Aah, ihana ilma! Ei tuulenhiventäkään ja aurinko paistaa. Taidan jatkaa
ulkona olemista ja tulla terassille syömään ja lepäämään. Menisinkö
lepolassiin vai riippukeinuun? Kas, siinäpä ongelma.
Lepolassiin. Siinä
on helpompi syödä, lukea ja kirjoittaa. Okei, mitä nyt sitten tarvitsen,
että oloni olisi oikein mukava? Jotain syötävää. Teen tuosta äkkiä
näkkileivän ja otan mansikoita. Ja jotain juotavaa. Jaa niin, radio
voisi olla kiva, jos kuuntelisi vaikka tasalta uutiset. Vielä kasa
kirjoja, paperia, kynä ja se on siinä.
Taiteilen syötävät vasempaan kouraani, kirjat ja paperit vasemman
käsivarren päälle ja kainaloon, radion nappaan oikeaan käteen. Onko nyt
varmasti kaikki ettei tarvitse palata takaisin? Missäs mun tossut on? Ne
jäi pihalle. Vedän jalallani hyttysoven auki ja potkaisen ulko-oven
pois tieltä, varoen etteivät mansikat ja paperit putoa.
Pläjäytän
tavarat pöydälle ja puran sumaa. Kärpäset hyökkäävät välittömästi
leipäni kimppuun. Huidon niitä pois. Lepolassi on levähtänyt omituiseen
asentoon ja koetan vetää ja vääntää sitä suoraksi. Ähellyksestäni ja
yrityksistäni huolimatta tuoli jää puolimakaavaan asentoon.
Asettelen kirjat ja paperit käteni ulottuville ja rojahdan tuoliin ruokieni kanssa hankalaan asentoon.
Ei
oo totta, sinappi jäi (näkkärin kanssa on pakko olla sinappia). Hitto!
Lasken ruuat käsistäni ja kampean itseni ylös tuolista ja hiippailen
taas paljain jaloin sisälle. Otan sinapin ja samalla lisää kirjoja
mukaani ja tyynyn, jolla saisin oltua paremmin. Heittäydyn taas
lepolassiin, kurottaudun ottamaan ruokaa. Nyt. Vihdoin. Ihanaa!
Rouskis
rouskis, näkkileivän muruset valuvat rinnuksilleni, vatsalleni ja
tuolille reisien alle. Vapaalla kädellä huidon hyttysiä nilkoistani,
kärpäsiä mansikoista ja paarmoja pääni päältä pörräämästä. Kaksi
hyttystä ehti jo pistää ja nilkkaani kutittaa. Syön auringossa
lämmenneitä mansikoita ja mietin, että sinappikin pitäisi viedä tästä
helteestä takaisin sisälle. Juotava unohtui sitten kuitenkin. Hikikin
tässä tulee.
Laitan radion päälle. Uutiset loppuivat juuri. Pistän
radion kiinni. Nousen ylös, ravistelen muruset päältäni, T-paitani alta
ja tuolilta. Koetan samalla seisomisella tapella vielä kerran lepolassin
kanssa mutta alistun ja jatkan makaamista omituisessa asennossa.
Onneksi tyyny vähän helpottaa. Paarma tunkee korvaani. Tartun kirjaan,
mansikkaan tahriutuneilla sormillani. Kirjan sivuille värjäytyy punaisia
sormenjälkiä. Kynäkin jäi.
Nousen lepolassista, laitan tossut
jalkaani kävelläkseni normaalisti, vien sinapin sisälle, juon ja otan
kynän. Tulen taas pihalle. Totean, että riippukeinu voisi sittenkin olla
parempi paikka. Raahaan kirjani, paperini ja kynäni heinikkoon
riippukeinun viereen maahan. Alkaa käydä pieni tuulenvire, hyönteiset
jättävät minut rauhaan ja varjossa on mukavan viileää. Nukahdan
silmänräpäyksessä.
Herään siihen, kun siippa tulee kotiin ja sanoo: ”Sori, herätinkö?” Ja laittaa sivumennen lepolassin oikeaan asentoon.
