Kirjoitin Elonkehä-lehteen 3/25 kolumnin, joten jaetaan se tänne blogiinkin. Lehti ilmestyi hiljattain ja sen teemana on ilo & suru.
Elonkehä-lehti on syväekologinen kulttuurilehti, jonka tarkoituksena on edistää syväekologista tietoisuutta, elämää suojelevaa kulttuuria ja ekologisesti kestävää yhteiskuntaa ja elämänmuotoa sekä ylläpitää kriittistä keskustelua kestämättömästä kulutus- ja talouskasvuyhteiskunnasta, sen arvoista, ilmiöistä, rakenteesta ja seurauksista.
Jotkut lehden artikkeleista ovat niin tieteellisiä että ne menevät minulta osittain ns. yli hilseen, mutta pääosin lehteä lukiessa kokee helpotusta, että onneksi on muitakin samalla tavalla ajattelevia. Tunnen olevani hyvässä samanhenkisten ihmisten seurassa, jotka rakastavat luontoa ja ymmärtävät, miten merkittävästi elintapojemme tulisi muuttua kestävän elämän mahdollistamiseksi.
Jokaisella on kyky tehdä elämästä merkityksellistä
Tänä kesänä lupiinit ovat kukkineet ennätysmäisen pitkinä ja runsaina. Vieraslajit edustavat vain pientä osaa kaikista ihmisten aiheuttamista tragedioista, mutta ne ovat kouriintuntuvan läheisiä ja edustavat käytännön arjen surua. Lupiinikasvustot lähestyvät tiluksiani uhkaavasti ja minua huolettaa, kuinka vähän ponnistelemme alkuperäisluonnon puolesta.
Mielipidepalstoilla huudetaan apuun milloin ELY-keskusta, kuntaa tai luonnonsuojeluyhdistyksiä, mutta peiliin katsotaan vähän. Murheellista on sekin, että iso osa suomalaisista ei edes tiedä lupiinin olevan vieraslaji, niitä ihaillaan ja suositaan.
Hiljattain kuuntelin radiouutisia, jossa kerrottiin useiden lintulajien määrien ennätyksellisestä vähenemisestä. Kuovia, varpusia ja tervapääskyjä oli vähemmän kuin koskaan, mutta mustarastas, peukaloinen ja tiltaltti olivat runsastuneet. Uutisten jälkeen radiotoimittaja tunnusti, ettei ollut koskaan kuullutkaan tiltaltista. Sellaistakin elämää eletään, jossa luonto ei ole kaiken keskiössä.
Tiedonpuute aiheuttaa sekä surua että ilottomuutta. Tunsin myötätuntoa toimittajan puolesta, hän ei ole kuullut tiltaltin rytmikästä laulua, joka muistuttaa veden tippumista astiaan, jossa jo ennestään on vettä.
Erilaisia kehityskulkuja seuratessa olisi helppo todeta, että kaikki on lohdutonta lopun alkua. Miten säilyttää ilo elämässä?
Ilo tulee siitä, kun ohjaa ajatuksiaan terveempään suuntaan eikä jää märehtimään synkkiä. Ilo tulee siitä, kun pitää sitkeästi kiinni elämänarvoistaan ja työskentelee paremman maailman puolesta.
Voimme aina valita, toimimmeko surusta vai ilosta käsin. Kannattaa painottaa iloa. Yhteiskunnan päättäjät ovat saattaneet luopua oikeudenmukaisen maailman luomisesta, mikä aiheuttaa kyynisyyttä, mutta meillä on paljon keinoja muuttaa asioita. Aliarvioimme helposti omien tekojemme tärkeyden ja unohdamme, miten valtava merkitys on sillä, että toimii ja yrittää vaikuttaa omassa elämässään.
Tein aloitteen tienhoitokunnalle järjestää lupiinintorjuntatalkoot ennen kuin lupiini leviää laajemmin ja ehtii siementää. Pian tienhoitourakoitsija olikin niittänyt tien alkupään lupiinit ja jättänyt luonnonvaraiset kukat koskemattomiksi. Miten paljon iloa ja merkityksen tunnetta siitä syntyi!
Iloa tuottaa kaikenlainen luonnonsuojelutoiminta. On hämmästyttävää, mitä kourallinen ihmisiä voi saada aikaan. Voi nauraa, kun tajuaa olevansa jonkin luontoa tuhoavan monen miljoonan euron yrityksen pahin painajainen. Jopa pienimmät teot voivat synnyttää muutosta. Emme voi koskaan tietää etukäteen vaikutustemme voimaa. Aktiivisten ihmisten esimerkki voi tarttua niihin, jotka seisovat sivussa.
Vahva luontoyhteys tuo syvää iloa. Kun kuuntelee tiltalttia ja muiden lintujen laulua, voi kokea iloa, joka tekee elämän elämisen arvoiseksi. On huikea ajatus, että tiltaltin laulu ei kuluta mitään eikä se kulu loppuun, vaikka tuhannet ihmiset kuulisivat sen.
Elämäämme määrittää se, mitä tunteita ja asioita päätämme painottaa. On muistettava, miten moni ihminen tekee tälläkin hetkellä parhaansa maailman muuttamiseksi.
Kuka tietää, ehkä vielä tulee päivä, jolloin luonnon arvostaminen on kaikkea toimintaamme ohjaava arvo. Siihen asti voimme nauttia jokaisesta hetkestä luonnon kanssa ja tehdä työtä sen puolesta, että tulevatkin sukupolvet oppivat tuntemaan tiltaltin ja voivat kokea saman ilon.
