Tämä teksti syntyi huolesta Nokian puiden ja kaupunkiluonnon kohtalosta. Tarjosin sitä paikallislehteen mielipidekirjoitukseksi ja julkaisen sen nyt täällä.
Kaupunkien tiivistysrakentaminen on ymmärrettävää ja suositeltavaakin, jotta luontoa säästyisi muualla ja esimerkiksi autoilua voisi vähentää, kun ihmiset asuvat jo palveluiden ja valmiin infrastruktuurin äärellä. Kuitenkin ensimmäinen ajatukseni oli, että rakentaminen johtaa melko varmasti yhden Nokian kauneimmista hevoskastanjoista kaatamiseen. Täytyisi alkaa jo ajatuksissaan luopumaan siitä.
Kävin varta vasten tervehtimässä kaunista monihaaraista hevoskastanjaa. Sen kukinta oli parhaimmillaan. Kaksikymmentäsenttiset pinkki-kellanvalkoiset kukintotertut tuoksuivat makeilta ja iloiseksi yllätyksekseni hernekerttu ja peippo lauloivat puun tuuhean latvuston uumenissa. Harva kaupunki voi ylpeillä sillä, että hernekerttu laulaa sen keskustassa. Puu on mitä ihastuttavin, mutta moniko sitä mahtaa huomata ja arvostaa. Suomessa puihin kiintymistä pidetään usein liian tunteellisena ja hävettävänä, vaikka kyse on terveestä luontoyhteydestä ja siitä, että ymmärtää laajempia yhteyksiä ja merkityksiä.
Olen vuosien varrella surrut monta menetettyä puuta. Ei ole kertaa, jolloin kävisin Nokialla, etten muistaisi miten upea Nokian rautatieasema joskus oli: idyllinen, runsasta vehreyttä, varttuneiden puiden varjoa ja lintujen laulua. Erityisesti ihastelin Suomen suurimpia hopeapoppeleita, joiden ympärysmitta oli kolme ja puoli metriä. Puut kaadettiin muutaman parkkipaikan tähden. Kaadon jälkeen paljastui, että puut olivat täysin terveitä - tämän olisi selvittänyt muutaman sadan euron arboristin tutkimus. Samoin kaadettiin kiinteistöyhtiön pihasta komeat vaahterat ja huoltoaseman purppurainen verivaahtera. Ne olivat kaikki merkityksellisiä puita ja tärkeä osa kaupungin viihtyvyyttä.
Keski- ja Etelä-Euroopassa puita tuetaan ja suojellaan kaikin keinoin. Suomessa puita kaadetaan mielivaltaisesti varmuuden vuoksi miettimättä, että uutta vastaavaa täysikokoista puuta ei oman elämän aikana ehdi näkemään samalla paikalla.
Mitä tulee Välikadun hevoskastanjan kohtaloon, kaupunkikehityslautakunta ei ollut tyytyväinen kaavasuunnitelmiin. Se kaipasi luovempaa suunnittelua ja palautti kaavaluonnoksen uudelleen valmisteluun.
Toivon että kaavasuunnittelija ja päättäjät nostaisivat kunnia-asiakseen kaupunkiluonnon merkityksen. Kaavoissa pitäisi huomioida paljon paremmin puiden merkitys ja kaupunkiluontoa tulisi vaalia ja lisätä.
Onnistunut kaavoitus on alueen merkityksellisten ominaisuuksien säilyttäminen, kukkiva hevoskastanja, ihmiset penkeillä sen varjossa, lasten leikki kastanjoiden kanssa ja hernekertun ja peipon laulu keskellä kaupunkia. Näitä menetämme, kun valitsemme betonin. Vielä voimme valita toisin.
