Luonnonperintösäätiön toiminnan taustalla on yksinkertainen idea, joka tuottaa iloa kaikille

Olin tiistaina paikallisen luonnonsuojeluyhdistyksen syyskokouksessa, jonka vieraana oli Luonnonperintösäätiön suojelujohtaja ja tietokirjailija Anneli Jussila. Häntä haastateltiin uusimmasta kirjastaan Puut puhuvat (jonka kirjan sivuilla minäkin seikkailen pikkuisen) sekä Luonnonperintösäätiön toiminnasta.

Anneli kertoi ihmisillä olleen sadantuhannen vuoden ajan läheinen suhde taivaan ja maan ilmiöihin ja eläinten kanssa. Luonnonkansat ovat tienneet aina, että puut kommunikoivat. Vasta 1800-luvun puolivälissä tämä suhde muuttui ja ympäristöä ruvettiin hyödyntämään kovaotteisesti. Esimerkiksi metsäpeura, majava ja laulujoutsen metsästettiin sukupuuton partaalle eikä eränkäynti ollut enää kestävää. Ihmisen käsitys itsestä suhteessa luontoon muuttui ja luonto alettiin nähdä hyödyntämisen välineenä ja ihminen sen yläpuolella olevaksi.

Olisi ollut mielenkiintoista kuulla Annelin ajatuksia kauemminkin. Aika rientää aina, kun on hauskaa. 

Kivana anekdoottina Anneli mainitsi, että suomalaiset elivät tuhansia vuosia sisäänpäin lämpiävissä savupirteissä, torpissa ilman savupiippuja, joissa savu leijui katonrajassa. Vasta muutama sata vuotta on ollut taloja, joissa savu ohjataan talosta ulospäin savupiipulla. 

”Suomalaiset ovat aina pärjänneet hyvin savun kanssa, kun olemme (kansakuntana) hengissä vieläkin”. - Anneli Jussila

Tapahtumapaikkana oli idyllinen Tehdassaaren kahvila Nokialla.

 Luonnonperintösäätiön toiminta alkoi 1995. Ensimmäiset viisi vuotta oli hiljaista aikaa. Säätiön perustaja kirjailija-kalastaja Pentti Linkola oli säästänyt omia rahojaan ostaakseen metsää, mutta sopivaa ei tullut vastaan. Vasta vuonna 2000 löytyi Akanvaara. Pikku hiljaa säätiön toiminta vilkastui. Anneli Jussila oli alkuun säätiön ainoa työntekijä, sitten Ikimetsän ystävät ry. tuli säätiön tueksi. Vuosi vuodelta säätiön toiminta on laajentunut ja nykyään työntekijöitä on 12. Maakunnissa ympäri Suomea on yhdyshenkilöitä, jotka seuraavat alueellisia metsätilanteita, antavat vinkkejä kohteista ja käyvät katsomassa ostamiseen sopivia potentiaalisia metsiä.

Alkuun ihmiset eivät tahtoneet uskoa, että suojelluista metsistä maksetaan. Muun muassa METSO-ohjelma on ollut auttamassa sitä tietoisuutta, että metsiä ei tarvitse hakata vaan ne voidaan myydä suojeluun ja saada niistä kilpailukykyinen hinta. Nykyään tavalliset ihmiset tuntuvat olevan luonnon ja metsien hätätilasta paremmin tietoisia kuin poliitikot (josta sivujuonne, lukekaa, kuinka nykyinen hallitussurkeus poisti luontostrategista tarkat pinta-alaprosentit.)

Luonnonperintösäätiön taustalla on yksinkertainen idea, jonka kautta ihmiset pääsevät mukaan suojelemaan metsiä. Anneli Jussila kertoi että hän on saanut kokea säätiön kautta mitä hienoimpia asioita ja tavata ihania ihmisiä. Säätiö on myönteinen projekti, jonka toiminta tuottaa iloa kaikille:

• heille, jotka lahjoittavat rahaa säätiölle,
• heille, jotka myyvät metsänsä suojeluun
• heille, jotka lukevat ja kuulevat säätiön toiminnasta esim. mediassa.

Yhdellä eurolla voi suojella kaksi neliötä metsää tai kymmenen neliötä suota.

Säätiö saa tulonsa lahjoituksista, joita voi olla viidestä eurosta isompiin testamentteihin, sekä yritystukijoilta. Nyt on tullut mukaan sellaisiakin yrityksiä, jotka saattavat kustantaa koko metsän ostohinnan.

Metsäalueita tarjotaan koko ajan, joka viikko. Joskus ne ovat liian pieniä tai niissä ei ole luontoarvoja tarkoittaen sitä, että ne ovat liian nuoria metsiä tai liian hakattuja. Joskus metsät ovat niin isoja pinta-alaltaan, että niiden hankkimiseen tarvittaisiin paljon rahaa.

Annelilta kysyttiin, mitkä ovat säätiön tulevaisuuden näkymät, mitä säätiö tavoittelee. Japanissa vastaavanlaisen hankkeen vetäjät olivat vastanneet, että he haluavat suojella 60 % Japanista. Anneli sanoi, että säätiö ostaa Suomea pala kerrallaan. Ikinä ei voi tietää kuinka pitkälle se voi viedä.

Lähimetsäni vaarassa! Pliis auttakaa!

Siuron kylässä on säilynyt kuin ihmeen kaupalla vanhoja hienoja metsiä. Paikallinen Nokian luonnonsuojeluyhdistys, jonka toiminnassa minäkin olen aktiivisesti mukana, teki tammikuussa 2015 Nokian kaupungille aloitteen näiden alueiden suojelemisesta. 

Asia eteni jo hienosti ja osa alueesta oli jo menossa suojeluun METSO-ohjelman kautta toukokuussa. Valtio oli jo maksamassa Nokian kaupungille 162 000 euroa yhden metsän osan suojelusta, joka sijaitsee Ruutanan luonnonsuojelualueen vieressä ja alue olisi suurentunut hienosti. 

Mutta ei, yksi ihminen sai homman stoppiin. Nokian kaupunginhallituksen jäsen terveydenhoitaja-sosiaalidemokraatti Raija Nurminen (julkistan nimen tarkoituksella, ottaa niin pannuun) esitti, että asia laitetaan uudestaan valmisteluun, toinen hallituksen jäsen komppasi ja niin meni koko hallitus muuttamaan mielensä. 

Nyt selvitetään estäisikö metsien suojelu Siuron asutuksen laajentumista tai onko metsässä kirjanpainajia. Voi itku, mitä päättäjiä, suoraan sanottuna! Nokian kaupunginhallitus saisi hävetä silmät päästään, että palauttivat asian valmisteluun. 

Jos Nokian luonto ry:n suojelualoite hylätään, näitä metsäalueita aletaan hakata (ja rakentaa). Alueet ovat säilyneet yli 40 vuotta hakkaamattomana.

Kävin äsken yhteistyössä Nokian luonnon kanssa tekemässä adressin Siuron metsien puolesta. Olkaa niin ystävällisest ja käykää allekirjoittamassa, kiitos! Linkki:

https://www.adressit.com/suojellaan_siuron_arvokkaat_metsat

Toivottavasti adressiin tulee paljon nimiä, jotta saamme päättäjien päät käännettyä ja arvokkaat luontoalueet suojeltua.

Kerrothan adressista mahdollisimman monelle. ISO KIITOS!

Muuttaisitko maalle?

Suomi  on väärällään tyhjillään olevia ”mummonmökkejä”, talviasuttavia taloja, jotka olisivat pienellä kunnostuksella ihania koteja. Maaseutu autioituu samaan aikaan kun moni miettii kuinka pompata oravanpyörästä, kun elinkustannukset ja asuntojen hinnat nousevat nousemistaan.

Tässä on yksi esimerkki (klikkaa tästä... Edit: Sori, linkki on vanhentunut, poistin sen.) miten voisi päästä suhteellisen edullisesti unelmaansa kiinni: 5,88 hehtaaria, talo, navetta, sauna, maakellari ja metsää. Hintapyyntö 80 000 euroa.

Jos toteaisin paikan itselleni sopivaksi (talon kunto, sijainti, kaivo, kulkuyhteydet, posti, palvelut jne…) tekisin tarjouksen vähintään 20 % alhaisemmasta hinnasta (Kihniö on kuitenkin aika syrjässä). En missään nimessä kuuntelisi  metsänhoitoyhdistyksen kommentteja ”uudistusikäisestä metsästä”.

Uudistaminen tarkoittaa heidän kielellään avohakkuuta. Mitä uudistamista avohakkuu on? Tuhoamista se on, kannotkin revitään maasta. Yli satavuotiasta männikköä ei todellakaan kannata mennä kaatamaan. Suomen metsien tila on muuttunut viime aikoina niin surkeaksi, että yli satavuotiaat metsät ovat Suomessa harvinaisuuksia.

Tarjoaisin metsää Metso-ohjelman kautta suojeluun. Mikäli tilan hintaa saisi tingattua ja suojelu hyväksyttäisiin (metsänsuojelusta maksetaan hyvä korvaus!), tilasta jäisi maksettavaa enää 30 - 40 000 euroa. Kohtuuhinta siitä, että minulla olisi liki kuusi hehtaaria monimuotoista luontoa ympärilläni, rauhaa ja upea metsä pystyssä. Pellon antaisin osittain metsittyä (keräisin sieltä polttopuut), osan laittaisin kasvimaaksi, hedelmäpuutarhaksi jne.

Työni järjestäisin niin, että työskentelisin maatilalta tai kotoa käsin tai sitten kävisin vain osa-aikatöissä muutamana päivänä viikossa muualla. Huomattava on, että kustannukset pysyvät kurissa ainoastaan jos unohtaa jatkuvat elintaso- ja sisustusremontit ja laskee vaatimustasoaan ja luopuu perfektionismistaan. Tee se itse -taidot alkaisivat karttua ja ympäröivä luonto toisi elämään kaiken mitä tarvitsisi.

Erilaisia esimerkkejä ja ratkaisuja on vaikka kuinka paljon, tämä kohde vain oli mielestäni aika havainnollistava siitä, että muutakin on tarjolla kuin viikonlopun lehden (tai Oikotien) kahden ja kolmensadan tuhannen asuntoilmoitukset, jolla pääsee asumaan avohakkuulle rakennettuun pikkusievään omakotitaloon, joka pidetään ilmastoinnilla viileänä, kun tontilla ei ole yhtäkään puuta pystyssä varjostamassa auringolta ja ihmetellään kymmenien muiden naapurien kanssa kuinka loppuelämä menee ankeassa elinympäristössä velkaa maksellessa. Kyllä kannatti.