Sivut

15. syyskuuta 2022

Ympäristöahdistuksessa on kyse syvästä surusta, kun jotain ikiaikaista katoaa

"Miltä kuulostaisi, jos lääkärit kirjoittaisivat diagnooseja avohakkuuahdistuksesta ja sairaseläkkeitä solastalgian (eksistentiaalinen tuska, jonka ympäristön muutos ihmisissä aiheuttaa) vuoksi? Oireidenhoito lääkkein ei riitä, sillä asioiden juurisyyt ovat luontoyhteyden katkeamisessa sekä länsimaisessa maailmankatsomuksessa, jossa raha tuntuu määräävän kaiken."

”Olen todistanut viime vuosina lähiluonnon ja maisemien hurjaa hävittämistä. Olen nähnyt eläinten, luonnon ja kaiken kauniin katoamisen ja tuntenut jos jotakin: väsymystä, vihaa, raivoa, hämmennystä, uupumusta, turhautumista, surua, tuskaa ja kärsimystä. Olen kokenut niin syviä menetyksen tunteita, että olen niiden edessä sanaton. Sanat, joilla yritän kuvata tuntemuksiani, tuntuvat latteilta ja merkityksettömiltä.”

Kirjoitin ympäristötunteistani Ympäristöahdistus-sivustolle. Kirjoitukseni löytyy tämän linkin takaa:

Ympäristöahdistuksessa on kyse syvästä surusta, kun jotain ikiaikaista katoaa.

 **

Ympäristöahdistuksen mieli -hanketta toteuttavat MIELI Suomen Mielenterveys ry, Tunne ry ja Nyyti ry ja sen tarkoituksena on tarjota mahdollisuuksia ympäristöahdistuksen ja siihen liittyvien tunteiden käsittelyyn. Sivustoilla on paljon mielenterveyden ylläpitämiseen liittyvää aineistoa, kannattaa tutustua.

8. syyskuuta 2022

Kirjat ja tarinat ovat lääkettä, ja rakkaus lukemiseen on avain ihmeelliseen elämään

Tänään YK:n lukutaitopäivänä 8.9. klo 19.00 vietetään tuntia, jolloin koko Suomi lukee. Lasten ja nuorten säätiön järjestämän kampanjan tarkoitus on innostaa erityisesti lapset ja nuoret lukemaan, mutta kaikki voivat osallistua. Tänä vuonna Read Hour -tunnin aikana luetaan ja kuunnellaan teoksia, joista välittyy rauhan ja ystävyyden sanoma.

Tässä kirjailija Anne Lamottin ajatuksia lukemisen merkityksestä:

Jos rakastat lukemista, tai opit rakastamaan lukemista, sinulla tulee olemaan ihmeellinen elämä. Piste. Elämässä tulee aina olemaan vastoinkäymisiä, paineita ja uskomattoman ärsyttäviä ihmisiä, mutta kirjat tekevät kaikesta vaivan arvoisen. Kirjoista tulet löytämään oman Pohjantähtesi, ja itsesi, joka on syy miksi olet täällä.

Kirjat ovat paperisia laivoja, jotka kuljettavat kaikkialle maailmaan, muinaiseen Egyptiin, ulkoavaruuteen, ikuisuuteen, suosikkimuusikkosi lapsuuteen ja - kaikkein arvokkaimmalle ja hämmästyttävimmälle matkalle - omaan sydämeesi, omaan perheeseesi, omaan historiaasi ja kehoosi.

Näistä litteistä lähes kaksiulotteisista paperilippaista kimpoaa vuoria, leijonia, konsertteja, linnunratoja, sankareita. Tapaat ihmisiä jotka ovat kaukana lannistuneista, jotka ovat kasvaneet ja ottavat sinut matkaansa. Kirjat ja tarinat ovat lääkettä, murtuneiden elämien ja sielujen kipsejä, heikentyneiden sielujen linkoja. Lukiessasi tulet nauramaan kovemmin kuin kuvittelit pystyväsi ja se kaikki tulee olemaan maagista, taivaallista ja pelastus. Lupaan sen.

- Anne Lamott, kirjassa A Velocity of Being: Letters to A Young Reader