Olen Kaarina Davis, 40, asun Hämeenkyrön Mahnalan Alhonlahdessa
pienessä hirsitalossa avopuolisoni kanssa. Minulla on luontoyrittäjän,
sisätautien ja kirurgisen sairaanhoitajan ja kodinhoitajan koulutus.
Viimeiset kuusi vuotta olen pyrkinyt lisäämään omavaraisuuttani ja
vähentämään riippuvuuttani oravanpyörästä. Olen yksinkertaistanut
elämääni niin, että tarvitsen määrällisesti vain vähän kodin
ulkopuolista työtä elääkseni, jolloin olen vapaa valitsemaan ja tekemään
kaikkia mieleisiä juttuja.
Olen kirjoittanut kaksi kirjaa. Ensimmäinen kirjani Rankka
kutsumus – sairaanhoitajan päiväkirja oli Tieto-Finlandia ehdokkaana
vuonna 2007. Toinen kirjani Irti oravanpyörästä ilmestyi keväällä 2010
ja on otettu hyvin vastaan.
Päiväni vietän luonnossa eri tavalla
hääräillen. Jatkan edelleen kirjoittamista, mm. tätä blogia.
Kirjoittamistyön vastapainoksi minulla on iso hyötykasvimaa, jossa
kasvatan ruokaani. Talvella kerään metsäni koivikosta polttopuut. Mitäpä
muuta ihminen tarvitsee kuin luontoa, ruokaa, lämpöä, terveyttä ja
rakkautta? Hiukan rahaa, mutta sitä enemmän aikaa. Aika ja kiireettömyys
ovat katoavia luonnonvaroja.
Seuraan päivittäin luonnon kiertokulkua ja
haluan auttaa ihmisiä löytämään helpomman, yksinkertaisemman ja
luonnonläheisemmän elämäntavan. Kun on vähään tyytyväinen, jää
määräämättömästi aikaa luonnon seuraamiselle ja mielenkiintoisille
projekteille. Elämäni on rikkaampaa kuin koskaan. Entinen kulutukseen
keskittynyt elämäni näyttäytyy nyt hyvin köyhänä.
17 muuta asiaa, jotka minusta kannattaa tietää:
- Muutin Suomeen 7-vuotiaana Yhdysvalloista, josta isäni on kotoisin.
Äitini suku on Suomesta. En ole tehnyt sukututkimusta, mutta ainakin
1806 vuonna syntynyt isoäitini isänisänäiti Anna Matintytär oli
hämeenkyröläinen.
- Olen erittäin uhanalainen, sillä olen viimeinen
Suomessa elossa oleva sukuni edustaja. Salakaadostani joutuu maksamaan
valtiolle korvausta. (Tästä on varmasti olemassa EU-direktiivi.)
- Toivon muutenkin, että minuun sovellettaisiin eläinsuojelulakia, sillä
minut saa mieluusti lopettaa, jos ”eläin on sellaisessa tilassa, että
sen hengissä pitäminen on ilmeistä julmuutta sitä kohtaan.” Tämä siis
tiedoksi siihen asti, kunnes Suomi saa aikaiseksi eutanasialain.
- Ensimmäiset suomen kielen sanani olivat kirosanoja. Äitini ja mummoni
viljelivät niitä työkseen. Sen lisäksi, että viljelen laajaa
hyötykasvimaata luonnonmukaisin keinoin, jatkan sukuni perinteitä ja
viljelen voimasanoja. Hyvin kasvavat.
- Vietän paljon aikaa yksikseni. Ajoittain saatan näyttää toimettomalta. Mietin (tai nukun).
- Ihmiset luulevat, että olen ylisiisti ihminen, koska pidän
siivoamisesta ja organisoimisesta. Organisoinnin ansiosta minun täytyy
kuitenkin siivota vain harvoin.
- Poikkeus vahvistaa säännön, sillä
organisointikykyni ei yllä tekstihahmotelmiini asti. Tallentamani ideat
ovat sekaisin ja hukassa joko suttupaperilla, Post it -tarralapuilla,
työhousun taskuissa siemenpussiin kirjoitettuna, menossa vahingossa
takkaan sytykkeeksi, väärällä CD-levyllä tai usb-tikulla, kirjan
välissä, auton pysäköintilipukkeen kääntöpuolella. Ihan missä vaan,
mutta ei siellä missä luulen niiden olevan, kun tarvitsisin niitä.
- Enkä pese ikkunoita, koska muuten linnut lentävät niitä päin.
- Minulla on pysyvästi likaisen näköiset sormet, koska kasvimaan multa on
pinttynyt ihooni. Jostain syystä kaikissa työhanskoissani on etusormen
ja peukalon kohdalla reikä.
- Pelastan ötököitä ikkunoiden välistä.
- Juttelen laulujoutsenille.
- Avioerossa kuusi vuotta sitten, jätin silitysraudan ex-miehelleni. Sen koommin en ole vaatteitani silittänyt. (Enkä silitä.)
- Nukun hiukset letillä, etten tukista itseäni.
- Vilkaistuani pakosta peiliin ensimmäistä kertaa viikkokausiin (kun oli
pakollinen meno kirkonkylälle) havaitsin, että minulle on kasvanut
ensimmäiset harmaat hiukset. Ei olisi kannattanut vilkaista.
- Jos
näet minut kasvimaalla kyykkimässä ja juttelemassa, todennäköisesti
siirrän sammakkoa tai kastematoa parempaan paikkaan pois työskentelyni
tieltä. Jos kiroilen, rikoin vahingossa komean hämähäkinseitin,
muurahaispesän tai häiritsin tahtomattani jonkun luonto-olion rauhaa.
- Kännykän unohdan tarkoituksella päiväkausiksi saunan eteiseen
kylpytakin tai työhousujen taskuun. Usein paikkaan, josta se on vaikea
löytää, kuten ruusupuskaan, maantien varrella olevaan Aamulehden
laatikkoon, mustikkamättääseen tai vaatekaapin perällä olevaan kassiin.
Mieluiten pudottaisin sen sadevesitynnyriin.
- Luonnon tarjoamat
ihanat kokemukset ovat tehneet minusta onnellisen. Lukuun ottamatta
hirvikärpästen hyökkäyksiä. Tai no… Kai niilläkin tarkoituksensa on?
Olen onnellinen, kun ne eivät ole kimpussani.
