22. huhtikuuta 2021

Yksi onnen ensimmäisistä ehdoista

Kuva: The New York Public Library

Tänään huhtikuun 22. päivänä vietetään Kansainvälistä Äiti Maan päivää, jotta muistaisimme elää harmoniassa luonnon kanssa ja huolehtia maapallosta. 

YK:n yleiskokouksen julistama kansainvälinen teemapäivä syntyi vuonna 2009, mutta ensimmäistä Maan päivää vietettiin 51 vuotta sitten 22. huhtikuuta 1970, jolloin yli 20 miljoonaa amerikkalaista osallistui Maan päivän tapahtumiin ja antoi äänen nousevalle ympäristötietoisuudelle. 

Maan päivän tarkoitus on kannustaa meitä pohtimaan miten saisimme elämästämme tällä planeetalla kestävämpää ja aktivoida ihmisiä toimimaan maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisemiseksi. 

Me otamme, otamme ja otamme. Muistammeko antaa takaisin luonnolle? Sillä mitä teet on merkitystä. 

”Yksi onnen ensimmäisistä ehdoista on, että ihmisen ja luonnon välistä yhteyttä ei saa katkaista.” Leo Tolstoi 

Voisiko aforismista tehdä johtopäätöksen: Jos et tunne itseäsi onnelliseksi, tarkastele yhteyttäsi luontoon. Tee sitten johtopäätöksiä ja korjaavia toimenpiteitä.

Hyvää Maan päivää kaikille!

15. huhtikuuta 2021

Hetki kiitollisuudelle

Päivitänpä tätä blogia välillä, vaikkei varsinaisesti ole mitään uutta. Samaa vanhaa tänne kuuluu: rauhallista pientä elämää, maailmanmenon ihmettelyä ja luonnon seurantaa tietysti.

Tässä muutama mielenkiintoinen linkki:

Pekka Juntin ironinen kolumni On ihan järkevää kaataa Amazonin sademetsää.

Vanhojen metsien suojelurahasta kilpaillaan jo Lapissa – Aikion perhe päätti rauhoittaa suvun aarniometsän - Suomenkuvalehti.fi  Katsokaa erityisesti videoanimaatio hupenevista metsistä! Voi kun joku tekisi samanlaisen koko Suomen tilasta, että tajuttaisiin kokonaiskatastrofi missä mennään.

Demokraattinen talous -sivusto

**

Kun olen kaiken maailman pihatöissä, kuten teen polttopuita, leikkaan marjapensaita ja omenapuita, seulon tuhkia tai korjaan aitan kattoa, tärkeintä on pysähtyminen. Ymmärtää miten onnellista on, kun kevät on tässä juuri nyt. Tekemisiinsä ei koskaan saisi hukkua niin etteikö muistaisi pysähtyä ja antaa arvoa kaikelle kauniille mitä juuri nyt tapahtuu. Joutsenet rakentavat pesää, muurahaiset ovat heränneet, sini- ja talitiaiset ovat valinneet jo pönttönsä ja vartioivat niitä, naakat keräävät pesäaineita ja hanhien ja kurkien muuttoauroja menee yhtenään, oravaemo on synnyttänyt poikaset pesäänsä, ensimmäiset sammakot ovat heränneet, järven jäät ovat lähteneet ja ensimmäiset hauet molskuavat rannassa. Joka päivä tulee uutta ihanaa. Tunnen suurta kiitollisuutta, kun saan olla osana tätä kaikkea. 


 
Haukien selät näkyvät, kun ne tulevat kutemaan matalaan rantaveteen.

Sinitiaisella on hieno pään kuvioitus. "Tää on mun mesta."

 
Noin viikon päästä on varmaan ensimmäiset sammakonkudut.

Joutsenten pesänrakennus on rankkaa puuhaa. Meneeköhän niiden kaula maitohapoille kaikesta painavan märän massan siirtelystä?

Joskus on äärimmäisen onnekas ja sattuu olemaan juuri sen puun juurella, jonka latvassa laulaa mustarastas. Mustarastas on yleensä varovainen ja herkästi pakeneva lintu, mutta tähän aikaan vuodesta sen on vallannut rakkauden huuma ja se on rohkeampi. Nyt se valitsi kaikista pihan sadoista puista juuri sen jonka juurella minä seisoin ihmettelemässä kevätiltaa. 

Tämä äänitteeni siitä hetkestä palauttakoon mieliimme sen, että maailmassa on paljon kaunista. Ihan vieressämme tai vähän kauempana. Kiitos mustarastas! 💗

Rohkaisen sinua sulkemaan tekniset vempeleet ja pysähtymään, kuuntelemaan ja katselemaan keväistä luontoa. Mene kävelylle tai istahda lämpöiseen paikkaan tai vähintäänkin avaa ikkunasi. Pysäytä jatkuvat ajatukset ja monisuorittaminen. Keskity ainoastaan siihen mitä juuri nyt ympärilläsi luonnossa tapahtuu. Hyvää kevättä kaikille!🌞


13. maaliskuuta 2021

Kolumni: Hiljaisuus on ekologinen arvo, joka kuvastaa ekosysteemien terveyttä

Linnut sateessa.
 

Tässä on Ympäristö ja Terveys 2/2021 -lehdessä ilmestynyt kolumnini:

Koska ja missä olet viimeksi ollut paikassa, jossa et ole kuullut yhtäkään ihmisen aiheuttamaa ääntä viiteentoista minuuttiin? On mahdollista, että et ole kokenut sellaista hetkeä koskaan. Maapallolla on enää harvoja niin sanottuja viidentoista minuutin paikkoja.  

Olen seurannut 1990-luvun alusta asuinalueeni luonnonhiljaisuuden tilaa ja viidentoista minuutin hiljaisuuden hetkien vähittäistä katoamista. Ennen aikaan paras mahdollisuus kuulla yhtäjaksoista hiljaisuutta oli viikonloppuisin, kun kaupat menivät lauantaisin aikaisin kiinni ja olivat sunnuntait suljettuina ja ihmiset osasivat pyhittää lepopäivänsä. 2000-luvun alussakin oli vielä viidentoista minuutin hiljaisuuksia. Äänet pysähtyivät metsiin, luontaisiin äänivalleihin, eikä asutusta ja liikennettä ollut niin paljon.

Monet pitävät hiljaisuutta pelottavana, vaikka se on alkuperäinen ja luonnollinen tila maapallolla. Luonnonhiljaisuus ei tarkoita äänettömyyttä vaan siinä on paljon hyviä ja luonnollisia ääniä, jotka ovat olleet täällä aikojen alusta asti: tuulen suhinaa puissa, aaltojen liplatusta, heinäsirkkojen sirinää, lintujen laulua, kimalaisten pörinää, sudenkorentojen siipien rapsetta, ruovikon kahinaa ja sadepisaroiden ropinaa. Luonnossa ei ole melua. Luonnonrauhaan kuuluu esimerkiksi ukkosen jyrinä tai vieressä kovaäänisesti laulava peippo. Joskus talvisin on niin hiljaista, että voi kuulla, kun lumihiutaleet osuvat maahan.

Luonnolliset ja alkuperäiset äänet ovat hyväksi meille. Hiljaisuuteen kiteytyy kaikki, se on osa ekosysteemiämme. Hiljaisuus on ekologinen arvo, joka kuvastaa ekosysteemien terveyttä. Melu on epämiellyttävää ja häiritsevää, terveydelle ja hyvinvoinnille haitallista ääntä ja liki poikkeuksetta ihmisistä sekä heidän monen monituisista apparaateistaan lähtöisin. Melusaaste on korvin aistittavaa, mutta usein sen kylkiäisenä seuraavat ilmansaasteet ja muu ympäristön pilaantuminen.

Mieli, joka on herkistynyt luonnon tarkkailuun ja keskittynyt ympäristönsä äänten kuuntelemiseen, huomaa pienetkin muutokset ja vivahteet, kuten sen kuinka syyskuussa kaurapellon puimisen jälkeen ympäristön äänet kantautuvat voimakkaammin tai kuinka puut keskellä kaupunkia vaimentavat ja pehmentävät ääniä tai miten pihapuun kaataminen vaikuttaa paikalliseen äänimaisemaan.

Nykyään asuinpaikallani ei voi kokea enää viidentoista minuutin hiljaisuuksia, ei edes viiden minuutin. Seitsemän kilometrin takaa valtatieltä kantautuu jatkuva taustasuhina yötä päivää. Missä vielä on luonnontilaisia alueita ja hiljaisuutta jäljellä, sinne suunnitellaan lisää avohakkuita, kalliolouhoksia, ohitusteitä ja kaavoitetaan teollisuutta ja asuinalueita, aivan kuin maata olisi loputtomasti käytettävissämme. Ympäristöä muutetaan niin nopeasti, että hirvittää. Mitä se kertoo meistä ihmisistä lajina, että olemme hävittämässä hiljaisuuden?

Viime vuosina varmimmat mahdollisuudet pitkään keskeytymättömään luonnonrauhaan ovat olleet hetket, kun televisiosta on tullut Tanssii tähtien kanssa -ohjelma tai itsenäisyyspäivän juhlat. Keskittyneelle kuuntelijalle ja luonnonrauhaa arvostavalle eräs elämän kohokohdista oli vuonna 2010 Eyjafjallajökull-tulivuoren purkauduttua, jolloin lentomelu lakkasi kuin seinään, samoin kesän 2018 pitkä hellejakso, jolloin ihmiset olivat liian kuumissaan touhutakseen, mutta viime kevät oli aivan yliveto: poikkeuslain aika palautti viidentoista minuutin hiljaisuuden useammaksi viikoksi.

Olen usein ajatellut mikä merkitys ympäristömelulla täytyy olla eläimiin, kun ne kuulevat lisäksi meitä korkeampia taajuuksia kuten ultra- ja infraääniä. Ihmiset voivat paeta sisätiloihin ja käyttää kuulosuojaimia, mutta eläimillä ei ole sitä mahdollisuutta, että ne voisivat jättää ääniä huomioimatta, koska niiden on valvottava ympäristöään selviytyäkseen ja se edellyttää jokaisen äänen kuulemista ja tulkintaa. Eläimet kuulevat huonommin metelissä ja melu katkoo niiden yhteysääniä. Joskus eläimillä ei ole valinnanvaraa, jos ne haluavat jatkaa elämää, niiden on pesittävä vaikka vilkkaan moottoritien vieressä, jos sopivia reviirejä ei muualla ole.

Sitä mukaa, kun ympäristö on muuttunut ja metsät ovat kadonneet, myös eläinten elinalueet ovat tuhoutuneet ja sen myötä muun muassa lintujen määrät ovat vähentyneet. Ennen keväät pursuivat lintujen laulua, nykyään kevätkonserteissa on pitkiä taukoja. Hiljaisuudessa on eroja: on lajien vähenemisestä ja uhanalaisuuksista kertovaa sairasta äänettömyyttä ja ympäristön hyvinvoinnista kertovaa lintujen laulumerta.

Luonnonhiljaisia alueita on enää vähän koko Suomenkin mittakaavassa, monin paikoin hiljaisuutta löytää enää vain tiettyjen alueiden maastonmuotojen tarjoamien melumuurien suojista. Viimeiset jäljellä olevat hiljaisuus- ja luonnonrauha-alueet on kartoitettava ja merkittävä kaavoihin. Asia on otettava tosissaan ja turvattava alueet kaavoituksessa meluisilta toiminnoilta luomalla puskurivyöhykkeitä taajamille, teille, louhoksille, ampumaradoille ja rautateille. Luonnonhiljaiset alueet on huomioitava samalla tavalla kuten muutkin suojeltavat arvot, jos niitä ei ole merkitty kaavaan, menetämme hiljaisuuden lopullisesti.


6. maaliskuuta 2021

Valoa pimeyteen?

Olin eilen TV 1:n Marja Sannikan vieraana keskustelemassa työstä. Ohjelmassa taloustieteen professori Roope Uusitalo kertoo miksi hallituksen työllistämistoimet eivät riitä ja SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen puolustautuu ja kertoo hallituksen tekemistä toimista. Minun tehtäväni oli tuoda loppuun ”toisinajattelijan” näkökulmaa, että teemmekö oikeanlaisia töitä ja onko ansiotyö ylipäätään ainoa tie onneen. Ohjelma on katsottavissa TÄÄLTÄ. Televisiosta se tulee uusintana seuraavasti:

  • TV Finland
  • TV Finland
  • Yle TV1

Oli mielenkiintoinen kokemus osallistua etää ja saada pieni kurkistus kulissien takaiseen maailmaan kuinka ohjaaja, tuottaja, valo- ja äänimiehet (vai valo- ja äänihenkilöt?), juontaja ynnä muut pelaavat yhteen. Aina jaksaa ihmetellä miten ihmeellistä nykyteknologia on, kun voin täältä omasta pirtistä nähdä Pasilan studioon ja kuvattu kulkeutuu mitä ihmeellisimpiä reittejä televisioon ja internetin suoratoistoon.

Kun teimme kuvaustestiä ja kuvausta iltapäivällä, ongelmaksi muodostui täällä pirtissä ollut liiallinen luonnonvalo. Ei heti uskois näin likaisilla ikkunoilla. 😄 Meikäläinen sitten ripusteli ikkunoihin pyyhkeitä ja huiveja valon estämiseksi. Sitten ilmeni, että tietokoneen näytön valo oli liian kirkkaalla, joten se piti säätää minimiin. Ihme, kun saatiin mut näkyviin kaiken pimeyden keskeltä, heh he.

3. maaliskuuta 2021

Tavoitteena kauniimpi elämä


Tässä on Elonkehä-lehdessä julkaistu kirjoitukseni.
:

Ihmisillä on tapana etsiä hyvää huonosta. Koronapandemian ansiosta ihmiset ovat alkaneet elää ainakin jossain määrin ekologisemmin, kulutus, lentoliikenne ja turhantouhuaminen ovat vähentyneet. On havahduttu siihen, mikä on tärkeää: terveys, läheiset, ruoka ja omavaraisuus, paikallisuus ja luonto. Työtä on järkeistetty ja tekniikkaa on alettu käyttää etätyöskentelyyn ja -tapaamisiin. Tarpeettoman matkustamisen vähennettyä ja työaikojen joustaessa on elämänlaatukin voinut parantua. Moni on palannut kädentaitojen ja itsetekemisen pariin. Kun koronarajoituksia purettiin kesällä, monet olivat kiitollisempia kuin koskaan päästessään fyysisesti työpaikalle tapaamaan kollegoja. Työtyytyväisyys lienee lisääntynyt niilläkin, jotka eivät etätyötä tee, koska on niin monia, jotka ovat menettäneet työnsä tai terveytensä.

Pandemia muutti elämän ja työn tekemisen tavat kertaheitolla. Työ on mutkikas käsite ja sen sisältö ja merkitys on muuttunut yhä monimutkaisemmaksi. Ennen työtä tehtiin luontaistaloudessa. Ansiotyötä tarvittiin vähemmän, mutta kotitöitä oli enemmän. Teollisuuden myötä tulivat kodin ulkopuoliset työpaikat ja saman työnantajan palveluksessa saatettiin työskennellä eläkeikään saakka. Nykyään itsensä työllistävien epätyypilliset työt ovat yleistyneet. Tulevaisuudessa osa-aikatyön, määräaikaistyön, vuokratyön, freelance-työn ja yrittäjien määrä lisääntynee. Työntekijöitä tarvitaan vähemmän teknologisen kehityksen ja digitalisaation edetessä. Jatkuvaan kasvuun pyrkivässä taloudessa tehostetaan, automatisoidaan, kilpailutetaan, ulkoistetaan ja irtisanotaan. Globaalit markkinat tekevät kaikesta poikkeuksellista ja vaikeasti ennakoitavaa, samoin ilmastonmuutos, lajien sukupuutot, velkaantuminen ja pandemiat.

Nopeiden muutosten takia työn määritelmä on vanhentunut. Ajattelemme helposti, että vain ansiotyö on työtä, mutta se on vain osa sitä. On valtavasti arvokasta toimintaa, joka vaatii kykyjä ja taitoja, mutta jota ei luokitella työksi: vapaaehtoistyöt, kotitaloustyöt, vanhemmuus, omaishoito, luonnonsuojelu, maailmanparantaminen ja niin edelleen. Moni tarpeellinen työ jääkin rahoittamatta. Onkin ongelmallista, mitkä työt arvioidaan toimeentulon arvoisiksi. Esimerkiksi kotivanhemman tai omaishoitajan työ on yksi vaativimmista eikä heidän palkatonta työtään lasketa juuri minkään arvoiseksi. Kumma kyllä, heti kun lapsi menee päiväkotiin tai vanhus vanhainkotiin, hoitajat saavat palkkaa ja laitospaikat ovat kalliita.

Erilaisissa ”kannattavuuslaskelmissa” ei huomioida myöskään luonnon tarjoamia mittaamattoman arvokkaita asioita. Tällä hetkellä niin markkinat kuin työn käsite ja töistä maksettavat palkatkin vääristyvät, kun luonnolle ei lasketa mitään arvoa. Monenlainen hyödyllinen toiminta jää arvottomaksi taloudessa, jonka mittarina käytetään bruttokansantuotetta. Luonnon monimuotoisuuden arvo on korvaamaton ja sen taloudellinen arvo ääretön, mutta sitä köyhdyttävä toiminta tai uhanalaisten lajien määrä ei näy Kiinaan toimitettavan vessapaperin tai energiapolttoon menevän hakkeen hinnassa.

Koronapandemia on varoitus. Se on selvä osoitus ympäristön tilan heikkenemisestä ja siitä, mitä luonnossa tapahtuvat muutokset aiheuttavat yhteiskunnille, taloudelle ja työlle. Koronavirus on osoittanut muutoksen tarpeen sekä sen, että ihmiset ja työn tekemisen tavat voivat muuttua käytännössä yhdessä yössä. Ilmastonmuutoksen hidastaminen tulee kuitenkin vaatimaan meiltä paljon suurempia elämäntapamuutoksia kuin koronapandemia. Suurinta osaa työstä, jota tarvitsemme ja teemme tulevaisuudessa, ei ole vielä edes keksitty. Tarvitsemmekin lisää työtä, joka keskittyisi siihen, miten löydämme tasapainon ekosysteemien rajoissa.

Järkevä työ

Mitä työ siis on? Aivotutkija Katri Saarikiven mukaan työ voitaisiin määritellä uudelleen älykkääksi tekemiseksi, työksi jossa on järkeä. Tarvitsisimme BKT:n sijaan uudenlaisia mittareita, joita vasten peilata työn merkitystä. Nyt hyvinvointi on alistettu talouden palvelemiseen, vaikka asian pitäisi olla toisinpäin.

David Attenborough kertoo Yksi elämä, yksi planeetta -kirjassaan miten Uudessa-Seelannissa luovuttiin BKT:stä ensisijaisena taloudellisen menestyksen mittarina vuonna 2019. Tärkeimpien kansallisten tavoitteiden pohjalta luotiin oma indeksi. Tällä toimenpiteellä pääministeri Jacinda Ardern on suunnannut maansa prioriteetit pelkästä kasvusta kohti jotain, mikä kuvastaa niitä kysymyksiä ja tavoitteita, joita monilla meistä nykyisin on. Attenborough toteaa, että nykyisin monien maiden asukkaat haluavat päättäjien asettavan ihmiset ja planeetan etusijalle pelkän talouskasvun sijaan. Tämä osoittaa, että äänestäjät ja kuluttajat saattavat olla valmiita kestävään ja kasvuneutraaliin (engl. growth-agnostic) maailmaan.

Nykyisessä työkulttuurissamme ihmiset, jotka yrittävät teoillaan edistää ihmisten todellista hyvinvointia ja resurssien ja luonnonvarojen säästämistä, joutuvat kärsimään taloudellisesti, koska yhteiskuntaan ei ole vielä luotu järjestelmiä, jotka tukisivat kohtuulliseen elämäntapaan pyrkimistä. Järkevässä maailmassa kestävä elämäntapa olisi aina myös taloudellisesti kannattavaa.

Omat työni kaikessa pienimuotoisuudessaan ovat intohimoisia toimia suuremman päämäärän hyväksi. Yritän tehdä itseni mahdollisimman haitattomaksi elonkehälle ja kompensoida aiheuttamaani haittaa, mutta pelkästään rahallisesti mitattuna toimeni ovat huonosti kannattavia. Osittaisessa luontaistaloudessa elävänä askareeni vaihtuvat jaksoittain vuodenaikojen mukaan. Sen lisäksi että kasvatan ja kerään osan ruoastani, teen työtä sen eteen, että pieni maatilani kehittyy ”luontotilaksi”, jossa on paljon elämää. Kirjailijana haluan puolestaan innoittaa ihmisiä ajattelemaan laatikon ulkopuolelta ja olla edistämässä yhteiskunnan luovaa ilmapiiriä. Teosten vaikutukset yhteiskuntaan eivät kuitenkaan useinkaan välity tekijälleen palkkana vaan aineettomina tekoina ja abstraktina maailmana.

Poikkeustilanne on aiheuttanut työelämän ja toimeentulon turvaamisen nopeita muutoksia ja sen mukana epätasa-arvoa. Pandemia on osoittanut nykytyöelämän ja sosiaaliturvajärjestelmän heikkoudet. Tilanne tarjoaa meille mahdollisuuden muuttaa sosiaaliturvaa ja käsityksiämme työstä ja ihmisarvosta. Nyt kun moni suomalaisista on koronan myötä samankaltaisessa tilanteessa, jossa esimerkiksi taiteilijat ovat olleet pitkään, toivoisi viimein ymmärrettävän, mikä merkitys perustulolla tai kansalaispalkalla olisi kaikelle ihmistoiminnalle.

Perustulo tai kansalaispalkka mahdollistaisi luovan ja eettisen työn. Perustulo mullistaisi työn tekemisen tavat, koska sitä maksettaisiin meille arvostamme ihmisinä, mikä antaisi energiaa eikä veisi sitä kuten nykyiset sosiaalietuudet, jotka näkevät ihmisen kulueränä ja taakkana. Perustulo olisi oikeudenmukainen ja varmistaisi, että lyhytaikainen pienipalkkainen tai yrittäjänä tehtävä työ olisi aina kannattavaa.

Paavo Järvensivun kirjassa Rajattomasti rahaa niukkuudessa pohditaan millaista olisi, jos kaikille maksettaisiin vastikkeeton perustulo. Perustulo mahdollistaisi niukan mutta riittävän elintason ja vapauttaisi meidät tekemään töitämme täysipainoisesti sen sijaan, että joutuisimme kantamaan huolta seuraavista projekteista. Kun materiaalinen tuotanto vähenee ja automaatio korvaa työntekijät, perustulo huolehtisi siitä, ettei kukaan putoaisi yhteiskunnan kyydistä. Samalla se antaisi tilaa kriittiselle keskustelulle ja henkilökohtaisille päätöksille luodessaan vapauksia muodostaa uusia suhteita työntekoon ja mahdollisuuden kieltäytyä vahingollisesta työstä. Perustulo auttaisi luopumaan vanhentuneista yhteiskuntarakenteista, kun ihmiset voisivat hakeutua mielekkääksi kokemiinsa tehtäviin. Perustulolla, lainsäädännöllä ja tukirahoilla voitaisiin ohjata kansalaisia kohti ilmastoystävällisempää ja kestävämpää elämää. Työ on epätäydellistä, monimutkaista ja ristiriitaista eikä kenelläkään ole viisasten kiveä. Mutta se on selvää, että maailman muuttuessa työmarkkinoista on tullut yhä huonompi väline todellisen hyvinvoinnin jakamiseen.

Näyttelijä Ethan Hawke on sanonut: ”Moni ei edes yritä elää elämäänsä paremmin. He vain yrittävät koota enemmän tavaraa. Katson ympärilleni ja näen, ettei se tuo onnea. Koko elämä on valjastettu siihen, että pitää menestyä. Mietin itseäni ja ajattelen, että minulla on puolet elämästäni edessäni. Jos en tavoittele aineellista hyötyä eikä minulla ole uskonnollista kutsumusta, mitä varten oikein elän? (…) Kun ajattelen työtäni ja yritän yhdistää sen taloudelliseen merkitykseen, syntyy valtava ristiriita. Välillä ajattelen, että se mitä ajan takaa on kauniimpi elämä. En vain osaa toteuttaa sitä.” Tämä lienee monille syväekologeille ja luonnon elämässään keskiöön laittaville tuttu tunne, heidän yrittäessään löytää itselleen sopivia tekemisen tapoja nykymaailmanmenossa.

Ehkä tulevaisuudessa meillä on järkeviä töitä ja elämäntapoja, jotka auttaisivat meitä toteuttamaan kauniimpaa maailmaa: luonnonennallistajia, omavaraiskonsultteja, kaupunkiviljelijöitä, aurinkopaneelisiivoojia, lähienergiantuottajia, elinympäristöanalyytikkoja, kaavoitusvaikuttajia, kierrättäjiä, korjaajia, ekorakentajia, villiinnyttäjiä, vieraslajien torjujia ja kohtuullistajia. Luonnonsuojelija ei olisi enää joidenkin käyttämä haukkumanimi vaan ammatti. Ei olisi enää maatiloja ja maanviljelijöitä vaan luontotiloja ja luontotilallisia, jotka vaalisivat kaikkea elämää eivätkä vain yhden lajin satoa.

Meillä olisi työtä ja koulutusta, jotka auttaisivat esimerkiksi mielen- ja elämänhallinnassa, ohjaisivat pois rajattomasta haluamisesta kohti ekologisesti kestävää elämäntapaa. Saisimme moraalikoulutusta, opetusta empatiasta, kiitollisuudesta, tyytyväisyydestä ja muiden auttamisesta. Perustavoitteemme olisi korkeammalla kuin yksilön hyöty. Ymmärtäisimme sosiaalisen vastuumme ja osaisimme antaa toisillemme ja luonnolle. Siirtyisimme elämään, jonka arvot ovat muualla kuin materiaalisessa maailmassa. Menestyksen mittarina käyttäisimme sitä, kuinka paljon pystyy auttamaan toisia ja olemaan tuhoamatta luontoa. Emme tavoittelisi henkilökohtaista voittoa vaan henkistä kasvua ja toivoa.