Kolumni: Jokaisella on kyky tehdä elämästä merkityksellistä

Kirjoitin Elonkehä-lehteen 3/25 kolumnin, joten jaetaan se tänne blogiinkin. Lehti ilmestyi hiljattain ja sen teemana on ilo & suru. 

Elonkehä-lehti on syväekologinen kulttuurilehti, jonka tarkoituksena on edistää syväekologista tietoisuutta, elämää suojelevaa kulttuuria ja ekologisesti kestävää yhteiskuntaa ja elämänmuotoa sekä ylläpitää kriittistä keskustelua kestämättömästä kulutus- ja talouskasvuyhteiskunnasta, sen arvoista, ilmiöistä, rakenteesta ja seurauksista. 

Jotkut lehden artikkeleista ovat niin tieteellisiä että ne menevät minulta osittain ns. yli hilseen, mutta pääosin lehteä lukiessa kokee helpotusta, että onneksi on muitakin samalla tavalla ajattelevia. Tunnen olevani hyvässä samanhenkisten ihmisten seurassa, jotka rakastavat luontoa ja ymmärtävät, miten merkittävästi elintapojemme tulisi muuttua kestävän elämän mahdollistamiseksi. 

 

Jokaisella on kyky tehdä elämästä merkityksellistä

Tänä kesänä lupiinit ovat kukkineet ennätysmäisen pitkinä ja runsaina. Vieraslajit edustavat vain pientä osaa kaikista ihmisten aiheuttamista tragedioista, mutta ne ovat kouriintuntuvan läheisiä ja edustavat käytännön arjen surua. Lupiinikasvustot lähestyvät tiluksiani uhkaavasti ja minua huolettaa, kuinka vähän ponnistelemme alkuperäisluonnon puolesta.

Mielipidepalstoilla huudetaan apuun milloin ELY-keskusta, kuntaa tai luonnonsuojeluyhdistyksiä, mutta peiliin katsotaan vähän. Murheellista on sekin, että iso osa suomalaisista ei edes tiedä lupiinin olevan vieraslaji, niitä ihaillaan ja suositaan.

Hiljattain kuuntelin radiouutisia, jossa kerrottiin useiden lintulajien määrien ennätyksellisestä vähenemisestä. Kuovia, varpusia ja tervapääskyjä oli vähemmän kuin koskaan, mutta mustarastas, peukaloinen ja tiltaltti olivat runsastuneet. Uutisten jälkeen radiotoimittaja tunnusti, ettei ollut koskaan kuullutkaan tiltaltista. Sellaistakin elämää eletään, jossa luonto ei ole kaiken keskiössä.

Tiedonpuute aiheuttaa sekä surua että ilottomuutta. Tunsin myötätuntoa toimittajan puolesta, hän ei ole kuullut tiltaltin rytmikästä laulua, joka muistuttaa veden tippumista astiaan, jossa jo ennestään on vettä.

Erilaisia kehityskulkuja seuratessa olisi helppo todeta, että kaikki on lohdutonta lopun alkua. Miten säilyttää ilo elämässä?

Ilo tulee siitä, kun ohjaa ajatuksiaan terveempään suuntaan eikä jää märehtimään synkkiä. Ilo tulee siitä, kun pitää sitkeästi kiinni elämänarvoistaan ja työskentelee paremman maailman puolesta.

Voimme aina valita, toimimmeko surusta vai ilosta käsin. Kannattaa painottaa iloa. Yhteiskunnan päättäjät ovat saattaneet luopua oikeudenmukaisen maailman luomisesta, mikä aiheuttaa kyynisyyttä, mutta meillä on paljon keinoja muuttaa asioita. Aliarvioimme helposti omien tekojemme tärkeyden ja unohdamme, miten valtava merkitys on sillä, että toimii ja yrittää vaikuttaa omassa elämässään.

Tein aloitteen tienhoitokunnalle järjestää lupiinintorjuntatalkoot ennen kuin lupiini leviää laajemmin ja ehtii siementää. Pian tienhoitourakoitsija olikin niittänyt tien alkupään lupiinit ja jättänyt luonnonvaraiset kukat koskemattomiksi. Miten paljon iloa ja merkityksen tunnetta siitä syntyi!

Iloa tuottaa kaikenlainen luonnonsuojelutoiminta. On hämmästyttävää, mitä kourallinen ihmisiä voi saada aikaan. Voi nauraa, kun tajuaa olevansa jonkin luontoa tuhoavan monen miljoonan euron yrityksen pahin painajainen. Jopa pienimmät teot voivat synnyttää muutosta. Emme voi koskaan tietää etukäteen vaikutustemme voimaa. Aktiivisten ihmisten esimerkki voi tarttua niihin, jotka seisovat sivussa.

Vahva luontoyhteys tuo syvää iloa. Kun kuuntelee tiltalttia ja muiden lintujen laulua, voi kokea iloa, joka tekee elämän elämisen arvoiseksi. On huikea ajatus, että tiltaltin laulu ei kuluta mitään eikä se kulu loppuun, vaikka tuhannet ihmiset kuulisivat sen.

Elämäämme määrittää se, mitä tunteita ja asioita päätämme painottaa. On muistettava, miten moni ihminen tekee tälläkin hetkellä parhaansa maailman muuttamiseksi.

Kuka tietää, ehkä vielä tulee päivä, jolloin luonnon arvostaminen on kaikkea toimintaamme ohjaava arvo. Siihen asti voimme nauttia jokaisesta hetkestä luonnon kanssa ja tehdä työtä sen puolesta, että tulevatkin sukupolvet oppivat tuntemaan tiltaltin ja voivat kokea saman ilon.

Riittää kun katsoo, kuuntelee ja välittää

Jane Goodall kuoli 1. lokakuuta. Hän on ollut idolini ja ihailen suuresti hänen elämäntyötään luonnon hyväksi.

Jane näki itsensä ennemmin naturalistiksi kuin tieteilijäksi. Tämä ajatus on minulle lohdullinen. Ei tarvitse olla korkealle koulutettu tieteilijä auttaakseen luontoa. Intuitio, empatia ja rakkaus luontoa kohtaan ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin akateemiset ansiot. Luonto on täynnä ihmeitä, jotka eivät ole mitenkään mitattavissa. 

Jane Goodall by Nikeush

Aikoinaan ajattelin, etten tiedä luonnosta paljon mitään ja häpeilin osaamattomuuttani. Kunnes huomasin, että minulla oli kertynyt yksityiskohtaista tietoa, jota "luontokonkareillakaan" ei ollut. Vaikka monessa asiassa olen edelleen osaamaton, sillä ei ole väliä, kuten Jane sanoi: jokainen teko merkitsee, olkoon se kuinka vaatimaton tahansa. Jane matkusti ympäri maailmaa puolustamassa luontoa. Nyt hänen äänensä on vaiennut, mutta hänen työnsä jatkuu meissä kaikissa.

Minä elän omaa arkeani eläinten keskellä ja teen sitä mitä osaan: tarkkailen luontoa keskittyneesti ja jaan oppimani. Reilun kahden vuosikymmenen ajan olen seurannut lähiympäristöni eläimiä, heidän elämäänsä, tapojaan ja vuodenaikojen kiertoa. Se on naturalistin kenttätyötä Janen hengessä. Siitä myös kirjoissani kerron.

Tiedän, että moni muukin rakastaa luontoa, mutta ajattelee, että ei "osaa" tai "tiedä" tarpeeksi. Kyllä osaat! Riittää, kun katsoo, kuuntelee, välittää ja toimii.

Vuonna 2023 kirjoitin blogiini tekstin Janen kirjasta ja ajatuksista toivosta. Halusin nostaa sen nyt uudelleen esiin. Toivoa ei pidä menettää, vaikka maailma on menossa päin helvettiä:

Ajatuksia toivosta.

Ajatuksia toivosta

Vuosien varrella olen miettinyt paljon sitä, miten säilyttää toivo tässä umpihullussa maailmassa. Miten välttyä sydänsuruilta luonnon tuhoutuessa? Kuinka olla vajoamasta toivottomuuteen?

Linnunlaulua ja varoitushuutoja -kirjassani käsittelen sitä miten toivon voi säilyttää. Minua kannattelee ajatus, että niin kauan kun voi vaikuttaa luonnon puolesta, on jotain minkä vuoksi elää.

Siksi Kirja toivosta herätti mielenkiintoni. Kirjassa luonnontutkija Jane Goodall kertoo mitä hän on oppinut toivosta elämänsä aikana tutkiessaan luontoa ja taistellessaan eläinten, ihmisten ja ympäristön oikeuksien puolesta.

Jane tapaa jatkuvasti paljon ihmisiä, jotka ovat tehneet työtä luonnon suojelemiseksi, jotka ovat menettäneet kaiken toivonsa. He näkevät rakastamiensa paikkojen tuhoutuvan, työstämiensä hankkeiden epäonnistuvan, jonkin villieläinten elinalueen pelastumisyritysten kaatuvan, koska ihmiset, yritykset ja hallitukset haluavat lyhyen aikavälin hyötyjä ja välitöntä voittoa. Sen takia yhä useammat kaikenikäiset ihmiset tuntevat itsensä ahdistuneiksi ja toisinaan masentuvat siitä, mitä he tietävät tapahtuvan kaiken aikaa.

Jane uskoo kuitenkin, että luonto tulee selviytymään ihmisen häikäilemättömästä tuhoamisvimmasta. Hän näkee siihen neljä syytä: ihmeellisen ihmismielen, luonnon palautumiskyvyn, nuorten ihmisten voiman ja lannistumattoman ihmishengen.

Jane tuo esiin, että toivo ja optimismi eivät ole sama asia. Toivo on jääräpäistä määrätietoisuutta tehdä kaikkensa, jotta jokin saadaan onnistumaan. Tietysti optimistinen henkilö on todennäköisemmin toiveikas, koska hän näkee lasin puolitäytenä eikä puolityhjänä. Mutta toivo on jotakin, mitä voimme viljellä ja se voi muuttua elämämme aikana.

Välikevennys: Mitä eroa on optimistin ja pessimistin välillä? Optimisti ajattelee, että tämä maailma on paras kaikista mahdollisista maailmoista, ja pessimisti pelkää, että optimisti on oikeassa.

Toivo ymmärretään usein väärin passiiviseksi haihatteluksi: jotakin toivotaan tapahtuvaksi, mutta asian hyväksi ei tehdä mitään. Aito toivo kuitenkin edellyttää toimintaa ja sitoutumista. Toivo ottaa huomioon pahuuden, tosiasiat ja esteet, mutta ei anna niiden lannistaa tai pysäyttää esimerkiksi monissa näennäisen toivottomissa tilanteissa. Toivo ei aina perustu logiikkaan vaan voi näyttää hyvinkin epäloogiselta. Toivo ei ole vain tosiasioiden ilmaisua vaan myös sitä, miten luomme uusia tosiasioita.

”Toivo on kykyä nähdä valoa kaiken pimeyden keskellä.” Arkkipiispa Tutu

Jane ei kutsu ihmistä älykkääksi vaan mieluummin ”intellektuaaliseksi”. Älykäs eläin ei tuhoaisi ainoaa kotiaan. Tietenkin jotkut ihmiset ovat erittäin älykkäitä, mutta todella monet eivät ole. Jane näkee, että maailmassa ei ole nykypäivänä tarpeeksi viisautta. Sotkun planeetallamme on aiheuttanut tapa, jolla käytämme älyämme, ei äly itsessään. Sekoitus ahneutta, vihaa, pelkoa ja vallanhalua ovat saaneet meidät käyttämään älyämme ikävillä tavoilla. Mutta juuri kekseliäisyytemme ansiosta kykenemme keksimään tapoja korjaamaan haittoja, joita olemme aiheuttaneet ympäristöllemme. Edellyttäen että olemme tietoisempia siitä, mitä olemme aiheuttaneet.

Janen mielestä nerokkaiden aivojemme ja myötätuntoisen sydämemme välillä on katkos. Aito viisaus edellyttää ajattelemista päällämme ja ymmärtämään sydämellämme. Kadotamme osan viisaudestamme, kun menetämme yhteyden luontoon. Alkuperäiskansojen joukossa on tavattomasti tietoa luonnon kanssa harmoniassa elämisen eduista.

Surun kohtaaminen on olennaisen tärkeää epätoivon ja voimattomuuden vastustamisessa ja ylittämisessä. Surua ei tarvitse välttää tai pelätä. Koko henkiinjäämisemme riippuu siitä, että kohtaamme surumme ja pääsemme yli avuttomuuden ja toivottomuuden tunteistamme. Voimme löytää luonnosta parantavaa voimaa. Myös sosiaalinen tuki on olennaista toivon säilyttämiselle.

Monet ovat niin hölmöilymme suuruusluokan lannistamia, että he tuntevat itsensä avuttomiksi, vajoavat apatiaan ja epätoivoon, menettävät toivonsa eivätkä sitten tee mitään. Kirjan kirjoittaja Douglas Abrams kysyykin, eikö Janesta tunnu välillä siltä, että ongelmat ovat niin valtaisat, ettei vain kykene toimimaan, tai että kaikki toimet ovat merkityksettömiä suunnattomien esteiden edessä.

Jane kertoo, että kun hän palaa jollekin alueelle, jonka muistaa rauhallisena metsänä täynnä puita ja laulavia lintuja, ja huomaa, että se on parturoitu maan tasalle, totta kai hän tuntee silloin surua. Mutta hän tuntee myös kiukkua ja yrittää ryhdistäytyä. Hän ajattelee kaikkia niitä paikkoja jotka ovat edelleen luonnonvaraisia ja kauniita ja joiden pelastamiseksi täytyy taistella entistä lujemmin. Hän ajattelee paikkoja, jotka ovat jo pelastettu. Ihmisten pitäisi kuulla enemmän tarinoita onnistuneista taisteluista, ihmisistä, jotka onnistuivat, koska he eivät anna periksi. Ihmisistä, jotka valmistautuvat seuraavaan taistoon, kun he häviävät yhden.

Douglas jatkaa: ”Olemme kuitenkin jo menettäneet niin paljon. Todella monia elinympäristöjä on tuhottu, ilmeisesti korjaamattomaan kuntoon. Eikö ole liian myöhästä?”

Jane uskoo, että voimme kääntää asioiden suunnan. Mutta meidän pitää liittyä yhteen ja toimia nyt heti. Meillä on vain rajatusti aikaa, ja mahdollisuutemme pienenevät, mitä kauemmin odottelemme. Jokaisen pitää tehdä voitavansa alkaessaan korjata niitä haittoja, joita olemme aiheuttaneet, ja tehdä osamme hidastaaksemme biodiversiteetin katoamista ja ilmastonmuutosta. Me pystymme aiempaa parempaan.

Ihmisten on ymmärrettävä, kuinka paljon me ihmiset olemme riippuvaisia luonnosta: ruoan, ilman, veden, vaatteiden - kaiken suhteen. Mutta ekosysteemien pitää olla terveitä, jotta ne pystyvät tyydyttämään tarpeemme. Emmekä ole pelkästään siitä riippuvaisia - me tarvitsemme luontoa. Ekosysteemejä suojelemalla ja luonnontilaistamalla yhä suuremman osan maailmaa me suojelemme omaa hyvinvointiamme.

Aina kun annamme luonnolle mahdollisuuden, se palautuu. Miljoonien pienten eettisten toimien kasautuva vaikutus vie meitä kohti sellaista maailmaa, jonka me tarvitsemme. Joka ainoalla yksilöllä on merkitystä, olkoot toimet kuinka pienimuotoisia tahansa, sillä on aitoa vaikutusta. Jokainen voi vaikuttaa planeettaan - joka ainoa päivä. Ja me voimme valita, minkä suuruinen vaikutus meillä on. Kun ihmiset käsittävät, että heidän elämällään on merkitystä, he saavat myös tarkoituksen elämälleen.  

Jane Goodall haastaa kaikkia: Innosta ja auta ympärilläsi olevia ihmisiä, suorita oma osasi. Etsi omat syysi tuntea toivoa ja anna niiden ohjata sinua eteenpäin.

Ympäristöahdistuksessa on kyse syvästä surusta, kun jotain ikiaikaista katoaa

"Miltä kuulostaisi, jos lääkärit kirjoittaisivat diagnooseja avohakkuuahdistuksesta ja sairaseläkkeitä solastalgian (eksistentiaalinen tuska, jonka ympäristön muutos ihmisissä aiheuttaa) vuoksi? Oireidenhoito lääkkein ei riitä, sillä asioiden juurisyyt ovat luontoyhteyden katkeamisessa sekä länsimaisessa maailmankatsomuksessa, jossa raha tuntuu määräävän kaiken."

”Olen todistanut viime vuosina lähiluonnon ja maisemien hurjaa hävittämistä. Olen nähnyt eläinten, luonnon ja kaiken kauniin katoamisen ja tuntenut jos jotakin: väsymystä, vihaa, raivoa, hämmennystä, uupumusta, turhautumista, surua, tuskaa ja kärsimystä. Olen kokenut niin syviä menetyksen tunteita, että olen niiden edessä sanaton. Sanat, joilla yritän kuvata tuntemuksiani, tuntuvat latteilta ja merkityksettömiltä.”

Kirjoitin ympäristötunteistani Ympäristöahdistus-sivustolle. Kirjoitukseni löytyy tämän linkin takaa:

Ympäristöahdistuksessa on kyse syvästä surusta, kun jotain ikiaikaista katoaa.

 **

Ympäristöahdistuksen mieli -hanketta toteuttavat MIELI Suomen Mielenterveys ry, Tunne ry ja Nyyti ry ja sen tarkoituksena on tarjota mahdollisuuksia ympäristöahdistuksen ja siihen liittyvien tunteiden käsittelyyn. Sivustoilla on paljon mielenterveyden ylläpitämiseen liittyvää aineistoa, kannattaa tutustua.

Voimaa tuova ajatus

Tajusin juuri, että menee vain pari viikkoa, kun ensimmäiset talitiaisen kevään laulut kuuluvat! Yleensä ensilaulun kuulee jo tammikuun toiseksi viimeisellä viikolla. Se tietysti edellyttää, että on tarkkana. Kiireisemmältä varovaiset lauluntapailut jäävät kuulematta.

Millainen toivon tunne virisi tästä ajatuksesta. Hyvänen aika, nyt jo! Pimein talvi on takanapäin ja mennyt niin äkkiä.

Miten suunnaton huojennus ja voima, joka talitiaisen laulusta voi tulla.  💗

Jo pelkästä ajatuksesta siitä.

Rakkaat tintit.