijat. Tee sama Instagramille, sitten Twitterille ja lopuksi Snapchatille, Tiktokille ja sovelluksille, jotka näiden jälkeen on puhelimesi vallannut. Koko maailman kakofonia on ympärillämme.

Nauroin kauhunsekaista naurua, kun luin seuraavat otteet kirjasta. Nämä ovat loistavia esimerkkejä ”toissijaisista ajatuksista” ja siitä millaiseen puristukseen ihmiset itsensä laittavat ja kuinka paljon älypuhelimet ja sosiaalinen media voivat siepata henkistä energiaa aivan huomaamatta:  

”Pelkästään omiin päivityksiimme kertyvissä signaaleissa on käsittelemistä. Saamme seurata tykkäysten määrää ja tykkääjien henkilöllisyyttä, päivityksiin kertyviä kommentteja ja niiden sävyä ja kenties vastata innokkaimmille. Twitterissä on tulkittava, onko tykkääjä tosissaan vai piruileeko hän tykkäämällä päivityksestämme ironisesti. Jos saamme uusia seuraajia, on tietysti tarkastettava, keitä he ovat: tutkittava profiili ja mietittävä, mikä heidät sai meistä kiinnostumaan. Vastauksia puntaroidessa on mietittävä, kuinka hyvä tuttu kunkin ihmisen kanssa olinkaan, mihin sävyyn vastaus on kirjoitettava ja kuinka pian vastaus kannattaa tehdä, ettei vaikuta liian innokkaalta tai liian pidättyväiseltä. (…) Kuka tuo päivitykseni jakanut ihminen on? Miksi tuo vastasi minulle noin, vaikka emme edes tunne? Flirttaileeko hän vai haluaako vain levittää näkemyksiään mahdollisimman laajalle? Ymmärsikö hän väärin? Onko jako vain viesti hänen omille seuraajilleen? Onko hän tosissaan? Haluaako hän loukata minua? Vai yrittääkö hän vain olla hauska? (…) Vaikka sosiaalisen median signaalien käsittely kestää usein vain sekunteja, se jättää jälkensä.”

(…) ”Yksinkertaisimmillaan kyse voi olla väkäsistä. Useimmissa chat-sovelluksissa kunkin viestin loppuun ilmestyy pieni merkki siitä, että viesti on mennyt vastaanottajalle perille. Whatsappissa väkäset vaihtavat väriä harmaasta siniseksi, kun viesti on luettu – toisissa sovelluksissa niiden sijasta paikalle ilmestyy lakoninen teksti ”Nähty”. Lukukuittaukset luovat kokonaan uuden sosiaalisen tilanteen, jollaista ei ennen verkkoa ole ollut olemassa. Olisi epäkohteliasta näyttää viestikumppanille, että viesti on kyllä luettu, mutta sitä ei ole koettu lukemisen arvoiseksi.”

Tekniikka lisää yhteydenpidon painetta. Pelkät väkäset synnyttävät sosiaalista painetta.

Pullinen pohtii, että ennen matkapuhelimien chatia viestivälineet eivät pyrkineet lisäämään viestinnän määrää. Pikemminkin kaukopuheluiden ja kirjeiden hinta ja hitaus hillitsi yhteydenpitoa ja teki siitä harvinaista. Poissaolot olivat oleellinen osa viestintää. Nyt internet ja älypuhelimet ovat poistaneet poissaolot viestinnästä ja sovellukset yllyttävät ihmisiä vastaamaan nopeammin, enemmän ja mahdollisimman monelle. Pullinen toteaakin, että ehkä tärkein taito viestiputkien yhteiskunnassa onkin kyky olla viestimättä.

Jatkan valitsemallani vanhan puhelimen linjalla niin kauan kuin voin. Uskoisin, että jonkinlainen älypuhelin- ja sosiaalinen media -paasto tai -karsiminen tekisi jokaiselle hyvää ja kannattaisi tarkastella kuinka paljon tekniset vempeleet ja koukuttava tietovyöry hallitsevat elämää.

5. marraskuuta 2020

Luovalla työllä on monia ilmenemismuotoja

Lokakuussa oli huvittava hetki, kun juttelin ystäväni kanssa puhelimessa ja hän kertoi toisen ystäväni kysyneen kuulumisiani. Ystäväni sanoi kertoneensa: ”Kaarina se siellä kumipuku päällä kauhoo järvestä vieraslajia pois ja sitten se raahaa kaiken sen massan kasvimaalle.”

Kumipuku-sana nauratti ja mielikuva mikä moisesta syntyi. On viihdyttävää miten omituisena ihmiset tahtovat elämäni nähdä. Jälkeenpäin uteliaisuuteni heräsi: miksi hän ei sanonut, että olen edelleenkin tietokirjailija, kirjoitan ja myyn kirjojani. En huomannut kysyä.

Kun olen siinä "kumipuvussa", eli kahluuhousuissa, järvessä ja nostan Amerikasta Suomeen levinnyttä vesiruttoa pois järvestä, kasvilisuuden mukana tulee joskus sudenkorennon toukkia, malluaisia, hevosjuotikkaita, pienenpieniä järvisimpukoita ja muita eliöitä. Yritän pelastaa ne kaikki ja siksi työ on välillä toivottaman hidasta ja vaikeaakin. Ajattelen silti, että toiminnallani on merkitystä juuri sille sudenkorennolle tai simpukalle ja vesistölle. On suurenmoista, kun voi rauhassa toteuttaa itseään ja elää arvojensa mukaista elämää. Aina joskus kesäisin ja syksyisin pihalla istuskellessani sudenkorento laskeutuu iholleni lepäämään, silloin mietin onkohan se joskus toukkana käynyt käsieni kautta. Sudenkorentojen toukkavaihe vedessä kestää useamman vuoden.

 

Olen saanut mukavia lukijakirjeitä ja ne muistuttavat, että edellä mainittujen töiden lisäksi toimin inspiraationa ja lohduntuojana. Lukijakirjeet tuovat samaa minulle. Kiitos kaikille kirjoittaneille!

Katselin Yle Areenasta Taiteiljoiden mielimaisemat -sarjaa. Poimin sieltä alempana olevan tärkeän sitaatin, jonka haluan tallettaa tänne, koska kaikkien jotka tekevät luovaa työtä – ja niidenkin jotka eivät sitä tee – olisi hyvä muistaa, että työllä on monia ilmenemismuotoja. Kaikista työn seurauksista ei välttämättä saa koskaan edes tietää. On muistettava, että omilla teoilla ja työllä on merkitystä, vaikka maailma joskus tuntuukin mielipuoliselta. Voimia jokaiselle omannäköisen polun kulkemiseen!

”Olen sitä mieltä, ja niin taisi isäkin olla, että taiteilijoita voisi hyvinkin tutkia ja tarkastella johtavina yhteiskunnallisina ajattelijoina. Aika harva meistä on kovin herkkävaistoinen sen suhteen, mitä on olla ihminen, miten ilmaista itseään ja mitkä ihmisen perustarpeet ovat. Taiteilija vaistoaa ajan ja paikan merkityksen. Hän osaa haltioitua olemassaolosta ja nauttia siitä, mutta ymmärtää myös vaatia oikeuksia ja tasa-arvoa.
Hänen viestinsä taidemaailmalle ja ihmisille ylipäätään taisi olla, että pidä huolta kotikulmistasi. Jos et viihdy, muuta muualle ja pidä siitä paikasta huolta. Kiinnitä huomiota siihen, mitä ympärilläsi on. Käytä kaikkia aistejasi. Sano, jos jokin miellyttää tai ottaa päähän. Elä täysillä. Muista, että taiteilijat ovat yhteiskunnalle tärkeimpiä.”
-  kuvanveistäjä Donald Juddin tytär Rainer Judd

 

24. lokakuuta 2020

24 päivää, sama kärpässieni - katso kuvat!

Tässä on kuvasarja kärpässienestä. Kärpässieni kasvoi ulko-oveni lähellä polun varrella ja ajattelin että olisi kiva seurata sienen kehitystä ja muutosta. En osannut kuvitella seurantaa aloittaessani, että homma kestäisi 24 vuorokautta. Kuvat ovat 29.9.–22.10. väliltä. 

Päivä 1.  Sienen keskellä oli sydämen muotoinen kuvio.

Päivä 2. En ehtinyt ihan kärpässienen alkuvaiheisiin mukaan. Kun se nousee maasta, se on munamainen ja valkoisen suojuksen peittämä. Tässä vaiheessa lakki on kasvanut jo isoksi, jolloin ulkosuojus on repeillyt ja jäänyt lakin päälle valkoisiksi täpliksi. 

Päivä 3. Helttoja suojannut sisäsuojus, jää jalkaan renkaaksi. Suojustäplät ovat hennosti kiinni sienen pinnassa ja saattavat irrota. Silloin kärpässieni voi muistuttaa isohaperoa.

Päivä 4. Välillä kuvaussession aikana tuntui, että sienessä ei tapahdu mitään muutoksia. Etenkin kun kuvien välillä oli vuorokausi aikaa. Vasta kun siirsin kuvia koneelle ja sai ne vierekkäin vertailtavaksi, muutokset erotti. 

Päivä 5. Karjalassa on sanonta: ”Missä on herkkutatti, siellä on aina myös kärpässieni.” Tämä pitää paikkaansa. Noin viikkoa aiemmin polun reunassa kasvoi komea herkkutatti. Jätin tatin siihen ja seurasin kuinka sen käy. Kerran satuin paikalle, kun orava haisteli sitä tarkasti joka puolelta, mutta jätti sienen siihen. Muutama päivä myöhemmin onnistuin näkemään, kuinka orava lohkoi siitä paloja ja siivuja ja kuljetti niitä kuivumaan koivunoksaan, ruusupensaaseen ja terassin rakenteisiin. Ehkä sieni ei ollut aiemmin vielä tarpeeksi kypsä ja mieluisa? Orava ei näyttänyt olevan milläänsäkään ruusupensaiden piikeistä vaan kiipesi korkealle oksistoon ja asetteli sienen palan sinne. Koko tatti katosi parempiin piiloihin. Siitä syttyi ajatus kärpässienen vaiheiden seuraamisesta. 

Päivä 6. Orava on lohmaissut palan sienestä. Oravaa ei kärpässienen myrkyt haittaa, vaan se kiikuttaa sieniä ahkerasti puihin kuivumaan.

Päivä 7. Useampiakin paloja on otettu.

Päivä 8. Sade alkaa haalistaa pintakelmun värejä. 

Päivä 9. Melkein sama edelliseen päivään verrattuna. 

Päivä 10.  Kärpässienen nimi tulee siitä, että sitä on entisaikaan käytetty kärpäsloukkuna. Sienen paloja liotettiin pienessä määrässä maitoa tai sokerivettä ja survottiin soseeksi. Huonekärpäset imivät makeaa sosetta ja kellahtivat pöydälle selälleen pörisemään, josta ne läiskittiin hengiltä.

Päivä 11. Punakärpässientä on käytetty Venäjällä ulkoisesti spriihin sekoitettuna reumatismiin ja smetanaan sekoitettuna hauteena nivelvaivoihin.

Päivä 12. Vasta illalla muistin, että päivän sienivalokuva on ottamatta. Äkkiä kuvaamaan ja pelastamaan projekti. Pimeässä oli vaikea löytää mihin pitäisi kohdistaa.

Päivä 13. Kärpässienessä on keskushermostoon ja psyykeen vaikuttavia myrkkyjä: muskariini, muskimoli, muskatsoli ja iboteenihappo, jotka aiheuttavat muun muassa aistiharhoja. 

Päivä 14. Kansanomaisissa sanonnoissa häiriintyneestä ihmisestä sanotan usein, että hänellä on kärpäsiä päässään. Sienietnologien Valentina ja George Wassonin mukaan kärpässieni tarkoittaa sientä, joka aiheuttaa kärpäsiä päähän, eli tekee ihmisen sekopäiseksi. 

Päivä 15. Siperian kansojen shamanismissa punakärpässientä on käytetty hallusinogeenisten vaikutusten vuoksi.

Päivä 16. Tässä vaiheessa tuntui, että sieni on päivästä toiseen samanmoinen, puiden lehdet ainoastaan toivat vaihtelua ja kyseenalaistin homman mielekkyyttä. Mutta sitkeästi vaan jatkoin. 

Päivä 17. On hämmästyttävää miten sitkeästi lehdet pysyvät päiväkausia paikoillaan. Luulisi, että tuuli heiluttaa niitä yhtenään uusiin paikkoihin.

Päivä 18. Oksanrisu on tipahtanut puusta.

Päivä 19.

Päivä 20. Maailmalla liikkuu kärpässieniteoria, jossa joulu selitetään kokonaan uusiksi punakärpässienen avulla. Joulupukki olisikin tosiasiassa kärpässieniä nauttinut shamaani. Porot ovat shamaanien sieluneläimiä, jotka syövät kärpässieniä ja saamelaiset shamaanit ovat juoneet sientä nauttineiden porojen virtsaa saadakseen osansa sienten vaikutuksesta ja saanut heidät kuvittelemaan, että mies että porot lentävät valjakkona taivaalla. Youtubessa on monta aiheeseen liittyvää englanninkielistä videota.

Päivä 21. Suomeksi aiheesta löytyy Kalevalaseuran artikkeli: Joulupukki ja kärpässieni - vaihtoehtoista mytologiaa.

Päivä 22. Olen käyttänyt lähteenä Suomen sieniseuran Marja Härkösen Myrkkysienisoppaa -artikkelia.

Päivä 23.Ensilumi satoi maahan ja painoi sienen lyttyyn.

Päivä 24. Sadevedet huuhtelivat sienen pois. Sieni jatkaa elämäänsä taivaalle lentäneinä itiöinä, oravan, kärpästen, etanoiden ja maaperäeläinten mahantäytteenä, mikrobiston ja alkueliöiden kasvualustana, osana maan pintakerrosta ja sienirihmastona koivun juuristossa puuta ruokkien. Kämmenen kokoisella alueella voi olla kilometreittäin sienirihmastoa. Sieni siis on ja elää monessa muodossa kokoajan, mutta itiöemät ilmestyvät näkyviin vain kerran vuodessa. Nähdään taas ensi vuonna!