Ohessa mielipidekirjoitukseni kesähakkuista, joka on julkaistu muun muassa Helsingin Sanomissa, Turun Sanomissa ja Nokian Uutisissa. Lähetin aiheesta myös juttuvinkin Ylen MOT-ohjelman tekijöille.
Kannustan kommentoimaan ja jakamaan kokemuksia aiheesta Helsingin Sanomien verkkosivuilla. Keskustelu on tärkeää asian eteenpäin viemiseksi. Kiitos!
**
Kesäinen metsä on täynnä elämää. Lintujen laulu ja poikasten ääntely täyttävät ilman, mutta elämän kauneutta ja riemua vastaan seisoo yhä useammin hakkuukone.
Eläinten koko olemassaolo kiteytyy kesän lyhyeen lisääntymiskauteen. Eläimet sinnittelevät ankaran talven läpi ja muuttolinnut lentävät tuhansia kilometrejä Suomeen vain kohdatakseen hakkuukoneet pesimäalueillaan. Ennen vanhaan metsätyöt tehtiin talvella, kun puissa ei ollut nestevirtausta ja lumi suojasi maata vaurioilta. Eläinten pesimärauhaa pidettiin itsestäänselvyytenä. Nykyisin kesähakkuita ei edes pyritä välttämään. Niitä tehdään parhaillaankin kaikkialla Suomessa, koska puun hinta on korkea. Ahneus ja lyhytnäköinen voitontavoittelu ohittavat luonnon hyvinvoinnin - vain rahalla tuntuu olevan merkitystä, vaikka kyse on erittäin epämoraalisesta toiminnasta.
Birdlife Suomi arvioi, että jopa 100 000 pesintää tuhoutuu vuosittain hakkuiden vuoksi. Luvussa on mukana ainoastaan linnut. Nisäkkäiden, sammakkoeläinten ja selkärangattomien määrää ei ole edes arvioitu, joten todellinen tuhomäärä on huomattavasti suurempi.
Omalla asuinpaikallani on juuri suoritettu toistakymmentä hehtaaria laaja keväthakkuu. Katsoessani isoa aluetta, jossa vielä äskettäin pesivät lukuisat linnut ja elivät monet nisäkkäät, tuntuu käsittämättömältä, että tällainen toiminta on hyväksyttyä. Pesien tuhoutuminen, poikasten kuoleminen ja emojen hätä on järkyttävää ja lohdutonta. Vaikka laki sallii pesimäaikaiset hakkuut, ne ovat eettinen rikos luontoa ja sen monimuotoisuutta vastaan. Mietin usein, ovatko hakkuiden toteuttajat ja metsänomistajat tietoisia siitä, mitä kaikkea elämää he samalla tuhoavat. Sivistysvaltiossa ei tehtäisi pesimäaikaisia hakkuita.
Luontokato kulkee käsi kädessä ilmastonmuutoksen kanssa. Pesimäaikaiset hakkuut ovat jälleen yksi esimerkki siitä, kuinka kaukana metsätalous on ekologisesta kestävyydestä. Myös avohakkuut itsessään tuhoavat elinympäristöjä - jatkuva kasvatus olisi ekologisesti kestävämpi vaihtoehto. Metsätalouden toimijat yrittävät viherpesulla peittää sitä tosiasiaa, että koko järjestelmä on mätä - luonnon monimuotoisuus uhrataan voittojen alttarille.
Metsänomistajien on hyvä tiedostaa, että heillä on kaikki valta. Heidän ei pidä antaa lupaa kesähakkuille metsänhoitoyhdistysten suositteluista huolimatta. Metsänomistaja voi vaatia, että hakkuut tehdään vasta syksyllä tai talvella. Eläinten lisääntymiskausi on niin lyhyt aika, että hakkuut voidaan helposti ajoittaa sen ulkopuolelle.
Vastuu on meillä kaikilla - metsänomistajilla, metsäyhtiöillä ja päättäjillä sekä medialla. Kesähakkuiden estäminen on saatava lakiin.