Luovalla työllä on monia ilmenemismuotoja

Lokakuussa oli huvittava hetki, kun juttelin ystäväni kanssa puhelimessa ja hän kertoi toisen ystäväni kysyneen kuulumisiani. Ystäväni sanoi kertoneensa: ”Kaarina se siellä kumipuku päällä kauhoo järvestä vieraslajia pois ja sitten se raahaa kaiken sen massan kasvimaalle.”

Kumipuku-sana nauratti ja mielikuva mikä moisesta syntyi. On viihdyttävää miten omituisena ihmiset tahtovat elämäni nähdä. Jälkeenpäin uteliaisuuteni heräsi: miksi hän ei sanonut, että olen edelleenkin tietokirjailija, kirjoitan ja myyn kirjojani. En huomannut kysyä.

Kun olen siinä "kumipuvussa", eli kahluuhousuissa, järvessä ja nostan Amerikasta Suomeen levinnyttä vesiruttoa pois järvestä, kasvilisuuden mukana tulee joskus sudenkorennon toukkia, malluaisia, hevosjuotikkaita, pienenpieniä järvisimpukoita ja muita eliöitä. Yritän pelastaa ne kaikki ja siksi työ on välillä toivottaman hidasta ja vaikeaakin. Ajattelen silti, että toiminnallani on merkitystä juuri sille sudenkorennolle tai simpukalle ja vesistölle. On suurenmoista, kun voi rauhassa toteuttaa itseään ja elää arvojensa mukaista elämää. Aina joskus kesäisin ja syksyisin pihalla istuskellessani sudenkorento laskeutuu iholleni lepäämään, silloin mietin onkohan se joskus toukkana käynyt käsieni kautta. Sudenkorentojen toukkavaihe vedessä kestää useamman vuoden.

 

Olen saanut mukavia lukijakirjeitä ja ne muistuttavat, että edellä mainittujen töiden lisäksi toimin inspiraationa ja lohduntuojana. Lukijakirjeet tuovat samaa minulle. Kiitos kaikille kirjoittaneille!

Katselin Yle Areenasta Taiteiljoiden mielimaisemat -sarjaa. Poimin sieltä alempana olevan tärkeän sitaatin, jonka haluan tallettaa tänne, koska kaikkien jotka tekevät luovaa työtä – ja niidenkin jotka eivät sitä tee – olisi hyvä muistaa, että työllä on monia ilmenemismuotoja. Kaikista työn seurauksista ei välttämättä saa koskaan edes tietää. On muistettava, että omilla teoilla ja työllä on merkitystä, vaikka maailma joskus tuntuukin mielipuoliselta. Voimia jokaiselle omannäköisen polun kulkemiseen!

”Olen sitä mieltä, ja niin taisi isäkin olla, että taiteilijoita voisi hyvinkin tutkia ja tarkastella johtavina yhteiskunnallisina ajattelijoina. Aika harva meistä on kovin herkkävaistoinen sen suhteen, mitä on olla ihminen, miten ilmaista itseään ja mitkä ihmisen perustarpeet ovat. Taiteilija vaistoaa ajan ja paikan merkityksen. Hän osaa haltioitua olemassaolosta ja nauttia siitä, mutta ymmärtää myös vaatia oikeuksia ja tasa-arvoa.
Hänen viestinsä taidemaailmalle ja ihmisille ylipäätään taisi olla, että pidä huolta kotikulmistasi. Jos et viihdy, muuta muualle ja pidä siitä paikasta huolta. Kiinnitä huomiota siihen, mitä ympärilläsi on. Käytä kaikkia aistejasi. Sano, jos jokin miellyttää tai ottaa päähän. Elä täysillä. Muista, että taiteilijat ovat yhteiskunnalle tärkeimpiä.”
-  kuvanveistäjä Donald Juddin tytär Rainer Judd

 

Sekunnin sadasosia

Moni on kysynyt miksi en harrasta luontovalokuvausta, kun kuitenkin pidän luonnosta niin paljon. Olen ajatellut, että haluan tallentaa erikoiset hetket silmieni verkkokalvoille, muistiini. Jos jotain hienoa tapahtuu, haluan nähdä sen omin silmin – en linssin takaa. Yleensä parhaimmat hetket menetetään kameran kanssa sählätessä.

Viime syksynä muutin mieleni. Katsellessani ystävämme Tapanin ottamia luontovalokuvia, tajusin, että valokuvan ja kameran ansiosta voi nähdä asioita, joita ei muuten näkisi koskaan. Kameralla otettujen kuvien ansiosta voisin oppia ymmärtämään luontoa paremmin. 

Tässä on Tapanin ottamia hienoja valokuvia sudenkorennoista.

Suurenna kuvaa ja katso millä tavalla ukonkorento on taittanut etummaiset jalkansa ylös vähentääkseen tuulen vastusta. Tästäkö lentokonesuunnittelijat ovat ottaneet mallia lentokoneiden laskeutumislaitteille?

Sudenkorennot ovat istuneet kädelläni monet kerrat, silti en ole koskaan nähnyt niiden yksityiskohtia. Olen ajatellut tarvitsevani suurennuslasin. Sellaista ei ole koskaan ollut sopivasti käsillä. En ole ymmärtänyt millaisia kuvia kameroilla saa nykyään otettua ja että niitä voi suurentaa. Näin luontotapahtumaa voi tarkkailla jälkeenpäin hyvinkin tarkasti ja palata siihen aina uudestaan. 

Tontillamme on paljon eläimiä ja kasveja. Luonnontilaisuus, isot haavat, vesijättömaa, peltojen ja järven vaihettumisvyöhyke, linnunpöntöt ja ruokinta houkuttelevat tontillemme paljon elämää. Luonto, linnut ja eläimet ovat aina huomioni keskipisteessä. Istun usein pitkiä aikoja liikkumatta vain tarkkaillen luontoa, lintujen ja eläinten käyttäytymistä. Haluan oppia lisää. En kirjatietoa, vaan käytännönläheistä itse tarkkailemalla opittua. 

Pohdin ryhdynkö kuvaamaan luontoa. Ehkä kamera ei veisikään parhaimpia hetkiä, vaan tallentaisi sekunnin sadasosan hetkiä ja paljastaisi salaisuuksia?

Kuinka on käynyt? En ole vieläkään lämmennyt kuvaukselle. Mieluummin jätän kameran kaulalleni ja katson omin silmin asioita kuin yritän ottaa mahdotonta otosta. Kamera on minulle lähinnä käytännönläheinen työkalu, jonka ansiosta näen kuka laulaa puun latvassa, mikä on naakan rengastusnumero, millaiset värit rautiaisella on.  Kameran asetuksista viis, kunhan saan tietoa. 

Kevin sen sijaan on vallan hurahtanut luontokuvaukseen. Hän sommittelee, suunnittelee ja paneutuu kuvaamisen tekniseen puoleen. Minun osakseni on tullut huudella (tai paremminkin kuiskailla): ”katso tuonne ja tuonne. Tuolta tulee se ja se…”, ja osoittaa asioita, joita Kevin ei aina muuten huomaisi. 

Täydellinen kombinaatio. Saan nauttia luonnosta siinä hetkessä ja silti katsella myöhemmin (mahdollisesti onnistunutta...) otosta. Vaikka kuvaaja-Kevin ei ehtisi tilanteeseen mukaan, minä olen kuitenkin saanut ikuistaa hetken mieleeni. 

Kuviamme tulette näkemään (ja olette jo nähneetkin) täällä blogissa. Kiitos Tapsalle oivalluksen antamisesta ja hienoista sudenkorentokuvista!   

Siipirikko

Rakas joulupukki

Kaupat pursuilevat tavaraa ja silti mitään järkevää ei tahdo löytää. Ihmisillä on jo kaikkea. Lahjat kuitenkin kuuluvat jouluun, joten tulee ahdistava olo. Jotain on pakko ostaa, mutta mitä? Lahjan pitäisi olla persoonallinen ja siitä pitäisi olla hyötyä ja iloa. Sen pitäisi sopia budjetin raameihin ja saada se ilman ruuhkia ja jonottamista. Mahdoton tehtävä?
Jos minä uskoisin joulupukkiin tai viettäisin joulua, millaisen kirjeen kirjoittaisin joulupukille? Mitä minä todella tarvitsisin, jota minulla nyt ei ole tarpeeksi? Mikä lisäisi minun, kanssaihmisteni ja ympäristöni hyvinvointia ja iloa? Niin todella, mitä me oikein kipeästi tarvitsisimme? (Lahjavinkit linkkien takana.)


Rakas joulupukki,

En ole kirjoittanut sinulle moneen vuoteen, mutta kirjoitan taas. Toivon, että tätä kirjettä ei ole liian myöhäistä lähettää, jouluun on niin vähän aikaa ja tiedän, että sinulla on kova kiire. Olen ollut kovin kiltti kuluneena vuonna (no, ehkä kerran huusin naapurilleni, kun hän meni tuhoamaan kauniin rantalehdon, mutta muuten olen ollut tosi, tosi kiltti). Tässä toivomuslistani:

Toivoisin taivaalle revontulia. Sinulla ei ole aavistustakaan miten turhauttavaa on seistä yö toisensa jälkeen pihalla tuijottamassa pilviseen taivaaseen, kun pöllötkään eivät ole huhuilleet seuranani. Viimeksi kun revontulia oli, minä yleensä uneton ihminen, kerrankin nukuin. Se taisi sinun käsityksesi huonosta vitsistä, vai?

Toivoisin valosaasteetonta taivasta. Kiltti joulupukki, voisitko aiheuttaa oikosulun Nokian kaatopaikan valoihin ja saada ihmiset sammuttamaan valonsa, silloin kun niitä ei tarvita tai anna heille lahjaksi kuvulliset ulkovalot. Toivoisin näkeväni tähtitaivaan koko kauneudessaan.

Toivoisin, että meillä säästyisi vanhoja metsiä ja alkuperäistä luontoa. Että myös tulevat sukupolvet ja luonnon eläimet saisivat nauttia vuosikymmeniä hakkaamattomina olleista luonnontilaisista metsistä ja luontokohteista. Anna meille lahjaksi ikimetsää!
Toivoisin, että lintujen asuntopulaan tulisi helpotus, koska metsistä löytyy nyt liian vähän lahopuita ja luonnonkoloja. Toivon linnuille koteja.
Toivoisin sudenkorennoille ja perhosille koteja, linnuille levähdys- ja pesintäpaikkoja ja seuraaville sukupolville säästyneitä luonnontilaisia soita.
Yllätä ja hämmästytä minut. Määrää vaikka kaupat kiinni sunnuntaiksi ja sulje Ideaparkin kaltaiset paikat. Anna ihmisille vähän järkeä joululahjaksi.

Kiitos joulupukki! Tiedän, että teet parhaasi, vaikkei se helppoa taida tänä päivänä olla.
Toivottavasti pidit pikkuleivistä ja maidosta, jotka jätin sinulle takan reunalle ja toivon, että savupiippu ei ollut kovin nokinen. (Nuohooja kävi viime huhtikuussa.)

Terveisin Pikku-Kaarina