Sivut

2. toukokuuta 2020

Herää kuuntelemaan kauneinta sinfoniaa


Dawn chorus. Eräs maailman kauneimmasta asioista eikä sille ole suomenkielistä vastinetta. Suomennos lintujen aamukonsertti ei anna oikeutta. Dawn on aamunkoitto, sarastus. Hetki pimeän ja valon välillä, kun ei ole vielä aamu. Tähän aikaan keväästä lintujen laulu on sarastuksen aikaan aivan erityistä, intensiivisempää ja intoa täynnä - toisella tapaa kuin esimerkiksi kymmeneltä aamulla. 

Jo aivan pimeässä laulavat muun muassa punarinnat ja punakylkirastaat, myös nauru-, harmaa- ja kalalokit sekä joutsenet ja kurjet aloittavat hämärässä. Aamun valkenemisen myötä yhä useampi laji yhtyy konserttiin mukaan ja laulu on huumaavillaan juuri ennen auringon nousua (Hämeenkyrön korkeudella klo 5). 

Punarinnan laulu on niin kaunista, että se viiltää sielua.
Miksi linnut laulavat siihen aikaan? Voisi ajatella, että hämärässä löytyisi heikosti ruokaa ja linnut voisivat jatkaa unia vielä, mutta ei, äänenavailut ovat parhaimmillaan. Ehkä se on ainoita hetkiä jolloin taustamelu on niin vähäistä, että hetki kannattaa hyödyntää, äänet kantavat silloin paljon kauemmas. 

Tänä vuonna taustamelua on tavallista vähemmän (jes!), mutta niin on valitettavasti laulajiakin. Reilu kymmenen vuotta sitten minulla oli muistiinpanoissa tekemistä, kun yritin kirjata lajeja sitä mukaa kun niitä kuulin, perässä ei mitenkään ehtinyt. Nyt joutuu välillä jopa odottamaan, eikö joku jo laulaisi. Suuntaus on todella huolestuttava. Olisipa hienoa, jos pääsisi palaamaan ajassa taaksepäin vaikkapa 1930-luvun maalaismaisemaan. Miten upealta kaikki on mahtanut kuulostaa ennen kuin lintujen elinalueet alkoivat tuhoutua, sitä ei osaa edes kuvitella. Kontrasti nykypäivään olisi mykistävä, siitä olen varma. 

Huomenna vietetään kansainvälistä Dawn Chorus Day:ta, jotta havahtuisimme siihen, että saatamme menettää linnut ja niiden luoman upeuden. Ihmiset ympäri maailman heräävät aikaisin aamuyöstä juhlimaan luonnon hienointa sinfoniaa.

Kannattaa laittaa kello soimaan kolmen neljän aikaan ja lähteä ulos kävelylle ja kuuntelemaan. Tai jos asut sopivassa paikassa, avaa ikkuna ja kuuntele vällyjen alta. Jos olet jumissa epäsuotuisassa paikassa neljän seinän sisällä, tuo linnunlaulu sisälle linnunlauluradion kautta.
Onneksi tätä juhlaa on tiedossa vielä reilut toista kuukautta. Kun ilmat lämpenevät satakielet, kerttuset ja muut hyönteissyöjät saapuvat muuttomatkoiltaan ja liittyvät lauluun mukaan.