Muutama muisto kesästä

Mitä muistat viime kesästä? Tässä muutamia minun muistojani.

Oli todella hyvä hyönteiskesä. Esimerkiksi erilaisia luteita oli vaikka millä mitoin. Tässä vain yksi karhunputken kukinto ja siinä on kolmisenkymmentä ludetta. Mikä elämä on koko pellolla! Tarkennukseksi siis, että luteita on Suomessa yli 500, osa elää maassa, osa vedessä. Kun jollekin tulee luteista väärä mielikuva ja ajattelee ihmisen verta imevää lutikkaa. Luteet ovat pääosin erikoistuneet hyönteisravintoon ja syövät esimerkiksi kirvoja ja toukkia.

 

Tunnelmakuva joutsentenpoikasten ja sorsien pesuhetkestä.

Iloinen yllätys oli merihanhien ilmestyminen rantaan poikastensa kanssa. Hanhiemot olivat hyvin ihmisarkoja verrattuna muihin lintuihin, veikkaan syyksi metsästystä. Merihanhet pesivät harvoin sisämaassa, ehkä niiden tavat ovat muuttumassa ja ne hakevat täältä turvaa, sillä onneksi täällä sisämaassa merihanhia ei saa metsästää.

Tässä kuva kasvimaalla olevasta lämpömittarista elokuussa. Maksimilämpötila (oikean puoleinen asteikko) käväisi viidessäkymmenessä asteessa! Siinä eivät kasvit enää pysty kasvamaan, vaan niiden energia menee huohottamiseen ja hengissä selviytymiseen. Vasemman puoleinen minimilämpömittari näytti yöllä olleen alimmillaan 2 astetta. Mielenkiintoista on kasvattaa ruokaa Suomessa.

Ruoan kasvattamisen lisäksi ”kasvatin” satoja ellen tuhansia neito- ja nokkosperhosen toukkia. Kasvimaalla on paljon nokkospuskia ja alueita joihin en koske, jotta erilaiset eliöt ja eläimet saavat olla rauhassa. Ei nurmikonleikureita, monokulttuureja tai myrkkyjä tälle tontille vaan monimuotoisuutta!

 

Tässä neitoperhosen toukkia, edellisessä oli nokkosperhosen toukkia.

Kyllä ilo oli ylimmillään, kun tällaisia toukkakulkueita tuli joka paikassa vastaan.

 

Huomasin neitoperhosen olevan menossa koteloon 4. heinäkuuta, kun se roikkui kasvista tällä tavalla paikallaan.

 

 Kun seuraavan kerran ehdin kameran kanssa paikalle muutaman tunnin kuluttua, tilanne oli jo tämä. Oli tosi vaikea löytää koteloa kasvillisuuden seasta. En uskaltanut ajatellakaan niittäväni mistään ennen kuin perhosten kuoriutumisaika oli varmuudella ohi vasta elokuun lopulla, kun tuumailin, että joka paikassa täytyi roikkua tällaisia aarteita.

 

15.7. kotelo oli jo tummunut tämän näköiseksi. Perhosta siitä ei kuitenkaan koskaan tullut, joku oli löytänyt ja syönyt sen.

Kesäkuussa luonnossa samoillessani huomasin pikkutikan pesäkolon. Pesä oli uskomattoman kapeassa leppäpökkelössä. Ohitin puun katseellani monta kertaa, etsin pesäkoloa muualta, kun en uskonut että niin kapeaan puuhun olisi voitu pesiä, vaikka pikkutikka onkin pieni. Poikasen päälakea näkyy tässäkin kuvassa, jos tarkkaan osaa katsoa.

Joko nyt erottuu vähän paremmin, vai luulitko poikasen päätä katkenneeksi oksaksi? Puu ei ollut halkaisijaltaan kuin noin 15 cm. Eli muodosta peukaloista ja keskisormista niin iso ympyrä kuin voit ja lisää siihen muutama sentti ympärysmitttaa. Taas osoitettiin miten pienilläkin lahopökkelöillä on todella tärkeä merkitys! Miksi näitä tuntuu olevan niin vaikea luontoon jättää? Se ei ole keneltäkään pois, päinvastoin tuottaa suunnatonta iloa ja elämään suurta merkitystä.

Pikkutikan poikasia oli ainakin kaksi. Etummaisena ollut poikanen otti välillä sekunnin kahden mikrotorkkuja, kunnes havahtui taas käkättämään ja kerjäämään ruokaa pieneksi hetkeksi… taas muutaman sekunnin torkku silmät kiinni pää painuksissa ja sitten taas huuto. Oli suloistakin suloisempi näky. En jäänyt paikalle odottamaan emojen saapumista ruoan kanssa vaan poistuin pikaisesti paikalta, etten aiheuttaisi emoille stressiä ja häiriötä. Sitä eläimillä piisaa ihmisten takia tässä maailmassa ihan riittämiin.

Mitä tehdä, jos perhonen tulee sisälle talvella?

Vain harvat perhoset talvehtivat aikuisina perhosina, esimerkiksi nokkosperhonen, neitoperhonen, suruvaippa ja herukkaperhonen. Suurin osa perhosista talvehtii munina, toukkina ja koteloina.

Joskus perhonen (ampiainen, kärpänen tai muu hyönteinen) herää keskellä talvea ja ilmestyy sisälle lentelemään ja pyrkii ikkunaa vasten pihalle. Mitä tehdä?

Toisin kuin tasalämpöinen ihminen ajattelee, perhonen (tai muu hyönteinen) ei tarvitse keskellä talvea ruokaa ja lämpöä vaan se olisi kiireen vilkkaa avustettava viileään, jossa se pääsee takaisin talvilepoon eli diapaussiin.

Kun perhonen on syksyllä vajonnut lepotilaan, se kuluttaa minimaalisen vähän energiaa ja happea. Lämpimässä huoneessa räpistelevä perhonen kuluttaa kallisarvoista vararavintoaan ja menehtyy ennen pitkää.

Perhosen voi auttaa suojaisaan paikkaan esimerkiksi kylmään lämmittämättömään porstuaan, jossa se vajoaa takaisin lepotilaan ja lähtee keväällä lentämään. Harvalla vaan on enää porstuaa. Silloin ensiapuna voi kokeilla sitä, että pyydystää perhosen varovasti lasilla ja paperilla läpinäkyvään rasiaan ja laittaa sen esimerkiksi jääkaapin vihanneslaatikkoon, josta pystyy seuraamaan hyönteisen tilannetta häiritsemättä. Viileässä perhonen muuttuu uniseksi ja kankeaksi. Sen jälkeen, mikäli vain mahdollista, perhonen tulisi siirtää ulos luontoon turvalliseen paikkaan, jossa on kylmää, kosteaa ja suojaa tuulelta ja sateelta, jossa perhonen saa vajota takaisin kunnolliseen lepotilaan. 

Ohjaa uninen perhonen varovasti sormella esimerkiksi ulkorakennuksen seinälle tai kattorakenteisiin pimeään paikkaan ja missä sitä ei voida vahingossa teloa. Kannattaa mukailla paikkoja, joissa perhoset muutenkin talvehtisivat: kylmiä ulkorakennukset, puiden onkalot, talojen rossipohjat, ullakot ja kivikot. Tilan täytyisi olla sellainen, etteivät esimerkiksi linnut tai hiiret pääse popsimaan perhosta, mutta mistä se pääsee kuitenkin keväällä itsenäisesti vapauteen.

Suoraan pakkaseen perhosta ei voi laskea, pakkasessa se menettää saman tien liikkumiskykynsä, tipahtaa maahan ja tulee syödyksi. Eli ensin perhonen viileään ja vasta sieltä sitten siirto kylmään suojaisaan paikkaan. Viileästä otettava perhonen on vielä toimintakykyinen ja pystyy takertumaan jaloillaan uuteen talvipaikkaansa.

Jos vapautuspaikkoja ei ole, voi perhosta koettaa talvettaa rei´itetyssä rasiassa missä on pari lämpöastetta, rauhallisessa ja pimeässä paikassa. Rasiaan voi laittaa hiukan kosteaa (ei märkää) talouspaperia. Jos perhonen ei joudu häirityksi, se saattaa selvitä huhtikuulle, jolloin sen voi vapauttaa ulos lämpimänä kauniina kevätpäivänä, kun ensimmäiset ravintokasvit kuten pajut ja leskenlehdet kukkivat. 

Perhoset osaavat valita lepopaikkansa hyvin. Niillä on ilmiömäinen kyky piiloutua. Siipien alaosissa on upeat maastoutumisominaisuudet joilla ne katoavat varjoihin.