Arkistonosto: Kurkiauran kertomaa

Kurkien kunniaksi arkistonosto viiden vuoden takaa.

Kurjet tiesivät sen taas. Torstaina alkoi kurkien päämuutto ja sitä seuraavana yönä oli -2 astetta. Pohjoistuuli kuitenkin lakkasi ja nyt on vastainen lounaistuuli, joten kurjet kerääntyvät puiduille pelloille lepäilemään ja ruokailemaan odotellen myötäistä tuulta. Joten korvat ja silmät auki ja nauttimaan kurkihavainnoista!

**

Viime päivät ovat olleet haikeaa hyvästijätön aikaa. Kurjet muuttavat etelään. Kuokin kasvimaalla maa-artisokkia, kun kuulin pohjoisen suunnasta kurkien huutoa. Äänet kuuluivat pitkään ennen kuin linnut ilmestyivät näkyviin. Ensimmäinen ajatukseni oli ilo - ihanaa, kurkia - mutta samassa haikeus valtasi mieleni. Ne lähtevät.

Ne lentävät Suomesta pois kahta reittiä. Etelä-Suomen kurjet muuttavat Unkarin seuduille ja Pohjois-Afrikkaan. Toinen reitti vie Itä-Suomen ja Lapin kurjet Egyptin ja Sudanin seuduille. Viimeisten vuosikymmenten aikana Suomen kurkikanta on vahvistunut, nyt Suomessa arvioidaan pesivän 30 000-40 000 paria. Kurki on nyt onneksi elinvoimainen.

Oikaisin selkäni, pudistin maata käsistäni ja polvistani, astuin puiden takaa paremmalle paikalle, josta näin horisonttiin. Sieltä se hoippuileva nauha tuli. Kurkiaura ei kauaa pysy samanmuotoisena. Parvi vaihtaa alati vetäjää ja aistii tuulen virtauksia.

Joskus kurjet lentävät niin korkealla ettei niitä näe, ääni vain kuuluu. Joskus taas taivas räjähtää, kun metsän takaa matalalta tulee äänekäs parvi. Miten valtavan kokoisia lintuja kurjet ovat! Niiden siipienväli voi olla yli kaksi metriä. Nautin kurkiaurojen havaitsemisesta koko sydämelläni ja yritän tallettaa upeaa näkyä mieleeni, vaikka välillä ryhdyn laskemaan kurkien lukumäärää. Kurkien suuren koon vuoksi on helppo arvioida aurassa olevan ainakin sata lintua. Kun pääsee laskemisen vauhtiin, on hämmästyttävää kun lukumäärä kutistuu joihinkin kymmeniin. 

Koetan lukea kurkiauran nopeasti muuttuvia kuvioita. Jospa linnuilla olisi minulle jokin sanoma? Auran muoto näyttää kirjaimilta: M, W, V,S, M, J, M, W, V. Tulkitsen sen seuraavasti: ”Menemme. Winter Vilpoinen. Saavumme Maaliskuun Jälkipuolella. Mikäli (ei) Winter Vielä.”

Kurjet liitävät nopeasti, matkalennossa ne etenevät jopa 40 – 50 kilometrin tuntivauhdilla. Muuttolinnut jättävät Suomen syksyllä ja odotamme niitä palaavaksi keväällä. On hassua ajatella, että etelänmaissa koetaan meidän keväällä lintujen paluusta kokemamme ilo syksyllä. Miltä syksy Suomessa tuntuisi, jos seuraisimmekin lintujen paluuta emmekä lähtöä? Olisipa se jotain. Talvi tuntuisi helpommalta kestää. Mutta se voisi laittaa kaiken sekaisin. Keväällä pitäisi tuntea kaihoa, rintaan nousevan kohottavan tunteen sijaan. Syksyyn sopii melankolia paremmin. 

Ilmatieteen laitoksella olisi opittavaa linnuilta. Kurjet osaavat aina ennustaa varsinaisen syksyn tulon, ne eivät koskaan erehdy. Kurkien päämuutto ennakoi aina ensimmäisiä kylmiä öitä.

Olen kuullut, että säätutkat pystyvät erottamaan lintuparvia esimerkiksi lumesta ja sateesta. Olisi hienoa jos säätiedotusten yhteydessä kerrottaisiin toisenlaisistakin tutkahavainnoista: ”Linturintama saavuttaa Suomen.” tai ”Viime yönä säätutkassa havaittiin tuhansia muuttolintuja.” Havahtuisimme koko kansakuntana merkittäviin vuodenkierron tapahtumiin ja oppisimme katselemaan taivaalle oikeaan aikaan ja näkisimme kurkiaurojen muotojen luomat viestit sinivalkoisella taivaalla: M, V, M, N. = ”Me Vartoamme Maaliskuuta. Näkemiin!”

 

 

Etana-arvonta suoritettu, kiitos kaikille osallistujille!

 

Etana-arvonta (eli hidas, pitkään avoinna ollut arvonta) on suoritettu. Asettelin terassille yhtä monta pähkinänpuolikasta kuin oli arvontaan osallistujia (25) sellaiseen paikkaan ja muotoon, että ne olisivat tasapuolisesti edustettuina ja niitä voitaisiin lähestyä mistä suunnasta vain. Jäin odottamaan arvonnan suorittajaa. Arvelin, että joko talitiainen, orava, naakka tai närhi saapuisi pikapuoliin. 

Oravahan sieltä tuli. Otti jo yhden pähkinänpalan mutta laski sen takaisin ja haisteli tarkasti minkä ottaa.

 

Sitten se otti neljä pähkinää, joten tulkitsin sen niin, että kirjoja pitää arpoa kolmen sijasta neljä. Naurattaa kuinka sitten olisi käynyt, jos närhi olisi saapunut, se olisi laittanut kupuunsa pian kaikki, hih hii... Arvonnassa Toisinnäkijän päiväkirjan voittivat: Minna H., Sari L., Markku K. ja Sofianna V. ja olen laittanut heille viestiä.  

Sydämelliset kiitokset kaikille osallistujille! 💓Hienoa saada vastauksianne ja kuulla ajatuksianne, ammennan niistä voimaa! Ehkä tekin saatte näistä vertaistukea ja kanssakulkijuutta.

 

Tiivistelmä arvonnan vastauksista

Arvontaan sai osallistua omalla tyylillä, lyhyesti, pitkästi, joko yhteen tai kaikkiin vastauksiin vastaten. Vastauksistanne kertyi 11 sivua, oho! Jaottelin vastauksia kysymyksittäin, mutta ei se ollutkaan ihan niin yksinkertaista. Ohessa on lyhennelmä, mutta tästä tuli silti piiitkä postaus. Mutta niin kuin aina: blogin lukeminen on vapaaehtoista. 😉

 

Vastaukset ”Tärkein asia, jonka olet oppinut kirjoistani?” -kysymykseen:

Olen lukenut kirjojasi ensimmäisen ilmestymisestä lähtien ja palaan niiden kaikkien pariin sopivin väliajoin. Kaikista teoksistasi saan valtavasti, mutta Toisinnäkijän päiväkirja on suosikkini. En osaa mainita siitä mitään yhtä tiettyä kohtaa, koko kirja on sellainen, että se nyrjäyttää aivoissa jotain oikeaan asentoon ja muistuttaa mikä tässä elämässä on oikeasti tärkeää. Jos alkaa ahdistaa omat pienet tulot ja vaatimaton ura, tuttavan pramea asunto ja uutuuttaan kiiltävä auto, on oikea aika kääntyä kirjasi puoleen. 

Niin tarinat lapsuudestasi, kuin tuoreemmat päiväkirjamerkinnät ovat minulle merkityksellisiä.

 

**

Voisi kai sanoa, että kirjasi ovat muuttaneet jotain ajatusmaailmassani hyvinkin pysyvästi. ”Irti oravanpyörästä" on ollut se kaikkein merkittävin omalle ajattelutavalleni. Se opetti, että elämänmuutoksen todella voi tehdä ja ympäristöystävällisemmän elämäntavan voi valita. Mistään ei tarvitse luopua, tai sanoisinko, että mikään josta luovut ei ole loppupeleissä kovin tärkeää. Vähemmällä pärjää, ja elämä voi tulla jopa onnellisemmaksi. 

 

Sekin täytyy sanoa, että nykymaailmassa kirjasi erottuvat joukosta, koska ne ovat hyvin poikkeuksellisia: elät aidosti niin kuin "saarnaat". Uskallat ottaa kantaa ja kannustaa muitakin toimimaan samoin. Kirjasi tuntuvat hyvin aidoilta ja rehellisiltä. Niissä raha ei ole tärkeässä roolissa, kuten tuntuu muuten kaikkialla olevan, vaan tärkeintä on kunnioittaa luontoa ja samalla hoitaa omaa hyvinvointia viettämällä aikaa luonnossa. 

 

**

Paras asia, minkä olen oppinut kirjoistasi, on se, että elämän voi tehdä toisinkin. Irti Oravanpyörästä kirja oli minulle täysin mullistava.

 

**
Onni on ihan muuta kuin mitä useimmat ihmiset luulevat.

**

Niin moni ajatuksesi ja mielipiteesi tuntuu niin tutulta, että en pysty nimeämään tärkeintä. Jo pari vuosikymmentä olen kauhistellut maailman menoa. Tuntuu, että tässä maailmassa ei riitä mikään. Ainoa asia, mikä ratkaisee on raha ja maallinen mammona. Ja kaikki tämä tapahtuu ihmisen, luonnon ja eläinten kustannuksella. Välillä aivan oksettaa kaikki. Kun useampi ihminen tajuaisi, mikä tuo ihmiselle rauhan ja kuinka vähällä ihminen oikeasti tulee toimeen ja saa rauhan sisälleen. Luontokuvauksesi ovat aivan ihania. Ja opettavaisia. Myös mieleeni on jäänyt, kuinka myit elämänmuutoksen myötä omaisuuttasi ja tyhjensit nurkista kaiken turhan.

 

**

Se, kuinka korvaamattoman tärkeää on miettiä ja huomioida luonto ja sen eläimet jatkuvasti, sekä nauttia kaikista aivan pienimmistäkin asioista, erityisesti niistä, mitkä ovat ilmaisia. Avata silmänsä kaikelle sille, mitä luonto ja eläimet tarjoavat, ja oppia uutta joka päivä. Ja se, että vaikka yhteiskunta kuinka painostaa, ei ole pakko elää elämäänsä tietyn kaavan mukaan.

 

Oli todella inspiroivaa ja kiinnostavaa lukea tarinaasi siitä, kuinka oikeasti hyppäsit irti siitä oravanpyörästä, ja mitä kaikkea siitä seurasi. Jokainen kirjasi kuitenkin on ollut eri tavoilla ihana ja inspiroiva.

 

**

Parasta kirjoissa on ollut luonnon läheisyys, rauhalliseen maalaiselämään päätyminen kuvauksineen sekä erilaisten oivallusten kerronta joista on ilo lukea. 

 

**

Olen saanut paljon kirjoistasi ja blogikirjoituksistasi jota tarkkailen säännöllisesti onko tullut mitään uutta. Ne luovat yleensä toivoa vaikka saattavat sisältää raskaitakin asioita. Kirjat ja blogi on antaneet tietoa siitä että vaihtoehtojakin on erityisesti töiden suhteen. Olenkin tehnyt lyhennettyä työaikaa noin 10v. En usko että olisin pystynyt tähän ilman kannustustasi kirjojen kautta. Toisaalta kirjojesi sisältämä tieto on vaikuttanut omaan arvomaailmaani. (…) Erityisesti olen jakanut murheen eläinten puolesta. Tuntuu että kukaan ei juuri toimi heidän puolestaan yhteiskunnan tasolla. Metsästys tuntuu vuosi vuodelta pahemmalta ja ihminen ei ota vastuuta teoistaan. Lyhyesti kirjat on tuoneet lempeän vaihtoehdon kiireiseen elämään, ei tarvitse juosta rahan perässä, vähemmän on enemmän, luonnosta sen puista, hiljaisuudesta ja eläimistä voi tuntea puhdasta onnea ihan heidän olemassa olostaan vain. Syvä yhteys luontoon tuo sisäistä mielenrauhaa.

 

**

Kirjojesi tärkein oppi on ehkä se että voi elää täysin täysipainoista elämää, jopa laadullisesti parasta elämää kun päästää irti materiasta ja siitä että täyttää päivät älylaitteilla ja tosi-tv:llä. Koska ihminen on tasapainossa vain kun se on luonnon kanssa tasapainossa. Siihen ei tarvita mullistavia energiahoitoja, eikä retriittejä, vaan viisaus elämää kohtaan. Mä en osaa parasta asiaa kirjoista sanoa koska niitä olisi niin paljon, mutta huumori osuu ja erityisesti jäi mieleen pamfletti-pefletti, juuri sama aina tullut mieleen ja sitä pyllynalusta on vaikea yhdistää kirjoittamiseen.

 

**

Luen tällä hetkellä kirjaa ”irti oravanpyörästä.” Se on toiminut minulla herättelijänä moniin asioihin ja arvoihin.

 

**

Tärkeintä, mitä kirjoistasi olen oppinut, on luonnon vaaliminen ja kunnioittaminen ja minusta yhtä tärkeää, myös oman elämän hidastaminen. Vähemmälläkin kerkiää. 

 

**

Tärkeimmät asiat onnellisuuteen ja yhteyden kokemiseen ovat jo olemassa, ne löytyvät kun ulkona avaa aistit; silmät ja korvat ja hiljentyy kuuntelemaan ja katselemaan

 

**

Yhtä tärkeintä oppia on vaikea sanoa, niitä on niin monta mutta lintujen seuraamisen ja talviruokinnan ilon olen saanut sinun innostamana. Kiitos. Linnut tuovat niin valtavasti eloa ja iloa elämään. Kunpa jokainen huomaisi tämän.

 

**

Tärkeimpiä asioita, mitä sinulta olen oppinut, on se että minulla on jo kaikki. Minun ei tarvitse ostaa metsätilaa eikä kukallisia puutarha-hanskoja. Voin tehdä ja soveltaa niillä asioilla, joita jo on.

(…) Ihminen ON luontoa, vaikka sitä tärvelee ja tuhoaa. Luontoa ja maata hoitamalla, ihminen lopulta hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla myös itseään. Tämä on sinun oppisi minulle.

 

**

Tärkein asia, jonka olen oppinut kirjoistasi, lienee se, että ei kannata odottaa vaikkapa eläkeikää/lomaa/vapaapäiviä. Se, että haluaa päästä lomalle omasta elämästä, on merkki siitä, että on syytä tarkistaa omaa elämää. Arkea pitäisi järjestää kestävästi niin, että siitä nauttii. Silloin ei tarvitsekaan hirveästi lomaa eikä välttämättä jäädä edes eläkkeellekään. Tuo ajatus on tullut mieleeni monta kertaa uudestaan, aina kun olen kuullut ihmisten sairastumisista ja kuolemista. (…) Jos asioita on liikaa ja huomaa, että arki on enää vain päivittäistä taistelua, pitää (saada) tehdä muutoksia arkeen. Toivoisinkin, että yhteiskunta heräisi tähän. Olisi vähemmän pahoinvoivia ihmisiä, eikä tarvitsisi jakaa ihmisiä "työikäisiin" ja "eläkeläisiin", jos he voisivat itse päättää, minkä verran ja mitä jaksavat tehdä.

 

**

Matkan varrelle on mahtunut monta oivallusta kirjojen parissa. (…) Kirjoissa on minusta hyvin kerrottu, mitä omannäköinen elämä vaatii ja mitä se antaa, rehellisesti ja kaunistelematta. Muistaa samalla, kuinka mielekästä ja arvokasta itse tehty elämä on. Nyt voin vielä vain lukea elämästä luonnon mukana, sen keskellä ja sen rytmissä. Kunpa jonakin päivänä. 

**

Aika montakin tärkeää asiaa - yhtenä tärkeänä se että vähemmän on enemmän sekä sen että kirjasi ovat kovin ajankohtaisia vuodesta toiseen. Ja jopa nyt ehkä vielä enemmän ajankohtaisia. Esimerkiksi: mitä enemmän omistaa tavaraa, sen työläämpää käytännössä on - "tavaroiden omistaminen vie tavattoman paljon energiaa" (Toisinnäkijän päiväkirja, S. 20)

 

 

Vastaukset ”Mikä on lempikohtasi jostain kirjastani ja miksi?” -kysymykseen:

 

Lueskelin Toisinnäkijän päiväkirjaa ja kyllä siinä on paljon todella ajankohtaista asiaa, ei millään uskoisi että kymmenen vuotta on vierähtänyt. (…) kirjan ansiosta aloitin painamaan jarrua tietoisesti ja karsimaan sellaista, mikä vie energiaani eikä anna sitä.  Kirjassa on monia suosikkikohtiani, mutta s. 63 Toisinnäkijän päiväkirjasta koko 31. lokakuuta kirjoitettu kappale on yksi lemppareistani. 

 

**

Yksi lempikohdistani on Irti oravanpyörästä -kirjassa, kun unohduit katselemaan lintujen touhuja ikkunasta pariksi tunniksi niin, että aamukahvisikin jäähtyi kuppiin. 

 

**

Lempikohta kirjoistasi: luontokuvaukset.

 

**

Minulla on varmaan monta lempikohtaa, mutta kaksi niistä voisin nostaa tässä esiin. Ensimmäinen on "Irti oravanpyörästä"-kirjasta (s. 118-119). Tuo keskustelu sinun ja ystäväsi välillä on jäänyt aina mieleen. Tuli heti sellainen tunne, että joku vihdoinkin ymmärtää! (…) Pelto- ja keräilytyöt ovat aivan oikeita töitä, vaikka yhteiskunta sitä ei näe. On myös äärimmäisen tärkeä ottaa huomioon (…) vuodenaikojen mukaan eläminen. Olisi niin tärkeä, että ihmiset ymmärtäisivät sen. Uskon, että he voisivat myös taas paremmin, luontohan on meidän koti. Minusta tuntuu jotenkin tosi ankealta, että vuodenajasta toiseen sama rytmi toistuisi eikä otettaisi huomioon luonnon vaihteluita, säätä... sehän on kuin eläisi jossain bunkkerissa. Ehkä juuri se on nykyajan vitsaus ja yksi pahoinvoinnin lähde.

 

Toinen lempikohtani on "Toinen tie"-kirjasta (s. 314-315). Perustulo/kansalaispalkka olisi niin tärkeä asia. "Lukemattomia töitä voitaisiin jättää tekemättä, kun niitä ei tarvitsisi tehdä vain rahaa saadakseen. Lukemattomia töitä pitäisi tehdä, mutta nyt joudumme jättämään ne tekemättä, kun niistä ei saa välttämätöntä elantoa." (Perustulo) "...antaisi energiaa eikä veisi sitä kuten nykyiset sosiaalietuudet, jotka näkevät ihmisen vain epäsuotuisiin tilastoihin joutuneena kulueränä, josta koetetaan päästä eroon." Olen aivan samaa mieltä. (…) "työttömiä" nähdään loisina, kulueränä, arvottomina, turhina. Uskon, että suurin osa ihmisistä tekisi hyvää tälle maailmalle oman jaksamisensa mukaan, kun siihen vain olisi mahdollisuus ja ilmapiiri muuttuisi vähän (tai paljon). Nythän palkkatyöllä on itseisarvoa, toisin kuin luonnolla, toisilla eläimillä ja monella ihmisellä. Mitä se palkkatyö sisältää tai aiheuttaa, siinä ei ole väliä. Raha on aina se, mikä ratkaisee.

 

**

Kiitos, että tässä usein toivottomalta tuntuvassa maailmassa annat toivoa, että "kaikki on mahdollista". (…) Tällaiselle erityisherkälle on tehnyt niin hyvää löytää erityisherkkä ystävä kirjojesi ja blogisi kautta. Sillä ystävyyttä koen kanssasi niin samanlaisen ajattelumaailman kautta. Se, että paljastat herkkyytesi ja kerrot mielipiteesi ja toimit niiden mukaan, antaa rohkeutta myös muille tehdä samoin.  

 

**

Lempikohtani on kirjassa Linnunlaulua ja varoitushuutoja s.57 kun satakieli laulaa. Lisäksi kaikki kohdat, joissa ihaillaan kevään ja vuodenaikojen etenemistä ja vaihtelua 💚

 

**

Luonnonlapsena luonto on ollut läheinen lapsuudesta asti. Kaarinan kirjoja lukiessani aistini aukesivat vielä uudella tavalla. Luontohavainnot kirkastuivat, ihastelin ja ihmettelin mitä kaikkea on tarjolla. Hyvän jakaminen, anteliaisuus tulee usein takaisin ja voimaannuttaa. Parasta on yksinkertaisuus joka tuo moninkertaisen ilon. Aina ei voi kyyneleiltäkään välttyä mitä näkee tai kokee. Elämään kuuluvaa ja sielua puhdistavaa. Oman tien kulkijana on hyvä taivaltaa. Tärkein asia on kunnioitus luontoa kohtaan.

Sydämellinen kiitos Kaarina kirjojesi teksteistä!

 

**

Kirjoissa on vaikka kuinka paljon itselleni merkityksellisiä kohtia, mutta yhtenä hauskana tapauksena on jäänyt mieleen Irti oravanpyörästä -kirjassa oleva kertomus Pontsosta. (…) Se muistutti siitä, miten paljon me ihmiset keräämme vaikutteita ympäriltämme ja kuinka paljon ympärillä olevat ihmiset vaikuttavat ajatuksiimme. (…) Samoin tarina muistutti siitä, että meillä ihmisillä on vastuu tällä planeetalla myös muista kuin itsestämme. Olemme vastuussa luonnon ja eläinten hyvinvoinnista, ja tiedon hankkimisesta siitä miten sitä voi edistää. On parempi luopua, ja saada jotain merkityksellistä tilalle, vaikka kuinka pieneltä asialta se itsestä ja varsinkin muista ihmisistä vaikuttaisi. 

 

 

Vastaukset ”Mikä on blogipostaukseni, joka on jäänyt jostain syystä mieleesi?” - kysymykseen:

 

Blogipostaus, joka jäi mieleeni oli sellainen, missä kerrottiin mm. kimalaisten käyttäytymisestä. Olen siitä lähtien - jo usean vuoden ajan - joka kesä muistuttanut lapsilleni, ettei kimalaisia tarvitse pelätä, eikä huitoa. Että "kimalaiset on kilttejä" ja "te vaan olette osuneet sen lentoreitille, niin sillä menee "navigaattori" sekaisin, minkä vuoksi se jää hetkeksi pörräämään teidän ympärille ennenkuin löytää takaisin kulkureitilleen".

 

**

Kuvat näissä sinun postauksissa on aivan ihania!

 

**

Blogissasi olen tykännyt luontojutuista (…) Sekä erilaisia näkökantoja koskien esim. metsähakkuita. On todella järkyttävää nähdä nykyisten metsähakkuiden jälkiä luonnossa. Kaikki on kuin raiskattu ja eläimet menettäneet kotinsa. Eli vaikea on nimetä jotain yksittäistä asiaa, vaan kokonaisuus ratkaisee. Ja sillä kai aina ilahdunkin, kun huomaan uuden päivityksen blogissasi.

 

**

Rakkautesi lähiluontoon näkyy sekä blokeissasi, että varsinkin viimeisessä kirjassasi. Yksityiskohtana on mieleeni jäänyt jonkin vajan tms. korjaus, jota ei voinut tehdä, koska silloin olisi pitänyt jotenkin siirtää tai hävittää sen nurkassa oleva muurahaispesä, joten korjaus jäi suorittamatta.

 

**

Sanotaan: "Kauneus on katsojan silmissä" :) mutta näin "kaukokatselijana-lukijana" - nähden niin sisäisen kuin ulkoisen kauneutesi Blogipostaajana - luen ajatuksiasi mielelläni :)

 

**

Kaikki erilaiset "vinkki"postaukset, sellaisetkin joissa on ollut kyse ihan pienistä asioista, kuten esimerkiksi perhosbaariohje postaus. Kaikki pienetkin vinkit mitä olen Sulta saanut, ovat olleet mulle todella tärkeitä ja herättäneet minussa paljon inspiraatiota, ajatuksia ja intoa. Lisäksi puhelimen käyttöön/älypuhelimiin liittyvä postaus oli itselleni hyvin ajatuksia herättävä, ja itselläni ilahdutti kovasti huomata, etten ole yksin ajatusteni kanssa.

 

**

Monikin blogitekstisi on ollut koskettava, suoraan ihon alle menevä. Nyt voisin sanoa, että esimerkiksi tämä viimeisin tekstisi, ja varsinkin sen loppuosa on ihana ja voimaannuttava. "Sydämessä voisi kantaa vihaa, mutta ei se kannata." "Kannattaa keskittyä hyvään." "Tärkeintä on elää omien arvojensa mukaan."

 

**

Tärkein asia minkä olen oppinut kirjoista ja blogia lukiessani on metsän/puiden tärkeys meille.
Parhaita kohtia kirjoissa ja blogissa on Alhonlahden rauha/hiljaisuus ja eläinten luottamus sinuun.

Pieniä hetkiä ja kulttuurisokkeja

Yksi tämän kesän monista kohokohdista oli kun päädyin pienelle lammelle, joka sanankuvainnollisesti kuhisi sammakon toukkavaiheen nutipäitä. Niitä oli tuhansia ja taas tuhansia. Nutipäät etenivät vedessä pitkinä juonteina aaltoillen vedessä edestakaisin. Letkat ilmeisesti myötäilivät veden virtauksia ja kerrostumia joita ihmissilmä ei erota. Olin iloinen nähdessäni nutipäiden kukoistavan.

Oli kuuma päivä. En ole koskaan ollut kovin innokas uimari. Otin kengät pois, käärin lahkeeni, istuin laiturille ja laitoin jalkani veteen. Nutipäät tulivat saman tien maistelemaan jalkojani! Se oli ihmeellistä ja suloisen tuntuista. Jalkojani ei näkynyt vedestä välillä ollenkaan. Oli kuin minulla olisi ollut mustat saappaat, jalkani olivat niin peittyneet nutipäistä! Niiden pienet ympyriäiset suut ja ihon maistelu oli rentouttavaa. Oli hienoa saada katsella nutipäitä niin läheltä. Nutipäät saivat itse valita tulevatko ne luokseni vai eivät - ja ne totisesti tulivat.  

Kesän kohokohtia.

Kun tunteja myöhemmin palasin kotiin ja istahdin terassille, tunsin hetken päästä kylmänkostean nenän nilkassani. Orava oli millissä kiinni ja haisteli jalkojani hyvin kiinnostuneena. Hetken päästä tuli toinen orava ja sama toistui. Jokin jaloissani veti oravia magneetin lailla luokseen. Oravat olivat tavallista rohkeampia. Nutipäiden oli täytynyt jättää jokin tuoksu jalkoihini, joka vaati oravilta lähempää tutkimista. Voi vaan ihmetellä eläinten aisteja ja miettiä, mikä nutipäiden tuoksussa niin valloitti.

**

Kuuntelin Brysselinkonetta, jossa aiheena on kaivosteollisuus, suosittelen kuuntelemaan. Haastateltavana on Suomen Luonnonsuojeluliiton erityisasiantuntija biokemisti Jari Natunen. Hänen mukaansa sähköautovisio ja akkumineraalihype ei ole kestävää. Jos tarkoitus on vaihtaa kaikki autot sähköautoihin, pelkästään niiden rakentaminen täyttää länsimäisen ihmisen hiilidioksidipäästöt. Jos ostat auton, jossa on Terrafamen nikkeliä, niin pelkkä yhden auton nikkeliannos aiheuttaa 50 tonnia vaarallista ongelmajätettä, joka pystyy pilaamaan vuodeksi miljoonan kuution järven. "Nikkeliannoksia" on tarkoitus luoda miljoona vuodessa. Eli 50 miljoonaa tonnia läjitetään Saimaan Vuoksen vesistön ja Oulujoen vesistön vedenjakajalle ja sieltä ne tulisi vuotamaan vesistöihin tuhansia vuosia. Määrät ovat niin isoja, että hyvinkin pienikin osa jätteistä pystyy saastuttamaan alapuolisen vesistön kokonaan hyvin pitkiksi ajoiksi, jos tämä suunnitelma toteutetaan. Kysymys on äärimmäisen vakavasta asiasta.

Pahimmillaan Suomen koko maapinta-alasta on ollut kaivosvarauksia 16 %, se vaihtelee 10–15 % välillä. Varaus ei tarkoita sitä, että joku haluaisi etsiä koko alueella malmia vaan käytännössä samalla rahalla saa 1 500 km2 tai 2 000 km2 (eli 0.6 % koko Suomen saa maapinta-alasta muutamalla tonnilla) niin jotkut on ottanut niitä ja mainostavat pörssissä, että heillä on tuhansien neliökilometrien malminetsintävarauksia.

Yhdessä kohtaa haastattelua Natunen lausuu totuuden, joka on tahattoman hauska: ”Kaivosyhtiöt etsivät tällaisia rajamaita joissa on vähän asutusta, tyhmät ihmiset ja helpot viranomaiset. Sillä tavalla Suomi on ehkä houkutteleva.”

Jättäisin ehkä-sanan pois. Tyhmät ihmiset ja helpot viranomaiset pätee moniin muihinkin ympäristöasioihin, ei vain kaivoksiin. 

**

Esimerkiksi lintuinfluenssan leviäminen turkistarhoilla. Valtio tukee eläintenrääkkäystä ja epäeettistä toimintaa kymmenillä miljoonilla euroilla vuosittain. Näiden epäkohtien lisäksi tiedossa on riski, että lintuinfluenssa voi muuntautua turkistarhoilla ja vaarantaa muitakin eläimiä (mm. ihmisiä). Mitä tekee viranomainen? Sen sijaan, että viimein vedettäisiin johtopäätös, että turkistarhaus kielletään monin tavoin haitallisena, moraalittomana ja ongelmallisena Riistakeskus päätti myöntää luvan liki kymmenentuhannen lokin, kesykyyhkyn, räkättirastaan ja varislintujen tappamiseen keskellä pesimäkautta. Niin käsittämätön päätös kuin olla voi!

Tässä näkyy suomalaisten ”erityinen luontosuhde” ja ”helppojen viranomaisten terve suhde” luontoon. Päätös tappaa syyttömiä, kärsiviä luonnonvaraisia lintuja on vähän sama kuin koronapandemiassa olisi päätetty tappaa tartunnan saaneita ihmisiä, jotta tauti ei leviäisi eteenpäin toisiin ihmisiin. Ihmisten ongelmallinen käytös (mm. siipikarjateollisuus, turkistarhaus ja elinympäristöjen tuhoaminen) on sairauden syy. Virukset leviävät helpommin, kun eläimet ovat stressaavissa oloissa.  

**

Ihminen on valitettavan ymmärtämätön ja tuhovoimainen eläin. Todistan sitä tässä kotikulmillakin. Monimuotoista ja elinvoimaista luontoa hävitetään ja tilalle tuodaan siirtomaata ja rakennetaan köyhää, rumaa ja pilaantunutta ympäristöä. 

Mitä monimuotoisempia ja luonnontilaisempia elinympäristöt ovat sen paremmin eläimet (siis myös ihmiset) voivat. Jokainen eliö tarvitsee omanlaisia ominaisuuksia elinalueeltaan. Mitä vaihtelevampia ja yhtenäisempiä luonnonalueita on sen parempia edellytyksiä ne tarjoavat moninaisille eri lajeille. Kun ihminen jatkuvasti levittäytyy ja tuhoaa luonnonvaraisten eläinten elinympäristöjä, tasapaino rikkoutuu. Eläimet joutuvat kilpailemaan asuinalueista ja ravinnosta. Monet lajit, jotka vaatisivat rauhaa, häiriintyvät. Jos ne eivät pysty sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin, ne kuolevat. Ne lajit, jotka jotenkin sopeutuvat, kärsivät jatkuvasta stressistä. Ne joutuvat elämään oloissa, joita eivät ole itse valinneet. Samalla tavalla kuin ihmisillä myös toisilla eläimillä jatkuva stressi aiheuttaa sairauksia ja kehon puolustusjärjestelmän heikkenemistä. Eläimet ovat helpommin alttiina saalistajille ja häiriöille jolloin esimerkiksi pesiminen heikkenee ja selviytymisen mahdollisuudet vähenevät entisestään. Sitä on luontokato.

Eläimet sairastuvat herkemmin, tartuttavuus lisääntyy ja koska eläimet ovat pakotettuja elämään ihmisten lähellä erilaisten pandemioiden riski kasvaa. Koronapandemian olisi pitänyt opettaa meille, että ihminen sahaa omaan nilkkaansa tuhotessaan, muuttaessaan ja saastuttaessaan elinympäristöjä ja pitäessään eläimiä teollisina tuotteina. Luonto pärjää parhaiten, kun emme tee sille mitään. Jos vahinkoa on jo aiheutettu, vahingollinen toiminta on lopetettava ja koetettava korjata mitä korjattavissa tai ennallistettavissa on. 

**

Sain maailmanloppua maalailevan tekstarin, jossa luki, että ”olemme menossa kiihtyvää tahtia kohti kolmatta maailmansotaa. Mitä tehdään kun tulee se Iso paukku? Säteily leviää kaikkialle, ihan jokaiseen puutarhaan. Ei ole puhdasta ruokaa sen jälkeen…”

Niin, jos näin käy, mitä sitten tapahtuu? Me kuollaan. Mitä sitten? Me voidaan kuolla viikon sisällä punkin tai verenmyrkytyksen takia, huomenna hirvieläinkolariin, ensi vuonna halvaukseen tai päättää vaikka itse päivämme jos siltä tuntuu. Kaikki kuolevat, ei siinä ole mitään ihmeellistä. Ihminen on ansainnut kohtalonsa. Lähinnä minua surettaa syytön luonto. Se tarjoaa meille kaiken ja kohtelemme sitä niin epäreilusti. Luonto selviytyy tavalla tai toisella se on varmaa, mutta olisi hienoa, kun se voisi kukoistaa. Ihminenkin voisi nauttia siitä, kun ymmärtäisi vaalimisesta sen verran.

Maailmassa tapahtuu paljon ikävää ja pahaa, mutta sitä ei tarvitse jäädä märehtimään tai murehtimaan. Sydämessä voisi kantaa vihaa, mutta ei se kannata. Elämässä on paljon hyvää ja pahaa. Kannattaa keskittyä hyvään. Tärkeintä on elää omien arvojensa mukaan ja toimia paremman maailman puolesta. Pienet asiat ovat suuria ja ne täyttävät monia unelmia ja toiveita.

**

Se synkistä aiheista. Tässä vähän kevyempää kamaa:

Heinäkuussa kävelin ystäväni kanssa Nokian keskustassa. Vastaamme tuli vanhempi nainen, joka katsoi minua suoraan silmiin. Aistinko hänessä yksinäisyyttä? Hymyilin hänelle ja tervehdin. Hän tervehti ja hymyili varovasti takaisin. 

– Tunsitko sä tuon rouvan? ystäväni kysyi.

– En, vastasin.

– Mutta kun sä tervehdit sitä, ystäväni ihmetteli.

– Niin, kun meidän katseet kohtasivat. Tuntui ihan luonnolliselta moikata.

– Ei täällä Nokialla tuntemattomat tervehdi toisiaan, ystäväni totesi.

– No nyt tervehti, naurahdin.

Jäin tapani mukaan pohdiskelemaan tätä jälkeenpäin. Olen amerikkalaisen isäni tytär ja oppinut epäsuomalaiseen tapaan moikkaamaan vastaantulevia. Emme ole yksin täällä. Pieni hymy tai tervehdys luo hyvää energiaa helposti. Se voi olla toiselle harvinainen tai tärkeä asia. Tunnelma muuttuu heti paremmaksi. Hetkestä tulee merkityksellinen, kun tajuamme oman elämämme ja pienten tekojen arvon. Menettää monia kivoja kohtaamisia, jos kulkee yksitotisena.  

Tampereella piipahtamisesta on toisenlaisiakin kokemuksia. Minullahan ei ole älypuhelinta, joten jos en löydä jotain paikkaa, pysäytän ihmisiä ja kysyn neuvoa. Monet marssivat ilmeettöminä ja mitään reagoimattomina ohitseni. Ihmettelin mikä heitä vaivaa, kunnes tajusin, että valtaosalla on nappikuulokkeet korvillaan eivätkä he edes huomaa, että heitä koetetaan lähestyä! Aistit on täysin suljettu ulkomaailmalta (onko se ainoa konsti selviytyä kaupunkielämästä?). Minusta se on huvittavan järkyttävää. Jotkut huomaavat ottaa kuulokkeet pois ja sanovat: ”kato netistä”. Lähtöoletus on että kaikki omaavat ”äly”puhelimen.

Ei tarvitse matkustaa ulkomaille kokeakseen kulttuurisokkeja. Elämä on kummallista tässä ja nyt.

**

Mielestäni parhaat luontokuvat ovat sellaisia, joissa eläimet eivät ole varuillaan ja häiriintyneet kuvaajasta vaan elävät normaalia elämäänsä.

 

Laulujoutsenille syntyi alkukesästä viisi poikasta. Kun ne kasvoivat tarpeeksi, emot veivät niitä laajemmalle reviirinsä alueelle eikä niitä näkynyt viikkoihin. Paikkoja vaihdellaan tarpeen mukaan. Havaitsin joutsenet muutaman kerran vilaukselta korkean järvikasvillisuuden seasta. Silloin poikasia oli enää neljä. Mietin pitkään ja hartaasti, mitä yhdelle poikaselle oli mahtanut tapahtua. Olisiko joku eläin saalistanut sen? Joutsenemot ovat kuitenkin niin tarkkoja ja varovaisia ja pystyvät tarvittaessa antamaan kovan vastuksen ja puolustuksen. Pari viikkoa sitten joutsenperhe saapui takaisin pesäpaikalleen ja ne ovat viihtyneet tässä taas päivittäin. Mitä huomasinkaan? Poikasia oli kuitenkin viisi! Miten hyvä mieli siitä tuli ja osoitti jälleen ihmisen havaintokyvyn puutteellisuuden.

Huokaisin onnesta. Kaikki on hyvin. Ja tässä minä olen. Ihminen joka 20 vuotta sitten hakemalla hain laulujoutsenia, että näkisin niistä edes vilauksen jossain kaukana. Nyt me elämme täällä yhdessä ja olen voittanut joutsenten luottamuksen. Vastoinkäymiset voi voittaa ja elämän sopusoinnun voi löytää. Kaikki on mahdollista.

Maailmassa on valtavasti hiljaista kauneutta, joka edellyttää vain hidastamista, pysähtymistä ja rauhoittumista.

 

Elämän jälkiä

 

Siivoilin kasvihuonetta. Kastelukannu, jossa oravaperhe asui vesitynnyrin yllä, on ollut tyhjillään jo hyvän aikaa, joten ajattelin tutkia, mistä oravanpesä koostuu. Tällainen tutkielma siitä tuli.

Yleensä en kajoa pesiin, koska eläimet käyttävät niitä vuodesta toiseen erilaisina päivä-, yölepo- ja lisääntymispaikkoina. Tämä pesä oli niin epäkäytännöllisessä paikassa, etten ole nähnyt kenenkään käyttävän sitä sen koommin, joten purkuun meni.

Oravanpesissä on yleensä paljon oksia ja naavaa. Tämä pesä oli hiukan kauempana puista, joten kiinnosti mitä sinne oli kerätty.

Sammalta, kasvuharsoa ja vessapaperia(!) - eikä oksia ollenkaan. Yksi koiranputken varsi oli kastelukannussa ennestään. Pidän astioissa aina jotain pelastautumistikkua/karahkaa hyönteisille ja muille eläimille. Tyhjissäkin. Yleensä kumoan tyhjät astiat nurin, mutta kastelukannu roikkuu naulasta, joten olin laittanut sinne koiranputken varren pelastautumisreitiksi.

Kasvuharso oli revitty pieniksi palasiksi. Pesä oli tiivis, kuiva ja tiukkaan mytätty. Pesässä ei ollut olenkaan oravien ulostetta vaan pesä oli siisti. Ehkä pieniltä oravanpoikasilta ei tule kuin pissaa, kun ne eivät syö kiinteää ruokaa vaan ainoastaan emon maitoa? Pesä painoi 260 grammaa. 

**

Kunnostin ruokintapaikkaa syksyn varalle. Vanha haapapuinen tukipuu on ollut niin kovassa käytössä, että se on kulunut ja kaventunut ja olisi katkennut pian ruokintalaitteiden painosta. Tikkojen pajana toiminut ja oravien ja lintujen kynsien kirjoma puu on mielestäni niin kaunis ja uniikki, että taidan laittaa sen toteemipaaluksi kasvimaalle. Ehkä tuulihaukka ottaa sen päivystyspaikakseen.