Tukalat paikat

Laitoin tänä aamuna vesipumpun päälle täyttääkseni sammakkoallasta. Altaan vedenpinta on laskenut haihdunnan seurauksena näillä helteillä ja haluan varmistaa, että nutipäillä on kaikki hyvin. Pumppu ottaa vetensä järvestä ja pitää matalaa hurinaa. Olen silmä kovana seurannut aiheutuuko siitä häiriötä rannalla eläjille. Ei ole aiheutunut. Esimerkiksi sorsat ovat aivan pumpun vieressä vedessä, vaikka pumppu käy. Kun asensin pumppua keväällä, laulujoutsenemo ei edes päätään nostanut siipensä alta, vaikka olin noin 60 metrin päässä pesästä touhuamassa. On valtaisan riemukasta ja huojentavaa voittaa eläinten luottamus.

Altaan täyttö kestää jonkun aikaa, joten rupesin leikkaamaan sireenistä kuivia oksia ja tuoksuttelin samalla parhaillaan kukkivia kukkia. Hetken päästä rannalta kuului räkimistä ja sylkemistä. Menikö pumppu tukkoon järvikasvillisuudesta? Jäät toivat veneväylälle ison ruokolautan, mutta en ole ryhtynyt toimiin sen rantauttamiseksi vielä, koska odotan joutsentenpoikasten kuoriutumista ensin. Toinen vaihtoehto pumpun sähinälle oli liian matala vesi. Maanantaiaamuisin järven vedenpinta on matalimmillaan, kun yläjuoksulla oleva tehdas ei juoksuta viikonloppuisin vettä. Ehkä pumppu hori ilmaa letkustoon?

Tällaisia ehdin miettiä, laitoin oksasakset taskuuni ja suuntasin kohti rantaa, kun samassa kuului joutsenen varoitushuuto. Voi ei, pelästyivätkö ne nyt pumpun outoja ääniä?

Kun pääsin saunan nurkan taakse katsomaan, selvisi heti, että ei se ollut pumppu ollenkaan. Äänet olivat joutsenen! Koirasemo oli valtavana siivet levällään torppaamassa rannalla uiskentelevaa saukkoa! Pesä oli tyhjä. Naaras oli parhaillaan pitämässä taukoa hautomisesta ja koiras oli yksin pesää puolustamassa ja hiukan hätää kärsimässä. Saukko on iso ja nopea. Joutsen lensi lyhyitä matkoja saukon perässä, sähisi ja koetti antaa kyytiä. Mutta aina on olemassa riski, että saukko kaartaa pesälle toista kautta. Saukko oli varmasti tullut rannalle sammakkojen perässä, mutta miksei siinä muutama munakin maistuisi, jos kohdalle sattuisi. Siinä samassa naarasjoutsen ehti paikalle ja laskeutui veteen pesän viereen. Se oli kuullut koiraan huudon.

Yhdessä ne muodostivat esteen pesän eteen. Saukko katosi korkeaan kasvillisuuteen. Hetken päästä kun tilanne oli rauhoittunut (etten aiheuta toimillani lisähärdelliä), hain kameran ja otin tämän kuvan. Emot ovat siinä edelleen valppaina (pesä vasemmalla). Joutsentenpoikasten pitäisi kuoriutua aivan näinä päivinä. On se ollut harrasta hautomista ja vartioimista. 

 

Minulla on teoria siitä, että eläimillä on oma sisäinen kalenterinsa ja vuodenkiertonsa, jota ne noudattavat ja tämä saukkohavainto vahvisti tätä olettamustani. Viime keväänä oli ihan samanlainen joutsenten ja saukkojen kohtaamisepisodi. Saukot kiertävät samaan aikaan vuodesta tietyt reviirinsä paikat ja muistavat muun muassa missä ja milloin sammakot kutevat. Talvella kierretään toisenlaiset paikat kuin syksyllä tai keväällä. Siksi saukonpoikaset seuraavat emoaan niin pitkään, että niille ehtii siirtyä toimintakulttuuri ja tärkeät selviytymiskeinot.  

Oravaemo oli seuranani, kun istuin terassilla tätä muistoa tallentamassa. Emo kävi ensin sadevesitynnyrillä juomassa ja sitten se kiipesi yläpuolelleni varjoon lepäämään. Kattoparru tuntui varmasti mukavan viileältä vatsaa vasten. Emolla on vielä osittain talviturkki ja se on imettäväinen (kuvassa erottuu nisä) eli on silläkin rankkaa. Helle verottaa entisestään voimia. Tulisipa sade!

  

Kimalaiskuningatar ja kimalaisen pesä keväällä: näin tunnistat ja suojelet

Kimalaisen pesä on tavallisesti maassa: vanhassa myyränkolossa, juurakon alla, heinämättäässä tai kasvijätekasassa. Kimalainen ei tee kuusikanttisia kennoja kuten ampiainen, vaan pyöreitä. Jos löydät pesän, paras on jättää se rauhaan, yhdyskunta hajaantuu itsestään syksyllä.

Alla kerron, miten löysin kuningattaren pesän omalta kasvimaaltani ja miten merkitsin sen niin, etten astu sen päälle.

***

Eilen menin aikaisin aamulla kasvimaalle. On parempi aloittaa varhain, kun on luvattu helteitä. Pääsee pois ja varjoon ennen kuin kovin räkitys alkaa.

Työn alla oli sellainen palstan osa, jossa kasvoi viime vuosina kuminaa, mutta myös nokkosta, illakkoa ja valitettavasti myös peltovalvattia ja rönsyleinikkiä. Kumina on kaksivuotinen, joten koetin pelastaa sieltä tänä vuonna kukkivia lehtiruusukkeita toiseen paikkaan ja tietysti varoin lieroja ja muurahaispesiä. En siis pistellyt rivakasti talikolla vaan hissukseen seuloin kasveja ja maata, että saisin valvatin kiemuraiset juuret pois.  

Nautin kokonaisvaltaisesti olostani. Oli tyyntä ja hipihiljaista lukuun ottamatta lintujen laulua. Käki kukkui, pensastasku ja pensaskerttu ilmoittivat saapumisestaan, samoin leppälintu ilahdutti säkeillään. Pikkuvarpuset pitivät neuvonpitoa kuusessa, niillä on pesä sähkömuuntajan tolpanpäässä. Kaulushaikara pumputti, töyhtöhyypät varoittelivat varislinnuista. Varikset varoittelivat ruskosuohaukasta ja kurjet kajauttivat huutonsa sadan metrin päästä niin että vaikut lähtivät korvista.

Aikaa kului ja aurinko alkoi lämmittää. Silloin kuului kimalaisen ääni. Aamun ensimmäinen! Se tuli kauempaa ja suuntasi suoraan kohti ja jäi viereeni pyörimään kasvimaan ylle. Kokemuksesta tiesin, että sillä oli täytynyt mennä koordinaatit sekaisin, kun se niin pyöri ympyrää. Olin maata muokatessani poistanut varmaan joitain talventörröttäjiä, joista se otti suuntaa. Kimalainen etsi jotain. Hyvänen aika pesäänsä, tajusin. 

Kimalainen pyöri sitkeästi illakkopaakun luona, alueella jota en ollut onneksi ottamassakaan sen päivän urakkaan. Kimalainen lähti joidenkin kymmenien metrien päähän hakemaan uudestaan luotettavampia koordinaatteja ja minä riensin nopeasti nostelemaan illakon alimpia lehtiä pystympään.

Olin aikaisemmin kyykistellyt siinä kohdassa selin ja kantapääni olivat hiponeet paikkaa, jossa kimalainen äsken pyöri. Kunpa en vain olisi pilannut mitään! Kimalaisen oli täytynyt viettää yönsä eri paikassa ja herättyään lähteä heti paikalle, jossa pesänrakennus oli jäänyt eilen kesken, koska aiemmin aamulla sitä ei ollut kuulunut tai näkynyt ja oli ollut viileää.

Pikkuisen löyhyttelin ja kuohkeutin illakon alimpia lehtiä. Sitten kimalainen tuli uudestaan ja lensi suoraan illakolle, laskeutui maahan ja kömpi illakon lehden alla olevaan maakoloon! Kyseinen illakko kasvaa järviruoko- tai saraikon juurakkomättään vieressä, jonka toin viime vuonna järvestä katteeksi. Juurakon täytyi olla kimalaiselle sopiva myyränkolo tai tunneli.

Tietysti siunailin, että siinäkös sen pesä nyt sitten on. Mutta miten kiitollinen olin pienen karvapörriäisen olemassaolosta ja siitä etten ollut tuhonnut mitään!

Hymyssä suin jatkoin maan perkaamista. Kimalaiskuningatar rakensi vierelläni maan uumenissa pesää. Välillä kuului mukavaa pörinää, kun sen siivet osuivat maata vasten. Hain tikun pesän merkiksi. Tikkumerkkejä on paljon pitkin kasvimaata osoittamassa ison lieron kolon suuaukkoa tai vaikkapa mauriaisten tai viholaisten pesiä, että tiedän olla haraamatta siitä kohtaa. On kivaa toteuttaa itseään ja leikkiä ihan omilla säännöillään.

Kuljin maalla edestakaisin. Oli sellaista pientä steppaamista: hain kuokkaa, kastelukannua, puiden lehtiä ja siirsin juurakoita kasalle. Pesän kohtaa ei ollutkaan helppo havaita puutikusta huolimatta. Harrastan kateviljelyä ja kaikki on tähän aikaan vuodesta aika harmaata, joten laitoin toisen tikun pesän toiselle puolelle. Silti kun kuljin edestakaisin, pesä oli vaaravyöhykkeellä. Olisiko minulla mitään punaista nauhaa tikun nokkaan? Silloin muistin, että minulla on varoitusnauhaa jemmassa. Nauhassa lukee "suojele, säästä". Kävin hakemassa sitä ja tein tällaisen taideteoksen. Olen suurpiirteinen tyyppi, ei ole väliä minkä näköinen viritelmä on. Pääasia, että kimalaisen pesä on turvassa. Viime vuonna kimalaisen pesä oli kymmenen metrin päässä tästä paikasta nokkospuskan juurella ja hyvin pärjättiin.

Mutta varoitus: tällaisia merkkejä tai virityksiä ei saa koskaan tehdä linnun tai muiden eläinten pesien läheisyyteen!! Ketut ja varikset kiinnittävät huomiota uusiin asioihin, pesät rikotaan ja poikaset katoavat toisten suihin. 

Kimalaiskuningatar on ollut noin yhdeksän kuukautta maakolossa talvehtimassa. Se on paritellut elokuussa ja siitä saakka sen elimistössä on ollut satoja hedelmöittyneitä munia vain odottamassa. Kuningattaren on ensin vahvistettava itseään ja löydettävä ruokaa ja hyvä pesäpaikka (eri paikka kuin talvehtimiskolo). Kuningattaren on kerättävä pesäaineet, rakennettava kennot, munittava ja haudottava(!). Pesän lämpötila nousee jopa 38 asteeseen kuningattaren ruumiinlämmöstä. Sitten sen on huolehdittava vielä toukkien ruokkimisestakin. Huh huh, mikä urakka annettu yhden kontolle! Menee noin kolme viikkoa ennen kuin ensimmäiset työläiset kuoriutuvat kuningattaren avuksi.

Kevään ensimmäiset kuningatarkimalaiset ovat siis kultaakin arvokkaampia, niissä on koko yhdyskunnan synty kiinni. Kimalaiset ovat mustikan ja muidenkin metsämarjojen tärkeimpiä pölyttäjiä, samoin omenoiden ja viinimarjojen. Ilman kimalaisia olisimme isossa pulassa.

Kimalaisia on Suomessa 37 eri lajia. Kimalaisilla kuten muillakin pölyttäjillä ei mene kovin vahvasti. Maatalouden tehostuminen, pajukkojen raivaaminen ja kukkaketojen katoaminen on suurimpia uhkia. Myös maataloudessa käytettävät torjunta-aineet heikentävät kimalaisyhdyskuntia. Torjunta-aineelle altistuneet kimalaiset keräävät vähemmän mettä ja siitepölyä kuin terveet kimalaiset, minkä johdosta niiden yhdyskunnat jäävät pienemmiksi. Lisäksi niiden immuunipuolustus tauteja vastaan heikkenee. 

Kuvassa on kimalaisen kennosto ja haavanlehti mittatikkuna. Kimalainen ei tee kuusikanttisia kennoja kuten ampiaiset vaan pyöreitä. Eräänä vuonna olin kerännyt syksyllä rannalle järvikasvillisuutta kasaan ja se jäi talven yli sinne. Keväällä kimalainen rakensi pesän kasaan, joten annoin olla. Syksyllä kimalaisyhteiskunnan hajaannuttua talikoin kasan kasvimaalle ja tämä pesäkennoston osa löytyi.

**

Täytyy kertoa vielä yksi tarina. Ystäväni, joka on oppinut olemaan pelkäämättä kimalaisia ja ampiaisia, oli kerran Siuron Koski-Baarissa kahvilla. Oli kevät ja kimalaiskuningatar oli eksynyt sisälle baariin. Siinä oli iso kööri miehiä kahvilla ja ne olivat vähän väistelleet kimalaista, pelänneet ja huitoneet. Kahvilanpitäjä oli rullannut jo sanomalehteä läiskästäkseen kimalaisen hengiltä. Ystäväni puuttui asiaan ja kielsi ketään tekemästä mitään. Hän otti juomalasin ja ruokalistan, sai kimalaisen ikkunaa vasten kiinni ja päästi sen vapauteen. Ihmiset oppivat uuden tavan toimia ja kaikilla oli kohottunut mieli onnellisesta loppuratkaisusta.  

Tällaisista kasvimaan kohtaamisista ja siitä, mitä luonnon kanssa eläminen käytännössä tarkoittaa, kirjoitan kirjassani Linnunlaulua ja varoitushuutoja.