Näin irrottaudut älylaitteista osa 3/3: Sosiaalinen media ahdistuksen aiheuttajana

Teknologia auttaa monin tavoin, mutta digilaitteiden runsastunut käyttö voi kääntyä tarkoitustaan vastaan. Laitteiden jatkuva käyttö voi johtaa aivojen ylikuormitukseen ja aiheuttaa merkittäviä terveysongelmia, joista toipuminen voi viedä pitkään.

Monille nuorille, jos aikuisillekin, älypuhelin on elämän keskipiste. Arkiaamuisin näen nuorisoa heidän odottaessaan pysäkillä koulubussin saapumista. On surullisen – ja sairaan – näköistä, kun jokaisen pää kenottaa epäergonomisessa asennossa alas puhelinta tuijottaen. Kukaan ei juttele toisilleen.

Puhelimen käsittely on muuttunut monilla syvälle juurtuneeksi tavaksi. Se on erilaisten riippuvuuksien perusongelma: kun johonkin tottuu, ei osaa olla ilman. Reilun kymmenen vuoden aikana, siis saman ajan kuin älypuhelimet sosiaalisine medioineen ovat yleistyneet, teini-ikäisten ahdistushäiriöt ja masennus ovat yleistyneet. Laitteisiin koukkuuntuminen ja infotulva on lisännyt mielenterveyspalvelujen tarvetta ja medikalisaatiota eli lääketieteellistymistä. Asioista puhutaan terveyteen ja sairauteen liittyvillä käsitteillä, joka johtaa ylitutkimiseen ja ylidiagnostiikkaan, joista ei kuitenkaan todennäköisesti koidu terveyshyötyä.

Monilla nuorilla on ilmennyt kasvavia ongelmia kohdata toisia ihmisiä. He eivät esimerkiksi uskalla soittaa puhelimella puheluita tai kokevat ahdistusta joutuessaan kommunikoimaan ihmisten kanssa kasvokkain. On luonnollista, että sosiaaliset tilanteet pelottavat ja ahdistavat, jos niistä ei saa kokemuksia ja harjoitusta. Sosiaaliset taidot ovat vaativia oppia, ne eivät synny tekstaamalla. Minun sukupolveni ihmisten ei koskaan tarvinnut kiinnittää sosiaalisten taitojen kehittymiseen erityistä huomiota, koska kasvokkain kohtaaminen oli normaalia elämää. Nykynuoret eivät tätä harjoitusta saa, koska elämä ei ole enää ”normaalia”. He näpyttelevät ja tuijottavat laitteita. Nuoremmalla sukupolvella saattaa olla vaikeuksia ottaa kontaktia muihin ihmisiin myös esimerkiksi sen takia, että osa huoltajista antaa huomionsa lapsen sijasta puhelimelle. Toistuva puhelimen vilkuilu vaikuttaa siihen, kuinka paljon ja millä tavalla aikuinen puhuu lapsensa kanssa ja tekemisen sisältöön. Teot (tai tekemättömyys) kertautuvat. Jos esimerkiksi lapselle ei puhuta tarpeeksi tai hänelle ei lueta, hänelle kertyy vähemmän tavallista arkisanastoa ja kokemusta lähestyä muita.

Miksi sosiaalista mediaa kutsutaan sosiaaliseksi? Eihän toisten ihmisten elämän seuraaminen (tai tirkistely) ole sosiaalisuutta. Eikö some pikemmin altista yksinäisyyden, riittämättömyyden ja paitsi jäämisen tunteille? Sosiaalinen media ruokkii herkästi ihmisten alhaisia piirteitä: uteliaisuutta, juoruilunhalua, epävarmuutta, turhamaisuutta, kateutta ja ahneutta. Menee niin sanotusti tunteisiin. Voi syntyä itsetuntohäiriötä ja tunteita, että oma elämä ei ole mitään, kun kaikki muut ovat onnellisia. Tai sitten paheksutaan toisen postauksia ja puhutaan toisista pahaa. Ihmisten ajatukset pyörivät täysin epäolennaisten, toissijaisten ja mitättömien pikkuasioiden ympärillä. Lisätään siihen ulkonäkökeskeisyys, kuvamanipulaatiot, kiusaaminen ja ties mitä muuta… huomio kiinnittyy kielteisiin asioihin ja niitä haudotaan mielessä ja ajatuksissa.   

Tutkimuksen mukaan ihmiset tuntevat olevansa tavallista onnettomampia silloin, kun he viettävät paljon aikaa Facebookissa. Jos Facebookin käyttö laitetaan jäihin, tyytyväisyys elämään lisääntyy.

Kirjailija Johann Hari on kertonut siitä, kuinka hän meni Pariisiin katsomaan Mona Lisa -taulua huomatakseen, että se oli pysyvästi ison vellovan ihmismuurin takana. Ihmisiä ympäri maailmaa tönivät itsensä taulun eteen, jotta voisivat välittömästi kääntää sille selkänsä, ottaa selfien ja tapella itsensä pois ihmisjoukosta. Hari oli viettänyt taulun äärellä tunnin seuraten sivusta ihmisten käytöstä. Kukaan – siis ainutkaan ihminen – ei ollut katsonut taulua kymmentä sekuntia pidempään. Kaikilla oli vain valtava kiire napata selfie sen edessä.

Eräällä toisella kertaa hän kelluskeli Islannissa Blue Lagoonin kuumassa lähteessä lumihiutaleiden leijuessa ympärillä. Yhtäkkiä hän huomasi olevansa ihmisten sojottavien selfie-keppien keskellä. Ihmiset olivat laittaneet puhelimensa vedenpitäviin suojiin, poseerasivat ja postasivat. Jotkut tekivät live-striimiä Instagramiin.

Nuo ovat erinomaisia esimerkkejä siitä, kuinka ihmiset koettavat jatkuvasti osoittaa toisilleen jotain merkillistä teeskenneltyä onnea. Mitä järkeä siinä on? Elämä kuluu puhelinta tuijottaessa ja miettiessä, mistä ”huippuhetkestä” saisi vetävän valokuvan. Onko mielenrauhaa, jos jatkuvasti miettii, miltä elämä näyttää somessa? Moni ymmärtää, että elämä ei ole sellaista auvoa kuin millaisena sitä somessa esitetään, mutta silti show jatkuu.

”Olen viime vuosina tullut entistä kriittisemmäksi kuvaamista kohtaan. Jos aikaisemmin otimme kuvia makeista jutuista, joita teimme, nykyään teemme makeita juttuja, jotta niistä saisi kuvia. Joskus tuntuu, että tuotamme sisältöä elämästämme sen sijaan että eläisimme sitä.” - bloggaaja Eeva Kolu

Ei ole tervettä vertailla jatkuvasti mitä toisilla on suhteessa itseen. Se lisää tyytymättömyyttä. Ihminen voi parhaiten, kun hän unohtaa itsensä. Sosiaalinen media vie juuri päinvastaiseen. Itseä peilataan toisiin, vertaillaan, arvostellaan ja luodaan mielikuvia: Lukikohan se mun julkaisun ja nyt se on suuttunut? Montakohan tykkäystä tai uudelleentwiittausta saan? Mitähän se sillä kommentilla tarkoitti? Miksi se noin reagoi? Joudutaan kummalliseen mielentilaan, jossa arvuutellaan toisten aivoituksia ja haetaan hyväksyntää (mm. peukutuksilla tai seuraajien määrillä), jota ei voi koskaan somesta saada.

 Ystäväni hauska kommentti antaa suhteellisuudentajua kuinka oudoksi elämä on mennyt:

“Hauskuutan joskus itseäni ajattelemalla, että MISSÄ ihmeessä me oikein kerrottas uusista alkkareistamme ja verkkareistamme, jos somea ei olisi. Vietäisiin tuotekuva kirjeenä naapurin postilaatikkoon vai teipattaisiin kuva puhelintolppaan toistenkin naapureiden tiedoksi?”

Monikaan ei ostaisi kaupan hyllyllä tuotetta, jossa olisi vahingollisen tuotteen varoitustarrat: ”Iso mielenterveyden tasapainon menettämisen riski”. Monet kantavat sellaista kuitenkin jatkuvasti taskussaan.  

 

 Olosi helpottamiseksi kokeile jotain näistä:

• Unohda FOMO (fear of missing out = vaille jäämisen pelko). Joillakin on tarve olla jatkuvasti sosiaalisessa mediassa pelätessään jäävänsä jostain paitsi. Ole iloinen paitsijäämisestä. Ajattele miten ihanaa on, kun ei tarvitse olla jatkuvasti lääppimässä ruutua miettien toissijaisia asioita vaan jää aikaa todelliselle elämälle.
• Taistele vieroitusoireita vastaan: ahdistus, levottomuus, ärtyisyys, keskittymiskyvyttömyys aiheuttaa kiusauksen katsoa puhelinta, vaikkei siihen olisi mitään syytä. 
• Itsekuri vahvistuu, kun sitä harjoittaa. Yleisesti ottaen haluamme helppoja ratkaisuja, mutta asiat jotka tekevät meidät onnelliseksi ovat asioita, jotka ovat hiukan vaikeita. Älä tee helppoja asioita vaan tärkeitä.
• Joka kerta kun luet saapuvan viestin, kiinnitä huomiota hengittämiseesi. Viestien vastaanottaminen saattaa aiheuttaa tiedostamatonta hengityksen pidättämistä. Hengitämme keskimäärin 20 000 kertaa päivässä. Yhden täydellisen sisään- ja uloshengityssyklin tulisi kestää noin 11 sekuntia.
• Tee hengitysharjoituksia, muista hengittää syvään ja rauhallisesti. 
  
• Jos kärsit sosiaalisesta ahdistuksesta, siitä pois pääsemiseksi on olennaista vähentää kännykkäriippuvuutta ja harjoittaa aitoja sosiaalisia kontakteja. On varta vasten harjoiteltava sosiaalisia tilanteita, tunnesäätelyä, tylsyyden sietokykyä ja itsekuria. Pyydä siihen toisilta apua. Ohjautukaa yhdessä sosiaalisiin tilanteisiin, jossa toiset auttavat mukaan.
• Juttele ystäviesi kanssa kasvokkain ja hae vertaistukea.
• Levottomia ja pelokkaita ajatuksiaan ei tarvitse uskoa, ajatukset ovat muutettavissa. Ohjaa huomiosi muualle.
• Ajatustensa ajatteleminen on tärkeä taito. Ei pidä uskoa ajatuksiaan totuuksina vaan erotettava hyödylliset, auttavat ja vahvistavat ajatukset.
• Älä jää märehtimään ja puimaan ikäviä asioita. Unohda, ymmärrä, anna anteeksi ja mene eteenpäin.
• Älä ole niin tuomitseva itseäsi tai toisia kohtaan.
• Jos tunnet itsesi apeaksi, älä tuijota ruutua vaan lähde lenkille tai pyydä kaveri kahville. Aloita uusi harrastus tai lue paperista kirjaa.
• Juttele tuntemattomille ihmisille. Puhuttele ihmisiä joukkoliikenteessä, kahvilassa tai ruokakaupassa. Sano jotain kivaa tai hassua. Hymyile tai tervehdi. Olosi paranee. Ihmisillä on valtavasti hyvää annettavanaan toisille kasvokkaisissa kohtaamisissa.
• Älä ota itseäsi niin vakavasti. Naura itsellesi.
  
• Lakkaa monisuorittamasta. Älä esimerkiksi katsele kahta tai kolmea näyttöä yhtä aikaa (TV/tabletti/kännykkä).
• Vastusta kiusausta tarkistaa internetistä jotain epäolennaista triviaalia tietoa. Anna asian vaan olla.
• Lakkaa tuhlaamasta aikaasi FB:ssä, TikTokissa, Pinterestissä, X:ssä, Instagramissa jne. Aseta rajat. Päätä esimerkiksi, että olet sosiaalisessa mediassa vain tietokoneelta käsin ja vain tiettynä viikonpäivänä tietyn minuutti tai tuntimäärän. Laita merkille kuinka aikaa vapautuu elämässäsi muuhun. 
• Pidä kokonaan some-taukoa. Saat etäisyyttä ja suhteellisuudentajua. Iso-Britannian Bath yliopistossa  tehtiin tutkimus, jossa selvisi, että kun ihmiset lopettivat sosiaalisen median käytön vain yhdeksi viikoksi, heidän hyvinvointinsa parani ja ahdistus helpottui merkittävästi. Joillekin tutkimukseen osallistuneille tämä merkitsi noin yhdeksän tunnin vapautumista viikosta, joka muuten olisi kulunut sosiaalisen median selaamiseen.
• Älä seuraa somessa henkilöitä, jotka ovat itse täydellisyyksiä tai jotka aiheuttavat pahaa mieltä.
• Piilota seuraamiesi henkilöiden julkaisut, jos et halua poistaa tai estää heitä.
• Poista ilkeät, vähättelevät ja tuomitsevat kommentit.
• Seuraa ihmisiä, joiden sisällöstä nautit.
• Mitä tahansa tapahtuukin, älä ota siitä itseesi. Loukkaukset kertovat puhujasta eivät vastaanottajasta.
• Älä anna puhelimen kasvaa lapsesi käteen kiinni.
• Unohda digilaitteet, kun olet lapsen seurassa.
• Unohda digilaitteet, kun olet toisten seurassa.
• Unohda digilaitteet ylipäätään.
• Keskittymisen tueksi (paradoksaalisesti…) sovelluksia: 

https://www.forestapp.cc/ tai https://plantie.app/ Valitse aika jolloin et voi avata sovelluksia, sinä aikana puut ja kasvit kasvavat.

https://one-sec.app/ "Yks sekka" -sovellus pakottaa pysähtymään ja hengittämään ennen sovelluksen avaamista ja auttaa hetken antaman harkinnan kautta vähentämään somen käyttöä.

• Älä täytä luppoaikaasi puhelimella. Salli itsesi pitkästyä ja arvosta sitä.
• Luo varta vasten taukoja ja ”tyhjiä hetkiä” jolloin tuijotat kauas horisonttiin tekemättä mitään muuta (silmälihakset mutta myös aivot rentoutuvat).
• Opettele olemaan yksin ja sinut itsesi kanssa. Tasapainoisen persoonan kehittyminen edellyttää aikaa, jolloin emme ole alttiita ulkoisille ärsykkeille. Monet ihmiset ovat ylivirittyneitä ihan sen takia, koska ärsykkeitä on valtavasti. Lakkaa suorittamasta ja tekemästä jatkuvasti jotain.
• Ennen kuin lähetät viestin kenellekään, mieti onko se oikeasti tarpeellinen. Arvosta omaa aikaasi ja vastaanottajan. Onko informaatio oikeasti jakamisen arvoista?
• Tämä on itsestäänselvyys, mutta sanotaan se nyt silti: lakkaa valokuvaamasta ruoka-annoksiasi.
• Montako valokuvaa puhelimellasi on? Mikä on tarpeeksi?
• Vietä aikaa hiljaisessa ja luonnonläheisessä paikassa. Se auttaa tarkkaavaisuuteen, muistamiseen ja yleiseen hyvinvointiin. Luonnossa rauhoittuu, tarkkaavaisuus ja muisti elpyy ja yleinen hyvinvointi ja mielenhallintakyvyt lisääntyvät. Aivot rentoutuvat, kun saa olla vapaa jatkuvalta ulkoisten ärsykkeiden pommituksilta. Ympäristöä katsellessa ja ihaillessa ajatukset suuntautuvat itsestä poispäin ja itsensä unohtaminen on terve tila.

Älä yritä tehdä paljon oikeita asioita, vaan vähemmän vääriä

Tänne blogiin kirjoittaminen on jäänyt viime aikoina, kun olen nauttinut kesästä ja pyrkinyt olemaan mahdollisimman vähän tietokoneella. Lukuisista ihmisten houkuttelu- tai vakuuttelupuheista huolimatta en ole edelleenkään siirtynyt älypuhelimen käyttäjäksi enkä ole sosiaalisissa medioissa, joten yleinen meininki on ollut rauhallinen ja leppoisa. Olen tehnyt paljon merkityksellisiä asioita eikä niitä ole tarvinnut tallentaa mihinkään eikä vertailla kehenkään.😉

Olen miettinyt yleistä elämän rytmiä. Isoja asioita tapahtuu ja nopealla rytmillä. On aivan liikaa kaikenlaisia kaaoksia ja jännitteitä. Tänäkin kesänä olemme todistaneet ilmastokriisin vaikutuksia ympäri maailmaa: kuivuutta, hellejaksoja, tulvia, metsäpaloja ja kuulleet IPCC:n raportinvaroituksia… Hallitus on tehnyt myönteisiä ilmastotoimia, mutta ne tuntuvat ihan riittämättömiltä. Ekosysteemin pitäisi olla kaikessa ajattelussamme keskeisin lähtökohta.

Koronapandemia liittyy olennaisesti ilmastokriisiin, rikkoutuneeseen luontoyhteyteemme ja luontokatoon. Lajeja kuolee sukupuuttoon ja ennen tavalliset lajit ovat taantumassa ja uhanalaisia. Asun Pirkanmaalla Tampereen vaikutusalueella ja on hirvittävää katsella kuinka alueita ”kehitetään”. Aina vaan raivataan luontoa ihmisten temmellyskentiksi. Eikä tarvitse katsoa kaupunkiin asti, sama tuho-into on maalaisillakin.

Pandemian vuoksi muuan muassa kulttuuri- ja hoitoalan tilanteet ovat tapetilla: päätösten teko on hidasta ja aloja vaivaa arvostuksen puute. Tarvittaisiin pitkäjänteisyyttä, ennustettavuutta ja toimeentuloa. Siis ihan perusasioita, mutta kuten moni asia paljastaa, ihminen ei ole kaukokatseinen laji.

Koronapandemia on osoittanut kuinka merkittävää työtä hoitoalalla tehdään, mutta henkilöstö ei saa kiitoksia. Monilla aloilla on voitu jäädä kotiin etätöihin, mutta hoitajien on suunnattava kriisipesäkkeeseen. Näyttää siltä kuin vakituiset hoitajat olisivat työnsä panttivankeja, joita rangaistaan: hoitajilla on teetty ylitöitä ja ylimääräisiä vuoroja, vapaapäiviltä soitetaan töihin ja lomia on peruttu. Monilla muilla aloilla henkilökunnan venymisistä kiitellään muun muassa erilaisin henkilöstöeduin: työpaikoilla tarjotaan välipaloja, hierontaa, hammashoitoa, elokuvalippuja, sairaan lapsen hoitajia, järjestetään työntekijöiden lapsille kesäkerhoja ja palkitaan ponnisteluista ylimääräisillä vapaapäivillä ja niin edelleen. Hoitohenkilökuntaa kiitetään lisäämällä työsuorituksia. Ammattitaitoisia sijaisia on vaikea löytää. Kun heitä löytää, vakituiset hoitajat joutuvat kouluttamaan heitä. On sijaisten markkinat: he saavat vakituisia paremman palkan, koska he voivat neuvotella milloin, kenelle ja millä palkalla työskentelevät. Bonuksia saa, kun pystyy ilmestymään lyhyellä varoitusajalla paikalle. 

Vanhusten ja hoidettavien määrä tulee nousemaan lähitulevaisuudessa. Tämä on tiedetty jo vuosikymmeniä. Jos hoitajamitoituksen lisäys olisi tehty aikanaan esimerkiksi vuoden 2007 työtaistelun yhteydessä, se olisi tuonut liikkumavaraa ja muuttanut työilmapiirejä. Nyt kun päättäjät viimein(!) ovat sopineet hoivahenkilöstön sitovasta vähimmäismitoituksesta, ei ole enää hoitajia, vaikka lähi- ja sairaanhoitajien koulutusmääriä on nostettu. Alalta on joukkopako. Ongelmia koetetaan ratkoa esimerkiksi kouluttamalla ulkomaisia hoitaja-avustajia. Olennaisempaa olisi puuttua syihin miksi vuosien varrella kymmenet tuhannet hoitajat ovat vaihtaneet alaa. Valtavankin työmäärän jaksaa, jos työ tuntuu merkitykselliseltä ja sitä on aikaa tehdä kunnolla. Isoimmat muutokset täytyisi tehdä hoiva-alan rakenteissa, jotta hoitajilla olisi päätäntävaltaa omiin töihinsä.

Taas on syksy, metsästyskausi alkanut ja uhanalaisia lajeja metsästetään Suomessa ihan lain sallimana. Kä-sit-tä-mä-tön juttu. Aiempi blogipostaukseni käsitteli muun muassa tätä aihetta. Siinä tekstissä sitä olikin tiivistämistä, sillä metsästyksen epäkohtia on vaikka kuinka. Lehdet vaativat kuitenkin entistä lyhempiä tekstejä. Pääjutut saavat olla noin 3000 merkkiä välilyönteineen, kakkosjutut 2000 merkkiä ja 1300 merkkiä. Helsingin Sanomien maksimipituudet ovat vieläkin lyhyempiä: pääjuttu 2900 merkkiä, muutama noin 1800 ja 1300 merkin kirjoitus. Erityisen tervetulleita ovat kuulemma 700 merkin mittaiset jutut. Eikö älypuhelinten klikkaamis-, tökkimis- ja skrollailumaailmassa enää jakseta lukea pidempiä tekstejä? Pitääkö ilmaisun olla pelkkää lyhyttä Twitter-, FB-, ja IG-päivitystä?

 

On ikävää, että metsästyksestä on pyritty tekemään trendikästä oikein televisio-ohjelmien avustamana. Niissä ei näytetä ansarauta jalassaan kituvia karhuja vaan koetetaan esittää tappamisen olevan ”tervehenkinen harrastus”. Vastuullisten metsästäjien pitäisi itse nostaa metsästyksen epäkohtia esiin ja pyrkiä muuttamaan niitä, mutta sitä päivää ei taideta nähdä. Siksi muiden on sitä työtä tehtävä. Käykääpä vilkaisemassa tätä hiljattain perustettua Luontograafit-sivustoa.

Sain useita kannustusviestejä mielipidekirjoituksestani. Kiitos niistä. Aika moni ilmoitti jäävänsä innolla seuraamaan tilannetta ja toivoi, että keskustelu lehdissä jatkuisi. Monikaan ei hoksannut, että voisivat myös itse jatkaa keskustelua. Joten toivotin ja toivon edelleen: jatka keskustelua. Lähetä vaikka nimetön tekstari, jos et halua esiintyä nimelläsi. Ei tarvitse jäädä sivusta seuraajaksi. Ihmisen suurimpia vihollisia on elämän tarkoituksettomuus ja merkityksettömyys. Sinä olet osa luontoa ja osa tätä kaikkea ympäröivää elämää. Kun näet epäkohdan, käy sitä päin. Muuta maailmaa ja ratkaise asioita. Konsteja on monia. Mieti mikä elämässäsi on oikeasti tärkeää ja toimi sen puolesta.

Elämä on kuin hämähäkin verkko, kun tuuli tarttuu yhteen seittiin, koko rakennelma liikahtaa. Ohuesta ja melkein näkymättömästä asiasta tulee kestävä ja tarttuva rakenne.

Tällainen 6800 merkin välihuuto tällä kertaa. Tarvitsemme kovasti uutta, parempaa ja jotenkin todellisempaa maailmaa. Tarvitsemme valtavan isoja muutoksia. Jotkut ratkaisut ovat vaikeita, mutta monet ovat tosi helppoja.

Korona-aika on ollut hyvä esimerkki siitä miten paljon voimme muuttua ja kehittyä. On pysäyttävää lukea vanhoja blogitekstejä ja todeta miten etäasioiminen on ollut vaikeaa ja harvinaista vuonna 2011 (etäkonferenssi) ja vuonna 2012 (etäpankkiasiointi). Moni asia on nyt helpompaa ja monesta mahdottomasta on tehty mahdollista.

Parempaan suuntaan muuttuminen voi tarkoittaa sitä, että ei tarvitse yrittää tehdä valtavasti oikeita asioita, vaan vähemmän vääriä. Kuulostaa ehkä ristiriitaiselta, mutta sitähän tämä aika on. Ei tarvitse uupua ajatusten alle mitä kaikkea pitäisi tehdä, vaan pohtia mitä turhaa voi jättää tekemättä, jolloin jää aikaa olennaiselle.