Kun on aikaa, oppii erottamaan olennaisen epäolennaisesta

Jaan teille saamiani palautteita edelliseen postaukseen liittyen, koska on tosi lohduttava tietää, ettemme ajattele yksin näitä asioita. Meitä on monta jotka ajattelemme samalla tavalla. (Kiitos, kun kirjoititte, suloiset ihmiset!!)

Meidän on uskallettava tuntea, ajatella ja olla rohkeita, vaikka enemmistö taaplaa eri teitä. Meidän on ymmärrettävä ja muistettava oma tehtävämme ”toisinnäkijöinä”, kyseenalaistajina ja toistenlaisten maailmankuvien esille tuojina, jotta maailma joskus muuttuisi. Itselleen rehellisesti eläminen on tärkeää oman terveyden, elämän ja elinympäristön tasapainon kannalta.

Jäätyessään laajenevalla vedellä on valtava voima. Ennen pitkää se murtaa kivenkin.

Palautteita:

**
"Pakko laittaa viestiä, kun katsoin eilen tv 1 ahkeruus ohjelmaa,, ja hienoa et ajattelet samoin kuin minä vaikka olen jo 65v ja pieni eläke, mut luonto ja vanha hirsitalo ja koira ja kissat ja myös mies riitää, tuntuu et mitä kaikkea pitää olla, kun täs lähellä on kaikki. Voi kun tajuttais et työtä vois jakaa,,,"

**

"Katsoin viimeyönä ohjelman työstä. Olen katsonut kaikki sarjan osat. Olin itse juuri monta kuukautta vuorotteluvapaalla ja palasin nyt hoitajan töihin. Olen miettinyt pitkään tätä nykymaailman menoa ja yleensäkin työntekoa. Meidän työpaikalla kaikki ovat väsyneitä ja loman tarpeessa. Itsekin tunnen itseni jo nyt väsyneeksi vaikka olen ollut töissä vasta lyhyen aikaa.

Katsoin siis tuon ohjelman ja ai että sisälläni alkoi taas kiehumaan. Tätä vanhanaikaista moodia tuutin täydeltä. Ole tehokas, tuottava, ahkera ja tee kiltisti pitkää päivää ja tuota turhuuksia tähän maailmaan. Ja perisynti on se että vietät omaa aikaa.
Onkohan niin (ja mielestäni on!), että päättäjien mielestä on vaarallista jos meillä kansalaisilla on liikaa aikaa, koska tuolloin on aikaa ajatella liikaa. Kun on aikaa niin oppii erottelemaan olennaisen epäolennaisesta.

Ja sitten vielä siitä ohjelmasta.. Yhdysvallan Suomen suurlähettiläs.. Voi herreguud.. Kyllä on herra nielaissut tämän uusliberalistisen talouspolitiikan ideologian. Tuloerot kannustavat kaikkia yrittämään?? hei haloo.. Maailman varallisuudesta puolet on 62 ihmisen hallussa. Yksi prosentti omistaa 80 prosenttia varallisuudesta. Saako tämä ihmiset yrittämään kovemmin?
Tää ohjelma ja sarja kokonaisuudessaan on vanhanaikainen. Uskon oikeasti että maailma muuttuu ja vauhdilla. Ajatukset muuttuu ja ihmiset herää. Mutta maailma pyrkii tasapainoon. Mitä enemmän uusia ajatuksia ja heräämistä tapahtuu sitä enemmän myös tämä pimeä puoli vahvistuu ja alkaa räpiköidä. Olen luottavainen. Ole sinäkin.

Ja vielä lopuksi täytyy sanoa että ihailen todella sinun elämäntapaa. Pyrin itse löytämään jotain omannäköistä ja itselleni sopivaa hitaampaa elämää. Pikkuhiljaa sinnepäin.."

Meistä jokaisesta jää jälki.

**

"Musta oli ihan hyvä juttu tuo uusin Yle Areenassa ja sait siinä kuitenkin sanottua monta hyvää pointtia. Tietty tuo toimittaja oli aika hyökkävä ja varmaan koko kuvaus- ja haastattelutilanne sellainen ei niin hyvin erityisherkälle sopiva. Jotenkin nuo nykyajan ohjelmat on tuollaisia, ettei niitä oikein herkkis edes jaksa katsoa. Ihme taustamusa ja hyppivä rytmi yms. Hauskaa muuten, että sullakin on vielä peruspuhelin. :) En olekaan ainoa dinosaurus tässä asiassa. Onnellista tätä vuotta!"

**

"Ei ollut toimittaja tehnyt pohjatöitä. Sinulla olisi ollut paljon annettavaa. Ahkeruuspuhe on sairastuttavaa."

Jääjälki.

**

"Ihanaa Kaarina, kun valoitit hieman taustaa 8 myyttiä työstä-ohjelman jaksosta, johon sinua oli pyydetty. Kirjojasi lukeneena kuuntelinkin, että nyt taisi mennä ohjelmaa purkkiin pelkästään toimittajien ehdoilla. Tiedän, että sinulla on viisaita oivalluksia - onneksi on kirjasi! ----

Hih, juu kerrompa näin "pohojosen tyttönä" hauskan ihmettelynaiheeni, kun asuin Tampereella 2,5 vuotta opiskellessani ammattiin. Siis siellä jos mittari näytti -17 astetta se varmasti vastasi meidän Rovaniemen korkeuden -30 astetta, koska Näsi- tai Pyhäjärveltä käyvä tuuli oli petollisen kylmä talviaikaan. Niimpä pukeuduin tosi lämpimästi uloslähtiessäni ja sisätiloissa ollessani. Siinä moni opiskelukavereistani paleli hepenissään, koska tyylistä ei heidän mielestään voinut poiketa. Mulla on aina talvikengissä tilaa villasukille jos toisillekkin. Mutta talvikengät olivat muutaman Tampereen-kaverini mielestä kengät, joissa ei tarvin nut käyttää villasukkia. Olinhan mie pohojosen-tyttö monesti ihmeissäni moisen ym. monen samankaltaisen "viisauden" edessä. Mutta empä alkanut vängätä vastaankaan, pysyin vaiti, kunhan itse tarkenin :) Mukavaa talvenjatkoa ja kirjoittelehan blogiasi. Sitä on ilo seurata!"

Pieni saari pysäyttää isotkin tuulet

Onko suomalainen ahkera työntekijä?

Vuosi sitten ITV halusi haastatella minua työelämä-aiheiseen tv-ohjelmaan, jossa käsiteltäisiin työhön liittyvää myyttiä: Suomalainen on ahkera työntekijä. Ohjelma tulee tänä iltana TV 1:ltä klo 19.30.

Kerronpa vähän ”kulissien takaisesta elämästä”:

Ajattelin, että kyllä minulla ahkeruudesta mielipiteitä löytyy, joten suostuin haastatteluun. Haastattelu sovittiin viime maaliskuulle Meidänmetsään.

Lähetin sähköpostilla ajo-ohjeita ja korostin että kuvausryhmän kannattaisi varustautua lämpimillä säänmukaisilla vaatteilla ja jalkineilla. (En ole vielä tavannut sellaista toimittajaa, joka olisi osannut pukeutua niin, ettei olisi umpijäässä metsäreissun jälkeen.)

Kuvauksenjärjestäjä ilmoitti, että teemmekin treffit ensin paikalliselle baarille.
- Miksemme voi tavata suoraan metsällä, kysyin.
- Koska ensin täytyy käydä kaikki kuvausjutut läpi ja vessassakin pitää käydä.

Aha. (Näitäkö ei voisi metsässä tehdä?) Baarille siis. Tapaaminen oli tarkasti klo 10.45. Minä seuraan päivänkulkua auringonsuunnasta ja päivänvalon määrästä, joten minuuttiaikataulu hymyilytti - ja hirvitti.

Vain hiukan myöhässä täyteen ahdettu tila-auto kaarsi baarin P-paikalle ja autosta pullahti ylikierroksilla käyvä nelihenkinen tuottaja-, toimittaja- ja kuvausryhmä. He esittäytyivät nopeasti ja puhuivatkin pikavauhtia.

-        Heti vaan sinne metsään, jos kerran siellä viihdyt, tuottaja sanoi ja katseli ympärilleen: Missä se metsä on?

-         Ei se täällä ole, vaan yli 10 kilometrin päässä.

Olimme ajaneet turhaan baarille.

-         Hop hop mennään, meidän pitää olla jo klo 13 paluumatkalla.

Klo 13?! Emmekä olleet lähelläkään metsää!

Kiire tarttui minuunkin.

Nasta lautaan...

...ja munaravia metsään. Mitään kuvausjuttuja ei käyty läpi eikä puskissakaan käyty. Minä olin puolikauhuissani mitä mahdamme saada aikaiseksi. Kuvaajat asettivat mikrofoneja piiloon takkiemme kauluksiin ja säätivät kameroita. Toimittaja tuuppasi kumisaappaat reppuunsa.

Alkumatka meni ihan hyvin, maa oli kuivaa ja jäätynyttä, mutta parinsadan metrin päässä suolla oli lunta polveen asti. Oli suoja ja sulava lumi tippui vetenä niskaan. Kaikki (muut) kastuivat ja alkoivat palella.

Ryhmä haki kuvakulmia. Minä seisoin taustalla ja seurasin tilanteen kehittymistä. Tuttu tiaisparvi lennähti paikalle tiitittämään ja kerääntyivät katselemaan kuvausryhmää. Heitin tiaisille pähkinöitä ja odotin, kun kuvattiin alkuspiikkiä. Otto 8...

Kukaan muu ei huomannut tinttejä. Toinen kuvaaja kuvasi ”taustamateriaalia” eli otti lähikuvaa kuusista ja naavasta. Osoitin kuvaajalle tinttejä, hän ei meinannut nähdä niitä.

-         Missä? Ne menee niin äkkiä. En tiedä mihin heität pähkinän.

Laitoin pähkinät kannolle, mutta kuvaaja ei jaksanut odottaa 20 sekuntia vaan käänsi kameran pois juuri kun töyhtötiainen tuli aivan viereen.

Alkuspiikki pääsi vauhtiin: ”Ennen ihailtiin Koskelan Jussia. Nyt ihaillaan downshiftaajia...” ja toimittaja näytti Kotiliedessä ollutta pärstäkuvaani.

Ei hitto vie. Taas tätä downshiftaus-näkökulmaa, ajattelin. Sille termille on tullut pilkka-sointi, että sen yhteydessä järki heitetään aina sama tien menemään. Kadutti, että olin lupautunut haastatteluun, kun en muutenkaan rakasta kameroiden edessä olemista. Olin kuvitellut, että puhuisimme esimerkiksi sairaanhoitajien työstä ja siitä minkä työn parissa meidän kannattaisi ahkeroida ja minkä ei.  

Välillä kuvaajat ja toimittaja pitivät neuvottelua ja miettivät tulokulmia ja kuinka saataisiin hanki pysymään ehjänä ja kuvauksellisena. Sillä välin tuottaja tuli kertomaan minulle pikavauhdilla lapsuudenmuistojaan Hämeenkyröstä:

-         Meillä oli täällä aikoinaan mökki. Siinä vieressä oli hieno aarniometsä ja yks kerta sitä ei enää ollutkaan. Se oli kuule kauheeta. Yhtäkkiä näet kauas tyhjyyteen, jossa ennen oli komeat pystypuut. Niin sekin paikka sitten katosi.

Hän oli ollut viime kesänä Hämeenkyrössä kuvaamassa miestä, joka ei halunnut mennä armeijaan eikä sivariin. Koska mies ei ollut halunnut vankilaankaan mennä, hän oli piilotellut viisi vuotta metsässä. Tuottaja oli tuolla kuvausreissulla koettanut etsiä löytäisikö hän vielä sen paikan jossa hänen lapsuudenmökkinsä oli ollut.

-         Se oli hienoa aikaa siellä mökillä. Koivujen katveessa miehillä oli puutarhatuolit ja ne löi korttia siinä. Minä juoksin pikkupoikana siinä ja oli mukavaa.

Seuraavassa hetkessä kuvaukset jatkuivat. Viereeni iskettiin Kotilieden kuva.

- Sama tyyppi.

 (Ou nou!)

Minulta kysyttiin mitä teen metsässä ja työkseni. Istuimme kivelle ”ikään kuin” juomaan teetä (koska heillä ei ollut aikaa tauolle). Kaadoin termarista teetä kuppiin.

-         Tämä taitaa ollakin sellaista downshiftaajan teetä, toimittaja kysyi.

Täh? En tiennyt mitä sanoa. Pääni oli yhtä syheröä. Olin ihan sokissa downshiftaus-asettelusta. Ahkeruudestahan meidän piti puhua.

 

Onneksi kuvaajan kuvaussäädöt oli jotenkin pielessä, joten kaadoimme teen takaisin termariin ja aloitimme uudestaan kuppiin kaatamisen. Sain hetken aikaa ajatella.

Otto 2: Klaffi! (Märillä tumpuilla lyötiin kädet yhteen ”pam”.)

-         Downshiftaajan teetäkö? Onko sellaistakin olemassa, änkytin, inhoan koko downshiftaus-sanaa.

-         Olisiko se tabu tai kielletty hedelmä, kun downshiftaus niin kaikkia kiinnostaa, toimittaja kysyi.

-         Uh. Vai normaalia? Meillä on vain tämä yksi maapallo, eikö meidän olisi pakko alkaa pärjätä vähemmällä, yritin vastata.

Minusta tuntui kuin kaikilla muilla oli selvä suunnitelma ja minut oli heitetty keskelle kummallisinta tilannetta.  Aiempien mediakokemusteni perusteella pelkäsin, että jotain sanomaani voitaisiin leikata pois tai irrottaa asiayhteydestään. Mitähän tästäkin tulisi?

Nykyään ahkeroin sellaisten asioiden parissa, jotka eivät tässä nyky-yhteiskunnassamme ”tuota” mitään, koska luonnolle (ja vapaaehtoistöille ja lähimmäisenrakkaudelle) ei lasketa arvoa. Meidän pitäisi ahkeroida muuttaaksemme elämäntapojamme ja korjataksemme aiheuttamamme vauriot maapallolle.

-         Tää juna lähtee nyt, tuottaja huusi.

Kuvausryhmä umpijäässä märkine vaatteine ja kenkineen ahtautuivat tila-autoonsa ja kaasuttivat kiireellä seuraavaan kuvauspaikkaan.

Jäin hiljenevään metsään seisomaan ja hengittämään, yrittäen löytää tasapainoani takaisin.

 

Tässä on ilmiselvä "downshiftaaja".

***

Ohjelma on nähtävissä Yle Areenalla. 

Onneksi siitä on leikattu ne ”downshiftaus-tee”-kysymykset pois. Ohjelman idea on ihan OK, mutta mielestäni siinä ei päästä missään vaiheessa asian ytimeen. 

Mielestäni olisi kannattanut unohtaa downshiftaus-asetelma ja kysyä:

Olemmeko ahkeria oikeissa asioissa?

Pitääkö meidän jatkuvasti kilpailla ja kasvaa?

Mitä on menestys?

Miten meillä on varaa tällaiseen elämäntapaan?

Millainen työ on ahertamisen arvoista?

Pitääkö meidän ahkerasti tuhota maapalloa vai ahkerasti olla tuhoamatta?

Ohjelman loppupuolella studiovieraat keskustelevat aiheesta. Professori Alf Rehn saa heitettyä hyvät kommentit:

”Meidät on opetettu siihen, että pitää painaa pitkää päivää, koska ainoastaan sitä kautta pääsee taivaaseen.”

”Tyhmä ahkeruus on saatanasta. Se että vaan painaa, painaa, painaa, painaa.. siitä tulee burnout ja kaikkea muutakin pahaa. (...) Meillä on johtajia, jotka ajaa ihmisiä tyhmään ahkeruuteen, kun heidän tehtäviinsä kuuluisi kysyä: `Saatko aikaan tarpeeksi järkevää tulosta? Jos saat, niin tee vähän paremmin ja nopeammin ja hankitaan sulle 6 tunnin 5 tunnin tai vaikka 4 neljän tunnin työpäivä´.”

”Kun maailma tulee monimutkaisemmaksi ja kun työtehtävät tulevat monimutkaisemmaksi, johtajuuden rooli tulee niin paljon tarkeämmäksi. Ei ole huonoja duuneja, vaan huonoja johtajia. (...) Pomot ovat älyllisesti laiskempia. ”

”Mulle opetettiin hyvin aikaisin, että älykäs ihminen on aina laiska. Älykäs ihminen yrittää aina minimoida työpanoksensa ja maksimoida tehokkuutensa. Teen jonkun verran töitä mutta pyrin tekemään niin vähän työtä kuin mahdollista saavuttaakseni tietyn tuloksen.”