8. tammikuuta 2021

Mielekästä elämänsisältöä

Jaan tässä teille paikallisen luonnonsuojeluyhdistyksen Nokian luonnon jäsenlehden, jota olin työstämässä syystalvesta. Lehti ilmestyi loppuvuodesta. 


Koen, että luonnonsuojeluyhdistyksen toiminta antaa elämälle todella paljon mielekkyyttä ja tunteen, että asioihin voi vaikuttaa. Yhdistysdemokratian ansiosta toimintaa voi muokata juuri sellaiseksi kuin haluaa, sen kun tarttuu toimeen ja alkaa järjestää asioita. Yhdistys antaa tukea ja valmiin toimintaympäristön minkä puitteissa on helpompi toimia kuin yksityishenkilönä ja saa paljon samanhenkisiä ystäviä joiden kanssa touhuta yhdessä.

Nokian luonto -lehti aukeaa TÄÄLTÄ (pdf). 

1. tammikuuta 2021

Suurpedot eivät ole vaarallisia –avohakkuut ja metsästäjät ovat

Ihanaa, kun saatiin viimein lunta, mieli keveni lumihiutaleen kevyeksi, kun tuli valoa ja tarvittua lumen antamaa suojaa. Pysyisi nyt eikä sulaisi pois. Ystävät pohjoisessa ovat kertoneet tehneensä lumitöitä jo kuukausia – ajatella – eikä täällä Hämeenkyrössä ole tarvittu lumikolaa tai -lapiota vielä kertaakaan, huh huh. Järven vesi seilaa vapaana ja joutsenet ja isokoskelot ovat edelleen täällä.

Mediassa on ollut ilahduttavan paljon luontoa puolustavia näkökulmia. Suurenmoista! 20. joulukuuta Aamulehden yleisönosastopalstalla oli todella hyvä mielipidekirjoitus Suomen metsien tilasta. Jaan täysin samat tunnot. Kirjoituksessa oli kiteytetty asiat juuri niin kuin ovat. Sain tekstin kirjoittajilta luvan julkaista tekstin täällä blogissani, niin tekin saatte lukea. Iso kiitos luonnonkuvaaja Tuomo Hurmeelle (Honkilahti) ja luonnonystävä Jorma Hinkkaselle (Eura)! Voiko asioita tämän paremmin sanoa:

**

Suomen metsien tila on kauhistuttava

Metsäluontomme on rajusti köyhtynyt viime vuosina. Teollisuuden lisääntynyt puun tarve näkyy jokaisen luonnossa liikkuvan silmissä. Avohakkuita, entistä järeämpää konekalustoa, motojen ryskettä jopa kesällä ympäri vuorokauden kaikkina viikonpäivinä.

Samanaikaisesti annetaan ymmärtää, että metsien käsittely on pehmentynyt, eikä esimerkiksi avohakkuita enää tehdä. Todellisuudessa metsämme ovat nyt historian järkyttävimmän raiskauksen kourissa. On kuin metsäammattilaiset ottaisivat loppukiriä: vielä on vanhaa ikimetsää hehtaari siellä, toinen täällä. Nyt nopeasti kaikki matalaksi, ettei suojeluväki ehdi väliin!

Luonnontilaisten  metsien alennustila on kaikkien tiedossa. Uhanalaisten metsälajien joukossa on aivan tavallisiakin metsäluontomme lajeja, kuten hömötiainen ja helmipöllö, kohta varmaan oravakin. On syytä pohtia, mitä on tämän kaiken takana.

Maassamme vuosikymmeniä harjoitettu metsätalous on kiistatta ajanut metsien eliölajiston nykyiseen ahdinkoon. Metsänhoitoyhdistykset ovat järjestelmällisesti edistäneet luonnon köyhtymistä, vaikka seuraukset ovat olleet nähtävillä.

Miksi metsänomistajat suostuvat avohakkuun kaltaiseen menettelyyn omissa metsissään? Onko metsänhoitajien auktoriteetti niin voimakas, ettei metsänomistaja kykene kyseenalaistamaan heidän arvomaailmaansa? Puuttuuko suurelta osalta metsänomistajia sellainen tunne-elämän osa-alue, jolla he osaisivat asettua elinympäristönsä menettäneen metsälajiston asemaan?

Kun seisomme monihehtaarisen aukoksi rääsityn raiskion äärellä, emme käsitä, miten maanomistaja voi hyväksyä tällaisen. Rahastakaan ei voi olla kyse, koska valtio ostaa vanhoja metsiä verottomana käypään hintaan Metso-suojeluohjelmaan. Luonnonperintösäätiö ostaa vähintään 10 hehtaarin ikimetsiä, jos sellaisia jostakin vielä löytyy. Myydessään metsänsä suojeluun omistajalle ei tule sen jälkeen kuluja esimerkiksi metsän uudistamisesta. Ennen kaikkea metsä jää kaikkien iloksi, ja se tarjoaa yhä elinympäristön lukemattomille eliölajeille. Ajan myötä säästömetsän elonkirjo vain lisääntyy.

Ymmärrämme, että tietty määrä metsien tuottoa tarvitaan teollisuuden ja rakentamisen sekä energian tuoton tarpeisiin. Puun käytön nykyinen mittakaava on kuitenkin sulaa hulluutta. Metsämme eivät kestä yhtäkään uutta sellutehdasta.

Kestävään metsien käsittelyyn siirryttäessä vanhat metsät on säilytettävä koskemattomina aarnioina. Talousmetsiksi luokiteltavilla alueilla otettakoon käyttöön professori Erkki Lähteen vuosikymmenien ajan suosittelema jatkuvan kasvatuksen menetelmä.

Seurauksena on nykyisen aineellisen hyvinvointimme supistuminen. Vastapainoksi saamme nautittavaksemme monimuotoisen metsäympäristön pohjantikkoineen, liito-oravineen, korpikolvineen ja antoisine marja- ja sienimaineen. Valinta on tehtävä, mitä pikemmin sen parempi.

 Tuomo Hurme, luonnonkuvaaja, Honkilahti & Jorma Hinkkanen, luonnonystävä, Eura

 **

 Tsekatkaa lisäksi seuraavat:  

Ikimetsät-dokumentti kertoo vanhoista metsistä, luonnon monimuotoisuudesta ja niiden katoamisesta. Dokumentti kertoo todellisesta luonnon tilasta Suomessa. Monet mieltävät metsäluontotuhot Etelä-Amerikkaan, mutta Suomessa tapahtuu samaa. 

Dokumentin esityksen jälkeen metsäteollisuus ja MTK tietysti heti itkemään, ettei muka ole totta. On se, riittää kun katsoo ympärilleen. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. 

**

Jos saatte jostain Luontokuva-lehden käsiinne, lukekaa Pertti Koskimiehen kirjoitus Suomi-Trumpistit pelottavat. Koskimies kertoo ajatuksiaan ”metsästyksestä”, joka on käytännössä koirien louskuttamista aamuhämärästä iltapimeään metsästäjien ajellessa autoilla tuijotellen koirankulkua kännyköistä. Koskimies toteaa, että metsästys on vain vapaa-ajan hupi enintään 5 %:lle kansalaisista. Ei ole metsästäjien asia päättää 95 prosentin puolesta, mitä eläimiä metsässä saa olla ja paljonko. Uhanalaisia lajeja metsästetään edelleenkin (joka on täysin kestämätön ja käsittämätön asia. Olettehan käyneet allekirjoittamassa adressin?). 

"Ei ole metsästäjien asia päättää 95 prosentin puolesta, mitä eläimiä metsässä saa olla ja paljonko."

Koskimies esittää, että kana- ja vesilinnut on rauhoitettava ja riistalajeja on muutenkin karsittava. Journalistin ohjeisiin sitoutuneen asiamedian on lopetettava järjettömän suurpetohysterian lietsominen ja jätettävä julkaisematta valheisiin vertautuvat petosepitteet. Koskimies mainitsee, että luonnolle koittavat entistä pahemmat ajat, jos Suomi-trumpistit (jussihalla-ahot, hannuhoskoset, mikkokärnät, penttioinoset, anoturtiaiset, mauripeltokankaat jne.) saavat lisää valtaa. Koskimies kuittaa hienosti, että ex-pääministeri Juha Sipilä edisti roimasti luonnonsuojelua romahduttamalla keskustan kannatukseen kolmasosalla viime vaaleissa. (Ha ha!) Koskimies on tavannut suurpetoja luonnossa ja tietää, että ne eivät ole vaarallisia. Suomi-trumpistit (ja metsästäjät) ovat.

**

Kannattaa lukea myös Aino Tuomisen teksti Metsästykseen tarvitaan rajoja ja kurinalaisuutta. Uhanalaisten eläinten metsästys, toistuvat kuolemanvaaraan johtavat metsästysonnettomuudet ja Luonnonvarakeskuksen tutkijoiden silmätikuksi ottaminen kertoo, että metsästysharrastuksessa on mukana suorastaan vihamielisesti luontoon ja luonnon tutkimukseen suhtautuvia henkilöitä. 

”Kun metsästäjät lähtevät ajamaan suden kannanhoidollista metsästystä, ei ole kyse rakkaudesta luontoon. Rakkaudesta luontoon ei ole kyse silloinkaan, kun metsästäjät haluavat pitää uhanalaiset lintulajit metsästettävien lajien listalla. Eikä lyijyhaulikiellon vastustus sekään kerro ainakaan alan harrastajien vahvasta ympäristötietoisuudesta. (…) Susia halutaan metsästää, koska ne koetaan pelottavina. Siitä huolimatta, että sudet eivät ole sataan vuoteen tappaneet Suomessa ainuttakaan ihmistä. Metsästäjät sen sijaan ampuvat toisiaan ja sivullisia kuoliaaksi käytännössä joka vuosi. Suomalaisia tulisikin siis ensisijaisesti suojella metsästäjiltä." 

Aino Tuominen kirjoittaa, että muualla Euroopassa metsästyksessä on paljon tiukemmat rajoitukset kuin Suomessa. Olisikin harkittava, onko vastaavia rajoituksia säädettävä Suomeenkin.

**


Luonnonystävät: kertokaa ajatuksistanne ja tunnoistanne lehdissä, mielipidepalstoilla ja somessa. Pitäkää jatkuvaa älämölöä ja nostakaa asioita esiin kahvipöytäkeskusteluissa ynnä muualla. Kun tarpeeksi monet tuovat mielipiteensä esiin, yleinen mielipideilmasto muuttuu ja piilevät arvot nousevat esiin. Media seuraa mitkä aiheet ovat ”nousussa” ja niistä aiheista tehdään lisää uutisia. Rummuttakaa, jotta saadaan positiivinen kehä liikkeelle!

Älä ole hiljaa, vaan kerro mitä mieltä olet. Ei kannata pelätä, ole rohkea. Ihmisten on puhuttava luonnon puolesta, kun se ei sitä itse voi tehdä. Näe se pieni vaiva, että rustaat ajatuksesi toisten luettavaksi ja ajateltavaksi. Pyydä, että kirjoituksesi julkaistaan anonyymina, jos et muuten uskalla kirjoittaa.

Jos tuntuu, että kirjoittaminen on itselle liian vaikeaa, kaikkia minun blogitekstejäni saa vapaasti lainata, linkata ja jakaa eteenpäin. Pidetään luonnosta huolta ja ääntä sen puolesta. Kiitos! 

14. joulukuuta 2020

Kolumni: Terveydelle olennaista on turvallisuus ja ympäristön muuttumattomuus

Ohessa Elonkehä-lehdessä julkaistu kirjoitukseni.

Iltausvaa lähimaisemissa. Kuva on vuodelta 2013.

Tämä vuosi on laittanut meidät miettimään terveyttä. Niin kauan kun olemme terveitä, emme pohdi moista itsestäänselvyyttä. Terveys on elimistölle normaali tila. Nenää tai hengittämistä ei tiedosta ennen kuin nenä on tukossa eikä henki kulje. Toimivan selän merkitystä ei ymmärrä arvostaa ennen kuin liikkuminen muuttuu kivuliaaksi. Heti kun sairastumme, toivomme hartaasti paranevamme ja lupaamme olla valittamatta turhasta. Simsalabim, hetki tervehtymisestä ja olemme takaisin itsestäänselvyyksien raiteilla.

Terveyttä on vaikea ajatella ilman heijastuspintaa, sairautta. Terveys ei ole kuitenkaan sairauden vastakohta vaan suhteellinen asia. Moni sairas elää tervettä elämää. Moni terve elää sairasta elämää. Terveyden tai terveydentunteen puuttumisen voi määritellä monella tavalla. Mikä on tervettä, normaalia?

Muistelen lapsuuttani, joka oli suojatonta ja jatkuvia vastoinkäymisiä. Terveydentunnetta esti turvallisen aikuisen puute. Koska olin kiltti ja oppinut sivuuttamaan omat ajatukseni toisten hyväksi, tie vei sairaanhoitajaksi. Hoidin itseäni hoitamalla toisia. Minusta tuli toisille se kaivattu turvallinen aikuinen.

Sairaalassa hoidettiin oireita. Minä halusin hoitaa ihmisiä. Halusin auttaa ihmisiä säilyttämään terveytensä ja ennaltaehkäisemään sairauksia. Tähän annettiin harvoin mahdollisuutta. Vasta kun olin jatkuvan arvoristiriidan, kiirestressin ja suorittamiskulttuurin takia menettämässä oman terveyteni, ulotin harkinnan itseeni: toiminko terveesti? "Normaali oravanpyöräelämä" on sairasta. Sairauden oireet kuten masennus, päänsärky, vatsaoireet, selkäkivut – miten kukin reagoikaan – ovat terveitä merkkejä. Ne ovat elimistön varoituksia väärästä suunnasta.

Kun sitten hain itselleni apua, hoidettiin tervettä ihmistä, joka ei vain jaksanut sairastavaa maailmaa. Lääkärit määräävät ihmisille lääkkeitä, jotta he jaksaisivat jatkaa systeemissä, joka ei edesauta terveyttä. Loppuunpalamisen ansiosta aloitin ajatusprosessin, jonka ansiosta onnistuin muuttamaan suuntaa. Löysin itseni pienestä mökistä luonnon helmasta, elin vähemmällä, suojelin luontoa ja tunsin itseni tavattoman terveeksi. Siitä seurasi että minuun ruvettiin suhtautumaan kuin kaheliin. Elämä on saippuaoopperaa. Kului joitain vuosia, kirjoitin kokemuksistani muutaman kirjan ja minut palkittiin Mielenterveysseuran tunnustuspalkinnolla ansiokkaasta toiminnasta ihmisten henkisen hyvinvoinnin edistämiseksi.

Isoja kysymyksiä ovat miten luonnon elämässään etusijalle asettavat ihmiset selviävät terveinä valtakulttuurista, jossa kestämättömyys on normi? Mitä tapahtuu terveydelle, kun luonto on palasina? Uutisissa kerrotaan laajoista maastopaloista, hurrikaaneista ja maanjäristyksistä; silloin käsitetään että katastrofit tuovat mukanaan suurta psyykkistä ahdistusta. Kun samaa turvattomuutta ja luonnonkriisejä aiheuttavaa tuhoa tehdään tietoisesti ja paikallisesti, surua ja oirehtimista ei tunnutakaan ymmärrettävän. Terveydelle olennaista on turvallisuus ja tietynasteinen ympäristön muuttumattomuus. Niitä ei saavuteta lääkeresepteillä.

Terveyden säilyttäminen on usein psykologista peliä. Terveys syntyy itsetuntemuksesta ja suhteellisuudentajusta. Myös vino huumorintaju auttaa. Terveyden tunteita syntyy kiitollisuudesta, kun osaa arvostaa "itsestäänselvyyttä", luontoa. Luonnon ja terveyden säilyttääkseen on harkittava tarkasti keneltä vastaanottaa neuvoja ja mihin suostuu. Liian usein kuuntelemme tahoja, jotka ovat niin syvällä luonnosta vieraantuneesta kulttuurissa, etteivät he osaa enää tarjota terveyttä. 

Sama paikka kesällä 2020.

 

9. joulukuuta 2020

Kysymys: miten voin ottaa kantaa luontokysymyksiiin?

Sain lukijakirjeen, jossa kysytään näin: ”Kaipaan todella aikaa, jolloin ajatukset ja keskittyminen saivat jatkua pidempään kuin minuutteja kerrallaan. Olisikin tosi hienoa kuulla olisiko sinulla ajatuksia siihen miten tavallinen tallaaja voisi ottaa kantaa luontokysymyksiin ilman instaa, facea, twitteriä, tiktokia jne. Mitkä jutut sinä olet kokenut vaikuttavimmiksi (jos kirjoja ei nyt lasketa)? Luulen, että monikin ekologisen elämäntavan toteuttaja pohtii tätä. Some on tuottanut kyllä pettymyksen ja se on entistä kuplautuneempi.”


Tässä vastaukseni (jonka myötä terkkuja I:lle! 💓):

Ennen käytännön vinkkejä, muutama sana asenteista. Hienoa, että mietit näitä asioita ja haluat olla ratkaisemassa ongelmia ja vaikuttamassa tulevaisuuteemme, kiitos!

Edellä mainituissa some-kanavissa en ole mukana, joten kirjoitan tähän miten minä toimin luonnon puolesta.

Mielestäni tärkeintä vaikuttamisessa on tahtotila tehdä jotain ja muuttaa asioita parempaan ja asenne, ettei suostu katsomaan epäkohtia vierestä. Välittää niin paljon, että haluaa yrittää. Tunnen lukuisia ihmisiä, jotka kertovat haluavansa muutosta ja kärsivät esimerkiksi elinympäristönsä muutoksista, mutta he eivät ole kuitenkaan valmiita tekemään mitään, ovat varovaisia ottamaan kantaa ja miellyttävät mieluummin vahingontekijöitä halutessaan välttää välikohtauksia ja leimautumista. 

Pidättyväiset ihmiset harvoin muuttavat maailmaa. Käy niin kuin kuuluisassa Keisarin uudet vaatteet -sadussa. Kukaan ei uskalla sanoa mitä mieltä on oikeasti, kunnes joku viimein avaa suunsa. Aina tarvitaan edelläkävijöitä, jotta maailma muuttuisi.

On syytä muistaa, että luontoa tuhoavat ja eläimiä tappavat ihmiset eivät häpeä toimintaansa, sen kun touhuavat vaan. Luontoa ja elämää puolustavien ei olisi siis vähimmässäkään määrin hävettävä tai pelättävä leimautumista, päinvastoin oltava siitä ylpeä. Missä jamassa maailma olisi, jos meitä ei olisi? 

”Ei ole koskaan syytä epäillä, etteikö pieni joukko ajattelevia kansalaisia voisi muuttaa maailmaa – nimenomaan ne ja vain ne ovat ylipäätään onnistuneet.” antropologi Margaret Mead

Joten:

  • Avaa suusi ja kerro mitä ajattelet. 
  • Ole rohkea ja toimi toistenkin puolesta. 
  • Elämässä täytyy olla ihanteita joiden puolesta on valmis toimimaan, se antaa elämäntarkoituksen. 
  • Ole oma itsesi. Seiso vakaasti niiden arvojen takana joihin uskot. Ihmisten voivat olla ystäviä ja ystävällisiä, vaikka eivät olisi samaa mieltä asioista. Keskustelut kylvävät ajatuksia. 
  • Osoita omalla esimerkilläsi, että toisinkin voi elää. 
  • Oma kulutus ja muukin käyttäytyminen on vaikuttamista. Mihin kulutat aikasi, energiasi ja rahasi, kuvastaako se arvojasi? 
  • Muista, että säännöt ja systeemit ovat ihmisten luomia ja siksi ne ovat myös muutettavissa. 
  • Luo painetta päättäjille. Ole suoraan henkilökohtaisesti yhteydessä päättäjiin. Kirjoita kirje, sähköposti, soita, sovi tapaaminen, keskustele. Poliitikot tulevat usein perässä eivätkä uskalla puuttua asioihin ennen kuin aktiivinen ihminen/joukko ottaa kantaa. Kukaan ei ole ajatustenlukija.
  • Anna palautetta kuntaan. 
  • Tee kuntalaisaloitteita. 
  • Tee kansalaisaloitteita. 
  • Ota yhteyttä lehtien toimituksiin ja ehdota toimittajille aiheista, joista voisi tehdä juttuja. 
  • Kirjoita mielipidekirjoituksia. 
  • Äänestä. Tai asetu ehdolle.
  • Tee yhteistyötä. Yhdessä saa enemmän aikaan kuin yksin. 
  • Liity luontojärjestöjen jäseneksi. 
  • Osallistu aktiivisesti yhdistysten toimintaan. Aktiivina saat olla luomassa ja järjestämässä sellaista toimintaa, jota kaipaa ja haluaa. Järjestöjen ääni kuuluu usein kantavammin kuin yksittäisen kansalaisen.

Samaa aihetta olen käsitellyt muun muassa näissä aiemmissa blogikirjoituksissani: 

Kysyttyä: Mitä konkreettista voin tehdä metsien ja lintujen hyväksi?

sekä
Tahdotko takapihallesi linnunlaulua, metsien huminaa ja luonnonrauhaa? Silloin sinun pitää ymmärtää kaavoituksesta ainakin nämä asiat.

**

Tässä on välitön vaikuttamisen mahdollisuus. Käy allekirjoittamassa tärkeä kansalaisaloite. Uhanalaisia lajeja metsästetään Suomessa edelleen ja aina vaan. Hommalle täytyy saada stoppi: Uhanalaisten lajien metsästäminen kiellettävä metsästyslaissa.

 

1. joulukuuta 2020

Etäisyydenotto kännykkään tuo elämään syvyyttä

Minulle lähetettiin muutamia viestejä edelliseen älypuhelin-postaukseeni liittyen. Ihmiset komppaavat: rauhaa ja yhtenäistä aikaa kaivataan. Moni on pohtinut pitkään miten pääsisi eroon somesta ja älypuhelimista. Tässä pari lukijoilta tullutta kirjoitusta, jotka jaan kirjoittajien luvalla, että saatte vähän vertaistukea, jos olette pohdiskelleet aihetta. Tsemppiä!

 **

”Innostuin kirjoittamaan sinulle viimeisimmän blogipostauksesi inspiroimana. Ymmärrän todella hyvin halusi vastustaa älypuhelinta. Olen itse ollut laitteen orja ja nyt pyristelen irti riippuvuudestani kuin addikti heroiinikoukusta. 

Olen niin sanottu diginatiivi. Sain ensimmäisen kännykän 9-vuotiaana. Aloin viime kesänä oikeasti havahtua älypuhelimen tuomiin ongelmiin kunnolla, kun huomasin räplääväni puhelinta vessassa ja ottavani sen kanssani sänkyyn nukkumaan. Sairasta.

Herätys tuli oikeastaan siinä kohtaa, kun tajusin etten minä, entinen lukutoukka, enää pysty lukemaan kirjaa. Nuorena kuljin kirja kädessä ympäri taloa, uppouduin tarinaan täysin ja ahmin tuhatsivuisen Harry Potterin yhden viikonlopun aikana. Nyt jaksoin lukea viisi sivua ja löysin itseni puhelin kädestä. Sairasta, sairasta, sairasta. Ja ennen kaikkea surullista.

Aloitin rajoittamalla ruutuaikaani. Puhelimessani voi asettaa tietyille sovelluksille käyttörajoja. Instagram, 20 minuuttia, Facebook 15 minuuttia jne. Sosiaalinen media oli kuitenkin edelleen oleellinen osa päivittäistä elämääni. Kun aikaraja täyttyi, olo oli jotenkin orpo, mutta onneksi aamulla sovellukset olivat taas “auki.”

Noin kuukausi sitten luin Eeva Kolun kirjan “Korkeintaan vähän väsynyt”, joka kertoo uupumuksesta. Se, mikä kirjassa eniten herätteli, oli kappale sosiaalisesta mediasta. 

Kirjassa puhuttiin siitä, miten sosiaalinen media tekee elämästä performanssin. Sen sijaan, että eläisimme tätä elämää, luomme performanssia sosiaalisen median yleisölle. Pahimmillaan teemme asioita vain siksi, että voimme näyttää ne instagramissa. Sen sijaan että menisimme viettämään rauhallista mökkiviikonloppua, menemmekin mökille voidaksemme “tuottaa sisältöä mökkiviikonlopusta seuraajillemme.” Ja tämä ei todellakaan rajoitu sosiaalisen median “vaikuttajiin”, vaan tätä tekevät kaikki.

Lukiessani tätä aloin voida fyysisesti pahoin. Mietin kaikkia niitä mökkiviikonloppujen aikana otettuja kuvia halonhakkuusta, auringonlaskusta ja letunpaistosta, joita olin jakanut sosiaalisessa mediassa. Mietin kaikkia niitä tapahtumia, joita olin tuijottanut silmieni sijaan puhelimen kameran kautta. Oksetti. Poistin puhelimestani kaikki sosiaalisen median sovellukset. Haluan elää, en tuottaa sisältöä elämästäni muille.

Tästä on nyt kuukausi ja paluuta vanhaan en halua. Koen saaneeni tilalle niin paljon. Tässä muutama huomio, jonka olen tehnyt:

  • Olen saanut lisää aikaa. Ennen tapoin puhelimella aikaa elämisen sijaan. Nyt joudun oikeasti miettimään, mitä tekisin seuraavaksi. Lukisinko kirjaa, soittaisinko äidille, lähtisinkö lenkille vai menisinkö päiväunille. En enää tapa aikaa, vaan teen asioita, elän.
  • Ihmissuhteiden aitous punnitaan. Olen tajunnut, että elämässäni on vain kourallinen oikeasti tärkeitä ihmisiä, nyt kun siitä on poistettu puolituttujen kuulumisten seuraaminen ja kommentointi sosiaalisessa mediassa. 
  • Olen positiivisempi ja näen maailman valoisampana paikkana. Johtunee siitä, etteivät Pekka perussuomalaisen tai Niilo naisvihaajan kommentit enää satu silmilleni jatkuvasti ja pyytämättä. 
  • Koen voivani vaikuttaa. Ilmastoasiat, kohtuutalous ja hitaampi elämä ovat asioita, joita olen pitänyt jo pitkään tärkeinä. Vihapuheen pelossa en ole halunnut ottaa asioihin kantaa. Nyt olen lukenut kirjoja, kartuttanut tietojani, liittynyt Luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistykseen ja hahmotellut mielipidekirjoitusta sanomalehteen. Maailma on jotenkin avoimempi ja mahdollisuuteni sosiaalisen median ulkopuolella rajattomat.

Ennen kaikkea olen kuitenkin saanut elämääni syvyyttä. Olen pyrkinyt olemaan enemmän läsnä niissä yhteisöissä, joihin ihan fyysisestikin kuulun.

Käyn paikallisten yhdistysten kokoontumisissa, menin kansalaisopistoon kurssille ja perehdyin asukasyhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan. Elämähän tapahtuu paikallisesti ja fyysisessä todellisuudessa. Jonkun tuntemattoman ihmisen ajatukset toiselta puolelta maapalloa eivät ole niin tärkeitä kuin oma fyysinen todellisuuteni tässä.

Voisin paasata tästä aiheesta loputtomasti, mutta en halua rasittaa sinua enempää sepustuksillani. Sen olen kuitenkin tajunnut, että maailma on kirkkaampi, syvempi ja rauhallisempi ilman sosiaalista mediaa ja jatkuvaa puhelimen näpräämistä.

Käytän puhelinta edelleen pankkiasioihin, suunnistamiseen ja äänikirjojen kuunteluun (neulon paljon ja silloin tykkään kuunnella kirjoja), mutta olen tarkempi siitä, mitä sovelluksia ja teknologiaa elämääni päästän.

Huolestuneena seuraan kehitystä. Mitä tapahtuu, jos sosiaalisen median valta vain kasvaa? En halua edes ajatella.

Kiitos kirjoistasi ja kiitos blogistasi, se on turvasatamani tässä hullussa maailmassa.”

**

”Hei! Viimeisin kirjoituksesi älypuhelimista oli kyllä taas asia joka mietityttää itseänikin. Minulla on kyllä ollut 2 vuotta älypuhelin, käytetty sellainen, mutta lisäksi minulla on tavallinen näppäinpuhelin josta en hevillä luovu. Soitan näppäinpuhelimella kaikki puhelut, akun kesto on hyvä, ja lisäksi mahtuu pieneen tilaan ja luulenpa että säteilyäkin tulee vähemmän kuin älypuhelimista. Minä en omista kameraa, joten älypuhelin toimii eniten kamerana. Toi on niin totta että nykyään pitää esim. whatsapp-viesteihin vastata heti, toki lapsille haluan olla tavoitettavissa, muuten en niin välittäisi kokoajan olla saatavilla. Some alkaa turhauttamaan ja siellä kyllä saa tapettua aikaansa. Nuorimmainen aloitti juuri päiväkodin ja sinnekään ei voi viedä ilman että on päiväkotisovellus, josta varataan mm. hoitoajat. Minusta on aivan ihanaa että on ihmisiä joilla ei ole älypuhelinta ja mielelläni taistelisin sen puolesta että ilman voisi elää. En innostu 5G verkosta, jatkuva säteily tuntuu pelottavalta, ja se jätemäärä joka aiheutuu kun jatkuvasti pitää uusia puhelinta kun joko se vaan on olevinaan so last season tai sitten sovellus vanhenee. Kaikki röykkiöt vaihtokuoria jää jätekasoiksi. Minä pyörittelen päätäni kun vanhemmat ostavat lapsilleen 1000€:n puhelimia. Turhauttava maailma. Iloa kuitenkin sinulle.”