Onnellisuuden arvioinnin käyttöohje

Luin Alain de Bottonin Filosofian lohdutukset -kirjaa vuodelta 2003. Siellä oli luku nimeltään Lohdutus rahan riittämättömyydestä ja sen alla luku onneen tarvittavista asioista - tai mukamas onneen tarvittavista asioista - talo Lontoon keskustassa, makuuhuoneesta näkymä vetten yli, pihalta kuuluva suihkulähteen solina, vuoteiden pellavalakanat, ruokasalin 12 hengen pöytä, viikonloppuasuntona kattohuoneisto Pariisissa… ja sitä rataa.

Monia saattaa lohduttaa kuulla, että nautinnon todelliset ainekset eivät maksa paljon. Botton viittaa Epikurolaiseen ajatteluun, josta tässä yhteenvetoa.

Ihmiselle on luonnollista mutta tarpeetonta haluta isoa asuntoa, juhlia, omaa kotikylpylää, herkkuja ym. Maine ja valta on sekä luonnotonta että tarpeetonta. Luonnollista ja tarpeellista sen sijaan on ystävyys, vapaus ja ajattelu.

Ystävyys

Ennen kuin syöt tai juot mitään, harkitse tarkkaan, kenen kanssa syöt tai juot, pikemminkin kuin mitä syöt tai juot. Moni saattaa olla rahanhimoinen, mutta ei elääkseen ylellistä elämää vaan saadakseen arvostusta ja hyvää kohtelua, mutta todellinen ystävyys ei ole riippuvaista asemasta tai vaikkapa ulkomuodosta. Todelliset ystävät voivat tuoda meille enemmän rakkautta ja kunnioitusta kuin kaikki maailman rikkaudet. Lisäisin tähän, että ystävyys voi käsittää myös eläimet.

Vapaus

Yksinkertaisen elämän avulla voi saavuttaa itsenäisyyden. Sinulla voi olla vähemmän rahaa, mutta sinun ei tarvitse noudattaa vastenmielisiä käskyjä keneltäkään. Tuo voisi olla Irti oravanpyörästä -kirjani kiteytys...

Ajattelu

Huolten hälventämiseen ei ole tehokkaampaa keinoa kuin ajatteleminen. Kirjoittamalla ongelman paperille tai keskustelemalla siitä muiden kanssa, sen olennaiset puolet kirkastuvat. Asiallinen pohdinta rauhoittaa mielen.

Epikuroksen mukaan jos meillä ei ole ystäviä, vapautta ja analyyttistä elämänasennetta, emme voisi koskaan olla aidosti onnellisia. Jos meillä on nuo, mutta ei rikkautta, emme voi silti koskaan olla onnettomia. Epikuroksen mukaan onni on sitä, ettei kärsi. Me emme olisi onnellisia, vaikka meillä olisi upea auto, muttei ystäviä: huvila, muttei vapautta; pellavalakanat, mutta liikaa ahdistusta, jotta pystyisimme nukkumaan.

**

Jotta emme hankkisi sellaista, mitä emme tarvitse, tai haikailisi asioita, joihin meillä ei ole varaa, meidän tulee kallista esinettä halutessamme välittömästi kysyä itseltämme, onko halumme oikein. Botton tarjoaa sarjan ajatuskokeita, tavallaan käyttöohjeen, jolla voi arvioida tulevan onnellisuuden määrää, joka menee tiivistettynä jokseenkin näin:

• Oletetaan, että haluat huvilan (tai minkä tahansa asian).
• Kuvittele, että halusi on väärä. Pohdi voisitko olla onnellinen lomalla, vaikka sinulla ei olisi haluamaasi asiaa, ja jos et käyttäisi niin paljon rahaa kuin huvilaan tarvitaan?
• Ehkä voisit tuntea olosi kurjaksi huvilalla, jos tunnet itsesi yksinäiseksi. Voisit esimerkiksi olla onnellinen teltassa, jos olet ihmisen kanssa, jota rakastat ja joka arvostaa sinua. Veden äärellä, korkean puun oksien alla hyvässä seurassa voi virkistää itseään ilmaiseksi, ei tarvitse edes telttaa.
• Toisin sanoen voidaksesi olla onnellinen huvilassa, sinun pitää olla ihmisen kanssa jota rakastat ja joka arvostaa sinua. Onnesi siis riippuu enemmän sopivasta seurasta kuin hienosti kalustetusta huvilasta.

Meillä on paljon ajatusvirheitä, jossa kallis tavara tai asia voi tuntua järkeenkäyvältä, jos emme ymmärrä perustarpeitamme. Bottonin mukaan tavarat jäljentävät materian tasolla psykologista tarvettamme. Meidän pitäisi saada ajatuksemme järjestykseen, mutta hankimmekin uudet kirjahyllyt. Ostamme maastoauton, vaikka etsimme vapautta. Ostamme alkoholia, mutta kaipasimme ystävyyttä. 

Omien tarpeiden tunnistamista vaikeuttavat Epikuroksen mukaan toisten ihmisten ”joutavat mielipiteet”, jotka eivät vastaa tarpeiden luonnollista hierarkiaa, vaan korostavat ylellisyyttä ja vaurautta ystävyyden, vapauden ja ajattelun sijaan. Joutavien mielipiteiden yleisyys ei ole sattumaa. (Huomatkaa, että tämä kirja on kirjoitettu 20 vuotta sitten aikana ennen sosiaalista mediaa. Voi sitä joutavien mielipiteiden määrää tänä päivänä!)

On kaupallisten yritysten etujen mukaista vääristää tarpeiden hierarkiaa ja vähätellä kaikkea, mitä ei voi myydä. Mainonta ei olisi niin yleistä, ellemme olisi vaikutuksille alttiita. Yritykset herättävät tarpeettomia haluja ihmisissä, jotka eivät ymmärrä todellisia tarpeitaan. Me haluamme asioita, jos ne esitetään näyttävästi ja menetämme kiinnostuksemme, jos ne jätetään huomiotta tai niistä ei puhuta hyväksyvästi. Ylellisyystuotteista ja mielikuvista ei ole ympärillämme puutetta. Harvoin meitä rohkaistaan tyytymään kohtuullisiin iltoihin, lapsen kanssa leikkimiseen, aurinkoiseen iltapäivähetkeen, keskusteluun ystävän kanssa tai tuoreelle leivälle levitettyyn juustoon.

Taiteella ja filosofialla on kyky palauttaa tasapaino. Jos ihmisten itsetuntemus ja yksinkertaisuuden arvostus lisääntyisi ja ihmiset oivaltavat, mitä he tarvitsevat, ja he jättävät hetken mielijohteensa huomiotta ja tarpeettomat tavarat ostamatta, voisi se tuhota kokonaisia kulutuksen alueita. Syntyisi yhteiskunta, joka huolehtii välttämättömien aineellisten tarpeiden tyydyttämisestä, mutta ei nosta elintasoa yli toimeentulominimin. Yhteiskunta, jonka tarpeet olisivat rajoitetummat kuin meidän, tarvitsisi vähemmän resursseja emmekä silti olisi onnettomia.

Kolumni: Terveydelle olennaista on turvallisuus ja ympäristön muuttumattomuus

Ohessa Elonkehä-lehdessä julkaistu kirjoitukseni.

Iltausvaa lähimaisemissa. Kuva on vuodelta 2013.

Tämä vuosi on laittanut meidät miettimään terveyttä. Niin kauan kun olemme terveitä, emme pohdi moista itsestäänselvyyttä. Terveys on elimistölle normaali tila. Nenää tai hengittämistä ei tiedosta ennen kuin nenä on tukossa eikä henki kulje. Toimivan selän merkitystä ei ymmärrä arvostaa ennen kuin liikkuminen muuttuu kivuliaaksi. Heti kun sairastumme, toivomme hartaasti paranevamme ja lupaamme olla valittamatta turhasta. Simsalabim, hetki tervehtymisestä ja olemme takaisin itsestäänselvyyksien raiteilla.

Terveyttä on vaikea ajatella ilman heijastuspintaa, sairautta. Terveys ei ole kuitenkaan sairauden vastakohta vaan suhteellinen asia. Moni sairas elää tervettä elämää. Moni terve elää sairasta elämää. Terveyden tai terveydentunteen puuttumisen voi määritellä monella tavalla. Mikä on tervettä, normaalia?

Muistelen lapsuuttani, joka oli suojatonta ja jatkuvia vastoinkäymisiä. Terveydentunnetta esti turvallisen aikuisen puute. Koska olin kiltti ja oppinut sivuuttamaan omat ajatukseni toisten hyväksi, tie vei sairaanhoitajaksi. Hoidin itseäni hoitamalla toisia. Minusta tuli toisille se kaivattu turvallinen aikuinen.

Sairaalassa hoidettiin oireita. Minä halusin hoitaa ihmisiä. Halusin auttaa ihmisiä säilyttämään terveytensä ja ennaltaehkäisemään sairauksia. Tähän annettiin harvoin mahdollisuutta. Vasta kun olin jatkuvan arvoristiriidan, kiirestressin ja suorittamiskulttuurin takia menettämässä oman terveyteni, ulotin harkinnan itseeni: toiminko terveesti? "Normaali oravanpyöräelämä" on sairasta. Sairauden oireet kuten masennus, päänsärky, vatsaoireet, selkäkivut – miten kukin reagoikaan – ovat terveitä merkkejä. Ne ovat elimistön varoituksia väärästä suunnasta.

Kun sitten hain itselleni apua, hoidettiin tervettä ihmistä, joka ei vain jaksanut sairastavaa maailmaa. Lääkärit määräävät ihmisille lääkkeitä, jotta he jaksaisivat jatkaa systeemissä, joka ei edesauta terveyttä. Loppuunpalamisen ansiosta aloitin ajatusprosessin, jonka ansiosta onnistuin muuttamaan suuntaa. Löysin itseni pienestä mökistä luonnon helmasta, elin vähemmällä, suojelin luontoa ja tunsin itseni tavattoman terveeksi. Siitä seurasi että minuun ruvettiin suhtautumaan kuin kaheliin. Elämä on saippuaoopperaa. Kului joitain vuosia, kirjoitin kokemuksistani muutaman kirjan ja minut palkittiin Mielenterveysseuran tunnustuspalkinnolla ansiokkaasta toiminnasta ihmisten henkisen hyvinvoinnin edistämiseksi.

Isoja kysymyksiä ovat miten luonnon elämässään etusijalle asettavat ihmiset selviävät terveinä valtakulttuurista, jossa kestämättömyys on normi? Mitä tapahtuu terveydelle, kun luonto on palasina? Uutisissa kerrotaan laajoista maastopaloista, hurrikaaneista ja maanjäristyksistä; silloin käsitetään että katastrofit tuovat mukanaan suurta psyykkistä ahdistusta. Kun samaa turvattomuutta ja luonnonkriisejä aiheuttavaa tuhoa tehdään tietoisesti ja paikallisesti, surua ja oirehtimista ei tunnutakaan ymmärrettävän. Terveydelle olennaista on turvallisuus ja tietynasteinen ympäristön muuttumattomuus. Niitä ei saavuteta lääkeresepteillä.

Terveyden säilyttäminen on usein psykologista peliä. Terveys syntyy itsetuntemuksesta ja suhteellisuudentajusta. Myös vino huumorintaju auttaa. Terveyden tunteita syntyy kiitollisuudesta, kun osaa arvostaa "itsestäänselvyyttä", luontoa. Luonnon ja terveyden säilyttääkseen on harkittava tarkasti keneltä vastaanottaa neuvoja ja mihin suostuu. Liian usein kuuntelemme tahoja, jotka ovat niin syvällä luonnosta vieraantuneesta kulttuurissa, etteivät he osaa enää tarjota terveyttä. 

Sama paikka kesällä 2020.

 

Ei muista arvostaa vahvistumistaan, kun ei edes muista miten jännittynyt oli.

Olin alkuvuodesta eräässä tapaamisessa. Meitä oli alle kymmenen ihmistä, kaikki ystäviä keskenämme ja juttelimme hyvässä hengessä. Kesken kaiken minulle tuli ahdistunut olo. Asetelmassa oli jotain mikä ei tuntunut hyvältä. En saanut paniikkihäiriökohtausta, mutta ymmärsin, että vastaavanlaisista tilanteista ne ovat silloin vuosia sitten lähteneet kehittymään.

Keskityin katselemaan ikkunasta pihalle ja hengitin. Sain tilanteen hallintaani ja huono olo meni ohi.

Luonnollisesti jäin miettimään mikä sai minut tuntemaan noin kaikkien vuosien jälkeen. Mikä pahan olon laukaisi?

Paniikkihäiriöstä olen kirjoittanut vuonna 2014 muun muassa TÄÄLLÄ ja kerron kuinka Sylvi-Sanni Mannisen väri-ihmisen määritelmä ja Outolintu-termi auttoi minua ymmärtämään itseäni hiukan paremmin.

Introverteista ja herkistä ihmisistä sanotaan, että pääkopassamme on käynnissä yhtaikaa monta eri prosessia ja informaation käsittelyä. Me tarkkailemme (tiedostamattammekin) ihmisten ilmeitä, eleitä, äänensävyjä ja asentoja. Kaikkea sellaista mitä ei sanota ääneen. Vaistoamme paljon. Arjesta löytää merkityksiä joita muut eivät näe tai huomaa. Pieniä havaintoja ja tietoa tulee tavallaan liikaa ja sen vuoksi tavalliset tilanteet ja kanssakäymiset ihmisten kanssa johtavat eräänlaiseen ylikuormitustilaan.  

Tapaamista seuraavana päivänä analysoin ja mietin. Tuo kohtauksentyyppinen sai minut muistamaan miten pitkän matkan olen kulkenut. Ihminen on hassu. Terveys tuntuu niin itsestään selvältä, normaalilta, tilalta, että mielellään unohtaa miten haavoittunut oli. Ei muista arvostaa vahvistumistaan, kun ei edes muista miten jännittynyt oli.

Tapaamista johti ”muotoihminen”. Muut olivat ”väri-ihmisiä” eikä meillä ollut luontevaa (näin siis tulkitsin). Tilanne oli tapaamisen epämuodollisuuteen nähden turhan jäykkä ja se tukahdutti. Halusin toimia spontaanimmin.  

Uskon, että kun ymmärrämme itseämme ja yhteyden omaan herkkyyteemme tapahtuu mielenkiintoisia selittämättömiä juttuja, joiden ansiosta hyvinvointi kasvaa entisestään.

Tosin näiden aarteiden löytäminen vaatii aikaa ja rauhaa.

Tuumin, että minun täytyisi muistaa lukea blogini Outolintu-kooste seuraavan kerran kun menisin nettiin (minulla ei ole edelleenkään älypuhelinta ja koetan säännöstellä tietokoneen ja netin käyttöä). Vaan minun ei tarvinnut. Istuin illalla nojatuolissa käyden läpi erästä lukuisista paperipinoistani, kun vastaani tuli alkuperäiset muistiinpanoni vuodelta 1998: Erilainen tutkimusraportti väri-ihmisten maailmasta muotojen yhteiskunnassa.  Kaikista sadoista ja tuhansista papereistani, juuri sen piti osua käteeni. 

Sitten kului muutama päivä ja sain Sylvi-Sanni Mannisen elämäntyötä jatkavalta Päivilän sanktuaarin säätiöltä sähköpostiviestin, että he haluaisivat lähettää minulle julkaisemansa Ajatuksen kirjasen. Merkitykselliset yhteensattumat ovat jänniä.

Muistelen kun aikoinani luin Outolintu-kirjaa minulla oli pyrkimys rauhaan, halu tavoittaa mielentyyneys. Tekstit lohduttivat ja auttoivat ymmärtämään ja hyväksymään, että saan olla tällainen, kun jotenkin koin syyllisyyttä reagointitavoistani. Ymmärrän nyt miten paljon olen muuttunut. Monet kirjan ajatelmista ovat omien ajatusteni kanssa tasapainossa. Onhan tässä vuosia kulunutkin ja paljon on ehtinyt tapahtua, mutta nyt oli jotenkin hauskan konkreettinen olo. Rauhallinen olo. Että tämä kaikki on minulle totta. Tähän ei tarvitsee enää yrittää erikseen pyrkiä.

Että ehkä väsymys sosiaalisiin tilanteisiin onkin eräällä tapaa perille pääsyä. (Jos päätän mennä seuraavaan tapaamiseen, voin ilmaista ääneen, että kaipaan epämuodollisempaa otetta ystävien kesken.)

Ehkä hetkellinen huono oloni tuli muistuttamaan, että elämä on kuluttavaa, koska aistii ja kokee niin paljon asioita. On OK olla väsynyt. On OK viihtyä omassa persoonassaan ja omissa oloissaan.

 

Aivan kuin linnunpoikanen puhkaisee

itseään ympäröivän kuoren,

samoin mekin vapaudumme oman

minämme rajoituksista ja alamme

tajuta ulkopuolellamme olevaa suurta

todellisuutta, vähitellen monikerroksisena

avautuvaa.

Todellisuus sisältää itseensä enemmän kuin olemme luulleet.

- Manninen 2006