Ei muista arvostaa vahvistumistaan, kun ei edes muista miten jännittynyt oli.

Olin alkuvuodesta eräässä tapaamisessa. Meitä oli alle kymmenen ihmistä, kaikki ystäviä keskenämme ja juttelimme hyvässä hengessä. Kesken kaiken minulle tuli ahdistunut olo. Asetelmassa oli jotain mikä ei tuntunut hyvältä. En saanut paniikkihäiriökohtausta, mutta ymmärsin, että vastaavanlaisista tilanteista ne ovat silloin vuosia sitten lähteneet kehittymään.

Keskityin katselemaan ikkunasta pihalle ja hengitin. Sain tilanteen hallintaani ja huono olo meni ohi.

Luonnollisesti jäin miettimään mikä sai minut tuntemaan noin kaikkien vuosien jälkeen. Mikä pahan olon laukaisi?

Paniikkihäiriöstä olen kirjoittanut vuonna 2014 muun muassa TÄÄLLÄ ja kerron kuinka Sylvi-Sanni Mannisen väri-ihmisen määritelmä ja Outolintu-termi auttoi minua ymmärtämään itseäni hiukan paremmin.

Introverteista ja herkistä ihmisistä sanotaan, että pääkopassamme on käynnissä yhtaikaa monta eri prosessia ja informaation käsittelyä. Me tarkkailemme (tiedostamattammekin) ihmisten ilmeitä, eleitä, äänensävyjä ja asentoja. Kaikkea sellaista mitä ei sanota ääneen. Vaistoamme paljon. Arjesta löytää merkityksiä joita muut eivät näe tai huomaa. Pieniä havaintoja ja tietoa tulee tavallaan liikaa ja sen vuoksi tavalliset tilanteet ja kanssakäymiset ihmisten kanssa johtavat eräänlaiseen ylikuormitustilaan.  

Tapaamista seuraavana päivänä analysoin ja mietin. Tuo kohtauksentyyppinen sai minut muistamaan miten pitkän matkan olen kulkenut. Ihminen on hassu. Terveys tuntuu niin itsestään selvältä, normaalilta, tilalta, että mielellään unohtaa miten haavoittunut oli. Ei muista arvostaa vahvistumistaan, kun ei edes muista miten jännittynyt oli.

Tapaamista johti ”muotoihminen”. Muut olivat ”väri-ihmisiä” eikä meillä ollut luontevaa (näin siis tulkitsin). Tilanne oli tapaamisen epämuodollisuuteen nähden turhan jäykkä ja se tukahdutti. Halusin toimia spontaanimmin.  

Uskon, että kun ymmärrämme itseämme ja yhteyden omaan herkkyyteemme tapahtuu mielenkiintoisia selittämättömiä juttuja, joiden ansiosta hyvinvointi kasvaa entisestään.

Tosin näiden aarteiden löytäminen vaatii aikaa ja rauhaa.

Tuumin, että minun täytyisi muistaa lukea blogini Outolintu-kooste seuraavan kerran kun menisin nettiin (minulla ei ole edelleenkään älypuhelinta ja koetan säännöstellä tietokoneen ja netin käyttöä). Vaan minun ei tarvinnut. Istuin illalla nojatuolissa käyden läpi erästä lukuisista paperipinoistani, kun vastaani tuli alkuperäiset muistiinpanoni vuodelta 1998: Erilainen tutkimusraportti väri-ihmisten maailmasta muotojen yhteiskunnassa.  Kaikista sadoista ja tuhansista papereistani, juuri sen piti osua käteeni. 

Sitten kului muutama päivä ja sain Sylvi-Sanni Mannisen elämäntyötä jatkavalta Päivilän sanktuaarin säätiöltä sähköpostiviestin, että he haluaisivat lähettää minulle julkaisemansa Ajatuksen kirjasen. Merkitykselliset yhteensattumat ovat jänniä.

Muistelen kun aikoinani luin Outolintu-kirjaa minulla oli pyrkimys rauhaan, halu tavoittaa mielentyyneys. Tekstit lohduttivat ja auttoivat ymmärtämään ja hyväksymään, että saan olla tällainen, kun jotenkin koin syyllisyyttä reagointitavoistani. Ymmärrän nyt miten paljon olen muuttunut. Monet kirjan ajatelmista ovat omien ajatusteni kanssa tasapainossa. Onhan tässä vuosia kulunutkin ja paljon on ehtinyt tapahtua, mutta nyt oli jotenkin hauskan konkreettinen olo. Rauhallinen olo. Että tämä kaikki on minulle totta. Tähän ei tarvitsee enää yrittää erikseen pyrkiä.

Että ehkä väsymys sosiaalisiin tilanteisiin onkin eräällä tapaa perille pääsyä. (Jos päätän mennä seuraavaan tapaamiseen, voin ilmaista ääneen, että kaipaan epämuodollisempaa otetta ystävien kesken.)

Ehkä hetkellinen huono oloni tuli muistuttamaan, että elämä on kuluttavaa, koska aistii ja kokee niin paljon asioita. On OK olla väsynyt. On OK viihtyä omassa persoonassaan ja omissa oloissaan.

 

Aivan kuin linnunpoikanen puhkaisee

itseään ympäröivän kuoren,

samoin mekin vapaudumme oman

minämme rajoituksista ja alamme

tajuta ulkopuolellamme olevaa suurta

todellisuutta, vähitellen monikerroksisena

avautuvaa.

Todellisuus sisältää itseensä enemmän kuin olemme luulleet.

- Manninen 2006

Kun on aikaa, oppii erottamaan olennaisen epäolennaisesta

Jaan teille saamiani palautteita edelliseen postaukseen liittyen, koska on tosi lohduttava tietää, ettemme ajattele yksin näitä asioita. Meitä on monta jotka ajattelemme samalla tavalla. (Kiitos, kun kirjoititte, suloiset ihmiset!!)

Meidän on uskallettava tuntea, ajatella ja olla rohkeita, vaikka enemmistö taaplaa eri teitä. Meidän on ymmärrettävä ja muistettava oma tehtävämme ”toisinnäkijöinä”, kyseenalaistajina ja toistenlaisten maailmankuvien esille tuojina, jotta maailma joskus muuttuisi. Itselleen rehellisesti eläminen on tärkeää oman terveyden, elämän ja elinympäristön tasapainon kannalta.

Jäätyessään laajenevalla vedellä on valtava voima. Ennen pitkää se murtaa kivenkin.

Palautteita:

**
"Pakko laittaa viestiä, kun katsoin eilen tv 1 ahkeruus ohjelmaa,, ja hienoa et ajattelet samoin kuin minä vaikka olen jo 65v ja pieni eläke, mut luonto ja vanha hirsitalo ja koira ja kissat ja myös mies riitää, tuntuu et mitä kaikkea pitää olla, kun täs lähellä on kaikki. Voi kun tajuttais et työtä vois jakaa,,,"

**

"Katsoin viimeyönä ohjelman työstä. Olen katsonut kaikki sarjan osat. Olin itse juuri monta kuukautta vuorotteluvapaalla ja palasin nyt hoitajan töihin. Olen miettinyt pitkään tätä nykymaailman menoa ja yleensäkin työntekoa. Meidän työpaikalla kaikki ovat väsyneitä ja loman tarpeessa. Itsekin tunnen itseni jo nyt väsyneeksi vaikka olen ollut töissä vasta lyhyen aikaa.

Katsoin siis tuon ohjelman ja ai että sisälläni alkoi taas kiehumaan. Tätä vanhanaikaista moodia tuutin täydeltä. Ole tehokas, tuottava, ahkera ja tee kiltisti pitkää päivää ja tuota turhuuksia tähän maailmaan. Ja perisynti on se että vietät omaa aikaa.
Onkohan niin (ja mielestäni on!), että päättäjien mielestä on vaarallista jos meillä kansalaisilla on liikaa aikaa, koska tuolloin on aikaa ajatella liikaa. Kun on aikaa niin oppii erottelemaan olennaisen epäolennaisesta.

Ja sitten vielä siitä ohjelmasta.. Yhdysvallan Suomen suurlähettiläs.. Voi herreguud.. Kyllä on herra nielaissut tämän uusliberalistisen talouspolitiikan ideologian. Tuloerot kannustavat kaikkia yrittämään?? hei haloo.. Maailman varallisuudesta puolet on 62 ihmisen hallussa. Yksi prosentti omistaa 80 prosenttia varallisuudesta. Saako tämä ihmiset yrittämään kovemmin?
Tää ohjelma ja sarja kokonaisuudessaan on vanhanaikainen. Uskon oikeasti että maailma muuttuu ja vauhdilla. Ajatukset muuttuu ja ihmiset herää. Mutta maailma pyrkii tasapainoon. Mitä enemmän uusia ajatuksia ja heräämistä tapahtuu sitä enemmän myös tämä pimeä puoli vahvistuu ja alkaa räpiköidä. Olen luottavainen. Ole sinäkin.

Ja vielä lopuksi täytyy sanoa että ihailen todella sinun elämäntapaa. Pyrin itse löytämään jotain omannäköistä ja itselleni sopivaa hitaampaa elämää. Pikkuhiljaa sinnepäin.."

Meistä jokaisesta jää jälki.

**

"Musta oli ihan hyvä juttu tuo uusin Yle Areenassa ja sait siinä kuitenkin sanottua monta hyvää pointtia. Tietty tuo toimittaja oli aika hyökkävä ja varmaan koko kuvaus- ja haastattelutilanne sellainen ei niin hyvin erityisherkälle sopiva. Jotenkin nuo nykyajan ohjelmat on tuollaisia, ettei niitä oikein herkkis edes jaksa katsoa. Ihme taustamusa ja hyppivä rytmi yms. Hauskaa muuten, että sullakin on vielä peruspuhelin. :) En olekaan ainoa dinosaurus tässä asiassa. Onnellista tätä vuotta!"

**

"Ei ollut toimittaja tehnyt pohjatöitä. Sinulla olisi ollut paljon annettavaa. Ahkeruuspuhe on sairastuttavaa."

Jääjälki.

**

"Ihanaa Kaarina, kun valoitit hieman taustaa 8 myyttiä työstä-ohjelman jaksosta, johon sinua oli pyydetty. Kirjojasi lukeneena kuuntelinkin, että nyt taisi mennä ohjelmaa purkkiin pelkästään toimittajien ehdoilla. Tiedän, että sinulla on viisaita oivalluksia - onneksi on kirjasi! ----

Hih, juu kerrompa näin "pohojosen tyttönä" hauskan ihmettelynaiheeni, kun asuin Tampereella 2,5 vuotta opiskellessani ammattiin. Siis siellä jos mittari näytti -17 astetta se varmasti vastasi meidän Rovaniemen korkeuden -30 astetta, koska Näsi- tai Pyhäjärveltä käyvä tuuli oli petollisen kylmä talviaikaan. Niimpä pukeuduin tosi lämpimästi uloslähtiessäni ja sisätiloissa ollessani. Siinä moni opiskelukavereistani paleli hepenissään, koska tyylistä ei heidän mielestään voinut poiketa. Mulla on aina talvikengissä tilaa villasukille jos toisillekkin. Mutta talvikengät olivat muutaman Tampereen-kaverini mielestä kengät, joissa ei tarvin nut käyttää villasukkia. Olinhan mie pohojosen-tyttö monesti ihmeissäni moisen ym. monen samankaltaisen "viisauden" edessä. Mutta empä alkanut vängätä vastaankaan, pysyin vaiti, kunhan itse tarkenin :) Mukavaa talvenjatkoa ja kirjoittelehan blogiasi. Sitä on ilo seurata!"

Pieni saari pysäyttää isotkin tuulet