17. joulukuuta 2016

Jätteetön yhteiskunta olisi järjen valoa



Kuulun siihen ihmistyyppiin, joka elää säästeliäästi, korjaa, tekee itse ja kierrättää. Irrotan lehdistä metalliniitit ja pohdin hartaasti kätevintä konstia kierrättää pureskeltu purukumi. Saan teoistani huvitusta ja itsearvostusta. Elämä tuntuu vaalimisen arvoiselta.
Idea on sama terveyden- ja sairaanhoidossa. Kun hoitaa terveyttään ja ennaltaehkäisee vaivoja, ei tarvitse kantaa huolta pahaksi päässeistä sairauksista, joihin ei ole keksitty hoitoa.

Taloudessani syntyy vuodessa vain pari pientä pussia hyödyntämätöntä materiaalia. Tämän kunniaksi anoin, kuin hyveen perikuva ainakin, juhlallisin tunnelmin kunnalta vapautusta järjestetystä jätehuollosta tai vaihtoehtoisesti jäteastian tyhjentämistä kahdesti vuodessa.
Siitä ongelmani sitten alkoivatkin.

Kunta totesi, että noudatan niin sanottua jätehierarkiaa esimerkillisesti. Jätehierarkiassa on viisi askelmaa. Ensimmäisenä ja tärkeimpänä on estää, ettei jätettä syntyisi. Toiseksi pyritään materiaalien uudelleenkäyttöön, kolmanneksi niiden kierrätykseen ja neljänneksi muuhun hyödyntämiseen. Vasta viimeisenä vaihtoehtona on jätteen loppukäsittely. Silti kunta ilmoitti, että jäteastiani on tyhjennettävä neljästi vuodessa, vaikka kunnan jätehuoltomääräykset antavat mahdollisuuden poikkeuksiin. Ällistyin.

Kuvittelin kansalaisia kannustettavan ekologisiin ratkaisuihin, siksi tunsin viisaammaksi valittaa päätöksestä hallinto-oikeuteen. Mutta ei, päätös pidettiin voimassa ja nyt olen oikeuden päätöksellä tilanteessa, jossa minut velvoitettiin hankkimaan sekajäteastia ja siis käytännössä synnyttämään sekajätettä.

Hätä ei ole tämännäköinen, ajattelin ja keksin, että rakentaisin pienen puisen jäteastian. Ei käynyt. Olisi oltava pyörällinen standardiastia, joka käy roska-auton hissiin. Kun ihmettelin miksi en voisi laittaa pientä pussiani toisen talouden suostumuksella heidän astiaansa, jätehuoltoyhtiö ilmoitti, että voisin näin tehdä, mutta minua laskutettaisiin ja tälle toiselle taloudelle annettaisiin jätemaksualennus, kierrättivät he, tahi eivät. Miksi huojennusta ei voitu myöntää alun alkaenkin minulle, sitä ei tiedä kukaan.

Aina välillä tulee sellainen olo, että olkoon sitten. Holtittomana ja edesvastuuttomana pääsisi helpommalla.

Eurostatin tilastojen mukaan suomalaiset olivat vuonna 2014 läntisen Euroopan huonoimpia kierrättäjiä. Suomalaiset tuottavat keskimäärin 482 kiloa vuodessa. Yhdyskuntajätteen kierrätysaste on hieman yli 30 prosenttia.

Itketti, kun luin, että yksi hallituksen kärkihankkeista on tavoite nostaa kierrätysaste ”peräti” 50 prosenttiin. Minä pystyn kuvittelemaan maailman ihan toisenlaiseksi kuin mitä se on nyt. Jätteetön yhteiskunta olisi helppo nakki sivistyksen ja koulutuksen PISA-mallimaalle, jos vain korostaisimme oikeita asioita. Ihmisillä on tahtoa ja kykyä toimia vastuullisesti, mutta tuntuu kuin nykyiset toimintatavat estäisivät kestävämmän yhteiskunnan rakentamisen.

Jätelaitosyhdistyksen mukaan Suomessa poltetaan 1 405 000 tonnia yhdyskuntajätteitä vuodessa. Jätteen polttaminen ei ole kehitystä vaan sairauden hoitoa – vasta jätehierarkian neljäs ja viides askel.
Muovi säilyy luonnossa satoja vuosia, silloinkin jos pitäisimme sen käytössä. Nyt muovin ja sekajätteen polttaminen lisäävät luonnonvarojen kulutusta. Kun vanhat tuotteet muuttuvat tuhkaksi ja päästöiksi, joudumme ottamaan uusien materiaalien valmistukseen taas uudet - usein uusiutumattomat - luonnonvarat käyttöön. Sekin on hullua, että maksamme siitä, että joku ottaa ”jätteet” eli arvokkaat kierrätettävät materiaalit käyttöönsä ja tekee voittoa niillä. Maksamme toistamiseen ostaessamme takaisin polttolaitoksissa syntynyttä energiaa ja takaisinkierrätettyjä materiaaleja.

Mieleen tulee väkisinkin se roolien ristiriita, että kunnat ovat usein kalliiden jätteenpolttolaitosten osa-omistajia. Jätteenpoltosta voittoa hakevien vilpittömissä intresseissä tuskin on jätteen synnyn ehkäisy. Olisi parempi, jos jätehuoltoyhtiöt olisivat voittoa tavoittelemattomia yrityksiä, joiden ainoa päätavoite on jätemäärien vähentäminen.

Niin kauan kuin luonto ja ekosysteemit pysyvät terveinä ja luonnonvarat mahdollisimman koskemattomina tai kierrossa, hyödymme. Kun emme enää kierrätä vaan siirrymme jätehierarkian 4- ja 5- asteelle - kuten kaatopaikkasijoitukseen, jätteiden polttamiseen, ongelmajätelaitoksiin tai uraanin hautaamiseen seuraa kalliita ja sairaalloisia tiloja, jotka johtavat vaikeuksiin.

Hankkimani pyörällinen ”ongelmajäteastia” muistuttaa minua, että kansalaisten velvollisuus on arvostella viranomaisten päätöksiä ja yrittää vaikuttaa heidän moraaliinsa.

Loppuun siis pari kierrätysniksiä: Pureskeltu purukumi toimii ongelmallisten tien monttukohtien paikka-aineina. Apaattisista päättäjistä, ainakin osasta, pääsemme eroon, kun kierrätämme heidät jätehierarkian kolmannen asteen mukaisesti ensi kevään kuntavaaleissa. Ihmiskunnalle tulee liian kalliiksi odotella heidän loppusijoitustaan.