Kolumni: Terveydelle olennaista on turvallisuus ja ympäristön muuttumattomuus

Ohessa Elonkehä-lehdessä julkaistu kirjoitukseni.

Iltausvaa lähimaisemissa. Kuva on vuodelta 2013.

Tämä vuosi on laittanut meidät miettimään terveyttä. Niin kauan kun olemme terveitä, emme pohdi moista itsestäänselvyyttä. Terveys on elimistölle normaali tila. Nenää tai hengittämistä ei tiedosta ennen kuin nenä on tukossa eikä henki kulje. Toimivan selän merkitystä ei ymmärrä arvostaa ennen kuin liikkuminen muuttuu kivuliaaksi. Heti kun sairastumme, toivomme hartaasti paranevamme ja lupaamme olla valittamatta turhasta. Simsalabim, hetki tervehtymisestä ja olemme takaisin itsestäänselvyyksien raiteilla.

Terveyttä on vaikea ajatella ilman heijastuspintaa, sairautta. Terveys ei ole kuitenkaan sairauden vastakohta vaan suhteellinen asia. Moni sairas elää tervettä elämää. Moni terve elää sairasta elämää. Terveyden tai terveydentunteen puuttumisen voi määritellä monella tavalla. Mikä on tervettä, normaalia?

Muistelen lapsuuttani, joka oli suojatonta ja jatkuvia vastoinkäymisiä. Terveydentunnetta esti turvallisen aikuisen puute. Koska olin kiltti ja oppinut sivuuttamaan omat ajatukseni toisten hyväksi, tie vei sairaanhoitajaksi. Hoidin itseäni hoitamalla toisia. Minusta tuli toisille se kaivattu turvallinen aikuinen.

Sairaalassa hoidettiin oireita. Minä halusin hoitaa ihmisiä. Halusin auttaa ihmisiä säilyttämään terveytensä ja ennaltaehkäisemään sairauksia. Tähän annettiin harvoin mahdollisuutta. Vasta kun olin jatkuvan arvoristiriidan, kiirestressin ja suorittamiskulttuurin takia menettämässä oman terveyteni, ulotin harkinnan itseeni: toiminko terveesti? "Normaali oravanpyöräelämä" on sairasta. Sairauden oireet kuten masennus, päänsärky, vatsaoireet, selkäkivut – miten kukin reagoikaan – ovat terveitä merkkejä. Ne ovat elimistön varoituksia väärästä suunnasta.

Kun sitten hain itselleni apua, hoidettiin tervettä ihmistä, joka ei vain jaksanut sairastavaa maailmaa. Lääkärit määräävät ihmisille lääkkeitä, jotta he jaksaisivat jatkaa systeemissä, joka ei edesauta terveyttä. Loppuunpalamisen ansiosta aloitin ajatusprosessin, jonka ansiosta onnistuin muuttamaan suuntaa. Löysin itseni pienestä mökistä luonnon helmasta, elin vähemmällä, suojelin luontoa ja tunsin itseni tavattoman terveeksi. Siitä seurasi että minuun ruvettiin suhtautumaan kuin kaheliin. Elämä on saippuaoopperaa. Kului joitain vuosia, kirjoitin kokemuksistani muutaman kirjan ja minut palkittiin Mielenterveysseuran tunnustuspalkinnolla ansiokkaasta toiminnasta ihmisten henkisen hyvinvoinnin edistämiseksi.

Isoja kysymyksiä ovat miten luonnon elämässään etusijalle asettavat ihmiset selviävät terveinä valtakulttuurista, jossa kestämättömyys on normi? Mitä tapahtuu terveydelle, kun luonto on palasina? Uutisissa kerrotaan laajoista maastopaloista, hurrikaaneista ja maanjäristyksistä; silloin käsitetään että katastrofit tuovat mukanaan suurta psyykkistä ahdistusta. Kun samaa turvattomuutta ja luonnonkriisejä aiheuttavaa tuhoa tehdään tietoisesti ja paikallisesti, surua ja oirehtimista ei tunnutakaan ymmärrettävän. Terveydelle olennaista on turvallisuus ja tietynasteinen ympäristön muuttumattomuus. Niitä ei saavuteta lääkeresepteillä.

Terveyden säilyttäminen on usein psykologista peliä. Terveys syntyy itsetuntemuksesta ja suhteellisuudentajusta. Myös vino huumorintaju auttaa. Terveyden tunteita syntyy kiitollisuudesta, kun osaa arvostaa "itsestäänselvyyttä", luontoa. Luonnon ja terveyden säilyttääkseen on harkittava tarkasti keneltä vastaanottaa neuvoja ja mihin suostuu. Liian usein kuuntelemme tahoja, jotka ovat niin syvällä luonnosta vieraantuneesta kulttuurissa, etteivät he osaa enää tarjota terveyttä. 

Sama paikka kesällä 2020.

 

Lukijakirje Aivan tavallisen oloiselta tytöltä

Sain nimimerkiltä luvan julkaista tämän lukijakirjeen. Uskon, että moni voi samaistua näihin tunteisiin ja saada lohtua. Kirjoittaminen (ja lukeminen) on aina terapeuttista ja voimauttavaa eikä ikinä tiedä mihin kirjoittaminen, teksti tai jokin oivallus voi johtaa.

**** "Hei, näin sinua koskevan kirjoituksen Voi Hyvin -lehden numerossa 6/2015. Ostin irtonumeron, koska kannen otsikko herätti mielenkiintoni - "Elämänmuutos vaatii itsekuria ja laskutaitoa" (ymmärtääkseni liittyi tekstiisi). Sitä kautta etsin blogisi myös täältä ja kas kummaa, olihan kirjasikin jo tuttuja ennestään!

Ajatusmaailmasi ja kokemuksesi kiehtovat, koska olen itse (olen 30 v.) kokenut nyt jonkinasteisen uupumuksen, en tosin ole ollut sairaanhoitoalalla, mutta kiltteyden ja vaatimusten pyörittämänä ja arvomaailmojen sekamelskassa yrittänyt löytää oman äänen sieltä jostain - ja prosessi alkoi rankasti, mutta tuntuu etenevän (huh, onneksi!) kohti oman näköistä elämää.

Vaatii itseltä hyvin paljon rohkeutta, kun on ollut aina äärettömän vastuuntuntoinen kiltti perfektionistityttö, joka miettii aina mitä muut ajattelevat, vaikka oman kropan rajat ovat alkaneet jo hälyttää vuosia muun muassa kovan tahdin ja rankkojen elämänkokemusten vuoksi.

("mutta eiväthän ne saa vaikuttaa! Tulee olla kova, pärjäävä ja katsoa eteenpäin – ts. Supernainen! Sitten pärjää! Koitapa nyt, eikö niin, olehan järkevä! Ei ei noin, ei niin voi tehdä, kuulepa nyt.." "Ootsä joku kapinallinen vai?" "Mä en enää tunne sua!" - kaikki nämä kommentit vain siitä, kun yrittää epätoivoisesti saada muut ymmärtämään, että nyt alkaa olla rajat ylitetty, ja koitan par aikaa tunnistaa mistä se johtuu ja mitä voin tehdä sen hyväksi. Se kaikki näkyy mm tahdin hidastamisena ja jo siihen reagoidaan. Voinpa vain todeta ja pyöritellä silmiä sekä todeta ääneen, että "Huh huh!")

Kirjoittaminen on myös minulle henkireikä, mutta siitäkin voi saada stressin aikaiseksi, kuten mistä tahansa asiasta. Pehmeät arvot tuovat onnea, en enää ymmärrä kovia ihmisiä jotka surffaavat jossain aallon huipulla, koittavat tasapainotella, kunnes sieltä yleensä myös kyllä jossain vaiheessa tipahtavat, mutta saavat voimaa siitä kun ympäristö ihailee ja taputtaa - bravo! (ps, yritin olla tällainen surffaaja tehokkaassa jakussani - ja ihailin sellaisia naisia, jotka pystyvät kaikkeen. Supereita!)

Tyynemmillä vesillä pitkähiuksinen huivipäinen soutaja taas nauttii turkoosin värisestä taivaasta ja hiljaisuudesta sekä lipuu hiljalleen eteenpäin... Ah, onnea!

Heittäydyinpäs vallan runolliseksi.

Hiljentyminen on mahtavaa ja se, että kuulee vihdoin omat ajatukset kaiken sen hälinän keskeltä. Luotan siihen - vaikka välillä vaikeaa onkin - oppia kuuntelemaan mitä siellä kiltin tytön mielen sopukoissa oikein on, kuka olen, mitä haluan ja mitä jaksan - sekä opettelen laittamaan rajoja. Ehkä olen joidenkin mielestä sellainen erityisherkkä HSP. Pitäähän minua sen kautta ymmärtää. Tai ainakin "vähän taiteellinen". Tai ainakin pelkästään se herkkä. Ja filosofi ja syvällinen. ("voi kun se lopettas sen ja rupeais normaaliksi, tekis ja olis niin kuin kaikki muutkin")
Ehkäpä hankin Irti oravanpyörästä -kirjan uudelleen luettavaksi.

*Suluissa olevat ovat muiden heittämiä kommentteja ja letkautuksia. Ymmärsit varmasti sen. Mutta selitinpä vielä vain.
Aurinkoista, metsän- ja nuotion (tai puusaunan) -savun tuoksuista päivää sinulle.

T. Aivan tavallisen oloinen tyttö :)
Tämä teksti vain soljui sormistani ja olen hereillä aikaisin aamusta. Pitäähän sitä funtsia rauhassa kaikenlaista."    ****