Se mihin keskityt leviää laajemmalle...

... ajattele siis sitä, mitä haluat itsellesi.

Olen jo vuosia keskittynyt yksinkertaisemman, omannäköisemmän ja luonnonläheisemmän elämäntavan edistämiseen. Joskus tuntuu että joutuu kaikessa kulkemaan vastavirtaan ja miettii onko missään mitään mieltä, mutta onneksi aika ajoin tulee tämänkaltaisia, nöyräksi vetäviä ja valtavan iloiseksi tekeviä, lukijapalautteita ja huokaan onnesta.

***

"Heippa.

Olen tässä muutaman viikon miettinyt ja harkinnut sähköpostin kirjoittamista sinulle. Varmistuin asiasta kun kirjailija- ystäväni kertoi kuinka tärkeää palautteensaanti teoksista on. 

Luin Irti oravanpyörästä - kirjan ensimmäisen kerran vuonna 2014, jolloin minulla oli elämässäni kaikki "hyvin". Aika peruskaava, miten monella asiat ovat mutta se todellinen sisältö puuttui. Kirjan lukemisen aloitin keväällä (...), säästellen koska pelkäsin että kirja loppuu liian nopeasti. Lukiessani nyökyttelin alituiseen, koska tajusin asioita joita en ole osannut pukea sanoiksi aiemmin.

Sain kirjan päätökseen. Ajatukset muhivat ja ideat kypsyivät. Heinä - elokuun taitteessa samana vuonna seisoin asuintaloni edessä odottamassa asuntoni uutta vuokralaista. Avaimet käteen, lähdin siitä vetämään ainoata laukkua joka oli jäljellä. Vain tarvittava,kaiken muun olin myynyt. Siitä seurasi kahden vuoden irtiotto matkustellen. Kun paluun aika koitti, sen vain tiesi. En ollut suunnitellut mitään, menin tunteiden perässä, tein sitä mikä tuntui hyvältä.

Palasin, sain työpaikan (hoitoalalla itsekin) (...) ja asunnon alle kahdessa viikossa. Paluu oli järkytys, +35 asteesta - 25 asteeseen, arki, hiljaiset ihmiset, ei hymyjä. Siitä on nyt 1.5 vuotta ja elämäni tällä hetkellä on IHANAA! Elän omannäköistä elämää, nautin joka päivästä, opiskelen, teen töitä mitä haluan(en ole enää hoitajana!) tehdä, ja liikun paljon. Olen aina liikkunut paljon mutta kirjan lukemisen jälkeen, viime vuosina löytänyt luonnon ihan eri tavalla.

Hassua, että nyt syksyllä aloin lukemaan kirjaa uudestaan. Minusta se oli erinomainen ja ajattelin että edellisestä kerrasta on jo aikaa joten virkistän muistiani. Lukiessani tajusin että olen tajuamatta sitä muuttanut elämääni viimeisen 3-4 vuoden aikana juuri siihen suuntaan, miten sinäkin sen teit. Ensimmäisen lukukerran jälkeen ja maailmalle lähtiessä se ei tosiaankaan ollut tarkoitus, en suunnitellut mitään tai ajatellut millaiseksi elämäni haluan. Nyt, kuitenkin, se on muotoutunut sellaiseksi ihan "itsestään". Ei itsestään mutta sen ansiosta, että vihdoin sain tilaa ja aikaa ajatella mitä minä haluan. 

(...)

 Nyt, haluaisin kiittää sua Kaarina. Näin vuosia myöhemmin tajuan kuinka suuri vaikutus kirjallasi ja omalla tarinallasi on minuun ollut. En tiedä missä olisin tällä hetkellä ilman sen lukemista mutta missään muualla en haluaisi olla kuin tässä hetkessä, elämässä tätä omaa elämääni.

 Kiitos! "

***

Kiitos sinulle lukijani palautteestasi!  💜

Elämänmuutos ja tasapainoisempi hyvä elämä on mahdollista kaikille, kun keskitymme ja seuraamme luonnon kutsua.

”Jonkun elämä koskettaa toista, joka taas koskettaa kolmatta ja hyvin äkkiä kytkentöjä on lukemattomia, äärettömästi.”

Ote kirjasta Lukittu huone, Paul Auster

Lehtopöllön ääni ei ole vain huhuilua, kuuntele syksyn kiljunta

Tallensin lehtopöllöparin syksyisen soidinkiljunnan pihallani. Kuuntele lehtopöllön soidinääni tästä. Parhaat kohdat ovat 3 sekunnin, 23 sekunnin ja 1.23 kohdalla.

Alla tarina siitä, miten äänite syntyi, ja miksi moni ei usko pöllöjen huutelevan syksyllä.

Olin tässä ehtoona eräänä iloisesti ilahtunut, kun lehtopöllö ilmestyi aivan talon viereen ääntelemään. Se kuului selkeästi sisälle saakka. Meikäläinen tietysti ryykäsi heti asemiin eli hiivin varpaillani ovesta ulos ilman että edes lukko raksahti.

Lehtopöllö huuteli saunan takana puussa! Toinen pöllö vastasi sille metsästä.

Nautin niin suunnattomasti! Konsertti jatkui hyvän tovin, joten saatoin raaskia ajatella pikaista sisälle hiipimistä. Valokuvaamiseen oli liian pimeää, mutta jos yrittäisin tallentaa äänet pienelle kämmeneen mahtuvalle sanelukoneelleni. Kokeilisin ainakin.

Pöh. Äänityslaite ei toiminut. Murphyn laki: laitteet renkkaavat aina silloin kun ne eivät saisi renkata.
Ei se mitään, lohdutin itseäni, tämä tallentuu ikuisesti aivojeni muistisoluihin ja jatkoin konserttiesityksestä nauttimista.

Olen nähnyt lehtopöllöjä monasti, mutta valokuvia minulla ei niistä ole, muuta kuin tästä sulasta jonka löysin metsästä. 
Ornitologi-ystäväni kertoi, että kyseessä on neljäs ja viides käsisulka. Kolmessa ensimmäisessä käsisulassa näkisi selvemmin lisä-äänenvaimentajat sulan reunassa. Tässäkin sulassa ne näkyvät, mutta heikommin.

Suurennettuna samaa: sulan reunassa näkyvät pienet väkäset = äänenvaimentimet.

Olen kertonut aiemmin myös varpuspöllön syyssoitimesta.

Lehtopöllöjen huudon kanssa on ihan sama juttu kuin mistä tuossa varpuspöllöjenkin kanssa selostin. Kerroin ja imitoin ystävilleni lehtopöllöjen iltaista ääntelyä - eikä kukaan usko minua. Jotkut jopa yrittävät vängätä kanssani, etteivät pöllöt syksyllä huutele.

Naurattaa. Totta mooses ne huutelee! Syksy on pöllöjen soidinaikaa.

Pöllöt valitsevat parinsa ja pesäpaikkansa jo syksyllä. Ne siis pitävät keväthuhuilujen lisäksi myös syyssoidinta, jolla koiras houkuttelee naaraan paikalle ja kiljunnallaan pari ilmoittaa alueen varatuksi. 

Keväällä lehtopöllön huudot ovat enemmän sitä paremmin tunnettua HUUUU (3 sekunnin tauko) hu hu huhuhuu HUUH –tyyliä.

**

Pihassani on useampia vanhoja haapoja joissa on niin isoja koloja, että ne sopisivat lehtopöllön pesäpuuksi. Toivon hartaasti, että saisin joskus eläissäni sellaisenkin ihmeen kokea, että pöllö, mikä tahansa laji, pesisi täällä. 

 

Tässä kuva yhdestä pihapiirini rakkaista ”Enteistä” (= iso haapa). Toisinnäkijän päiväkirjan lukijat ymmärtävät mistä suuremmasta ilmiöstä tässä on kyse...

Lämpimästi tervetuloa vaikka vähän äksympi viirupöllö! Olen valmis kulkemaan koko kevään ja kesän kypärä ja nahkarotsi suojanani, heh. 

Vaikka luulen kyllä, että jos puolustustahtoisempi viirupöllö tämän pesäpaikakseen valitsisi, se valitsisi sen ”minusta huolimatta” tai suostuisi ottamaan minut ”pesäpaikan kaupan mukana”, enkä uskoisi tarvitsevani suojuksia. Pöllöemo hyökkää silloin kun sen pesää uhataan tai yllätetään silloin kun se on perustanut paikkansa rauhalliseen paikkaan (metsään) ja joku tölmähtää sinne yllättäen. Jos pöllö valitsisi pesiä lähelläni, minun läsnäoloni ei tule sille yllätyksenä (enkä menisi lähimaillekaan häiritsemään).  

Olen ripustanut pihaani myös kaksi isoa pönttöä pöllöille kutsuiksi. Eteläosa pihatontistani ja rannan lehto saavat olla luonnontilaisena ja vältän niillä alueilla liikkumista, erityisesti keväällä ja kesällä. Toistaiseksi pöllöt ovat pysytelleet metsän puolella. Onneksi vielä on sen verran metsää.

Mikä tahansa (talous)metsä ei pöllöille ja eläimille kelpaa - se kun Suomessa vielä opittaisiin, ja tajuttaisiin vaalia metsiä eikä hehkutettaisi aivottomasti avohakkuita ja Äänekosken kammotus-tehdasta. Ne painivat samassa ympäristötuho-sarjassa kuin ”Talvivaara-touhu”.

***

Purin sanelukoneen atomeiksi, ihmettelin missä mättää, olisiko takuu voimassa  –  eipä tietenkään – ja opiskelin käyttöohjetta. Viimein hoksasin laittaneeni patterin koneeseen väärinpäin. ;)

Kului muutama ilta. Taas alkoi kiljunta saunan takaa! Riemullani ei ollut rajoja. Hiivin vaahteran alle sanelukone kädessä ojossa.

Äänitteestä:  

Tällainen ääntely ei ole lehtopöllölle harvinainen poikkeus vaan ihan tavallista kuvioihin kuuluvaa kiljuntaa. Siitä vain harvoin kerrotaan missään. 

• Mielestäni tässä on kyse pariskunnan, naaraan ja koiraan, kommunikoinnista keskenään. En tietenkään tiedä varmaksi. Kuvittelen, että pöllöt pohtivat ja neuvottelevat eri pesäpaikkojen välillä (metsä vai lehto). Koiras saattaa esitellä eri paikkoja ja naaras valitsee niistä mieluisimman. Kuka tietää.  
• Kiljahdukset ovat niin erinomaisia, että naurattaa oikein. 
• Erityisesti 3 sekunnin, 23 sekunnin ja 1.23 kohdalla pöllö laittaa parastaan.

Valokuvien puutteessa tein tällaiset piirustukset/sarjakuvapöllöt. Piirtää en osaa, mielikuvituksenne saa korvata puutteet. Nämä kuvat siis ovat esittävinään lehtopöllöjä. (Kaikkea nämä pimeät syysillat teettävät.)

• Taustalta kuuluu vaahteran lehtien tippumista maahan ja vaahteran siementen pientä havinaa. Välillä kuuluu puolen kilometrin päässä olevalta tieltä ohiajavan auton ääniä (pahoittelen käteni asennon korjaamisesta johtuvia muutamia kahahduksia, mikrofoni vahvistaa ne ikävästi).

• Liikenteen ääni alkoi kuulua tänne asti, kun metsää kaadettiin rakennettavan omakotitalon tieltä. Taas on lehtopöllöjen (ja monien muiden eläinten) metsä yhden omakotitonttialueen verran pienempi ja ihmisten vaikutusalueen piirissä. Metsän reunaa on nakertanut etelästä jo neljä omakotitaloa, idästä kolme ja pohjoiseen haetaan juuri rakennuslupaa (ihan hulluun paikkaankin vielä varjoisaan ja pimeään pohjoiseen notkoon).

• Alkuun lehtopöllö on hiukan kauempana ja huutaa eri suuntaan.

• 1 minuutti 37 sekunnin kohdalla lehtopöllö lentää lähemmäs. Kai se tutkii mitä vaahteran alla tapahtuu... kohdassa 2.10 se siirtyy vieläkin lähemmäs.

• 2.13 - 2.27 kohtien välillä alkaa taas kuulua auton kohina ja se melkein peittää alleen pöllöpuolison vastauksen metsästä. Mutta kun tietää mitä kuunnella sen juuri ja juuri kuulee. Pihalla oleva pöllöpuoliso vastaa heti.
  

• Sivuhuomautus: Ajatelkaa miten vilkasliikenteisimmissä paikoissa meteli estää eläimiä kommunikoimasta toistensa kanssa. Vaikka muuten olisi säkällä säästynyt joku kelpo metsänsuikale johonkin, ei reviiriä välttämättä voi asuttaa jatkuvan metelin takia.

Kuuntele lehtopöllön soidinääni.

Pöllöt, haavat ja katoavat metsät ovat aiheita, joihin palaan kirjoissani. Linnunlaulua ja varoitushuutoja kertoo pihapiirin luonnosta, Toisinnäkijän päiväkirja siitä, mitä tapahtui, kun metsät ympäriltä alkoivat kaatua.

 

 

Kahdeksan vuodenaikaa on rikkaus

Tiistaina kuljin auringon paisteessa ikuistamassa syksyn suloa (edellinen blogipostaukseni). Kaksi päivää voi muuttaa kaiken. Nyt on 15 cm lunta. Keksin lähteä uudelleen samalle kuvauskierrokselle, jos vielä muistaisin samat kohdat, kun kaikki oli niin erinäköistä.

Auringonvaloa on vähemmän, mutta lumi valaisee ja kaunistaa. Ovat nämä kahdeksan vuodenaikaa vaan suunnaton rikkaus: syksy, syystalvi, talvi, kevättalvi, kevät, kevätkesä, kesä ja syyskesä.

Eiköhän tämä lumi vielä sula. Puskiin linnuille jättämäni puutarhamarjat katoavat kovaa tahtia lintujen suihin. Nytkin nelisenkymmentä räkätti- ja mustarastasta on pihlajissa. Jääköhän tilheille mitään, niitä ei ole vielä täällä näkynyt.

Lumi on raskasta ja mäntyjen oksat ovat katkeilleet lumen painosta. Kävin antamassa pikkuisen ensiapua ja varovasti ravistelin puiden, katajien, hortensioiden ynnä muiden oksia, kun ne olivat taipuneet maahan asti.

Aika monta pihlajanmarjaa oli kahdessa päivässä kadonnut suihin parempiin!

Hevonhierakka kertoo tiivistyneestä maasta. Usein niitä näkeekin hevoslaitumilla törröttämässä (hevoset eivät syö niitä), jossa maa on kavioista tallaantunut.

Syötäviä ovat vielä. Suloinen omenapariskunta. Täytyy varmaan syödä ne yhtäaikaa ettei niiden tule toisiaan ikävä... ;)

Tyrneistä tulee makeampia kun niitä vähän pakkanen puraisee. Linnutkin tietävät sen.

Niin viileä kesä etteivät iltahelokin siemenet ehtineet kypsyä!

Talventörröttäjät (kuvan alareunassa) ovat linnuille mieluisaa ruokaa.

Uskokaa tai älkää tämäkin kehäkukka avaa kukkansa vielä, jos lumi sulaa ja tulee suojaa.

Männyn oksat olivat niin painuneet etten löytänyt yhtään käpyä.

Sympaattinen syksy

Ruokintapaikoilla tapahtuu taas

Olen yrittänyt päivittää blogia aiemminkin, mutta siinä on ollut häikkää. Fontit tulevat tosi pienenä eivätkä ole muuttuneet isommaksi, vaikka kuinka yrittäisin muuttaa kokoa. Kokeillaas kuinka tällä kertaa käy...

Järrpipeipon ja vihervarpusen pitää vaan kinastella vaikka tilaa piisaisi. Viherpeipot keskittyvät murkinoimaan.

Nyt on ollut usvaisia aamuja yöpakkasten jäljiltä. Jotain suurenmoisen palkitsevaa on siinä, kun heti aamun valjettua eläimet suuntaavat tänne ruokintapaikan ääreen. Ne luottavat löytävänsä täältä ruokaa. Orava liikkuu jo hämärässä puoli kahdeksan aikaan, ensimmäiset tiaiset tulevat kahdeksan nurkilla.

Aloitin ruokinnan lokakuun alusta ja jatkan sitä taas huhtikuun loppuun saakka, ainakin. Ellei tule taas kummallisen kylmä kevät. Tänä syksynä olen nähnyt 21 eri lajia lintuja ruokinnalla. 

Olen osallistunut Luonnontieteellisen museon ruokintapaikkaseurantaan vuodesta 2002. Luonnontieteellisen museon ruokintapaikkaseurantaan eri puolelta Suomea osallistujien palautteista koostettu yhteenveto sisältää aina mielenkiintoista tietoa.

Tässä osia siitä teillekin luettavaksi:

• Linnut söivät eniten huhtikuussa, niin kävi viime vuonnakin. Annoin mustarastaalle päärynää, siitä se tykkäsi kovasti.
• Ruokintapaikalla kävi talvella 2016/17 epätavallisen vähän lajeja.
• Lintujen lukumäärä ja lajikirjo alentuneet dramaattisesti vuodesta 2004.  
• Lintuja syksyn jälkeen heikosti ravinnon tarjoilusta huolimatta.  
• Olen nykyisessä pihapiirissä ruokkinut ja seurannut lintuja 16 vuoden ajan. Näin huonoa lintutalvea en ole ennen havainnut.
• Lajeja ja lintuja oli niukasti. Kun lauhat säät ja pakkaset vaihtelivat, kertyi automaattien suulle useasti lumista jäätä tukkien ruoan kulun. Enpä ole ennen tarvinnut sukkapuikkoa näiden laitteiden puhdistuksessa.  
• Lintuja vähemmän kuin edellisenä talvena. Ruokaa kului huomattavasti vähemmän  
• Kärppä oleskeli koko talven. Välillä annoin sille poronluuta ja jänteitä. Huhtikuussa se otti telkänpöntöstä viime kesältä jääneen munan ja pyöritti sen säilöön noin 20 m päähän autotallimme alle. Muna pyöri välillä vikasuuntaan alamäessä, mutta hyvin kärppä sai sen kulun käännettyä. Tämä ahkera ruuan etsijä kävi myös naapurin kuivalihahäkissä. Punatulkkupariskunta kuherteli usein lintulautaa kannattelevalla oksalla huhtikuun puolen välin jälkeen.
• Isolepinkäinen nappasi sinitiaisen 10.11.2016 ja sai heti kimppuunsa kaksi pähkinähakkia, jotka ryöstivät saaliin, vaikka lepinkäinen kahakan aikana sukelsi pakoon lumeen.
• Vain varis, närhi ja harakka osaavat syödä leipää nostaen sen ensin vesiastiaan. 
• Hippiäiset (1–2) kävivät talven kylminä jaksoina ruokinnalla syömässä maahan pudonneita siementen, pähkinöiden ja talin palasia.
• Kottaraiset kävivät keväällä saavuttuaan parina päivänä ruokinnalla, mutta eivät sitten enää kiinnostuneet siitä, vaan aloittivat pesäpönttöjensä siivouksen aivan ruokintapaikan vieressä. 
• Sepelrastas istui potkukelkan päällä 21.4.2017. Se oli minulle harvinainen näky. 
• Harmaapäätikka ja pikkutikka samaa talipötkyä syömässä 28.12.2016. 
• Lumitilanteen vuoksi jatkoimme ruokintaa toukokuun puoliväliin. Harmaapäätikka ja valkoselkätikka rummuttivat ruokatauoilla vuoron perään, vielä käpytikka joukon jatkona. 
• Ruokintapaikalla jopa kahdeksan metsäkaurista yhtä aikaa.
• Jänisten ja rusakoiden määrää on mahdotonta sanoa, kun käyvät aina öiseen aikaan. Sama koskee metsä- ja valkohäntäkauriita. Jälkien perusteella ilmeisesti valkohäntä kävi usein pimeään aikaan kippaamassa jakkaran päällä olleen pienen automaatin kumoon ja söi sen siemensekoituksen.

Talitiaisen pesimäkanta kaksinkertaistui Suomessa v. 1976–2012. Ruokintapaikkarunsaus kasvoi reippaasti viime 23 talven aikana ja eniten Lapissa. Niinpä talitiainen on ruokinnoilla nykyisin yhtä runsas kaikkialla Suomessa.

Varpusen pesimäkanta taantui noin 60 % Suomessa v. 1984–2012. Väheneminen oli jyrkintä 1980-luvun lopussa. Sama suuntaus jatkui loivempana 2000-luvun puoliväliin asti. Kuvasta näkyy, että väheneminen on jatkunut. Varpusen ruokintapaikkarunsaus putosi 50–60 % 23 viime talvena kaikkialla Suomessa.

Hömötiaisen pesimäkanta väheni 20–30 % Suomessa vuosina 1976–2012. Väheneminen näkyi viime 23 talven aikana myös Etelä- ja Väli-Suomen ruokintapaikoilla, mutta muutos ei ollut tilastollisesti merkitsevä Lapissa. Hömötiaisen runsaus oli sangen pieni kahtena viime talvena kaikissa kolmessa vyöhykkeessä.

Mustarastaan pesimäkanta kasvoi kolminkertaiseksi Suomessa v. 1975–2012 ja talvikanta vielä jyrkemmin viime 23 talven aikana.

Talvilintujen kannanmuutokset ovat jatkuneet voimakkaina, lajista riippuen ajan myötä kiihtyen, tasaantuen tai suuntaa muuttaen. Kehitys on usein ollut erilaista eri osissa maata, joten seurannan alueellisella kattavuudella on iso merkitys.  

Jokainen seurantapaikka on tärkeä! Tulokset ovat arvokkaita, vaikka voisit osallistua vain muutaman kuukauden ajan. Lisätietoa ruokintapaikkaseurannan aloittamisesta Luomuksen (Luonnontieteellisen museon) sivuilta. 

 

Kirsikkapuun alla on rauhaa

Olin elokuussa Ekoelo-lehden toimittajan Terhi Niinimäen haastateltavana. Juttu ilmestyi nyt viimeisimmässä lehdessä: Kaarina Davisilla on ympärillään luontoa ja aikaa ajatella. Onni syntyy vähästä.

Kaappasin kuvan lehden sivuilta. (Otin sivunumeron pois ettei se näytä vaalimainokselta, heh hee...)

Sain lehden viime viikolla käsiini. Ekoelo-lehti on ollut minulle suht tuntematon suuruus ja yllätyin positiivisesti sen sisällöstä. Lehti on nykyoloissa poikkeuksellinen, koska siinä on maltillisesti mainoksia ja ne ovat aiheeseen sopivia (enimmäkseen hyödykkeitä tai palveluita) eivätkä ”turhakkeita” kuten valtaosissa lehdistä. 

Harvassa lehdessä voi nähdä tämän kaltaisen sananlaskun:

Markkinahumussa on rahaa, mutta kirsikkapuun alla on rauhaa. 

Kirsikkapuun keväistä kukintaa.