20. toukokuuta 2023

Kevään iloja

 

Nyt on aika:

  • kulkea paljain jaloin.
  • kerätä ruohosipulia talven varastoiksi (ennen sipulin kukintaa, tosin kukatkin ovat syötäviä, mutta varret ovat puisevia).
  • maistaa ketunleipiä, koivunlehteä ja voikukkaa.
  • tehdä eväsretkiä, loikoa selällään viltillä, katsella pilvien muotoja, perhosten lentoa ja muurahaisten aherrusta.
  • ihailla eläinten pesintää.
  • kuunnella lintujen laulua ja opetella tunnistamaan muutama uusi laji.
  • nauttia ja olla kiitollinen: saamme herätä valoon joka aamu ja nukahtaa valoon joka ilta. Sitä en ikinä lakkaa ihmettelemästä ja arvostamasta.  
Iloisia päiviä kaikille! 

5. toukokuuta 2023

Entisille hoitajille joita ei kuultu

Sain sähköpostia rohkealta hoitajalta, jonka oli pelastettava itsensä ja lähti opiskelemaan valokuvaajaksi.

Nyt Tiina Bähr on toteuttanut Hoitaja-exit-valokuvanäyttelyn, jossa hän antaa estradin entisille hoitajille, joita ei kuultu ja jotka ovat lähteneet alalta. Kuvissaan hän on halunnut tuoda esille niitä tunteita, jotka ovat johtaneet työstä irtisanoutumiseen. Näyttely on esillä toukokuun ajan Rajala Galleriassa, Helsingin Postitalossa. 

Katsellessani videotallennetta Tiinan haastattelusta Ylen Aamussa (2.5.2023) mietin taas kerran, mitä ihmettä on pielessä hoitoalan esihenkilöissä, kun ovat niin kertakaikkisen pihalla käytännön työn tarpeista eivätkä näe, mikä voima on hyvinvoivissa ja kuulluiksi tulleissa hoitajissa.

Tiina on tehnyt 11 minuutin äänikuunnelman Viisi vuotta elämästäni. Se kuvastaa sata prosenttisesti sitä, mitä minäkin koin aikoinani hoitoalalla ollessani. Nyt kun aikaa on kulunut, olen paljon rohkeampi ja päättäväisempi. Enää minua ei voisi kyykyttää. Sitä ihmettelee, miten aikoinaan on ollutkin niin täynnä pelkoa, ahdistusta ja syyllisyydentuntoa. Hoitajien täytyisi ryhdistäytyä, mutta usein on niin, että uskaltaa puhua vasta sitten, kun ei enää ole alalla.

Tiina kertoi, että oli saanut vinkin Rankka kutsumus -kirjastani vähän ennen hänen valonäyttelyään. Hän luki ja järkyttyi: ”Juurikaan mitään ei ole muuttunut hoitoalalla. Todella ajankohtainen kirja edelleen!”

Voin kuvitella, että valokuvattavana oleminen on antanut entisille hoitajille hoivaa ja terapiaa, kun on tullut nähdyksi ja kuulluksi. Siinä se on oikeastaan pähkinänkuoressa koko hoitoalan ratkaisu: jos vain hoitajia oikein todella kuultaisiin, ja he saisivat vaikuttaa työnsä suunnitteluun, monista ongelmista päästäisiin.

Joskus minua huvittaa ajatus, että pääsisinpä ajassa taaksepäin nykyisellä itsetunnolla ja päättäväisyydellä entiselle työmaalleni vaikuttamaan asioiden kulkuun. Ai että sentään olisi makeata. Jos minua uhattaisiin nuhteluilla, nauraisin, että siitä vaan. Nuhtelisin takaisin. Jos minua peloteltaisiin, en pelkäisi vaan luottaisin asiantuntemukseeni. Työnantajilla on ainoastaan menetettävää. Hoitajille riittää pilvin pimein ottajia. Kuinka tärkeää olisi, että hoitajat alkaisivat puhua rohkeammin ja avoimemmin työnsä epäkohdista, jotta alaa päästäisiin viimein korjaamaan.