31. tammikuuta 2012

Säästä mustetta

Kuva: Ecofont

Hollannissa on kehitetty ympäristöystävällinen Ecofont-kirjasin, jonka ansiosta säästyy mustetta, rahaa ja luonnonvaroja. Yritykset, jotka tulostavat paljon, voivat säästää Ecofontin ansiosta huomattavia summia.

Salaisuus on siinä, että Ecofont- kirjaisimissa on pieniä ympyränmuotoisia reikiä, joiden ansiosta mustetta tarvitaan vähemmän ilman että tekstin luettavuus kärsii. Reiät eivät näy näytöllä eivätkä tulostetussa tekstissä. Tulostettu teksti ei ole aivan mustaa, vaan harmaahkoa, mutta toimii! Mustetta säästyy jopa yli 20 prosenttia.


Ecofontin lisäksi kannattaa tulostettaessa käyttää pienintä mahdollisinta tekstiä.
Parasta on tietysti välttää tulostusta kokonaan.

29. tammikuuta 2012

Linnut lurittelevat jo kevättä!


Pihabongaukseni tuloksia eilisaamulta:
2 harakkaa,
2 korppia,
1 varis,
9 naakkaa,
4 pikkuvarpusta,
9 sinitiaista,
8 talitiaista,
5 viherpeippoa,
3 käpytikkaa
ja yksi isolepinkäinen.

Melkein erehdyin luulemaan isolepinkäistä harakaksi. Puhuin puhelimeen ja havaitsemiseni herpaantui hetkeksi. Lintu lensi haavan latvaan istumaan, oli iso ja keikutti pyrstöään harakkamaisesti. Oli kuitenkin Pihabongaus-tapahtuma, joten otin tunnollisesti kiikarit esiin ja tarkistin. Se olikin isolepinkäinen! Ihana yllätys! Komea lintu! Aina kannattaisi olla tarkkana ja katsoa "arkisia hetkiäkin" tarkemmin. Mieluisa havainto!

Isolepinkäisen vanha nimi on lapinharakka, sillä harakalla ja isolepinkäisellä on samantapaisia piirteitä (sukua ne eivät ole). Isolepinkäisen erikoisuus on säilöä ruokaansa, muun muassa myyriä, hiiriä ja pikkulintuja, pistämällä ne kasvien tai piikkilankojen piikeistä roikkumaan.

On riemullista todeta kuinka käpytikat rummuttavat ja ”kälättävät” reviirejään ja tali- ja sinitiaiset laulavat jo lyhyitä kevätlurituksiaan!

28. tammikuuta 2012

Pihabongailemaan!

Kuva: Harmaapäätikka/Tero Pelkonen

BirdLife Suomi järjestää tänä viikonloppuna Pihabongaus -tapahtuman.

Tarkoituksena on tarkkailla tunnin ajan omassa pihassa (tai muussa vastaavassa paikassa) lintuja. Mitä kaikkia lintuja näet ja kuinka monta parhaimmillaan yhtä aikaa?
Tapahtuma on erinomainen tapa aloittaa lintuharrastus, kun talvella lintulajeja on suht maltillinen määrä. Lapsille varmasti mieluisa juttu!
Tunnin tarkkailu avaa silmät. Lintuja huomaa yhtäkkiä kaikkialla!

Eli nyt pihalle! Kynä ja paperia mukaan (ja kiikarit, jos on).
Kuka tahansa saa osallistua tapahtumaan.
  • Tunnista tunnin aikana havaitsemasi lintulajit.
  • Laske montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan aikaan (näin vältät laskemasta samoja yksilöitä moneen kertaan).
  • Ilmoita tunnistamasi lajit ja laskemasi maksimimäärät viimeistään 3.2. BirdLife Suomen verkkolomakkeella tai osoiteeseen: BirdLife Suomi, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki. Postikortissa on lintuhavaintojen lisäksi oltava havainnoitsijan nimi, osoite ja havaintopaikan osoite, havainnointiajankohta ja havainnoitsijoiden määrä. Näin BirdLifeSuomi saa arvokasta tietoa talvehtivista linnuistamme.

27. tammikuuta 2012

Järjellä ja tunteella järjestetty kirjailijavierailu


Saan aika ajoin kirjailijavierailija-pyyntöjä kirjakauppoihin, luentopäiville, kirjaston kirjailijailtoihin ja erilaisiin tapahtumiin. Kiitos niistä. Kiva, että minulle tarjotaan mahdollisuus kertoa kirjoistani. Kirjailijavierailut eivät vain oikein ole minun juttuni.

Viihdyn omissa oloissani, kirjoittaminen on rauhallista, yksinäistä ja omilla ehdoilla tapahtuvaa. Yhtäkkiä pitäisi lähteä esimerkiksi kahden tunnin tapahtumaan Ouluun kertomaan elämän yksinkertaistamisesta. Matkustaisin bussilla, junalla ja taksilla koko päivän sinne ja takaisin. Matkakuluni korvattaisiin, mutta palkkioon ei ole varaa. ”Saathan mainostaa sitten kirjojasi senkin edestä tapahtumassa.” Silti ei voi tietää ilmestyykö yleisötapahtumaan kaksi vai sata ihmistä. Sitten minun pitäisi osata olla varma esiintyjä ja sanavalmis. Huh! Hiki kihoaa pintaan pelkästä ajatuksestakin. Entä kuinka voisin uskottavasti puhua elämän yksinkertaistamisesta, matkustettuani yli 900 kilometriä ja tehtyäni elämäni vaikeaksi?

Olenko kiitämätön, kun en ole yleensä kovin innostunut näistä vierailijapyynnöistä? Arvostan aikaani, elämän mielekkyyttä ja yksinkertaisuutta korkealle. Uskon, että asiat jotka teen innolla ja sydämelläni kantavat kauas. Asiat, jotka eivät tuota iloa, vaan lähinnä huokauksia ja synkkää pohdintaa, vievät energiaani. Tapahtumat ja julkiset esiintymiset kuuluvat siihen kategoriaan. Usein oletetaan, että kirjailijoille esiintyminen ja omasta työstä puhuminen isollekin ryhmälle olisi luontevaa, helppoa ja osa jokapäiväistä työtä. Tämä ei ole totta.

Olen ehdottanut etävierailuja, videotervehdyksiä, Skypeä ja ties mitä tietoteknologian tarjoamia ratkaisuja, jolla voisimme hyödyntää olemassa olevaa tekniikkaa. Ei tarvitsisi käyttää koko päivää matkustamiseen, aiheuttaa päästöjä ja kuluja, kun kaiken voisi tehdä "ilmaiseksi" (kun koneet jo on), kotoaan käsin ja säilyttää aikansa, rahansa ja mielenrauhansa. Hyödynnämme mahdollisuuksiamme (muun muassa nykyteknologiaa) hyvin vähän. Tietotekniikka on tullut tavallisen työn tekemisen oheen – lisäksi. Jatkamme edelleen vanhakantaisia (luonnonvara-, energia-, ja aikasyöppojä) tapoja toimia, vaikka teknologia tarjoaisi helpotusta. Yhä edelleen ja aina vaan pitäisi lähteä paikan päälle ja olla fyysisesti läsnä.

Olen miettinyt kuinka voisin markkinoida kirjaani lähtemättä aina jonnekin ja keksin, että voisin tehdä blogi-kirjailijavierailun. En ole kuullut, että sellaisia olisi missään aiemmin harrastettu. Lähetin rohkeasti postia Järjellä ja tunteella -kirjablogin pitäjälle Susalle ja ehdotin tällaista uudenlaista tapaa toimia. Ilokseni Susa tarttui ennakkoluulottomasti tarjoukseen ja niin virtuaalinen kirjailijavierailu toteutui. Kivaa!

Tiedotimme kirjavierailusta blogeissamme, blogiemme lukijat esittivät kysymyksiä teoksistani, luonnonmukaisemmasta elämästä, elämän yksinkertaistamisesta, kirjoittamisestani – ja siinä se.

Kaikki saivat saapua kirjailijavierailuun silloin kun heille sopi, kukaan meistä ei ollut sidottu aikaan tai paikkaan. Ei tarvinnut pohtia palkkioita, päivärahoja, majoituskuluja tai matkakuluja. Voit lukea, järjellä ja tunteella järjestetystä, kirjailijavierailusta täältä: Järjellä ja tunteella -blogista.

Kiitos kaikille osallistujille! Oli kivaa tehdä jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Mieli virkistyi! :)

25. tammikuuta 2012

Näin minä häntä kohtelin

Kun hän oli väsynyt, pakotin hänet jatkamaan työntekoa.

Kun hänen oli nälkä, en antanut hänen syödä.

Kun hänen oli jano, annoin hänen odottaa.

Kun hän oli surullinen, pakotin hänet hymyilemään.

Kun hän halusi leikkiä, käskin hänen olla järkevä.

Kun hän oli sairas, en hoitanut häntä.

En koskaan kiittänyt häntä tai antanut tunnustusta

hyvästä työstä. Olin häntä kohtaan julma, sydämetön,

inhottava ja ajattelematon. Vuosien ajan yritin päästä

hänestä eroon, häpesin häntä,

ajattelin että hän ei ole tarpeeksi hyvä.

En pitänyt mistään hänessä.

En pitänyt hänen kasvoistaan.

En pitänyt hänen tukastaan.

En pitänyt hänen äänestään.

En pitänyt hänen vartalostaan.

En pitänyt edes hänen nimestään.

Hänestä ei koskaan tullut mitään, hänellä ei koskaan ollut tarpeeksi rahaa.

Hän oli mielestäni täysi nolla, täydellinen pettymys.

Kunnes eräänä päivänä katsoin peiliin ja päätin:
koska olen ainutkertainen, ainutlaatuinen, ihmeellinen,
lahjakas ja älykäs, minun on muutettava mielipiteeni
hänestä ja alettava todellakin pitää enemmän itsestäni.

20. tammikuuta 2012

Nyt on Kevätveikkauksen aika!


Talven keskellä piristää ajatella lähestyvää kevättä. Minulle ja puolisolleni Kevinille on muodostunut tapa tehdä tammikuussa Kevätveikkaus. Suosittelen muillekin!

Kevätveikkauksessa tehdään arvailuja ja veikkauksia kevään merkeistä. Milloin tulee ensimmäinen muuttolintu? Mikä lintu se on? Milloin kuullaan tai nähdään ensimmäinen laulujoutsen, kurki tai peippo? Milloin rantavedessä molskahtaa ensimmäinen kuteva hauki? Veikata voi mitä tahansa kevään tuloon liittyvää luonnontapahtumaa.

Veikkailuja funtsitaan hartaasti ja kevättä ajatellessa alkaa ihanasti kutkuttaa vatsanpohjaa. Tuleeko aikainen kevät? Voiko todella olla enää vain kaksi kuukautta ensimmäisiin laulujoutseniin?

Perusta sinäkin oma Kevätveikkaus-rinkisi! Itseksesi, perheesi ja vaikka työporukan kesken. Milloin koivut ovat hiirenkorvilla? Milloin ojat alkavat tulvia? Koska järvestä lähtee jää? Koska kuuluu ensimmäisen talitiaisen kevätlaulu? Milloin ensimmäiset sinivuokot kukkivat? Leskenlehdet? Valkovuokot?

Kevätveikkaus-lista laitetaan näkyvälle paikalle esimerkiksi jääkaapin oveen ja listaan merkitään kuka veikkasi mitäkin päivää ja lisäksi merkitään milloin asia sitten tosiasiassa toteutui. Lähemmäs tai eniten oikein veikannut on tietysti Kurkojen Kurko! ;)

Listoja kannattaa säilyttää seuraavia vuosia varten ja vertailla kuinka pieleen veikkaukset menivät, kun kevät olikin myöhässä tai extra-aikaisessa. Lisäksi niistä voi verrata eri lintujen saapumisaikoja ja kevään merkkien etenemistä eri vuosina.

Samalla tulee tarkasteltua ympäröivää luontoa tarkemmin ja huomaa paljon uusia kivoja asioita. Me aloitimme vuosia sitten seitsemän kohdan veikkauslistalla ja nyt veikattavia on yli 40. Sukkiinsa meinaa seota, kun näkee ensimmäisen muuttolinnun ja juoksee ilmoittamaan toiselle, että "Tule äkkiä kuuntelemaan ja katsomaan!". Ensimmäisenä tulevat yleensä lokit jo maaliskuun alussa ja pian perässä seuraavat laulujoutsenet. Voi sitä ilon määrää, kun kevät ja linnut saapuvat!

Omia veikkauksia miettiessä (ja toisen hullunkurisille arvailuille naureskellessa) voi kevään riemun tuntea hiukan etuajassa näin tammikuussakin.

Järviemme helmet



Tänä iltana tulee kotimainen luontodokumentti Järviemme helmet, jonka aion varmasti katsoa. Kotimaisia luonto-ohjelmia tulee aivan liian harvoin. Ohessa on ohjelman traileri. Kaunista ja oivaltavaa!

Järviemme helmet -sarjan ensimmäisessä osassa, Saimaa-dokumentissa, pohditaan mökkielämän syvintä olemusta, osallistutaan Sulkavan soutuun, retkiluistellaan, käydään kalassa ja kuljetaan Saimaan sylissä - myös pinnan alla. Dokumentaristi Petteri Saario tapaa legendaarisen sulkavalaisen veneentekijän ja Sulkavan soutujen isän Kauko Miettisen. Saario kalastaa oravilaisen ammattikalastaja Janne Herrasen kanssa ja vierailee Linnansaaren kansallispuiston sopukoissa Oke Herrasen matkassa. Kirjailija ja dokumentintekijä Juha Taskisen mukana lähdetään etsimään maailman harvinaisinta hyljettä saimaannorppaa ja Norppa Taskisena tunnettu luontoihminen sen tietysti löytää.

Mökkielämä tarjoaa mahdollisuuden järviluonnosta nauttimiseen ja hiipuvan luontosuhteemme vahvistamiseen. Rantojen rakentaminen ja mökkeilyn muuttuminen ympärivuotiseksi ovat kuitenkin vakava uhka juuri sille, mitä moni meistä järville halajavista eniten kaipaa: luonnon rauhalle. Mökkeily myös lisää saastuttavaa ja häiritsevää liikennettä, niin maanteillä kuin vesilläkin. Ja kun mökit varustetaan yhä useammin samoilla mukavuuksilla kuin asunnot, luonnonvarojen käyttö ja kulutus kiihtyvät entisestään.

Petteri Saario itse ei mökkiinsä astianpesukonetta, leivänpaahdinta tai suihkua kaipaa:
"Minusta mökkeily on ehdottomasti antoisinta silloin, kun se on yksinkertaista ja mahdollisimman luonnonmukaista. Sisävessoista, kodinkoneista ja muista härpättimistä me saamme nauttia aivan tarpeeksi kotioloissakin. Perinteinen ja mahdollisimman omavarainen luomumökkeily tarjoaa mahdollisuuden todelliselle irtiotolle arjesta, ilman kohtuutonta ympäristön kuormitusta."

Järviemme helmet YLE TV2:ssa perjantaina klo 19.30

Uusinta ma 23.1.2012 klo 14.25 YLE TV2

17. tammikuuta 2012

Löydä luonto läheltäsi: Parasta viihdettä


Kaupungissa asuessani en osannut seurata kaupunkiluontoa ympärilläni. Lähdin aina maalle nähdäkseni ja kokeakseni luontoa. Aistini eivät alkuun olleet virittyneet oikealle taajuudelle huomatakseni talojen katoilla olevat varikset ja lokit tai noteeratakseni isot puistopuut ja puissa kiipeilevät oravat. Joskus näin autojen alle jääneitä siilejä tai kettuja. Harvoin edes liikuin paikoissa, joissa olisin voinut luontoa nähdä. Aikani ja huomioni veivät ostoskeskukset, muoti, vaatetus, työ ja sisätilaharrastukset. Usein kävelin kännykkä kädessä mitään ympärilleni näkemättä ja kuulematta.

Halusin kuitenkin oppia luonnosta. Se vaan tuntui jotenkin tosi vaikealta. Mistä saisin tietoa siitä? Kukaan läheisistänikään ei tiennyt luonnosta mitään. Olin outo lintu kysymyksineni. Sairaalan kahvihuoneessa kysyin kollegoiltani neuvoa millaiset kiikarit minun kannattaisi hankkia lintujen tarkkailuun. Kaikki pyörittelivät päitään. Ei mitään hajua. Yksi ihana hoitaja näki vaivaa ja kysyi tyttärensä poikaystävältä vinkkejä millaiset kiikareiden kannattaisi olla. Tämän kauniin teon muistan kiitollisuudella vielä tänäkin päivänä (terveisiä ja kiitos Paula N., jos satut tätä lukemaan!).

Luonto, luonnonihmeet, luonnoneläimet ja luontotapahtuvat tuovat meille hyvinvointia. Mitä enemmän vietämme aikaa luonnossa ja luontoasioiden parissa sen paremmin voimme. Siksi on surullista, että tiedämme luonnosta suhteellisen vähän. Avara luonto -ohjelmat käsittelevät yleensä Afrikan ja muiden maiden luontoa. Suomalaisia luonto-ohjelmia tarvittaisiin paljon enemmän! Meillä on aarre aivan nenämme alla, mutta se on kuin hyvin pidetty salaisuus.

Luonnosta ei paljon puhuta. Koska emme tiedosta luonnon vaikutusta hyvinvoinnillemme emmekä kiinnitä siihen aktiivisesti huomiota, luonto vähin äänin tuhoutuu, koska emme ymmärrä sitä puolustaa. Vasta kun kaunis maisema on menetetty huomaamme miten se vaikutti jokapäiväiseen hyvinvointiimme. Pelkästään luonnon näkeminen ikkunasta lisää hyvinvointiamme, vaikkemme siellä fyysisesti liikkuisikaan niin usein. Luonto on kaupungeissa (ja yleensäkin elämissämme) jäänyt sivuseikaksi, vaikka erityisesti kaupungeissa luonnon merkitys olisi kaikkein tärkeintä. Saisimme jotain kaunista ja normaalia ympärillemme, kaiken sen keinotekoisen vastapainoksi.

Kerran luin jotain lehteä ja sieltä pisti silmääni sana Luontoradio. Mitä?! Kullanarvoinen tieto! Koska ja mistä? Miten juttu oli niin pienellä printattu ja kuin sivumennen mainittu? Selvitin Ylen ohjelmistoa tarkemmin ja hurrasin, kun löysin paljon luontoon liittyvää. Ihanaa!

Keskiviikkoiltojen Luonto-Suomen ja maanantai-iltojen Metsäradion muistan vuosien kokemuksella jo ulkoa, mutta tänäkin päivänä vielä merkitsen kalenteriini tarkasti kaikki tulevan vuoden Luonto-illat. Ei ole parempia ohjelmia ja mukavampaa ajankulua! Suosittelen! Radion ääreen hiljentyminen, tasan äänimerkit ja merisää tuovat mieleen lapsuuden kiireettömyyden ja on hyvä konsti päästä arjen paineista hetkeksi eroon. Luontokokemusten jakaminen tuo iloa.

Ota kalenterisi esiin ja virittäydy oikealle radiotaajuudelle:

Metsäradio joka maanantai klo 19.06
(puhutaan metsänhoidosta, retkeilystä ja luonnosta)
Luonto-Suomi joka keskiviikko klo 18.03 (puhutaan erilaisista luonto- ja ympäristöaiheista Suomessa)
Luontoretki sunnuntaisin klo 8.10 vie luontoretkelle erilaisiin kohteisiin, Suomen metsiin, pelloille ja vesille.
Luontoilta kerran kuussa, keskiviikkona klo 18.03-20.00. Asiantuntijat vastaavat yleisön kysymyksiin. Voit osallistua soittamalla suoraan lähetykseen, lähettämällä kysymyksesi ja valokuvasi sähköpostilla tai nettilomakkeella. (Yhteystiedot)
Luontoillat vuonna 2012:
18.1., 15.2., 14.3., 11.4., 9.5., 13.6., 18.7., 15.8., 19.9., 17.10., 14.11., 12.12.

Ohjelmat tulevat Radio Suomen taajuudelta (ja ne voi kuunnella myös jälkeenpäin Yle Areenalta). Maakunnallisen ja valtakunnallisen lähetyksen kuulet yhdeltä ja samalta taajuudelta. Taajuus, jolla Radio Suomea kuulet, riippuu siitä, missä päin Suomea kanavaa kuuntelet. Klikkaa maakuntaradion sivuille - Radio Suomen taajuudet eri puolella Suomea.

Ihania luontohetkiä missä sitten oletkin!

16. tammikuuta 2012

Tee se itse: Kirjekuoret


Viime vuoden luontokalenterissa oli niin ihania kuvia, etten millään raaskinut pistää kalenteria paperinkeräykseen. Keksin, että voisin tehdä kuvista kirjekuoria. Tuunaus- ja askarteluhommissa minulla on peukalo keskellä kämmentä mutta nämä kuoret olivat niin helppo tehdä, että jopa minä onnistuin.
Ei tarvita muuta kuin kirjekuori, joka puretaan liimauksistaan ja sitä kaavana käyttäen piirretään kuviin kirjekuoren rajat. Sitten vain kirjekuorta leikkelemään, taittelemaan kasaan, osoitetarra kuoren päälle ja siinä se.
Kuviksi kelpaavat lastenkirjojen kuvat, aikakauslehdet, kartat, tapetit ja niin edelleen. Kirjekuoria voi tehdä isoja tai pieniä. Erilaisia kirjekuorimalleja löytyy TÄÄLTÄ.

Parasta tässä on se, että nyt on 12 hyvää syytä kirjoittaa kirje. Mikään ei ole ihanampaa, elektronisen viestinvaihdon aikana, kuin löytää postilaatikosta käsin kirjoitettu kirje! Kirjeen kirjoittaminen ja lähettäminen on ihanaa, kun tietää mitä riemua se saajassaan tuottaa.
Nyt siis pengon osoitteet esiin ja kirjoitan rakkaille ystävilleni, jotka ovat usein mielessäni, mutta joille liian harvoin tulee lähetettyä vanhan ajan postia.

Kenet sinä yllättäisit kirjeellä tai postikortilla?

13. tammikuuta 2012

Järjellä ja tunteella


Teen kirjailijavierailun Järjellä ja tunteella -kirjablogiin lähiaikoina.

Susa on ystävällisesti arvioinut kirjani Irti oravanpyörästä ja muutaman viikon kuluttua hän tekee haastattelun minusta blogiinsa. Sinulla on nyt mahdollisuus osallistua ja esittää minulle kysymyksiä.

Käy lukemassa kirja-arvio TÄSTÄ.
Kysymyksiä voit lähettää osoitteeseen jarjellajatunteella(AT)gmail.com, samalla osallistut Irti oravanpyörästä -teoksen arvontaan!

Kalastajan vaimo tykkää talvesta

TV 2 esitti eilen Märät Säpikkäät -ohjelman, jossa nuoret saamelaisnaiset Suvi West ja Anne Kirste Aikio käsittelevät huumorin keinoin kulttuuriin liittyviä kliseitä ja tuovat erilaista näkökulmaa Suomen alkuperäiskansaan, saamelaisiin. Heidän esille tuomat stereotypiat suomalaisista (lähinnä helsinkiläisistä) hihityttivät. Sketseissä on vähintään puoli totuutta.

Kalastajan vaimona nauroin kaikkein makeimmin tälle seuraavalle överille videolle. Kun perhokalastuskausi alkaa, kalastaja unohtaa kaiken muun. Lohen kalastuksessa on kumma tenho. Onneksi nyt on talvi ja joki on jäässä. ;)

11. tammikuuta 2012

Keskiviikkokolumni: Sattumia eikä vahinkoja tapahdu


Halusin kirjoittaa intuitiosta ja siitä miten tärkeää se on hyvinvoinnillemme. Mutta kuinka selostaa jotain niin suurta lyhyessä kolumnissa? Mitä intuitio itse asiassa on? Se on esimerkiksi sitä, kun astuu kahvilan ovesta sisään ja aistii heti tunnelmasta, ettei halua jäädä sinne ja kääntyy pois. Tai sitä kun matkustaa toiselle paikkakunnalle, ihastuu välittömästi sen ilmapiiriin ja haluaa sinne toistekin.

Mihin ennakkoaavistukset ja tuntemukset perustuvat? Sitä ei pysty selittämään loogisesti, jonkin asian vain tietää, tietämättä miksi tietää. Se on sitä, että tietää mitä ei halua. Tai tietää mitä haluaa lisää, mutta toisaalta ei pysty sanomaan mitä se jokin on mitä haluaa. Se on alitajuinen tunne, vaisto, energia, kuudes aisti tai henkiinjäämisaisti. Sen perusteella toimiminen tuntuu kuitenkin aina poikkeuksetta hyvältä. Yliaistillisia, kummallisia ja mystisiä yhteensattumia tapahtuu usein esimerkiksi läheisen ihmisen kuoltua tai luonnossa kulkiessa, kun tunteemme ovat herkistyneessä tilassa.

Maaliskuun Keskiviikkokolumnissa kerroin miten Linnunsulka näytti elämälleni suunnan. Olen tehnyt dramaattisia elämänmuutoksia ja päätöksiä seuraamalla tätä mystistä tunne-energiaa – miksikä sitä nyt haluaakin kutsua. Silloiset läheiseni suhtautuivat naureskellen ”päähänpistoihini”, erilaisiin johtolankoihin ja merkkeihin, joita seurasin ja kuuntelin. Kuulin olevani hurahtanut hihhuli ja varmaankin töistä ylirasittunut. Eiväthän sivistyneet ihmiset voi elämäänsä perustaa vaistonvaraisiin asioihin. Minun ei ole kuitenkaan koskaan käynyt huonosti intuitiotani kuunnellessani, päinvastoin hyvinvointini on lisääntynyt merkittävästi. Muut kuittaavat ne hauskaksi sattumaksi tai viihdyttäväksi jutuksi.

Eläimet lähettävät ja seuraavat kokoajan erilaisia piiloviestejä ja signaaleja. Ne tietävät heti, kun ilmassa on jotain erikoista. Me ihmiset olemme unohtamassa tämän taidon. Pidämme tietoista ja loogista ajattelua valtavassa arvossa ja vähättelemme vaiston tai ”sattumien” merkitystä, koska niitä ei pysty järjellä selittämään.

Valitsin mahdottoman aiheen keskiviikkokolumniksi. Oikeita sanoja ei meinannut löytyä. Saattaisin jopa tehdä itseni naurunalaiseksi kirjoittamalla tällaisesta aiheesta. Pistin aiheen ja tekstiraakileen sivuun ja päätin murehtia sitä myöhemmin. Tyhjensin pääni katselemalla hömppäelokuvaa. Kuinkas siinä kävikään? Kun lakkaa tekemästä asioita väkisin, vastauksia alkaa löytyä joka paikasta.

Elokuvassa seurattiin intuitiota ja johtolankoja. Ei ollut sattumia tai vahinkoja, vaan synkroniaa. Elokuvassa toistui englanninkielinen sana serendipity. Se oli minulle ennestään outo. Se pitäisi tarkistaa sanakirjasta jossain vaiheessa.

Seuraavana päivänä lähdin Tampereelle kokoukseen. Olin etuajassa, joten menin kirjakauppaan selailemaan kirjoja. Minulla on tapana avata mikä tahansa kirja summanmutikassa saadakseni kirjan sivulta jonkin vihjeen tai johtolangan pohtimaani asiaan. Avasin kirjan ja vatsanpohjaani kouraisi. Kaikista niistä tuhansista kirjoista ja sadoista tuhansista sivuista avaamani sivu käsitteli serendipityä!

Hain kirjakaupan hyllystä sanakirjan: ”Serendipity = kyky tehdä sattumalta arvokkaita löytöjä, onnekas sattuma. ”. Siitä tosiaan oli kysymys! Miten jännittävää!

Minulla oli vielä aikaa, joten menin kahville. Istuin ikkunapöytään, vilkaisin pöydällä olevaa lehteä ja avasin senkin umpimähkään. Sivulla haastateltiin henkisyyden asiantuntijaa, joka kertoi kuinka erilaisia herkkiä energioita voi kehittää. Hykertelin löydöilleni ja tunsin olevani labyrintissa, joka johdatti minut aina takaisin samojen asioiden äärelle. Löysin arvokkaita asioita, joita en oikeastaan edes etsinyt. Kaivoin matoja, mutta löysin kultaa.

Mitä tästä opin? Kaikkea ei tarvitse ottaa kovin vakavasti, jos ei halua, mutta hauskaa ja inspiroivaa arvokkaiden löytöjen tekeminen on. Pitää vain olla elämäntaitoa nähdä ne ja olla valmis näyttämään hiukan hölmöltä. Onnekkaita sattumia ei saa tapahtumaan. Ne vain tapahtuvat.

8. tammikuuta 2012

Mikä elämässä on tärkeää?

Rohkea kuusitiainen laskeutuu kädelleni metsän ruokintapaikalla.
Kun muutaman gramman painoinen lintu puristaa viileillä jaloillaan hennosti sormenpäästäni, kaikki maailman huolet unohtuvat. Saan voimaa ja suhteellisuudentajua. Muistan mikä elämässä on tärkeää.


Kun jotain taianomaista tapahtuu ihmisen ja eläimen välillä, intiaanit sanovat: "Olemme kulkeneet yhdessä sateenkaaren varjossa."

3. tammikuuta 2012

Meillä on enemmän aikaa, kun teemme asiat hitaammin.


Viime päivien isoimpia uutisaiheita ovat olleet tapaninpäivän myrskyn seuraukset.  Joko on unohtunut Kreikka, Italia ja talouskriisi?

Kaupungissa asuessani pidin myrskyistä. Menin Tampereen Näsijärven rannan aallonmurtajalle seisomaan ja nautin kun tyrskyt löivät ylitseni. Jostain syystä kaupungissa asuessani tunsin itseni turvalliseksi. Myrskyt olivat jopa jännittäviä. Ne toivat vaihtelua tavalliseen. Aina joku hoitaisi ongelmat puolestani – jos niitä nyt ylipäätään tulisi. Suhtauduin poikkeusoloihin yliolkaisesti. Sähkökatkoksia oli harvoin (miksi tuntuu, että nykyään sähkökatkoja on usein?) ja kun niitä tuli, eikä ruokaa voinut valmistaa, pistin kamppeet niskaan ja lähdin ulos syömään. Jossain ne sähköt kuitenkin toimisivat.

Nälkäisenä maha kurnien seisoin kerrostalon kuudennessa kerroksessa ja tilasin hissin päästäkseni ulos. Painoin hissinnappia kerran jos toisenkin. Mikä siellä nyt maksaa? Joku pitää tietysti hissin ovea auki. Rynkytin hissin ovea, ei mitään reaktiota. Ai niin. Hissihän toimii sähköllä. Heh, tää ei siis toimi.

Vasta muutettuani maalle omakotitaloon ymmärsin miten riippuvainen yhteiskuntamme ja elämämme on sähköstä. Sähköä ei ole ollut käytettävissämme kuin vasta noin sadan vuoden ajan, silti jokapäiväinen elämämme perustuu sähkön itsestäänselvyydelle.  Vasta luonnon keskellä asuessani olen oppinut kunnioittamaan myrskyjä.

Myrskyjä pidetään poikkeustilana. Myrskyt tuntuvat kuitenkin yleistyvän. Miksi nämä säätilan muutokset, luonnon mullistukset ja poikkeustilat jotenkin muistuttavat minua talouselämämme ongelmista? Olemme eläneet taloudellisesti yli varojemme ja olemme talouskriisin partaalla. Elämme yli luonnon kantokyvyn ja erilaiset sään ääri-ilmiöt yleistyvät. Kaksi edellistalvea on ollut todella kylmiä ja runsaslumisia, kaksi edelliskesää uskomattoman kuumia. Nyt sateita on piisannut. Joulukuussa kerättiin vielä suppilovahveroita. Nyt lupaillaan jo uutta myrskyä.

Yli luonnonvarojen elämistä ja luonnon pahoinvointia ei ratkota erilaisilla tukipaketeilla, painamalla lisää rahaa tai siirtämällä ongelmia. Meillä on vain tämä yksi maapallo. Luulemme, että talouden pitää jatkuvasti kasvaa ja käytämme luonnonvaroja tuhlailevasti. Vasta poikkeustilojen tuoma kontrasti, kuten pitkä sähkökatko, saa ihmiset havahtumaan mitkä asiat elämässä ovat todella tärkeitä.

Kirjassani Irti oravanpyörästä kerron miten turvallisuuttamme lisää muun muassa se, että meillä on kompaktin kokoinen puilla lämpiävä talo, oma kaivo, kompostikäymälä ja maakellari. Nämä asiat tuovat vakautta sekä talouteemme että poikkeusoloihin ja luonnonvarojen käyttöön.

Uutiset ovat kertoneet kuinka myrskyn aiheuttamien sähkökatkojen vuoksi ihmisillä on mennyt enemmän aikaa kotiensa lämmittämiseen, ruoanlaittoon, peseytymiseen, tiskaamiseen ja niin edelleen. Silti samaan aikaan heillä on ollut enemmän aikaa lapsilleen, perheilleen, naapureilleen ja talkooapuun. Lapset ovat olleet mielissään, kun koko perheellä on ollut aikaa pelata lautapelejä kynttilänvalossa ja kaikki ovat nukkuneet siskonpetissä pysyäkseen lämpimämpänä. Ihmisten kekseliäisyys on tuonut onnistumisen iloa. Joku on vetänyt autoradion kaiuttimen taloon sisälle kuunnellakseen uutisia. Kun akku meinaa loppua, hän hurauttaa pari kertaa korttelin ympäri. Joku lämmittää kynttilällä mehua ja ruoat on viety parvekkeelle säilöön.

Myrskyt ovat osoittaneet konkreettisesti sen, jota olen koettanut kirjassanikin selittää: kun keskitymme perustarpeisiimme, meille jää enemmän aikaa läheisillemme ja elämässä oikeasti tärkeille asioille. Meillä on enemmän aikaa, kun teemme asiat hitaammin.

On mysteeristä mihin yhteisöllisyys ja aika katoavat, kun kaikki ”aikaa säästävät vempeleet” (liesi, mikro, tiskikone, tietokone, lämmitys, kuumavesivaraaja jne.) alkavat taas pelittää.

2. tammikuuta 2012

Pidä kiinni unelmastasi

Muuan pikupoika matkusti paikkakunnalta toiselle isänsä mukana, joka toimi hevosten kouluttajana.

Eräässä monista kouluista, joita poika kävi, opettaja pyysi oppilaita kirjoittamaan aineen tulevaisuuden unelmastaan.

Poika kirjoitti aikovansa hankkia oman hevostilan, joka on täynnä palkintohevosia. Tilalla on laajat vihreät laitumet, siistit tallit, isot ladot ja kartano järven rannalla.

Opettaja ojensi aineen takaisin ja sanoi: "Kirjoita tämä uudestaan jotta saat paremmin arvosanan kuin nelosen. Tämä on aivan epärealistinen sinun kaltaisellesi pojalle." Poika puhui asiasta isänsä kanssa. Isä kehotti poikaa tekemään niin kuin itse haluaisi, mutta muistutti, että jos hän ei kirjoittaisi uutta ainetta, sillä olisi omat ikävät seurauksensa.

Seuraavana päivänä koulussa poika ojensi opettajalle saman aineen ja sanoi: "Olen päättänyt, että minulle riittää aineesta nelonen, mutta aion PITÄÄ unelmani."

Vuosia myöhemmin tuo poika toteutti täysin tuon unelmansa. Hänen nimensä on Monty Roberts, ja hän on tällä hetkellä maailman kuuluisin hevosvalmentaja, joka tunnetaan kutsumanimellä "Hevoskuiskaaja".

1. tammikuuta 2012

Tuhannen taalan kysymykset


Joskus muutos alkaa sillä, että kysyt itseltäsi oikeita kysymyksiä.
  1. Jos saisit tänään tehdä mitä ikinä haluat, mitä tekisit?
  2. Mitkä ovat tärkeimmät arvosi?
  3. Mitkä ovat erikoislahjasi?
  4. Missä asioissa olet tavallista parempi?
  5. Mistä haaveilit lapsena?
  6. Mistä tähänastisesta saavutuksestasi olet kaikkein ylpein?
  7. Mitä asiaa tulet katumaan, jos jatkat nykyistä menoasi?
  8. Millaisen perinnön haluaisit jättää jälkeesi?
  9. Kuka ihminen vanhempiesi lisäksi on vaikuttanut eniten elämääsi - ja mikä tuossa ihmisessä oli sinulle tärkeää?