Aiemmin jaoin mielipidekirjoitukseni pesimäaikaisista hakkuista. Nyt kuulin, että Eläinoikeusakatemia kerää nimiä vetoomukseen, joka luovutetaan ympäristöministeriölle ja metsäteollisuudelle syksyllä 2025.
Laki kieltää tahallisen pesien tuhoamisen mutta sallii silti pesimäaikaiset hakkuut. Pesät saavat suojan vain paperilla. Vetoomus vaatii ympäristöministeriöltä toimia pesimärauhan todelliseksi turvaamiseksi.
Allekirjoita ja jaa eteenpäin!
Vaikka vetoomus keskittyy lintuihin, lintujen pesimärauhan turvaaminen toimisi sateenvarjona koko metsäekosysteemille. Hakkuiden kieltäminen pesimäaikana suojelisi automaattisesti kaikkien eläinten lisääntymisaikaa.
Minulta on tiedusteltu kansalaisaloitteen tekemistä aiheesta. Kansalaisaloite olisi ehdottomasti tarpeellinen, mutta se vaatisi huolellista valmistelua. Aloitteeseen tarvittaisiin selkeä ehdotus metsälain muutoksista, vahvat tieteelliset perustelut ja lakimiehen konsultointi toteutuskelpoisuuden ja perustuslainmukaisuuden varmistamiseksi. Lisäksi kampanja pitäisi suunnitella hyvin: 50 000 kannatuksen kerääminen kuudessa kuukaudessa vaatisi kaikkien isojen ympäristöjärjestöjen sitoutumisen, kohdennetut mediatiedotteet eri kohderyhmille ja sosiaalisen median strategian.
Vaikka asia on akuutti, nykyinen hallitus voisi antaa kielteisen lausunnon, joka hankaloittaisi asian etenemistä valiokunnassa.
Aiheesta on tehty toimenpidealoite toukokuussa 2025, mutta sen vaikutus jää
nähtäväksi.
Sillä välin jokainen voi allekirjoittaa edellä mainitun Eläinoikeusakatemian vetoomuksen.