Miljoona haavetta

Lähes miljoonaa suomalaista haaveilee maallemuutosta. Silti maaseutu tyhjenee ja kaupungistuminen lisääntyy.

Miksi haaveet ja todellisuus kulkevat niin eri suuntiin? Onko kyse käytännön esteistä kuten töistä, etäisyyksistä tai palveluiden puutteesta? Vai esimerkiksi peloista, että ei uskalleta muuttua ja nähdä toisenlaista elämää mahdolliseksi?

Kummallista on sekin, että ennen meillä oli maaseudulla kauppoja, pankkeja, kouluja, päiväkoteja, terveyskeskuksia, vaikka Suomi oli ”köyhempi” (= monella tapaa paljon rikkaampi). Nyt ”vauraamman yhteiskunnan” aikana, ne ovat hävinneet. Mitä tämä kertoo ajastamme ja siitä, mitä pidämme arvokkaana? Mitä elämältä halutaan ja mitä siltä saadaan?

”Olimme ennen köyhiä mutta meillä oli varaa enempään.”  siirtolaisuusinstituutin vastaava tutkija Tomas Hanell

Sitten on vielä kysymykset paikkoihin liittyvistä arvostuksista ja merkityksistä. Mistä merkityksellisen paikan tuntu syntyy ja millainen merkitys paikalla on elämänlaadun kannalta? Merkitykselliset paikat voivat tuhoutua esimerkiksi avohakkuun tai rakentamisen seurauksena, ja tämä koskee niin kaupunkia kuin maaseutua. Vastakkainasettelu kaupungin ja maaseudun välillä on usein turhaa.  

Yle Radio 1:n Havaintoja muutoksesta, merkitysten etsijät -ohjelma käsittelee näitä kysymyksiä, toimittaja käsikirjoittaja Satu Kivelän käsialaa. Voit kuunnella ohjelman täältä.

Ilahduin, kun ohjelma nostaa esiin myös Linnunlaulua ja varoitushuutoja -kirjani, johon nämä samat kysymykset ovat tavalla tai toisella kietoutuneet. Tuntuu hyvältä, että kirjani teemat löysivät ohjelmaan ja kirjani elää.

Enkelöinti: auttamisen taika on anonymiteetissa

Toimittaja Jussi Hietikko kirjoitti Pullokuittiritari kaipaa kavereita -kolumnissaan (Nokian Uutiset 15.1.2026) jonottaneensa pullonpalautusautomaatilla, kun näki parikymppisen miehen antavan pulloista saamansa kuitin takanaan jonottaneelle yli 80-vuotiaalle mummolle. Mummo kiitteli vuolaasti ja nuorimies lähti. Toimittaja juoksi miehen perään haastatellakseen häntä, jotta voisi herätellä muita tekemään samanlaisia pieniä arjen hyviä tekoja. Nuorimies kieltäytyi vedoten teon vähäisyyteen, hän ajatteli vain, että mummo tarvitsi niitä neljää euroa enemmän kuin hän. Mutta totesi, että olisi siistiä, jos muut tekisivät samalla tavalla jollekin muulle.

Toimittaja inspiroitui ja halusi matkia nuortamiestä, mutta ei keksinyt siihen sopivaa tapaa. Aihe jäi pyörimään hänen mieleensä. Siksi hän kirjoitti kolumnin kannustaakseen ihmisiä hyviin tekoihin. Mutta toisin kuin pullokuittiritari, toimittaja kannusti ihmisiä pitämään meteliä auttamisesta ja toivoi, että häneen otettaisiin yhteyttä, jos huomaisi jonkun auttavan, jotta hyvien tekojen lumivyöry alkaisi.

Toimittaja on oikeilla jäljillä kirjoittaessaan aiheesta, mutta uskoakseni hänen hyvä tarkoituksensa kompastuu asian julkiseksi tekemiseen.  

Olen kirjoittanut Toinen tie, tietokirjailijan elämää -kirjassani pyyteettömistä ja hyvistä teoista eli enkelöinnin voimasta. Olen kirjoittanut enkelöinnistä myös täällä blogissani.

Enkelöinnistä ei nimenomaan pidä pitää meteliä, koska teon voima perustuu juuri siihen, että tekijä jää tuntemattomaksi. Jos hyvästä teosta kertoo, ego astuu kuvioihin ja asetelma muuttuu tyystin.

Väitän, että Suomessa on jonkinlainen kulttuurillinen sokeus enkelöinnille, kahdella tapaa.

Ensinnäkin, enkelöintiä tapahtuu harvoin. Spontaani ystävällisyys on niin harvinaista, että ihmisten pasmat menevät siitä sekaisin ja se saattaa herättää jopa epäilyksiä. Toiseksi, kun sitä tapahtuu, siitä halutaan kertoa ja pitää meteliä, mikä tuhoaa sen voiman.

**

Sain edelleenlähetetyn artikkelin: Hollywood-näyttelijä yritti jutella kaupassa Suomessa, seurauksena vartijan puhuttelu.

Nauroin vatsa kipeänä.😆Juuri tällaista on olla amerikkalaisena Suomessa. Sinun ei tarvitse olla kuin ystävällinen toisille, hymyillä tai tervehtiä vastaantulijoita, niin ihmisten tasapaino on järkkynyt.

Näyttelijä Jason Segelin mukaan suomalaiset kulkevat pää painuksissa ja välttelevät katsekontaktia. Eräällä kauppareissulla Segel oli lukenut (ehkä ääneen?) murohyllyllä pakkausten suomeksi kirjoitettuja tuoteselosteita. Kun hän oli kävellyt autolleen, vartija oli seurannut häntä ja pyytänyt autonavaimia. Vartijan mielestä Segel oli selvästi pilvessä, koska oli tervehtinyt ihmisiä ja jäänyt katselemaan murohyllylle, vaikka hän oli yrittänyt vain olla ystävällinen.

Tämä on paljonpuhuvaa. Aivan kuin arjen pienille hyville teoille, enkelöinnille, ei olisi Suomessa kulttuurillista tajua.

**

Toimittaja Hietikolla on taustalla kaunis ajatus nostaa hyviä tekoja esille. Mutta kun enkelöinnistä tehdään julkista, syntyy henkisiä taakkoja. Autettava tai ilahdutettu joutuu kiitollisuudenvelkaan. Hänen täytyy muistaa kiittää ja miettiä, miten mahdollisesti ilahduttaa takaisin. Hyvä teko muuttuu sosiaaliseksi velvoitteeksi. Se latistaa.

Enkelöinnin tarkoitus on luoda iloa. Kun kukaan ei koskaan saa tietää kuka hyvän teon teki, ei synny mitään raskasta. Syntyy vain kevyt, lämmin tunne: joku ajatteli minua. Ja ehkä ajatus: laitan hyvän kiertämään ja teen saman jollekulle toiselle.

Nuorimies pullonpalautusautomaatilla ymmärsi tämän. Hän kieltäytyi haastattelusta. Hän halusi pysyä näkymättömänä.

Enkelöinti ei vaadi yleisöä. Se vaatii vain hetken pysähtymistä ja ajatuksen: voisinko tehdä jonkun päivän vähän paremmaksi, ilman että kukaan koskaan tietää kuka olen? Riittää, että itse tiedät.

Siinä on enkelöimisen taika.

12 asumisneuvoa linnuilta

Nyt on se aika, kun linnunpöntöt pitää viimeistään puhdistaa. Puhdistin omat pönttöni maaliskuun alussa. Tässä muutamia ajatuksia kodista ja asumisesta, joita heräsi, kun puhdistin pönttöjä ja ihailin suloisia pesiä.

Vastavoimaksi kaikille "Huussi ja huvila" ja "Suomen kaunein koti" -ohjelmille, joissa luodaan mielikuvaa ettei mikään kelpaa ja kaikki täytyisi laittaa uusiksi. Meillä on paljon opittavaa linnuilta.

 

1. Et tarvitse isoa kotia. Sopu sijaa antaa.

   (Tiaisen pesät ovat lämpimän huopamaisia ja villamaisia ja niissä on sammalta mukana.)

   

2. Mitä pienempi koti, sen halvempi ja helpompi sitä on ylläpitää. Pieni koti pysyy lämpimänä pienin ponnistuksin.

   

3. Pieni koti on helppo siivota. Minuutti tai kaksi ja kaikki on putsplank ja on runsaasti aikaa jaettavaksi hyvään.

   (Raejuustomaiset kikkareet ovat tiaisen jätöksiä, joita tulee, kun lintu yöpyy pöntössä talviöisin. Kesällä jätöksiä ei kerry.)

   

4. Koti on paikka, josta ei tarvitse ajatella toisten mielipiteitä. Kun karkottaa hupsut mieliteot ja sisustamisinnon ja lakkaa uhraamasta aikaa ulkoisille asioille, on vapaa ja saa rauhan sydämeensä.

   (Kirjosiepon lehdistä ja kuivista aineista rakentama löyhä pesämalli.)

   

5. Älä haaveile näyttävästä kodista tai omaisuuden haalimisesta. Haaveile tasapainoisesta pesästä.

   

6. Kodin ei tarvitse olla täydellinen ajaakseen asiansa.

   

7. Kodin ja elämän yksinkertaistaminen tuo luovuutta ja vapauttaa aikaa uudelle.

   

8. Saavu laulaen tai ruokaa mukanasi kotiin.

   

9. Kierrätä. Luonto ei tuhlaa mitään.

   (Jänisten ja hirvien talvikarvat ovat täyttäneet ensimmäisen tarkoituksensa. Sitten ne antavat kauneutta, lämpöä ja hyvää eteenpäin.)

   

10. Lämmin koti ei ole itsestäänselvyys, arvosta sitä.

    (Talvikarvat ovat paksuja ja pitävät munat ja poikaset lämpiminä viileässä keväässä.)

    

11. Ajattele kiitollisuudella sitä mitä sinulla on, äläkä sitä mitä sinulta puuttuu.

    

12. Elä sovussa luonnon kanssa ja kohtele sitä kunnioittavasti. Elä yhdessä kasvien ja eläinten kanssa ja pidä huolta niistä, niin olet lähellä taivasta, vaikka sinulla ei olisi siipiä.

 

Aiempia kirjoituksiani linnunpöntöistä:

• Linnunpönttöjen putsauspäivä
• Onnellisuuden määrä on suoraan verrannollinen linnunpönttöjen määrään
• Linnunpöntön ripustusohjeet
• Linnunpönttöremonttia
• Linnunpöntöt kuntoon

Kirje nuoremmalle itselleni: hiljaisuus on kannanotto

Suomen PEN julkaisee vuoden 2026 aikana 52 kirjoittajan tekstin sananvapaudesta osana Vuosi sananvapautta -hanketta. PEN on kirjailijoiden kansainvälinen sananvapausjärjestö. Osallistuin kirjoituskutsuun ja tekstini valittiin mukaan kokoelmaan.

Sananvapauden merkitys on avautunut minulle näinä vuosina oravanpyörän ulkopuolella. Toisenlaisia näkemyksiä kummeksutaan ja väheksytään. Ihmiset arastelevat mielipiteensä ilmaisua. Aivan suotta. Pelko ei saisi olla este toiminnalle. Kun tarttuu toimeen ja huomaa siitä olevan hyötyä, pääsee peloistaan.

Esimerkiksi hoitajat eivät itse juuri puhu, mutta ovat helpottuneita, kun joku muu puhuu. Siksi jokaisen ääni on merkityksellinen, rohkeasti äänessä olevat ihmiset kantavat ja purkavat muiden hiljaista kuormaa.

Luonnolla taas ei ole kieltä, jolla puhua ihmisille, joten on tärkeää, että on ihmisiä, jotka puhuvat sen puolesta.

Lue teksti täältä.

Yhä samalla polulla

Olin 15 vuotta sitten Ylen Puoli seitsemän -ohjelmassa kertomassa elämänmuutoksestani. Elävä arkisto teki siitä jutun, vanha juttu täällä.

Nyt Yle palasi kysymään mitä minulle kuuluu. Uusi juttu täällä.

Mielipidekirjoitus: Ilvekset väistävät ihmistä, kun ihminen tekee itsensä näkyväksi

Mielipidekirjoitukseni tämän päivän Aamulehdessä.

Aamulehti kertoi 17.2. ilvespoikuehavainnoista perheen kodin pihalla. Hienoa, että Sonja Sulankivi suhtautuu ilveksiin uteliaasti ja arvostavasti ja haluaa elää rinnakkain luonnon kanssa.

Artikkeli herättää kuitenkin muutaman kysymyksen, joihin on hyvä vastata, jotta lukijat saisivat täydemmän kuvan ilveksistä. On luonnollista, että ilvesten käyttäytyminen herättää epävarmuutta, kun kohtaamiset ovat uusia. Ilvesten kanssa eläminen tarkoittaa myös pientä asennemuutosta: emme voi odottaa niiden käyttäytyvän ihmisen ehdoilla. Kun hyväksymme tämän, rinnakkaiselo on paljon helpompaa.

Ilvesten näkyminen valvontakamerassa kertoo lähinnä siitä, että alue on tarpeeksi rauhallinen niiden liikkumiseen. Totta kai ilves voi kävellä rauhassa hiljaisen pihan poikki. Jutussa kerrottu imettäminen on hiljaista istumista paikallaan. Siitä ei tule ääniä tai liikkeitä, jotka paljastaisivat ihmisten läsnäolon. Yskäisy tai seisomaan nousu olisi riittänyt, silloin ilves olisi ymmärtänyt, että paikalla on ihminen ja kadonnut hetkessä.

Ilvekset eivät aiheuta häiriötä pelkällä olemassaolollaan, ne vain elävät luonnollista elämäänsä. Eläimillä on oikeus liikkua vapaasti. Vaikka ilvekset ovat vilkkaimmillaan iltahämärässä, myös päiväliikkuminen on niille luonteenomaista.

Artikkelissa ihmetellään, olisiko ilves tullut sisään avoimesta ovesta. Todennäköinen selitys ilveksen lähestymiselle on paljon yksinkertaisempi: ikkunat heijastavat metsää. Ilves ei nähnyt sisälle eikä tiennyt ihmisten olevan läsnä. Oven avaus olisi riittänyt karkottamaan sen välittömästi.

Ilvekset eivät osaa pelätä autoja tai paikallaan jököttävää, puhelinta kädessään pitävää ihmistä. Auton sisällä istuvat ihmiset eivät näytä eläimille uhkalta, vaikka ääni kuuluukin avoimen ikkunan kautta. Ihmishahmo ei erotu autosta tunnistettavasti, se on vain osa metallista kokonaisuutta. Jos henkilö olisi noussut autosta ulos, heilutellut käsiään ja ottanut muutaman askelen eläinten suuntaan, ne olisivat varmasti lähteneet välittömästi. Ilvekset väistävät ihmistä, kun ihminen tekee itsensä näkyväksi.

Jos talon asukkaat eivät halua ilveksiä lähelleen, heidän on johdonmukaisesti mentävä ulos ja ajettava ilvekset pois. On karjaistava, näytettävä isolta, heiluteltava käsiä ja juostava vähän matkaa perään. Eläimet oppivat pian väistämään talon lähiympäristöä. 

Kun asukkaat haluavat elää sovussa ilvesten kanssa, heidän kannattaa jatkaa kuten tähänkin asti. Aito rinnakkaiselo tarkoittaa, että ihminen mukauttaa omaa käytöstään. Ilveksiä on hienoa seurata juuri sellaisina kuin ne ovat: omilla ehdoillaan elävinä villeinä eläiminä.

Medialta toivoisi, että ilveksistä ja muista kookkaista nisäkkäistä kertoessa haastateltaisiin ensisijaisesti riippumattomia luontoasiantuntijoita metsästäjien sijaan. Näin lukijat saisivat tieteellisesti perusteltua tietoa eläinten merkityksestä luonnossa ja ravintokierrossa. Artikkelin lopetus metsästäjän kommenttiin ilvesten määrän kasvamisesta luo tarpeettoman uhkakuvan. Tämä on metsästäjille tyypillinen tapa korostaa ilvesten lukumääriä, kenties siksi, että näin koetetaan helpottaa metsästyskiintiöiden kasvattamista. Tutkijoilla sen sijaan on objektiivista tietoa luonnonvaraisten eläinten elintavoista ja ekologisesta merkityksestä.

Ilvesten ja ihmisten rinnakkaiselo on mahdollista, kun ymmärrämme eläinten – ja oman – käyttäytymisen ja toimimme sen mukaisesti.

 

**

Aamulehti muutti otsikon ja lyhensi juttua. Muokattu mielipidekirjoitus + siihen liittyvä keskustelu löytyy täältä.  

 

Ikiaikaiset vaistot, uudet ratkaisut

 

Orava ymmärsi ajastimen tarkoituksen paremmin.