Kolumni: Terveydelle olennaista on turvallisuus ja ympäristön muuttumattomuus

Ohessa Elonkehä-lehdessä julkaistu kirjoitukseni.

Iltausvaa lähimaisemissa. Kuva on vuodelta 2013.

Tämä vuosi on laittanut meidät miettimään terveyttä. Niin kauan kun olemme terveitä, emme pohdi moista itsestäänselvyyttä. Terveys on elimistölle normaali tila. Nenää tai hengittämistä ei tiedosta ennen kuin nenä on tukossa eikä henki kulje. Toimivan selän merkitystä ei ymmärrä arvostaa ennen kuin liikkuminen muuttuu kivuliaaksi. Heti kun sairastumme, toivomme hartaasti paranevamme ja lupaamme olla valittamatta turhasta. Simsalabim, hetki tervehtymisestä ja olemme takaisin itsestäänselvyyksien raiteilla.

Terveyttä on vaikea ajatella ilman heijastuspintaa, sairautta. Terveys ei ole kuitenkaan sairauden vastakohta vaan suhteellinen asia. Moni sairas elää tervettä elämää. Moni terve elää sairasta elämää. Terveyden tai terveydentunteen puuttumisen voi määritellä monella tavalla. Mikä on tervettä, normaalia?

Muistelen lapsuuttani, joka oli suojatonta ja jatkuvia vastoinkäymisiä. Terveydentunnetta esti turvallisen aikuisen puute. Koska olin kiltti ja oppinut sivuuttamaan omat ajatukseni toisten hyväksi, tie vei sairaanhoitajaksi. Hoidin itseäni hoitamalla toisia. Minusta tuli toisille se kaivattu turvallinen aikuinen.

Sairaalassa hoidettiin oireita. Minä halusin hoitaa ihmisiä. Halusin auttaa ihmisiä säilyttämään terveytensä ja ennaltaehkäisemään sairauksia. Tähän annettiin harvoin mahdollisuutta. Vasta kun olin jatkuvan arvoristiriidan, kiirestressin ja suorittamiskulttuurin takia menettämässä oman terveyteni, ulotin harkinnan itseeni: toiminko terveesti? "Normaali oravanpyöräelämä" on sairasta. Sairauden oireet kuten masennus, päänsärky, vatsaoireet, selkäkivut – miten kukin reagoikaan – ovat terveitä merkkejä. Ne ovat elimistön varoituksia väärästä suunnasta.

Kun sitten hain itselleni apua, hoidettiin tervettä ihmistä, joka ei vain jaksanut sairastavaa maailmaa. Lääkärit määräävät ihmisille lääkkeitä, jotta he jaksaisivat jatkaa systeemissä, joka ei edesauta terveyttä. Loppuunpalamisen ansiosta aloitin ajatusprosessin, jonka ansiosta onnistuin muuttamaan suuntaa. Löysin itseni pienestä mökistä luonnon helmasta, elin vähemmällä, suojelin luontoa ja tunsin itseni tavattoman terveeksi. Siitä seurasi että minuun ruvettiin suhtautumaan kuin kaheliin. Elämä on saippuaoopperaa. Kului joitain vuosia, kirjoitin kokemuksistani muutaman kirjan ja minut palkittiin Mielenterveysseuran tunnustuspalkinnolla ansiokkaasta toiminnasta ihmisten henkisen hyvinvoinnin edistämiseksi.

Isoja kysymyksiä ovat miten luonnon elämässään etusijalle asettavat ihmiset selviävät terveinä valtakulttuurista, jossa kestämättömyys on normi? Mitä tapahtuu terveydelle, kun luonto on palasina? Uutisissa kerrotaan laajoista maastopaloista, hurrikaaneista ja maanjäristyksistä; silloin käsitetään että katastrofit tuovat mukanaan suurta psyykkistä ahdistusta. Kun samaa turvattomuutta ja luonnonkriisejä aiheuttavaa tuhoa tehdään tietoisesti ja paikallisesti, surua ja oirehtimista ei tunnutakaan ymmärrettävän. Terveydelle olennaista on turvallisuus ja tietynasteinen ympäristön muuttumattomuus. Niitä ei saavuteta lääkeresepteillä.

Terveyden säilyttäminen on usein psykologista peliä. Terveys syntyy itsetuntemuksesta ja suhteellisuudentajusta. Myös vino huumorintaju auttaa. Terveyden tunteita syntyy kiitollisuudesta, kun osaa arvostaa "itsestäänselvyyttä", luontoa. Luonnon ja terveyden säilyttääkseen on harkittava tarkasti keneltä vastaanottaa neuvoja ja mihin suostuu. Liian usein kuuntelemme tahoja, jotka ovat niin syvällä luonnosta vieraantuneesta kulttuurissa, etteivät he osaa enää tarjota terveyttä. 

Sama paikka kesällä 2020.

 

Mietteitä muutoksesta tai muutoksentarpeesta

Sain pitkän koskettavan kirjeen, jossa pohditaan asumista, luonnonläheisempää elämäntapaa, luonnon parantavaa vaikutusta ja erilaisia vaihtoehtoja tai vaihtoehdottomuutta. Kiitos kirjeen lähettäjälle tuntojensa jakamisesta! Moni kipuilee samojen asioiden parissa. 

Ohessa on otteita kirjeestä, pitkä postaus tästä silti taas tuli. Koetin taas kuvilla vähän keventää. Lihavoin tärkeitä kohtia.

Vinkkini ja vastaukseni löytyvät lopusta.

**

Otteita kirjeestä: Luin juuri uudelleen kirjasi Irti oravanpyörästä. Toisinnäkijän päiväkirja odottaa seuraavana. Haen kirjoistasi laajennusta ajatuksiini, että osaisin nähdä asioita hiukan toiselta kantilta kuin mitä oma pääni tarjoilee. Se olisi jälleen tarpeen, sillä olen tekemässä muutoksia elämässäni.

Kevät oli apeaa aikaa, kaipasin aivan valtavasti pois kaupungista. (...) Olen nauttinut olostani mökillä. Raikas ilma, luonnon tuoksut, se miltä erilaiset säätilat tuntuvat, linnunlaulu ja pesäpönttöjen asukkaat, oravaperhe, jäniksenpoikanen, illalla laskeutuva hiljaisuus... on ollut niin hyvä olla, että on tehnyt fyysisesti kipeää lähteä käymään kaupungissa. (...) Nautin jokaisesta timoteitä kasvavasta peltopläntistäkin, sellaisesta "hoitamattomuudesta", mitä isommissa kaupungeissa ei juuri ole, kun kaikki halutaan rakentaa täyteen ja siistiä kliiniseksi ja tylsäksi. (...)

Haluan suunnata kauemmas oravanpyörästä, minun kohdallani ja ympäristössäni lähinnä kulutuksen oravanpyörästä. Olen huomannut, että tämä muutos on välttämätön, jos ja kun haluan vähentää kulutustani. Kun lähiympäristö koostuu kaikenlaisista kaupungin kulutusmahdollisuuksista, läpi kaupungin vedetyt moottoritiet saavat tuntemaan oloni kuin karsinassa olevaksi eläimeksi, ja on liikaa aikaa, tulee kulutettua muutakin kuin välttämättömyyksiä vaikka miten yrittäisi sitä välttää.

Maaseudulla kulutusmahdollisuudet ovat varsin rajalliset, mikä sopii paremmin kuin hyvin. Siellä korostuu muunlainen sisältö elämälle kuin täällä. (...) Autottomuus ja ajokortittomuus rajaa liikkumistani, ja se vaikuttaa myös siihen millaiselta paikalta voin hankkia asunnon, jotta pääsen vielä hyvin kulkemaan minne on tarpeen kulkea. Toivoisin kovasti sellaista onnenpotkua, että löytäisin edullisen asunnon mahdollisimman luonnonkauniilta paikalta.

(...) Kirjoitit Irti oravanpyörästä -kirjassasi kuin minun elämästäni, kun kerroit miltä elämä tuntuu maalla ja miltä se tuntuu kaupungissa. Minä en todellakaan ole aamuvirkku, mutta maalla (siis mökillä) unirytmini tasaantui hetkessä ja aloin herätä virkeänä ja iloisena aamuisin. Kaupungissa en herää virkeänä saati iloisena koskaan, en mihinkään aikaan. Kaupunkiympäristössä on minulle selvästi jotakin masentavaa ja ahdistavaa, sillä on kuin suurin osa voimistani olisi imetty minusta pois. Mökillä tällaisesta voimattomuudesta ja apatiasta ei ole tietoakaan. Luonnolla on valtavan suuri elvyttävä vaikutus.

(...)

Millaista olisi asua paikkakunnalla, josta ei tunne ketään, eikä ole sellaisia luontaisia keinoja luoda uusia suhteita kuten opiskelu- tai työpaikka? Enää en edes jaksa miettiä tuollaisia. Minun on päästävä täältä pois, ja kaikki järjestyy kyllä tavalla tai toisella. Kaipaan hyvin vähän ihmisten seuraa, ja läheiset ihmiset pysyvät mielessäni ja puhelimessani (useimmiten tekstiviesteinä) hyvin vaikken heitä juuri tapaisikaan, mutta luontoa tarvitsen joka päivä tai voin huonosti. Ja sitä huonovointisuutta on jatkunut nyt jo aivan liian pitkään. Joskus on vain aivan pakko uskaltaa.

(...) Suomessa oppii yliarvostamaan tuttua ja turvallista. Luovuus ja toisenlaiset ratkaisut ovat harvinaisia. Luen joka ainoan jutun minkä suinkin näen ihmisistä, jotka ovat valinneet asua ja elää jollakin tavalla toisin kuin enemmistö. Olen usein miettinyt, miten paljon suomalainen sosiaaliturva kahlitsee ihmisten ajattelua, myös minun, niin hyvä kuin se onkin. Voisiko pelko ottaa riskejä, kohtuullisen pieniäkin, johtua osaltaan siitä, että on totuttu sosiaaliturvan auttavan joka käänteessä? On huolestuttavaa, että moni tekee tai joutuu tekemään päätöksiä sen mukaan, miten se vaikuttaa sosiaaliturvaan. Minäkin mietin vuokra-asuntoa etsiessäni miten se vaikuttaa asumistuen saantiin, ja entä sitten jos asumistuen tasoa lasketaan, kuten välillä jo joidenkin puolueiden toiveissa oli. Haluaisin olla riippumattomampi siitä, minkä verran valtio kulloinkin päättää sosiaaliturvaa maksaa. (..)

Tällä kaikella haluan varmaan sanoa jotakin sellaista, että mikä ihme meitä ihmisiä vaivaa? Meillä on hyvä elämä, terveyttä ja riittävä toimeentulo, ja haluamme pitää tämän turvallisuuden niin tiukasti, että emme uskalla tehdä yhtään mitään. Ja sanottava on, etten minä tälle mitenkään immuuni ole itsekään, ja se ottaa niin vietävästi päähän.

Haluan vielä sanoa sanasen kateudesta. Se kertonee meille jotakin siitä mitä pidämme, tai kuvittelemme pitävämme, tärkeänä. (...) Mistä olen ollut jollekin kateellinen esimerkiksi viimeisten 20 vuoden aikana? Kaikki kateuden kohteeni ovat liittyneet luontoon. Siihen, että joku näkee ja kuulee omalta kotipihaltaan lintuja ja tähtitaivaan, läheisteni lintuhavaintoihin, hiljaisuuden kokemuksiin. Niistä minä olen ollut kateellinen, en mistään muusta. Eikö se kerro jotakin siitä, mihin suuntaan minun kannattaa lähteä?

Kirjoitan tätä ajatusteni virtaa paljolti selvittääkseni ajatuksiani, mutta haluan jakaa tämän kanssasi, koska tiedän myös sinun ajatelleen tällaisia asioita elämässäsi. (...)

Tästä tuli kovin pitkä vuodatus. Voi miten kaipaisin kuulla sinusta taas kirjan muodossa! Sinulla on raikas tapa ajatella, näet asiat vähän toisin kuin moni muu. (...) Kiitos vielä kerran kirjoistasi. Hain ne kirjastosta henkiseksi tuekseni jo ennen kuin varmasti tiesinkään mitä varten niitä tulen tarvitsemaan. Intuitio on jännä juttu. Kun katson aikaa taaksepäin, huomaan, että sitä olisi pitänyt kuunnella paljon enemmän kuin kuuntelin. (...) Minulla on taipumusta elää liian helposti toisen ehdoilla, (...) kuuntelematta itseäni tarpeeksi. Siksi onkin ollut niin paljon helpompaa elää nyt yksin ja vihdoin kuunnella enemmän itseään. Välillä kyllä edelleen hieman pelottaa kuulla, mitä oikeastaan haluan. Tekee kipeää huomata haluavansa jotakin, mikä on vähintään vaikeaa ellei mahdotonta saavuttaa. Se, mitä tässä kirjeessä tulevaisuudekseni kaavailin, on jo paljon eteenpäin nykyhetkestä. Kauempana kaupungin humusta, lähempänä luontoa. Ehkä ajatukset matkan varrella kirkastuvat. On luotettava, että niin käy, ja löydän tien jatkaa eteenpäin.

Kuumana kesäyönä kaupungissa, pääskysten kirskunaa kuunnellessa,

XX

Vastaukseni:

Tässä erilaisia sekalaisia ajatuksia sen mukaan mitä itse kukin haluaa kokeilla, toivottavasti näistä on apua.

Kaikkeen ei tarvita alkuinvestointia. Luonnonläheinen asuminen onnistuu monilla eri tavoin.

Eikä Kansaneläkelaitosta tai asumistuen myöntäjää tarvitse pelätä. Sinne voi ottaa suoraan yhteyttä ja kertoa muuttoaikeistaan ja kysyä millaisena asumistuki säilyy jos muuttaa.

Parhaassa tapauksessa ei joutuisi olemaan sosiaaliturvan varassa vaan voisi luoda elämäntavan joka ei ole niin rahasta riippuvaista.

Netti on täynnä vaihtoehtoja, mutta tässä muutamia hakusanoja, joita kannattaa googlata ja sen perusteella ideoida edelleen hakutuloksia ja erilaisia asumisratkaisuja.

Ystävyyden majatalo 
Gaijan luomukylä 

http://elämäntarkoitus.fi/

https://www.workaway.info

ynnä muita on loputtomiin...

Tässä on vuosien takaa Usein Kysytyt Kysymykset -osiosta yksi vastaukseni:

Miten köyhä irrottautuu oravanpyörästä?

Yksi tapa on itse etsintäkuuluttaa sopivaa asuntoa ja elinympäristöä. Kukaan ei ole ajatustenlukija. Maaseutu on täynnä maajusseja ja maajussittaria, jotka voisivat tarjota asumuksen auttavaa käsiparia vastaan. Moni tarvitsee mökilleen vahtia ja vanhukset mökkitalkkaria tai kodin hengetärtä. 

Tässä on muutama valokuva vanhoista lehdistä. Näitä soveltamalla voi loihtia omannäköisen ilmoituksen joka saattaa poikia mitä vaan. ;)

 

Kotiliedestä vuodelta 1941.

Kotiliesi 1946.

Muuttoaikeita pohtiessa, kannattaa suunnata nykyisen elinympäristönsä luontokohteisiin. Kannattaa jättää lompakko vallan kotiin, tarkoituksella karttaa ostoskeskusten humua ja suunnata kulkunsa – ja huomionsa – eri suuntiin kuin yleensä. Luontoa löytyy kaupungissakin ihan vaikka sadevesikourun alta sammaleina, täytyy vain virittäytyä oikealle taajuudelle. Eläimet liikkuvat kaupungissa öisin. Yökävelylle? 

Kaupungissa on esimerkiksi puutarhapalstoja ja luontopolkuja, kansalaisaktiivisuuden kautta voi vaikuttaa esimerkiksi kaupunkiluontoon kaavoituksen kautta ja mielipidekirjoituksin tai vaikkapa puiston siivoustempauksin. Jokainen voi olla itse tuomassa luontoa kaupunkiin ja olla puhumassa sen puolesta. Se voi tuoda elämäntarkoituksen juuri niillä sijoilla jossa nyt olet. (Kateutta ei kannata kohdentaa edes luontohavaintoihin. Kateus lähtee egosta, sen ääni ei anna rauhaa.)

Jokaisella on oma polkunsa kuljettavanaan. Maaseutu tai kaupunki - kahtiajako tai mustavalkoinen ajattelutapa johtaa usein ahdistukseen.

Joustava elämänasenne sen sijaan helpottaa. Aina ei tarvitse muuttaa fyysisesti asuinpaikkaa, sen kun muuttaa omia ajatuksiaan ja asenteitaan.

Ollakseen vapaa, ei tarvitse olla yksinäinen omantienkulkija, kaikki me kaipaamme lähimmäisenrakkautta.

Parhaimmillaan suomalainen sosiaaliturva voi vapauttaa ihmisten ajattelua. Itsestä on kiinni suostuuko passiiviseksi. Olen elänyt vuosikausia ilman sosiaaliturvaa kitkutellen todella pienillä tuloilla. Olisin niin kiitollinen, jos saisin pientäkin sosiaaliturvaa esimerkiksi kansalaispalkan muodossa. Se helpottaisi suunnattomasti elämää. Antaisin takaisin yhteiskunnalle kaikkea oppimaani hyvää - mitä nytkin koetan tehdä saamatta pennin killinkiä - joutumatta miettimään mistä seuraavan roposen tienaan.

Vapaus ei löydy rahastakaan. Vapaus on mielentila joka syntyy päätöksestä.

Kokeile vaikka ihan tässä ja nyt, sano itsellesi: ”Olen onnellinen ja vapaa.”

Simsalabim!

Sinä olet.  💚

Näkökulmakirjoitus: Puropuistossa pääsee lähelle luontoa

Leppälintunaaras ruokki poikasiaan Puropuistossa 23.6.2015

Yhdessä ystäväni Anni Kytömäen kanssa kirjoittamamme mielipidekirjoitus luonnontilaisen Puropuiston säilymisen puolesta julkaistiin 17.3. Nokian Uutisissa.

Nokian Uutisissa 7.3.2016 oli Minna Ala-Heikkilän kirjoitus tärkeästä aiheesta: Kaupunkilaisille pitää jättää luontoakin. Hän kertoi ”monien nokialaisten toivoneen Puropuiston siistimistä, mutta luontoihmiset muistuttavat, että satakieli ja monet muut linnut tarvitsevat luonnontilaisen epäsiistin pusikon viihtyäkseen”.

Uskomme, että kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan luontoihmisiä. Monet hakeutuvat paikkoihin, joissa sinivuokot kukkivat, tuuli humisee, pöllö huhuilee ja satakieli laulaa. Luonto vaikuttaa ihmismieleen voimakkaasti. Ongelma on, etteivät ihmiset enää kovin helposti saa tunnepitoisia luontokokemuksia, ainakaan omassa asuinympäristössään.

Puropuistossa tähän on mahdollisuus. Puisto on tavattoman hieno juuri sellaisena kuin se on. Vaatelias lajisto tarvitsee ”epäsiistin pusikon”, toisin sanoen elävää metsää. Lukuisille eläimille, sienille ja kasveille paras elinympäristö on metsä, jossa kasvaa sekä lehti- että havupuita, kaikenikäisiä pienistä taimista lahoihin pökkelöihin. Pökkelöissä pesivät linnut, pensaikot tarjoavat suojaa, monikerroksinen kasvillisuus ravintoa. Kun tämän tietää, Puropuisto ei näytä epäsiistiltä vaan upealta. Kuinka voikin olla niin onnellinen tilanne, että keskellä kaupunkia on säilynyt luonnontilainen aarre.

Tuskin kukaan toivoisi Puropuistoon raivauksia, kun ymmärrettäisiin, miten arvokas se on. Luonnontilaisissa ympäristöissä myös ihminen elpyy. Käymme Puropuistossa lähes aina Nokialla asioidessamme, koska puisto tarjoaa rauhaa ja kiinnostavia luontohavaintoja tiaisen äänenkantaman päässä Pirkkalaistorista.

On korvaamaton vahinko, jos Puropuisto menetetään. Jo nyt puistoa on paikoin kohdeltu kovakouraisesti. Sen kylkeen on rakennettu paikoitusalue ja puita on kaadettu ajattelemattomasti. Puisto on niiltä osin haavoittunut, mutta jos alueen annetaan olla rauhassa, haavat arpeutuvat. Kaupungin rakentamissuunnitelmissa Puropuisto pitäisi rauhoittaa käsittelyltä. Nokialla on jo useita puutarhamaisen siistejä puistoja. Joukkoon mahtuu varmasti yksi luonnontilainen.

Puropuistoon johtavien reittien varrelle voitaisiin laittaa informaatiokylttejä, joissa kerrottaisiin alueen merkityksestä esimerkiksi näin: 

”Puropuistossa pääset lähelle luontoa. Tervetuloa metsän vihreään syliin havainnoimaan lintuja ja muuta luontoa! Puropuiston annetaan tarkoituksella olla mahdollisimman koskemattomassa tilassa. Kyse ei ole hoidon laiminlyönnistä vaan luonnon varjelemisesta. Puropuisto on esimerkki luonnontilaisuuden merkityksestä eläimille, kasveille ja muille metsän asukeille. Tutkimusten mukaan luonnontilainen alue vaikuttaa myönteisesti myös ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen. Puropuisto tarjoaa paikan pysähtyä ja levähtää. Täällä voit kuulla satakielen, mustapääkertun, lehtokertun, pikkutikan, sirittäjän ja monen muun linnun laulua, nähdä useita eri nisäkäslajeja, kotkansiipiä ja muita vaateliaita kasveja. Jos tarkkailet puroa, saatat havaita erittäin uhanalaisen taimenen uivan rantapuiden varjossa. Kaikki nämä lajit ovat harvinaistuneet suotuisien elinympäristöjen kadotessa.”

Olemme heti valmiita auttamaan kylttien suunnittelussa ja asentamisessa. Vetoamme puiston kohtalosta päättäviin tahoihin: olkaa viisaita ja ystävällisiä, säilyttäkää Puropuisto luonnontilaisena.

Kaarina Davis, luontoyrittäjä ja tietokirjailija

Anni Kytömäki, luontokartoittaja ja kirjailija

 Kuuntele äänitteeltä miltä satakieli kuulostaa.  :)