Näytetään tekstit, joissa on tunniste lupiini. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lupiini. Näytä kaikki tekstit

31. lokakuuta 2025

Kolumni: Jokaisella on kyky tehdä elämästä merkityksellistä

Kirjoitin Elonkehä-lehteen 3/25 kolumnin, joten jaetaan se tänne blogiinkin. Lehti ilmestyi hiljattain ja sen teemana on ilo & suru. 

Elonkehä-lehti on syväekologinen kulttuurilehti, jonka tarkoituksena on edistää syväekologista tietoisuutta, elämää suojelevaa kulttuuria ja ekologisesti kestävää yhteiskuntaa ja elämänmuotoa sekä ylläpitää kriittistä keskustelua kestämättömästä kulutus- ja talouskasvuyhteiskunnasta, sen arvoista, ilmiöistä, rakenteesta ja seurauksista. 

Jotkut lehden artikkeleista ovat niin tieteellisiä että ne menevät minulta osittain ns. yli hilseen, mutta pääosin lehteä lukiessa kokee helpotusta, että onneksi on muitakin samalla tavalla ajattelevia. Tunnen olevani hyvässä samanhenkisten ihmisten seurassa, jotka rakastavat luontoa ja ymmärtävät, miten merkittävästi elintapojemme tulisi muuttua kestävän elämän mahdollistamiseksi. 

Elonkehä-lehden numeron 3/25 kansi, jossa on värikäs tekstiiliteos, jossa kirjottuja kaistaleita keltaisilla, punaisilla ja vihreillä langoilla. Kudokseen on kirjottu mustia ihmissilhuetteja ja kimalainen.

 

Jokaisella on kyky tehdä elämästä merkityksellistä

Tänä kesänä lupiinit ovat kukkineet ennätysmäisen pitkinä ja runsaina. Vieraslajit edustavat vain pientä osaa kaikista ihmisten aiheuttamista tragedioista, mutta ne ovat kouriintuntuvan läheisiä ja edustavat käytännön arjen surua. Lupiinikasvustot lähestyvät tiluksiani uhkaavasti ja minua huolettaa, kuinka vähän ponnistelemme alkuperäisluonnon puolesta.

Mielipidepalstoilla huudetaan apuun milloin ELY-keskusta, kuntaa tai luonnonsuojeluyhdistyksiä, mutta peiliin katsotaan vähän. Murheellista on sekin, että iso osa suomalaisista ei edes tiedä lupiinin olevan vieraslaji, niitä ihaillaan ja suositaan.

Hiljattain kuuntelin radiouutisia, jossa kerrottiin useiden lintulajien määrien ennätyksellisestä vähenemisestä. Kuovia, varpusia ja tervapääskyjä oli vähemmän kuin koskaan, mutta mustarastas, peukaloinen ja tiltaltti olivat runsastuneet. Uutisten jälkeen radiotoimittaja tunnusti, ettei ollut koskaan kuullutkaan tiltaltista. Sellaistakin elämää eletään, jossa luonto ei ole kaiken keskiössä.

Tiedonpuute aiheuttaa sekä surua että ilottomuutta. Tunsin myötätuntoa toimittajan puolesta, hän ei ole kuullut tiltaltin rytmikästä laulua, joka muistuttaa veden tippumista astiaan, jossa jo ennestään on vettä.

Erilaisia kehityskulkuja seuratessa olisi helppo todeta, että kaikki on lohdutonta lopun alkua. Miten säilyttää ilo elämässä?

Ilo tulee siitä, kun ohjaa ajatuksiaan terveempään suuntaan eikä jää märehtimään synkkiä. Ilo tulee siitä, kun pitää sitkeästi kiinni elämänarvoistaan ja työskentelee paremman maailman puolesta.

Voimme aina valita, toimimmeko surusta vai ilosta käsin. Kannattaa painottaa iloa. Yhteiskunnan päättäjät ovat saattaneet luopua oikeudenmukaisen maailman luomisesta, mikä aiheuttaa kyynisyyttä, mutta meillä on paljon keinoja muuttaa asioita. Aliarvioimme helposti omien tekojemme tärkeyden ja unohdamme, miten valtava merkitys on sillä, että toimii ja yrittää vaikuttaa omassa elämässään.

Tein aloitteen tienhoitokunnalle järjestää lupiinintorjuntatalkoot ennen kuin lupiini leviää laajemmin ja ehtii siementää. Pian tienhoitourakoitsija olikin niittänyt tien alkupään lupiinit ja jättänyt luonnonvaraiset kukat koskemattomiksi. Miten paljon iloa ja merkityksen tunnetta siitä syntyi!

Iloa tuottaa kaikenlainen luonnonsuojelutoiminta. On hämmästyttävää, mitä kourallinen ihmisiä voi saada aikaan. Voi nauraa, kun tajuaa olevansa jonkin luontoa tuhoavan monen miljoonan euron yrityksen pahin painajainen. Jopa pienimmät teot voivat synnyttää muutosta. Emme voi koskaan tietää etukäteen vaikutustemme voimaa. Aktiivisten ihmisten esimerkki voi tarttua niihin, jotka seisovat sivussa.

Vahva luontoyhteys tuo syvää iloa. Kun kuuntelee tiltalttia ja muiden lintujen laulua, voi kokea iloa, joka tekee elämän elämisen arvoiseksi. On huikea ajatus, että tiltaltin laulu ei kuluta mitään eikä se kulu loppuun, vaikka tuhannet ihmiset kuulisivat sen.

Elämäämme määrittää se, mitä tunteita ja asioita päätämme painottaa. On muistettava, miten moni ihminen tekee tälläkin hetkellä parhaansa maailman muuttamiseksi.

Kuka tietää, ehkä vielä tulee päivä, jolloin luonnon arvostaminen on kaikkea toimintaamme ohjaava arvo. Siihen asti voimme nauttia jokaisesta hetkestä luonnon kanssa ja tehdä työtä sen puolesta, että tulevatkin sukupolvet oppivat tuntemaan tiltaltin ja voivat kokea saman ilon.

28. kesäkuuta 2020

Tahdot kai säästää tuon niityn niin kauniin?


Kuulin radiosta mahdottoman kauniin laulun sanoituksen. Luulin ensin kuulleeni väärin, eihän kukaan yleensä laula ”metsien perheiden” puolesta. Mutta kyllä vain laulettiin, ihmeellistä! Jäin tarkkana odottamaan mikä oli laulun nimi. Se oli Kim Floorin esittämä Keijumaa.
Ajatella, että laulu on 48 vuoden takaa, vuodelta 1972. Tähän asti olin yhdistänyt Kim Floorin 1990-luvun alun Onnenpyörään ja Metsola-ohjelmaan. 

Yleensä pohjattomasta googlesta löytyy vastaus melkein kaikkeen, mutta ko. laulun sanoja sieltä ei löytynyt, joten kirjoitin laulun sanat tähän:

”Muistathan Keijumaan
tai kuinka vaan sä sitä kutsuitkaan,
maan jonka saimme tuon luonnon niin kauniin,
villiruusut ja vuokot,
nuo tuoksut kuivan ahomaan,
tahdot kai säästää tuon niityn niin kauniin.
Lasten suo mennä kuin keijuina tanssimaan,
leikkiin sä käyt syliin lempeimmän lehdon,
linnun suo laulaa taas laaksoihin laulujaan,
suo lohen päästä luo suolaisen kehdon,
suo rauha kaikille perheille metsien,
suo kotkan lentää, se taivaalle kuuluu,
niin purot virtaa kuin ystävää etsien,
hiljaa ne huokaavat suojassa metsien.

Muistathan Keijumaan
tai kuinka vaan sä sitä kutsuitkaan,
maan jonka saimme tuon luonnon niin kauniin,
villiruusut ja vuokot nuo tuoksut kuivan ahomaan,
tahdot kai säästää tuon niityn niin kauniin.
Suo rauha kaikille perheille metsien,
suo kotkan lentää, se taivaalle kuuluu,
niin purot virtaa kuin ystävää etsien,
hiljaa ne huokaavat suojassa metsien.

Muistathan Keijumaan
tai kuinka vaan sä sitä kutsuitkaan,
maan jonka saimme tuon luonnon niin kauniin,
villiruusut ja vuokot,
nuo tuoksut kuivan ahomaan,
tahdot kai säästää tuon niityn niin kauniin.

** 
1950-luvulla niittyjä oli jäljellä vielä noin 280 000 hehtaaria, nyt enää noin 10 000 hehtaaria, koko Suomessa. Perinneniittyjen tila on hälyttävä ja useat niillä elävät lajit ovat äärimmäisen uhanalaisia, vaikka niittyjen tilan parantamiseen olisi paljon keinoja. Tänäkin kesänä on kymmeniä tai satoja talkoita ympäri Suomea, joissa odotetaan ylimääräisiä käsipareja viikatteiden varteen. (Googlaa "niittytalkoot" ja paikkakunta.)

Niityillä tavataan tuhansia lajeja, enemmän kuin muussa elinympäristöissämme. Ne ovat monimuotoisuuden kehtoja. 
Miksei niistä kirjoiteta enemmän lauluja?
Ehkei enää tiedetä mistään niin kauniista. Ja missä niittyihin törmäisi, kun lupiinit ja yleismössö (lue: some) valtaa ihmisten huomion, energian ja ajan. Tunnistaisivatko ihmiset niityn, jos sellainen sattuisi tulemaan vastaan?


**
Kun katselen lähiympäristöjä, olen vajota epätoivoon. Ihmiset yhä tänäkin päivänä kiertävät lupiinit ruohonleikkureillaan, koska ihailevat niitä. 
Toistetaan se nyt taas, että se joskus menisi jakeluun: lupiini on tuhoa aiheuttava vieraslaji. Hävitä se asuinalueeltasi. Kiitos!

En ymmärrä miksei maanomistajia lain nojalla velvoiteta hävittämään lupiinia. Siinä tulisi valtion pohjattomaan kassaan kaivattuja euroja, kun kirjoitettaisiin sakkoja lupiinien suosijoille. 

Pientä lohtua tuli, kun sain eräältä lukijalta sähköpostiviestin, jossa hän kertoo keittävänsä lupiinit. Kyllä, keittävänsä! Niistä saa kuulemma hyvää väriä villalankojen värjäykseen. Yes! Vaikka kaikki lupiinit värjäysväreiksi.

Tähän kuvaan sopisi ääniefektiksi Psyko-elokuvan viulun kirskumiset.
Ahomansikat, ketoneilikat, harakankellot, kurjenkellot, leinikit, suolaheinät, ojakellukat, matarat, virnat, nurmitädykkeet, lemmikit, siankärsämöt - ja ihan kaikki - Suomen luonnon herkät, hauraat kasvit jäävät voimakkaan Pohjois-Amerikan tulokkaan lupiinin jalkoihin. Lupiinien siemenkodat näyttävät minun silmiini hirviön kidalta, joka nielaisee kaiken ympärillään olevan. Niissä ei ole mitään kaunista, pelkkää kauhua. Joka vuosi lupiinirintamat leviävät metrikaupalla eteenpäin. Valitettavasti kaiken tämän lisäksi tienvarren niittäjät ovat pihalla kuin lumiukot mitä ja milloin pitäisi niittää. Ammattitaito ei ole kohdillaan. Lupiinien annetaan rehottaa ja siementää, kun taas omat luonnonvaraiset kasvit niitetään ennen kuin ne ehtivät siementää. Kuinka ihmeessä tämän asian saisi muutettua?

Lupiinit olisi niitettävä tai kepitettävä jo hyvissä ajoin kesäkuussa (parasta olisi talikoida juurineen pois). Jo muodostuneet siemenkodat on kerättävä ja poltettava esimerkiksi saunan pesässä/laitettava roskikseen. Luonnonvaraiset kukat niitetään vasta heinäkuun lopulla tai elokuun alussa, kun ne ovat varmasti siementäneet.