Vaihtoehtoja metsänhoitoon – luomua metsiin

Kuva on Hyvä metsänhoito -kirjasta. Kirja perustuu professori Erkki Lähteen, tohtori Olavi Laihon ja tohtori Yrjö Norokorven tutkimukseen, joka osoittaa, että erirakenteiset sekametsät ovat Suomessa yleisin ja luontaisin rakennetyyppi. Ylläpitämällä metsissä tällaista rakennetta saavutetaan vähintään sama puumäärän tuotos kuin avohakkuumallillakin, mutta oleellisesti pienemmillä kustannuksillä ja paremmalla laatusuhteella.

Julkaisen alla olevan lukijakirjeen kirjoittajan luvalla.

"Hei,

Tykkään lukea blogejasi, koska jaan suurelta osin arvomaailmasi, vaikken omassa elämässäni olekaan tehnyt vastaavia ratkaisuja. Kirjoitit metsänhoidosta, miten 1960-luvulla vielä käytettiin hevosia runsaasti puiden juontamiseen. Vietin paljon lapsuuttani 1950- ja 1960-luvulla Hämeenkyrössä minäkin.

Muistan, kun menin Tampereelta, kotikaupungistani, Hämeenkyröön talviaikaan helmi-maaliskuussa. Teiden varsilla oli aina tukkilansseja, joissa oli järeitä kuusitukkeja. Puut tuoksuivat pihkalta ja keväältä, lanssien alueella oli myös hevosenpaskaa, koska tukit ajettiin hevosilla. Kesällä marja-aikaan kuljin seudun metsissä marjassa ja metsät näyttivät täysin koskemattomilta. Metsien aluskasvillisuus oli mustikkaa ja sammalta ja siellä vallitsi sopusointu. 

Miten tämä taikatemppu tehtiin? 

Suoritettiin poimintahakkuuta, jolla isot ylispuut poimittiin pois ja ajettiin hevosella tien varteen. 

Tällaista jatkuvan kasvatuksen käytäntöä on mm. emeritusprofessori Erkki Lähde yrittänyt saada läpi huonoin tuloksin. Metsänhoitoyhdistykset muodostavat rautaisen organisaation, joka valvoo metsälain käytännön noudattamista ja samalla tarjoaa metsänhoitoon liittyviä maksullisia palveluita.

Pikkuhiljaa tämän "mafian" valta alkaa murtua mm. seuraavista syistä:

• metsäteollisuutemme saa paperin- ja selluntuotantoon tarvitsemansa raakapuun paremmin tropiikin puupelloista, joissa puu on hakkuukypsää 7 vuodessa (näihin liittyy kyllä vakavia ympäristö- ja sosiaalisia ongelmia)
• hyvälaatuisesta tukkipuusta on pulaa, sitä saadaan parhaiten jatkuvalla kasvatuksella
• avohakkuuparadigmassa metsän uudistaminen on kallista: esim. tietyillä alueilla männyntaimia ei kannata istuttaa lainkaan, koska hirvet syövät ne; jatkuvassa kasvatuksessa metsä uudistuu itsestään
• metsänomistajissa on enenevässä määrin kaupunkilaisia naisia: kaupunkilaisille metsä ei ole enää niin keskeinen tulonlähde kuin ennen, naiset arvostavat pehmeitä arvoja miehiä enemmän ja metsä voidaan tarvittaessa rauhoittaakin
• metsien muut arvot: marjat, sienet, riista, hiilinielu ja ihmisten rauhoittumispaikka, alkavat saada niille kuuluvan arvon

Haluan uskoa, että metsien tila ja metsänhoito alkavat kehittyä parempaan suuntaan!"

                                                          ***

Niin minäkin haluan uskoa! :)

”Mafian” valta poistuu pikku hiljaa myös siitä syystä, että vuoden alussa uudistuneen metsälain myötä pakollinen veroluonteinen metsänhoitomaksu, joka suosi metsänhoitoyhdistyksiä, poistui

Metsänomistajan ei ole enää pakko kuulua metsänhoitoyhdistykseen, riittää, kun ilmoittaa metsänhoitoyhdistykseensä, että haluaa erota siitä. Metsänomistajalla on oikeus valita luonnonmukaisempia avohakkuuttomia menetelmiä suosivia tahoja.  

Googlaa lisätietoa esimerkiksi seuraavilla hakusanoilla:

Ekometsätalouden liitto ry.

Innofor

Luonnonmukaista metsänhoitoa

Lukuvinkki: Hyvä metsänhoito -kirja (kirjoittanut Erkki Lähde, Olavi Laiho ja Yrjö Norokorpi ja toimittanut Hannu Hyvönen). Kirja antaa tietoa ekologisesti kestävän ja taloudellisesti viisaan metsänhoidon käytäntöihin. 

Toivon ja uskon, että metsien tilaan kiinnitetään tulevaisuudessa enemmän huomiota, koska metsien ja puiden vaikutuksista muun muassa ihmisten fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin saadaan jatkuvasti lisää tietoa ja aletaan ymmärtää niiden kaikkinainen merkitys. Metsät ovat kaikkea muutakin kuin vain puuta.
Mitä enemmän metsistä löydetään terveyttä edistäviä ainesosia, silloin puun jalostusaste nousee (= tuotto puukuutiota kohti nousee ja hakkuiden tarve vähenee). Metsäntutkijat ovat löytäneet esimerkiksi männyn juurisienestä täsmälääkkeen silmänpohjan rappeumaan.

Näe vanha uudessa valossa

Irti oravanpyörästä –kirjassa kirjoitan muun muassa näin: 

Puunkorjuussamme on paljon parantamisen varaa. Suomessa on vain puolenkymmentä ammattimaista hevosmetsuria. Ruotsissa on 10 000 hevosmetsuria, jotka kuskaavat tien laitaan kaksi miljoonaa kuutiota puuta vuodessa.

Hevosmetsuri Mika Lehtisen mukaan hevosmetsätyö, jossa hevonen ja mies työskentelevät yhdessä, on luonto- ja ympäristöystävällinen metsänhoitotapa. Se mielletään usein kalliimmaksi tavaksi hoitaa metsää, mutta se ei välttämättä tule kalliimmaksi, sillä hevonen ei aiheuta puille juuristovaurioita ja maasto pysyy ehjänä toisin kuin konetyössä. Hevonen ei myöskään tarvitse leveitä ajouria ja säästää siksi kaksi puurivillistä puita metsänomistajalle, mikä on hyödynnettävissä seuraavassa puunkorjuussa tukkipuuna. Myöskään taimistot eivät vaurioidu ja ylispuiden poistossa ei juuri tule vaurioita muulle puustolle, elleivät ne kaatamisen yhteydessä vahingoita taimistoa. 

Hevonen oli vielä viisikymmentä vuotta sitten verovähennysoikeuden piirissä, mikä käytännössä tarkoitti sitä, että miehen ja hevosen tienesteistä hevosen osuudeksi laskettiin 60 %, joka oli verovapaata. Verovähennysoikeus poistettiin 1960-luvun lopulla ja sillä saatiin hevoset valtiovallan puolesta pois metsistä. Maataloustraktorit tulivat tilalle ja seuraavaksi monitoimikoneet. Jos verovähennysoikeus palautettaisiin edes osittain, moni metsuri ottaisi hevosen käyttöönsä ja moni metsänomistaja pystyisi palkkaamaan hevosmetsurin, kun välilliset kulut olisivat pienemmät. Ammattihevosmetsurit ovat tehneet tästä eduskunnalle aloitteen, joka on edennyt valtioneuvostossa ja on vielä keskeneräinen.
 Suomi tukee metsäteiden rakentamista kymmenillä miljoonilla euroilla. Ruotsi ei tue niiden rakentamista lainkaan. Siellä monille metsäalueille on vain talviteitä. Suomessa on 130 000 kilometriä metsäautoteitä.

Tuolle kirjoitukselle on jaksettu minulle moneen kertaan kuittailla ja naureskella, että: ”Kaikkeen sinäkin jaksat uskoa. Et kai sinä sitä tosissasi kirjoittanut? Kyllä se on kuule syvä uni, että suomalaiset koskaan palaisivat metsään hevosen kanssa. Ne ajat ovat ohi eivätkä takaisin tule!”

Mitä luinkaan tänään Yle Uutisten nettisivuilta? Työhevoskurssit ovat täpötäynnä ja ala on nosteessa! :D
Lisätietoja saa esimerkiksi Suomen Työhevosseura Ry:stä. Klikkaa tästä.

Uusi ei synny vain uudesta vaan myös
vanhan näkemisestä uudessa valossa.

-S. Kierkegaard

Metsästä hyvää

Tampereen Vanhalla kirjastotalolla järjestettiin 17.3 2011 Metsästä hyvää -seminaari, jossa kerrottiin vaihtoehtoisista metsänhoitotavoista ja metsiensuojelusta. Vanhan kirjastotalon musiikkisali oli äyriään myöten täynnä asiasta kiinnostuneita. Tämä kertoo siitä, että avohakkuille toivotaan vaihtoehtoja. Yksipuoliset metsänhoitoratkaisut huolestuttavat ihmisiä. Seminaarissa kerrottiin kuinka metsiä kannattaisi käsitellä, jotta puunkäyttö ei vaarantaisi metsien luonto-, virkistys- ja muita arvoja.

Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja ekologi Risto Sulkava kertoi metsien monimuotoisuudesta ja siitä miten Suomessa metsät on viime vuosikymmeninä mielletty lähinnä puuntuotantoalueiksi, vaikka metsät ovat tuhansien eri eliölajien koti. Punaisen kirjan uhanalaista lajeista 2200 asuu metsissä. Usein puhutaan sademetsien tuhosta ja sukupuuttoaallosta ja unohdetaan, että Suomessa on suunnilleen samanlainen tilanne. 108 metsälajia on hävinnyt, uhanalaisia lajeja on 814 ja silmälläpidettäviä 776.
Sulkava kertoi, että Etelä-Suomessa on liian vähän suojeltuja metsäalueita ja lisäksi ne ovat pieniä ja kaukana toisistaan. Tulevaisuudessa suojelupinta-alaa pitäisi olla huomattavasti enemmän ja suojelualueiden pitäisi olla toisiinsa kytköksissä niin että lajien siirtyminen alueelta toiselle olisi mahdollista.

Metsänhoidon professori Erkki Lähde kertoi taloudellisesti kestävästä metsänhoidosta. Hänen mukaansa hyvä metsänomistaja on: Laiska (tekee metsässään vain hyvin harvoin toimenpiteitä), Ahne (=kerää vain isot puut, koska tukkipuusta tulee paras rahallinen korvaus) ja Viisas (=jättää nuoret puut/alikasvuston pystyyn kaataessaan isoja puita, tekee metsässään vain välttämättömimmät työt ja nekin oikea-aikaisesti.).

Erilaisin tilastoin ja kaavioin Lähde osoitti, että avohakkuu ei kannata koskaan, arvioi sitä sitten metsän kasvun, taloudelliselta, metsän monimuotoisuuden tai virkistyskäytön kannalta.  Jatkuva kasvatus, jossa metsä säilyy kokoajan peitteellisenä tuottaa edullisemmin, helpommin ja paremmin tuloksin puuta, varjelee monimuotoisuutta ja säilyttää metsän virkistysarvot.

Projektipäällikkö Kimmo Syrjänen kertoi seminaarissa valtion Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelmasta (METSO 2008–2016), joilla lajistoltaan monipuolisia metsäkohteita suojellaan. Hän kertoi millaisia alueita ja ominaisuuksia metsällä pitää olla, jotta se täyttäisi METSO -ohjelman luonnonsuojelubiologiset kriteerit (kuten lahopuu, palanut ja hiiltynyt puuaines, jalot lehtipuut ja järeä haapa, lehdot, korvet, harjujen ja reunamuodostumien paahderinteet, tulvametsät ja metsäluhdat).


Olen huolestunut siitä miten yksipuolista neuvontaa metsänomistajille annetaan. Itse olen aikoinani saanut todella huonoja neuvoja metsänhoitoyhdistykseltä.  Onneksi en kuunnellut heidän suosituksiaan. Myöhemmin suojelin metsäni METSO-ohjelman kautta. Voin lämpimästi suositella sitä. Suojelukorvaus on kilpailukykyinen, se maksetaan kaikesta puusta, niin lahopuusta kuin hyvin kasvaneesta puustosta. Suojelukorvauksesta ei mene myyntivoittoveroa ja metsänomistaja säästyy isoilta kustannuksilta, (kun metsässä ei tarvitse tehdä maanmuokkauksia ja istutuksia) ja metsässä voi edelleen sienestää, marjastaa ja virkistyä monimuotoisen luonnon keskellä. Puhumattakaan siitä, että metsälajien koti säilyy.

Valitettavasti vapaaehtoista suojelua ei juuri ole markkinoitu, tietoa pitää osata hakea. Kuinka moni metsänomistaja tietää METSO -ohjelmasta ja mitä se tarkoittaa? Kaikki metsänomistajat eivät tiedä millaista metsää he omistavat, jolloin he luottavat sinisilmäisesti heille annettuun yksipuoliseen tietoon. Sydäntä kylmäävän usein näkee vanhan monimuotoisen metsän hävinneen avohakkuun tieltä. Avohakkuita on kaikkialla ja valitettavasti niitä ilmestyy yhä aina vain lisää.

Viimeistään nyt olisi arvioitava uudelleen metsänhoidon perusteita ja kyseenalaistaa ovatko meille tarjotut metsänhoitoratkaisut oikeanlaisia. Metsillä ja luonnolla olisi meille niin paljon annettavaa, kun me ihmiset oppisimme myös antamaan, emmekä aina vain ottamaan.