Minulle on jäänyt elävästi mieleen, kun olin keväällä 2016 Tohlopissa Mediapoliksen lämpiössä Inhimillisen tekijän kuvausten jälkeen. Meitä oli siinä aika iso sakki, joimme kahvia ja juttelimme. Kaikki innostuivat puhumaan Patrick Laineesta ja hehkuttivat häntä tohkeissaan. Olin ihan pihalla. Kuka on Patrick Laine, kysyin. Huoneeseen laskeutui hetken hiljaisuus ennen kuin se räjähti naurusta. Kaikkien olisi kuulunut tietää kuka jääkiekon maailmanmestaruuskisojen tähti ja nuori lupaus oli, mutta minä en tiennyt.
Juttelin pari viikkoa sitten erään ystäväni kanssa. Mainitsin, että kohta alkaa David Attenboroughin dokumentti, joka ehdottomasti kannattaa katsoa.
– Kuka se on, hän kysyi.
– Siis Attenborough vai? Olin epäuskoinen, ettei joku tietäisi kuka hän on. – Se on se BBC:n toimittaja joka on tehnyt elämäntyönsä luontodokumenttien parissa ja on luonnon puolestapuhuja.
– Ai jaa, en ole ikinä kuullutkaan.
– On sun täytynyt. Se on se, nyt jo 90-vuotias, mies, jonka tavaramerkkinä on usein loikoa eläimen vieressä maassa samalla kun se selostaa niiden elämistä. Se on ollut harva se lauantai-ilta olohuoneissamme Avara luonto -dokumenttiensa kautta.
– Jaa… voi olla, että olen joskus kuullut siitä, hän totesi suuremmin kiinnostumatta.
En pystynyt nauramaan, vaan häkellyin. Näin me ihmiset elämme ihan omanlaisissa kuplissa. Mitään ei voi pitää itsestään selvänä. Olen kuvitellut, että totta kai kaikki tietävät kuka David Attenborough on, kun kyse on kuitenkin elämän perusteista. Eilen kysyin toiselta ystävältäni, tietääkö hän David Attenboroughin. Ei tiennyt. Huh. Täytyy vissiin laajentaa otantaa ja järkyttyä lisää, heh.
Attenborough on yksi idoleistani. Jos et tiedä, kuka hän on – ja vaikka tietäisitkin – katso Areenalta Totuus sukupuutosta -dokumentti.
Luin jokin aika sitten Attenboroughin uusimman kirjan Yksi elämä, yksi planeetta. Hän kirjoittaa siitä kuinka kaikki mitä meillä on, olemme ottaneet luonnosta. Ja olemme tehneet sen piittaamatta aiheuttamistamme vahingoista. Rajallisella planeetalla pysyvä kasvu on nimittäin saavutettavissa ainoastaan ottamalla lisää jostain muualta. Toimintamme on silkkaa ryöväämistä. Kaikki, mitä emme voi jatkaa loputtomasti, on kestämätöntä. Jos teemme jotain, mikä on kestämätöntä, vahingot kasautuvat, kunnes koko järjestelmä romahtaa.
Käyttäytymisemme ja yhteiskuntamme ovat yhä selvemmin etääntyneet luonnonympäristöstämme. Emme ajattele, kuinka paljon lajeja häviää, kun raivaamme metsää tai käytön jälkeen pois heittämämme muovipullon merkitystä merten ekosysteemeihin emmekä kasvihuonekaasuja, joita talomme laajennukseen tarvittavien betoniharkkojen valmistus tuottaa. Ei ole ihme, että kaikki ympäristölle aiheuttamamme vahingot ovat kasautuneet nopeasti ja miltei huomaamatta.
Attenborough kertoo kuinka luonnonvaraisten eläinten populaatiot ovat 1950-luvun jälkeen pienentyneet alle puoleen entisestään. Kun hän katselee vanhempia filmejään, hän ymmärtää, että vaikka hän tunsi silloin kiertelevänsä koskemattomassa luonnossa, vaikutelma oli harhaanjohtava. Silloiset metsät, tasangot ja meret olivat jo alkaneet tyhjentyä. Monet isot nisäkkäät olivat jo harvinaisia. Muuttunut vertailukohta on vääristänyt käsitystämme maapallon kaikesta elämästä. Olemme unohtaneet, että taannoin maapallolla oli lauhkean vyöhykkeen metsiä, joiden poikki vaeltamiseen meni päiväkausia, biisonilaumoja, joiden ohimarssi kesti neljä tuntia, ja niin isoja ja tiiviitä lintuparvia, että ne pimensivät taivaan. Sellaiset ilmiöt olivat normaaleja vielä muutama ihmisikä sitten. Mutta eivät ole enää. Olemme tottuneet köyhtyneeseen planeettaan. Olemme vaihtaneet villin luonnon kesyyn luontoon. Ajattelemme Maan meidän planeetaksemme, jota ihmiskunta pyörittää ihmiskunnan hyväksi. Muulle elävälle maailmalle jää hyvin vähän tilaa. Aidosti villiä, luonnonvaraista maailmaa ilman ihmisiä ei ole enää olemassa.
Attenborough sanoo, että meillä tänään elävillä on vastuu siitä, että ihmiskunta saavuttaisi tasapainon luonnon kanssa. Meillä on kaikki tarvittavat työkalut, miljardien ihmisten ajatukset ja ideat ja luonnon suunnaton energia apunamme tässä työssä. Meillä on vielä aikaa hyvittää tekojamme, hillitä vaikutustamme, muuttaa kehityksen suuntaa ja muuttua lajiksi, joka elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Vain tahto puuttuu. Voimme jatkaa elämäämme tyytyväisinä, kasvattaa lapsiamme, touhuta rakentamassamme nyky-yhteiskunnassa ja ummistaa silmämme kynnyksellä odottavalta katastrofilta. Tai sitten voimme muuttua.
Attenborough kysyy: Miltä näyttäisi maailma, jossa biodiversiteettiä pidetään sille kuuluvassa arvossa ja maanomistajia kannustetaan lisäämään sitä kaikkialla, missä pystyvät? Hän vastaa: Se maailma olisi maaginen. Näiden villien alueiden omistajia palkittaisiin siitä, että he jatkaisivat niiden suojelua. Metsiä lakattaisiin heti kaatamasta. Kestävät hakkuut sallittaisiin, niissä puita kaadetaan valikoiden ja metsän luonnollista uusiutumista jäljittelevää vauhtia, sillä niiden on osoitettu säilyttävän monimuotoisuutta. Meitä kannustettaisiin keksimään keinoja käyttää luontoa supistamatta sen monimuotoisuutta tai kykyä kerätä hiiltä.
**
Suosittelen katsomaan myös Elämämme Galapagossaarella -sarjaa. Siinä brittiläinen meribiologi Monty Halls perheineen tutustuu Galápagossaarten ainutlaatuiseen luontoon. Uskomaton paikka ja loistava osoitus siitä miten hienoa elämä voisi olla, jos osaisimme elää toisin. Eläimet eivät pakenisi meitä vaan voisimme elää sovussa rinnakkain.
