Ihanaa, kun saatiin
viimein lunta, mieli keveni lumihiutaleen kevyeksi, kun tuli valoa ja tarvittua
lumen antamaa suojaa. Pysyisi nyt eikä sulaisi pois. Ystävät pohjoisessa ovat kertoneet tehneensä lumitöitä jo
kuukausia – ajatella – eikä täällä Hämeenkyrössä ole tarvittu lumikolaa tai -lapiota
vielä kertaakaan, huh huh. Järven vesi seilaa vapaana ja joutsenet ja isokoskelot
ovat edelleen täällä.
Mediassa on ollut
ilahduttavan paljon luontoa puolustavia näkökulmia. Suurenmoista! 20.
joulukuuta Aamulehden yleisönosastopalstalla oli todella hyvä mielipidekirjoitus Suomen metsien tilasta. Jaan
täysin samat tunnot. Kirjoituksessa oli kiteytetty asiat juuri niin kuin ovat. Sain
tekstin kirjoittajilta luvan julkaista tekstin täällä blogissani, niin tekin
saatte lukea. Iso kiitos luonnonkuvaaja Tuomo Hurmeelle (Honkilahti) ja
luonnonystävä Jorma Hinkkaselle (Eura)! Voiko asioita tämän paremmin sanoa:
**
Suomen metsien tila on
kauhistuttava
Metsäluontomme
on rajusti köyhtynyt viime vuosina. Teollisuuden lisääntynyt puun tarve näkyy
jokaisen luonnossa liikkuvan silmissä. Avohakkuita, entistä järeämpää
konekalustoa, motojen ryskettä jopa kesällä ympäri vuorokauden kaikkina
viikonpäivinä.
Samanaikaisesti
annetaan ymmärtää, että metsien käsittely on pehmentynyt, eikä esimerkiksi
avohakkuita enää tehdä. Todellisuudessa metsämme ovat nyt historian
järkyttävimmän raiskauksen kourissa. On kuin metsäammattilaiset ottaisivat
loppukiriä: vielä on vanhaa ikimetsää hehtaari siellä, toinen täällä. Nyt
nopeasti kaikki matalaksi, ettei suojeluväki ehdi väliin!
Luonnontilaisten metsien alennustila on kaikkien tiedossa.
Uhanalaisten metsälajien joukossa on aivan tavallisiakin metsäluontomme lajeja,
kuten hömötiainen ja helmipöllö, kohta varmaan oravakin. On syytä pohtia, mitä on
tämän kaiken takana.
Maassamme
vuosikymmeniä harjoitettu metsätalous on kiistatta ajanut metsien eliölajiston
nykyiseen ahdinkoon. Metsänhoitoyhdistykset ovat järjestelmällisesti edistäneet
luonnon köyhtymistä, vaikka seuraukset ovat olleet nähtävillä.
Miksi
metsänomistajat suostuvat avohakkuun kaltaiseen menettelyyn omissa metsissään?
Onko metsänhoitajien auktoriteetti niin voimakas, ettei metsänomistaja kykene
kyseenalaistamaan heidän arvomaailmaansa? Puuttuuko suurelta osalta
metsänomistajia sellainen tunne-elämän osa-alue, jolla he osaisivat asettua
elinympäristönsä menettäneen metsälajiston asemaan?
Kun seisomme
monihehtaarisen aukoksi rääsityn raiskion äärellä, emme käsitä, miten
maanomistaja voi hyväksyä tällaisen. Rahastakaan ei voi olla kyse, koska valtio
ostaa vanhoja metsiä verottomana käypään hintaan Metso-suojeluohjelmaan.
Luonnonperintösäätiö ostaa vähintään 10 hehtaarin ikimetsiä, jos sellaisia
jostakin vielä löytyy. Myydessään metsänsä suojeluun omistajalle ei tule sen
jälkeen kuluja esimerkiksi metsän uudistamisesta. Ennen kaikkea metsä jää
kaikkien iloksi, ja se tarjoaa yhä elinympäristön lukemattomille eliölajeille.
Ajan myötä säästömetsän elonkirjo vain lisääntyy.
Ymmärrämme,
että tietty määrä metsien tuottoa tarvitaan teollisuuden ja rakentamisen sekä
energian tuoton tarpeisiin. Puun käytön nykyinen mittakaava on kuitenkin sulaa
hulluutta. Metsämme eivät kestä yhtäkään uutta sellutehdasta.
Kestävään
metsien käsittelyyn siirryttäessä vanhat metsät on säilytettävä koskemattomina
aarnioina. Talousmetsiksi luokiteltavilla alueilla otettakoon käyttöön
professori Erkki Lähteen vuosikymmenien ajan suosittelema jatkuvan kasvatuksen
menetelmä.
Seurauksena
on nykyisen aineellisen hyvinvointimme supistuminen. Vastapainoksi saamme
nautittavaksemme monimuotoisen metsäympäristön pohjantikkoineen,
liito-oravineen, korpikolvineen ja antoisine marja- ja sienimaineen. Valinta on
tehtävä, mitä pikemmin sen parempi.
Tuomo Hurme, luonnonkuvaaja, Honkilahti & Jorma
Hinkkanen, luonnonystävä,
Eura
**
Tsekatkaa lisäksi
seuraavat:
Ikimetsät-dokumentti
kertoo vanhoista metsistä, luonnon monimuotoisuudesta ja niiden katoamisesta. Dokumentti
kertoo todellisesta luonnon tilasta Suomessa. Monet mieltävät metsäluontotuhot Etelä-Amerikkaan,
mutta Suomessa tapahtuu samaa.
Dokumentin esityksen jälkeen metsäteollisuus
ja MTK tietysti heti itkemään, ettei muka ole totta. On se, riittää kun katsoo
ympärilleen. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.
**
Jos saatte
jostain Luontokuva-lehden käsiinne, lukekaa Pertti Koskimiehen kirjoitus Suomi-Trumpistit pelottavat. Koskimies
kertoo ajatuksiaan ”metsästyksestä”, joka on käytännössä koirien louskuttamista aamuhämärästä iltapimeään metsästäjien ajellessa
autoilla tuijotellen koirankulkua kännyköistä. Koskimies toteaa, että metsästys
on vain vapaa-ajan hupi enintään 5 %:lle kansalaisista. Ei ole metsästäjien
asia päättää 95 prosentin puolesta, mitä eläimiä metsässä saa olla ja paljonko.
Uhanalaisia lajeja metsästetään edelleenkin (joka on täysin kestämätön ja
käsittämätön asia. Olettehan käyneet allekirjoittamassa adressin?).
"Ei ole metsästäjien asia päättää 95
prosentin puolesta, mitä eläimiä metsässä saa olla ja paljonko."
Koskimies
esittää, että kana- ja vesilinnut on rauhoitettava ja riistalajeja on muutenkin
karsittava. Journalistin ohjeisiin sitoutuneen asiamedian on lopetettava
järjettömän suurpetohysterian lietsominen ja jätettävä julkaisematta valheisiin
vertautuvat petosepitteet. Koskimies mainitsee, että luonnolle koittavat
entistä pahemmat ajat, jos Suomi-trumpistit (jussihalla-ahot, hannuhoskoset,
mikkokärnät, penttioinoset, anoturtiaiset, mauripeltokankaat jne.) saavat lisää
valtaa. Koskimies kuittaa hienosti, että ex-pääministeri Juha Sipilä edisti
roimasti luonnonsuojelua romahduttamalla keskustan kannatukseen kolmasosalla
viime vaaleissa. (Ha ha!) Koskimies on tavannut suurpetoja
luonnossa ja tietää, että ne eivät ole vaarallisia. Suomi-trumpistit (ja
metsästäjät) ovat.
**
Kannattaa lukea myös Aino
Tuomisen teksti Metsästykseen tarvitaan rajoja ja kurinalaisuutta. Uhanalaisten
eläinten metsästys, toistuvat kuolemanvaaraan johtavat metsästysonnettomuudet
ja Luonnonvarakeskuksen tutkijoiden silmätikuksi ottaminen kertoo, että
metsästysharrastuksessa on mukana suorastaan vihamielisesti luontoon ja luonnon
tutkimukseen suhtautuvia henkilöitä.
”Kun metsästäjät lähtevät ajamaan suden
kannanhoidollista metsästystä, ei ole kyse rakkaudesta luontoon. Rakkaudesta
luontoon ei ole kyse silloinkaan, kun metsästäjät haluavat pitää uhanalaiset
lintulajit metsästettävien lajien listalla. Eikä lyijyhaulikiellon vastustus
sekään kerro ainakaan alan harrastajien vahvasta ympäristötietoisuudesta. (…) Susia
halutaan metsästää, koska ne koetaan pelottavina. Siitä huolimatta, että sudet
eivät ole sataan vuoteen tappaneet Suomessa ainuttakaan ihmistä. Metsästäjät
sen sijaan ampuvat toisiaan ja sivullisia kuoliaaksi käytännössä joka vuosi.
Suomalaisia tulisikin siis ensisijaisesti suojella metsästäjiltä."
Aino Tuominen
kirjoittaa, että muualla Euroopassa metsästyksessä on paljon tiukemmat
rajoitukset kuin Suomessa. Olisikin harkittava, onko vastaavia rajoituksia
säädettävä Suomeenkin.
**
Luonnonystävät: kertokaa
ajatuksistanne ja tunnoistanne lehdissä, mielipidepalstoilla ja somessa. Pitäkää
jatkuvaa älämölöä ja nostakaa asioita esiin kahvipöytäkeskusteluissa ynnä muualla.
Kun tarpeeksi monet tuovat mielipiteensä esiin, yleinen mielipideilmasto
muuttuu ja piilevät arvot nousevat esiin. Media seuraa mitkä aiheet ovat
”nousussa” ja niistä aiheista tehdään lisää uutisia. Rummuttakaa, jotta saadaan
positiivinen kehä liikkeelle!
Älä ole hiljaa,
vaan kerro mitä mieltä olet. Ei kannata pelätä, ole rohkea. Ihmisten on
puhuttava luonnon puolesta, kun se ei sitä itse voi tehdä. Näe se pieni vaiva,
että rustaat ajatuksesi toisten luettavaksi ja ajateltavaksi. Pyydä, että
kirjoituksesi julkaistaan anonyymina, jos et muuten uskalla kirjoittaa.
Jos tuntuu, että
kirjoittaminen on itselle liian vaikeaa, kaikkia minun blogitekstejäni saa
vapaasti lainata, linkata ja jakaa eteenpäin. Pidetään luonnosta huolta ja
ääntä sen puolesta. Kiitos!
