16. lokakuuta 2021

Vuodenaikavinkki

Monille ehkä itsestään selvä juttu, mutta ei välttämättä kaikille…

Haravoi puista pudonneita lehtiä tynnyreihin tai jätesäkkeihin huussi- ja kompostikuivikkeeksi. Näin voi olla omavarainen eikä tarvitse ostaa kaupallisia tuotteita, joissa on yleensä turvetta (= haitalliset ympäristövaikutukset). Lisäksi kaupasta ostettavat huussi- ja kompostikuivikkeet pölyävät eivätkä ole kaikkein käytännöllisimpiä kompostin tyhjennysvaiheessakaan. Puiden lehdet ovat ihan täydellisiä tähän hommaan. Eli nyt hamsterina keräämään varastoja vuoden varalle.

12. lokakuuta 2021

Hakattu mielenmaisema

Tiedoksenne tällaiset: 

Helsingin Sanomat on tehnyt herättelevän jutun Hakattu mielenmaisema, jossa hyvin konkreettisesti näytetään avohakkuiden mielettömyys. Kannattaa käydä lukemassa!

Käy allekirjoittamassa jutussa haastatellun Jussi Isoahon kansalaisaloite, joka rajoittaisi hakkuita saarissa.

Jos juttu herättelee seuraamaan oman alueesi metsänkäyttöilmoituksia, niitä voi etsiä Metsäkeskuksen metsänkäyttöilmoitusten karttapalvelusta

Tässä toinen linkki Hesariin Metsä palaa. Monimerkityksellinen otsikko ja mielenkiintoinen artikkeli!

Kiitos M linkkivinkeistä!💚

10. lokakuuta 2021

Internet on järjestelmä, joka hajottaa huomiomme. Monisuorittaminen on ajattelun köyhdyttämistä.

Suomalaisen kirjallisuuden päivän kunniaksi muutama ajatus lukemisesta ja kirjoista sekä tavoistamme ajatella.  

”Kirjan voi vielä rannalle huolehtimatta sen sisään menevästä hiekasta. Kirjan voi ottaa sänkyyn ilman pelkoa siitä, että se nukahtamisen jälkeen putoaa lattialle. Sen päälle voi kaataa kahvia. Sillä voi istua. Sen voi laskea pöydälle, avata siitä kohdasta, johon lukeminen oli loppunut, ja parin päivän päästä se on edelleen täsmälleen samanlainen kuin kädestä laskettaessa. Kirjan pistokkeeseen kytkemisestä tai akun loppumisesta ei tarvitse olla huolissaan. Kirjan kautta hankittuna lukukokemus tuntuu paremmalta. Paperille painettuja kirjaimia on helpompi lukea kuin taustavalaistun ruudun pikselikirjaimia. Painettuja sivuja voi lukea satoja sivuja ilman, että alkaa kärsiä silmien väsymisestä, jonka jo lyhytkin ruudulta lukeminen aiheuttaa. Kirjan sivuilla navigointi on helpompaa ja intuitiivisempaa kuin verkossa. Paperisia sivuja voi selata helpommin ja nopeammin kuin virtuaalisia, kirjan marginaaliin voi kirjoittaa muistiinpanoja tai sivuilta voi alleviivata koskettavia tai muuten merkittäviä lauseita. Kirjailijalta voi pyytää nimikirjoituksen otsikkosivuille.” 
- Nicholas Carr Pinnalliset, mitä internet tekee aivoillemme (2010)

ID 83008703, creativecommonsstockphotos
Nicholas Carr huomauttaa, että heti kun kirjaan lisätään linkkejä, lukukokemus muuttuu. E-kirja ei ole sen enempää kirja kuin verkkolehti on sanomalehti. Verkkodokumentin tekstin vierittäminen ja sen linkkien klikkaaminen vaativat hyvin erilaisia fyysisiä toimintoja ja aistiärsykkeitä kuin kirjan tai lehden sivujen piteleminen ja kääntäminen. Kirjan aistimotorisen havaitsemisen, kosketeltavuuden, näkyvyyden ja sen sisällön oppimisen ja ymmärtämisen välillä on tärkeä yhteys. Siirtyminen paperilta monitorille muuttaa tapaamme navigoida kirjallisen työn läpi, mutta se vaikuttaa myös siihen kuinka paljon syvennymme lukemiseen. 

Internet on järjestelmä, joka hajottaa huomiomme. Jokainen linkki, saapuva sähköposti tai mikä tahansa vilkaisu kohdistaa henkiset resurssit hetkeksi muualle ja aiheuttaa ylikuormitusta. Ajatukset hajautuvat, muisti heikkenee, syntyy kireyttä ja hermostuneisuutta. Mitä monimutkaisempi ajatusketju lukemisessa ja ajattelussa on menossa, sitä suuremman vaurion keskeytys aiheuttaa. Lukeminen ja ymmärtäminen vaativat käsitteiden välisten suhteiden ymmärtämistä, johtopäätösten tekemistä, aiemmin opitun muistamista ja perusajatusten syntetisointia. Sekasorto tai tiedollinen ylikuormitus voivat siis häiritä lukemisen älyllisiä toimintoja ja ymmärrystä.


 7858388 © Melinda Nagy | Dreamstime.com

Saamme nykyään yhden päivän aikana enemmän tietoa kuin sata vuotta sitten sai koko vuoden aikana. Tarjolla on valtava määrä informaatiota, josta pitäisi rakentaa järkeviä ja loogisia kokonaisuuksia. Joukossa on paljon turhaa. Kuinka monta kertaa olemme klikanneet nettiartikkelin auki otsikon perusteella ja tajunneet, ettei juttu ollut minkään arvoinen. Haaskaamme aikaa, keskittymiskykymme on hajonnut. Huomiostamme ja ajastamme taistellaan. Clickbait on otsikko, jossa lukija pettyy päästyään sisällön ääreen. Populismi on sitä, että haetaan yleisön suosiota helpolla, tehdään tarkoitushakuisia otsikoita tai käsitellään aiheita joiden tiedetään herättävän tunteita ja verkkokeskustelua. Toimitukset mittaavat ja seuraavat mitkä netti-jutut ovat vierailluimpia, klikatuimpia ja peukutetuimpia (mitä sanoja!) ja sellaisia juttuja lisätään. Kierre ruokkii itseään.

 

4831877 © Leanid Shchahlou | Dreamstime.com

Sujuva lukutaito ja mediakriittisyys helpottavat turhan tiedon karsimista, mutta silti lukemisesta on tullut yhä selailevampaa: vieritämme tekstejä ylösalas näyttöpäätteillä, vilkuilemme sähköpostia ja sosiaalista mediaa ja etsimme hakukoneilta nippelitietoa. Pitkät tekstit ovat muuttuneet kiireisessä maailmassa vaivalloisiksi. On helpompi kuunnella äänitettä tai katsella videoklippejä ja samalla tiskata, siivota tai kävellä. On käytännöllistä tehdä monta asiaa samalla kertaa, jotta aikaa säästyisi. 

Todellisuudessa monisuorittaminen on ajattelun köyhdyttämistä. Kuvissa ja videoissa meille tarjotaan valmiiksi pureskeltuja ajatuksia ja mielikuvia, sen sijaan, että loisimme ne itse. Syvä lukeminen on ajattelun ja aivojen kehittämistä. Se vaatii koko huomion. On tärkeää tehdä vain yhtä asiaa kerrallaan.  


1. lokakuuta 2021

Sanat, joita käytämme, vaikuttavat siihen miten suhtaudumme asioihin – ajatuksia metsästämisestä

Minulta on kysytty: Miten käytännössä voi vaikuttaa metsästyksen epäkohtiin?  

Lyhyesti vastattuna: käytännössä niihin voi vaikuttaa kertomalla mielipiteensä, jakamalla tietoa ja pitämällä asiaa esillä. Kun yhä useampi lakkaa antamasta eläinten tappamiselle ja metsästykselle hiljaista hyväksyntää, asiat muuttuvat.

Pidempi vastaus: Metsästyksen epäkohdista puhutaan verraten vähän. En tiedä miksi. Onko se sitä, etteivät ihmiset usko itsellään olevan tarpeeksi tietoa asioista? Tai sitä, että pelätään metsästäjien taholta tulevaa huonoa käytöstä? Myös jatkuvasti vaihtuvat metsästyssäädökset pelaavat metsästäjien pussiin. Ihmiset eivät ehkä tiedä mitä sanoa tai tehdä.

Riittää, kun rohkeasti kertoo mielipiteensä – somessa, kahvipöydässä, missä vaan – vaikkei tiedäkään kaikkia faktoja. Jokaisella on oikeus mielipiteensä ilmaisuun. Elämän puolesta puhumisessa ei ole mitään hävettävää. Eihän metsästäjiäkään hävetä tappaa eläimiä. Riittää, kun rohkeasti avaa suunsa ja kertoo, ettei halua eläinten kuolevan, ettei halua niille aiheutettavan pelkoa ja kärsimystä eikä halua niitä tapettavan.

Tämä hirvi joutui uimaan pitkiä aikoja edestakaisin jääkylmässä vedessä yrittässään paeta rannat piirittäneitä metsästäjiä.

Voit tuoda esiin ristiriitaisuudet kuten esimerkiksi sen, että vaikka autamme eläimiä esimerkiksi parantamalla elinympäristön tilaa, rakentamalla pönttöjä tai talviruokkimalla, metsästys mitätöi sen. Voit antaa televisiokanaville negatiivista palautetta metsästysohjelmista jne. Aina kun joku avaa suunsa, toinenkin rohkaistuu kertomaan mielipiteensä. Pikku hiljaa tapahtuu liikehdintää kohti parempaa. Sillä tavallahan Me too -kampanjasta tuli ilmiö, kun naiset saivat tarpeekseen seksuaalisesta ahdistelusta ja päättivät avautua asiasta joukolla.

Meitä ihmisiä on moneen junaan ja meillä on erilaisia vahvuuksia ja kykyjä. Jollakin on kyky ja taito perustaa ”metsästämättömien edunvalvontayhdistys” (heh, kömpelö nimi, mutta ymmärrätte tarkoitukseni) jolloin eläinten asioita ajettaisiin yhtä järjestäytyneesti kuten metsästäjien. Joku puolestaan innostuu tekemään tutkimustyötä siitä kuinka paljon maastoon jää haavoittuneita eläimiä, joku pommittaa tekstareita lehtien palstoille jne. Jokaiselle löytyy oma yksilöllinen tapa toimia. Kun tieto ja keskustelu lisääntyy, myös media kiinnostuu, ja sitä kautta paine päättäjiä kohtaan kasvaa vaikuttaa parantavasti eläinten elinoloihin.

Olen käynyt ystäväni kanssa kirjeenvaihtoa aiheesta ja hän kirjoitti viisaasti näin: 

”Tiedon levittäminen auttaa jo ihan senkin kautta, että mitä useampi ihminen tietää metsästyksen epäkohdista, sitä vähemmän metsästäjät voivat linnoittautua sen taakse, että "te ette tiedä näistä mitään". Laittomuuksienkin tekeminen vaikeutuu, kun muukin väestö tuntee metsästystä alana entistä paremmin. Joka kerta, kun ihan missä tahansa, avaat suusi ja otat puheeksi esimerkiksi sen, että Suomessa sallitaan monien uhanalaisten lajien metsästys tai jonkin muun faktan, saatat herättää jonkun ihmisen ajattelemaan asiaa ja se on jo paljon. Itsellä ei silti tarvitse olla vastauksia kaikkiin herääviin lisäkysymyksiin vaan voi ihan hyvin jäädä yhdessä asiaa ihmettelemään. Pääasia, että puhutaan eikä vain ajatella, että metsästys on vain metsästäjien asia.

Iso ongelma on se, että liian moni tavallaan pelkää sanoa kantaansa asioihin, joiden luulee kuuluvan enemmän joillekin muille (metsästäjille, luonnonsuojelijoille, päättäjille, maalaisille... tms.) ja juuri siksi asiat junnaavat ja esimerkiksi metsästyskulttuuri nauttii sitä omaa merkillistä koskemattomuussuojaansa. Ja se mahdollistaa kaikenlaista, pahimmillaan jopa salametsästäjien suojelua vaikenemalla.”

 


Kuten olen aiemminkin kirjoittanut: Metsästys ei ole enää tätä päivää. Meillä on edessä pakottava muutos: ilmastohätätila, johon liittyen monimuotoisuus hupenee kauhistuttavaa vauhtia ja ekologisen sietokyvyn rajat tulevat vastaan. Meidän on opittava elämään toisella, paremmalla, tavalla suhteessa toisiin eläimiin ja ympäristöömme, jossa ihmisen toiminnan kielteisiä vaikutuksia rajoitetaan. Ihmisten on pakko alkaa kohdella muita eläimiä ja planeettaa paremmin. 

Planeetta on tulessa! -dokumenttisarjan ohjaaja Markku Sipi kirjoittaa:

”Tulevaisuuden suojelu on jatkuvaa väsytystaistelua. (…) Viimeiset kaksi vuotta ilmastoaktivistien parissa saivat pohtimaan, mikä oikeastaan on “aktivisti”. Nykyisen käsitykseni mukaan aktivisti on ihminen, joka tekee eikä vain marise.”

Usein lehtien palstoilla näkee mielipidekirjoituksia, jossa joku ihmettelee ”missä luonnonsuojelijat nyt ovat, kun pitäisi olla siellä ja täällä puuttumassa johonkin tai pelastamassa jotain”. Ihmisillä on tapana katsoa itsestä poispäin: ”kunpa joku tekisi jotain”. Hyvinvointivaltio passivoi, kun joku muu hoitaa. Ota peili käteen. Siellä se Joku on. Tee jotain. Jatka keskustelua. Luovuttamisen hetkellä muista, että muutoksia ei koskaan tapahdu, jos kukaan ei ole valmis asettumaan epämiellyttävään asemaan. 

Tänään 1. lokakuuta Minna Canthin ja virallisena kansalaisvaikuttamisen päivänä on hyvä muistaa, että toimeen tarttumisella ja kansalaisaktiivisuudella on suunnattoman iso merkitys omalle hyvinvoinnille, kun ei tarvitse seurata sivusta maailman tuhoamista. Myös luonnon- ja ympäristösuojeluyhdistykset ovat vastavoima monelle yhteiskunnassamme tapahtuvalle vääryydelle ja pahuudelle. Kannata niiden toimintaa ja liity jäseneksi, jotta yhdistyksillä säilyvät toimintaedellytykset.

Isokoskelokoiras

Tietoa lajien uhanalaisuuksista löytyy Punaisesta kirjasta.

Kirjoita hakukenttään vaikkapa ”isokoskelo” ja selviää, että se on NT = near threatened = lähellä vaarantunutta eli silmälläpidettävä. Tai jos hakee vaikkapa tietoja haapanasta tai allista, tulee tulos ”vaarantunut” eli eläimen on riski kuolla sukupuuttoon tulevan 100 vuoden aikana. Nokikanasta, haahkasta, tundrametsähanhesta seuraa tulos ”erittäin uhanalainen”, joka tarkoittaa, että eläimellä on vaara kadota luonnosta lähiaikoina.

Sitten voit käydä Riistakeskuksen sivuilla, jossa luetellaan metsästys- ja pyyntiajat ja voit todeta, että kaikki edellä mainitut uhanalaiset lajit ovat tapettavien listalla.

Riistatilastot löytyvät Luonnonvarakeskuksen tilastosivuilta. Sivulla voi valita vaikka kerralla useampia lajeja ja vuosia. Sieltä näkee kuinka paljon eri nisäkkäitä ja lintuja vuosittain tapetaan. Tässä muutama irtopoiminta viime vuosien tilastoista:

 

                           2018                  2019                 2020

Haapana           18 400               19 300               4 034

Sinisorsa           157 000             201 000             194 700

Alli                      2 900                 1 800                 588

Haahka              1 400                 3 200                 64

Isokoskelo        1 800                 2 800                 306

Varis                  140 600             105 600             143 100

Kettu                  47 800               40 300               45 900

Orava                5 100                 4 700                 6 400

Mäyrä                15 300               10 700               13 000

Metsäjänis        86 000               79 700               97 300

Ja tätä rataa… Huomattavaa on, että todellisia määriä ei tiedä oikeasti kukaan. Kaikki metsästäjät eivät ilmoittele teoistaan rekistereihin. Maastossa ei pystytä valvomaan metsästäjien touhuja.

Haapanakoiras

Se, että esimerkiksi haahkojen, isokoskeloiden ja haapanoiden tappamismäärät ovat vähentyneet, eivät kerro niinkään metsästäjien eettisyydestä, vaan siitä, että lintuja on niin vähän. Niitä ei ole löytynyt tapettavaksi asti. Tai jos on, metsästäjät eivät ehkä kehtaa tunnustaa tappaneensa uhanalaisia eläimiä ja jättävät sen tilastoimatta.

Filosofi ja eläin- ja ympäristöetiikan dosentti Elisa Aaltola kirjoittaa blogissaan näin:

”Mielellisten, tuntevien yksilöiden tappaminen ei ole tervehenkinen saatikka eettisesti hyväksyttävä "harrastus. Tappamisen nimeäminen harrastukseksi on kulttuurimme synkimpiä piirteitä ja este ihmisen kehitykselle sekä kunnioittavalle eläin- ja luontosuhteelle. Mielellisten olentojen tappaminen harrasteen, huvin ja mielihyvän vuoksi on huonointa ihmisessä (ja kuulostaisi syvästi häiriintyneeltä muihin ihmisiin sovellettaessa).

 

Tappamisen tulisi perustua välttämättömyyteen (esim. oma hengissäselviytyminen), ei huviin. Silloinkin sen tulisi olla kunnioittava, oman traagisuutensa tunnistava tapahtuma. Tämä rajaisi valtaosan nykyisestä metsästyksestä ja kalastuksesta pois. (…) Eläinten tappamista ei voi oikeuttaa (…) sen pitkän historian perusteella. Elämä on parhaimmillaan kehitystä ja edistystä, ei väkivaltaisen historian toistamista. (…) Mitä, jos tuhoamisen sijaan tuettaisiin muuta elämää? Paras ilo ja mielihyvä löytyy elävien eläinten arvostamisesta ja tarkkailusta - ei elämän tuhoamisesta.”


Kerroin Toinen tie – tietokirjailijan elämää -kirjassani siitä kuinka eräs metsästäjä oli lakannut tappamasta eläimiä. Käänteentekevä hetki oli ollut se, kun hän oli saanut nähdä läheltä kuinka hirviemo ja vasa olivat pitäneet turpiaan vastakkain ja äännelleet toisilleen koettaessaan paeta metsästäjiä. Metsästäjä oli ymmärtänyt eläinten välisen tunnesiteen ja niiden kokeman hädän.

Kun puhumme tai kirjoitamme näistä aiheista, olisi vältettävä kiertoilmaisujen käyttöä, kuten ”metsästys, ampuminen, lopettaminen, kannanhoito, saalis tai riistaeläin”. Niin kauan kuin käytämme kiertoilmaisuja, ylläpidämme metsästyksen negatiivisia ilmiöitä ja etäännytämme. Sanat, joita käytämme, vaikuttavat siihen miten suhtaudumme asioihin. Kun puhumme juuri tietyn lajin ja ”eläimen kuolemasta ja tappamisesta”, tuomme esiin sen, että kyseessä on aina yksilöstä ja sen ainutkertaisesta elämästä.  

Oravaemon (toinen oikealta) ruuhkakuukaudet.

Aina ei tarvitse tietää faktoja, voidaksemme surra eläinten kokemia kauhuja ja kuolemaa. Kun tuomme esiin ajatuksemme, sanoitamme eläinten puolesta niiden todellisuutta.

Hyvää kansalaisvaikuttamisen päivää! Joka on siis ihan jokaisena päivänä.