Tule mukaan luontovetoomukseen

Allekirjoita Suomen luonnonsuojeluliiton vetoomus terveen luonnon ja tulevaisuuden puolesta osoitteessa luontovetoomus.fi.  

Vetoomuksessa vaaditaan, että koronaviruksen jälkeisellä talouden elvytyksellä suojellaan ilmastoa, vesistöjä ja luontoa sekä rakennetaan fossiilivapaata hyvinvointivaltiota.Toivottavasti mahdollisimman moni osallistuu ja jakaa vetoomusta eteenpäin.

Herää kuuntelemaan kauneinta sinfoniaa

Dawn chorus. Eräs maailman kauneimmasta asioista eikä sille ole suomenkielistä vastinetta. Suomennos lintujen aamukonsertti ei anna oikeutta. Dawn on aamunkoitto, sarastus. Hetki pimeän ja valon välillä, kun ei ole vielä aamu. Tähän aikaan keväästä lintujen laulu on sarastuksen aikaan aivan erityistä, intensiivisempää ja intoa täynnä - toisella tapaa kuin esimerkiksi kymmeneltä aamulla. 

Jo aivan pimeässä laulavat muun muassa punarinnat ja punakylkirastaat, myös nauru-, harmaa- ja kalalokit sekä joutsenet ja kurjet aloittavat hämärässä. Aamun valkenemisen myötä yhä useampi laji yhtyy konserttiin mukaan ja laulu on huumaavillaan juuri ennen auringon nousua (Hämeenkyrön korkeudella klo 5). 

Punarinnan laulu on niin kaunista, että se viiltää sielua.

Miksi linnut laulavat siihen aikaan? Voisi ajatella, että hämärässä löytyisi heikosti ruokaa ja linnut voisivat jatkaa unia vielä, mutta ei, äänenavailut ovat parhaimmillaan. Ehkä se on ainoita hetkiä jolloin taustamelu on niin vähäistä, että hetki kannattaa hyödyntää, äänet kantavat silloin paljon kauemmas. 

Tänä vuonna taustamelua on tavallista vähemmän (jes!), mutta niin on valitettavasti laulajiakin. Reilu kymmenen vuotta sitten minulla oli muistiinpanoissa tekemistä, kun yritin kirjata lajeja sitä mukaa kun niitä kuulin, perässä ei mitenkään ehtinyt. Nyt joutuu välillä jopa odottamaan, eikö joku jo laulaisi. Suuntaus on todella huolestuttava. Olisipa hienoa, jos pääsisi palaamaan ajassa taaksepäin vaikkapa 1930-luvun maalaismaisemaan. Miten upealta kaikki on mahtanut kuulostaa ennen kuin lintujen elinalueet alkoivat tuhoutua, sitä ei osaa edes kuvitella. Kontrasti nykypäivään olisi mykistävä, siitä olen varma. 

Huomenna vietetään kansainvälistä Dawn Chorus Day:ta, jotta havahtuisimme siihen, että saatamme menettää linnut ja niiden luoman upeuden. Ihmiset ympäri maailman heräävät aikaisin aamuyöstä juhlimaan luonnon hienointa sinfoniaa.

Kannattaa laittaa kello soimaan kolmen neljän aikaan ja lähteä ulos kävelylle ja kuuntelemaan. Tai jos asut sopivassa paikassa, avaa ikkuna ja kuuntele vällyjen alta. Jos olet jumissa epäsuotuisassa paikassa neljän seinän sisällä, tuo linnunlaulu sisälle linnunlauluradion kautta.

Onneksi tätä juhlaa on tiedossa vielä reilut toista kuukautta. Kun ilmat lämpenevät satakielet, kerttuset ja muut hyönteissyöjät saapuvat muuttomatkoiltaan ja liittyvät lauluun mukaan.

Jokaisen teoksen takana on tekijä

Olen vähän myöhässä tämän postauksen kanssa, mutta parempi myöhään ei milloinkaan. Nyt on vietetty ©-DAY-tekijänoikeusviikkoa ja Lukukeskuksen lukuviikkoa.

Torstaina oli World Book Day eli Kirjan ja ruusun päivä. European Writers' Council käynnisti sen kunniaksi somekampanjan, jossa halutaan nostaa esiin tekijän merkitystä: 

jokaisen teoksen takana on tekijä.

Tänään lauantaina 25.4.2020 vietetään ensimmäistä kertaa uutta tekijänoikeuspäivää, ©-DAY:tä.
Sen kunniaksi kuka tahansa voi osallistua #kiitosteoksesta -kampanjaan sosiaalisen median kanavissa. (Minäkin osallistun, vaikken ole Twitterissä, FB:ssä tai muissa Instoissa.)

Toimi näin:

• Mikä teos (kirja, laulu, elokuva, dokumentti) on koskettanut sinua?
• Ketä sinä haluaisit kiittää?
• Jaa ajatukseksi perusteluineen sosiaaliseen mediaan tunnisteilla #kiitosteoksesta sekä #CDAY ja kiitä tekijää. 
• Haasta myös muita mukaan. 
• Toiveena on, että luovan työn tekijöiden kiitokset toisille tekijöille kannustavat laajasti kaikkia muitakin laittamaan hyvää kiertoon. 

***

Minun kiitokseni menee Aura Koivistolle. Luin juuri hänen Mies ja merilehmä: luonnontutkija Georg Stellerin kohtalokas tutkimusmatka -teoksensa. Kirja on painokas puheenvuoro eläinten puolesta. Suomessa keskustellaan yhä hämmästyttävän vähän metsästyksen aiheuttamista ongelmista, kovaotteisesta ja tuhlailevasta luonnonvarojen käytöstä, ekosysteemien toimintakyvyn rapautumisesta ja lajikadosta. Jos näistä ei keskustella, niitä ei myöskään huomioida yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Kiitos Auralle, että hän nostaa aihetta keskusteluun.

Kirjan kautta pääsee 280 vuoden takaisiin tutkimusmatkoihin, kuvittelemaan miten rankkaa elämää tutkimusmatkailijat elivät ja miten runsasta ja monimuotoista luonto on ollut sekä näkemään miten nopeasti matkamiehet hävittivät pieniltä eristyneiltä saarilta brutaalilla tavalla runsaan eläimistön, kuten merisaukot, naalit ja merilehmät. Valtamerten saarten eläimet, jotka eivät olleet aiemmin kohdanneet ihmisiä, eivät osanneet pelätä ihmistä. Kohta jäljellä oli eläimistä ryöstetyt ja tyhjennetyt saaret.

Koivisto kysyy mikä oli ihmisen ja luonnon suhde silloin, kolmesataa vuotta sitten, ja mitä se on nyt? Mikä on muuttunut, ja mikä ei ole muuttunut?

Ainakin yksi asia mikä ei ole muuttunut on ihmisten kohtuuttomuus.

Luonnon hyväksikäyttö on saanut järkyttävät mittasuhteet meidän aikanamme. Alkuperäisluontoa on enää vähän jäljellä ja senkin kimppuun käydään hellittämättä.

Väitän, että yhä tänä päivänä moni elää virheellisessä käsityksessä, että olemme sivistyneitä, oppineet menneestä emmekä toimi enää väärin. Ihmiset jotka eivät liiku säännöllisesti luonnossa aistit valppaina eivät ymmärrä luonnon tuhoutumista joka tapahtuu kokoajan ympärillämme. Ihmiset eivät usko lajien häviämisten laajuuteen ja lopullisuuteen. Ajatellaan kuten Koiviston kuvaamat entisajan ihmiset, hyväuskoisesti, että vaikka eläinkannat vähenevät, ne eivät totaalisesti häviä. Eivät ainakaan koko maapallolta, eivätkä ainakaan ihmisten takia. Ajatellaan, että eläimet muuttavat ”muualle” – palatakseen jonakin päivänä yhtä runsaina kuin ennenkin.

”Miten heikosti tunnumme oman osamme merkitystä ymmärtävän”, Koivisto kirjoittaa.

Koiviston kirja on paljon laajempi kuin saksalaisen tiedemiehen Georg Stellerin tarina. Kirja herättelee ajattelemaan luonnonvarojen käyttöä, luonnonsuojelua, eläinkantojen taantumista ja toipumista, sukupuuttoja, tieteen tekemistä ja vallanpitäjien ja viranomaisten toimintaa.

Tässä lainaus kirjasta:

Professori, meribiologi Callum Roberts ”kirjoittaa ongelmasta, joka piilee kaikissa luonnon muutoksissa, eikä se koske yksinomaan meriä. Sitä on vaikea nähdä ja ymmärtää, sillä elämme sitä itse. Kyse on siitä, että jokainen tuntee oman aikakautensa tilanteen `luonnolliseksi´ tai `normaaliksi´, sillä hän on syntynyt siihen, tilanne on ollut sellainen hänelle `aina´. Kun tällä tavoin, sukupolvi toisensa jälkeen, perustavat linjaukset ympäristön suhteen vähittäin muuttuvat, kehittyy eräänlainen kollektiivinen unohdus – ja tuon unohduksen myötä luonnon tilan jatkuva heikkeneminen hyväksytään. Ei synny huolta, ei tarvetta tehdä mitään. Robertsin mukaan vääristymän korjaamiseksi olisi hyvä perehtyä historiaan: `Kun katsomme maailmaa varhaisten tutkimusmatkailijoiden silmin, voimme ymmärtää paremmin omaa ympäristöämme, ja tuon ymmärryksen myötä etsiä myös parempia keinoja ympäristömme suojelemiseksi.´”

Koiviston kirja tarjoaa erinomaisen keinon päästä katsomaan maailmaa varhaisten tutkimusmatkailijoiden silmin ja korjaamaan tuon vääristymän. 

Ympäristömme pelastamisella on kiire.