Näin alat nähdä ja toimia toisin

Sain jokin aika sitten kirjeen Irti oravanpyörästä -kirjan lukijalta. Hän sanoi lukeneensa kirjan alkuvuodesta 2012 ja sen lukeminen muutti hänen arvojaan ja maailmankatsomustaan. Hän oli selaillut kirjaa pitkästä aikaa ja löytäneensä sen lopusta listan Näin hyppäät oravanpyörästä. Hän oli unohtanut jo koko listan, mutta huomannut nyt, että vuosi vuodelta asiat olivat toteutuneet hänen elämässään. Uskomattoman hienoa!

Tämän inspiroimana koostin Toisinnäkijän päiväkirjasta joitakin elämänviisauksia. Myös Toisinnäkijän päiväkirja on edelleen ajankohtainen, ehkä jopa enemmän kuin ilmestyessään.

Listasta olisi tullut helposti pidempi, mutta tällainen bonusluku siitä syntyi. Olkaa hyvät!

Näin alat nähdä ja toimia toisin

Älä takerru tavaroiden tuomiin muistoihin.

Rapsuta puuta.

Tyydy olemassa olevaan. Pärjäät ilmankin.

Punnitse tekojesi tarpeellisuutta ja järkevyyttä.

Kerro, että rakastat.

Ole valmis muuttamaan tai soveltamaan suunnitelmaasi.

Pidä vitsilistaa.

Varjele hiljaisuutta ja luontoa.

Älä reagoi aina, kun puhelin piippaa tai soi.

Istu päivä pihalla ja kuuntele mitä kaikkea kuulet.

Vaali kaikkea elävää.

Suojele luontoa myös itseltäsi.

Tee vapaaehtoistyötä luonnon ja ihmisten hyvinvoinnin puolesta.

Tallenna kuva unelmastasi ja katso sitä päivittäin.

Ole pienestä onnellinen.

Kyseenalaista ja säilytä oma harkintasi.

Opettele pois liiallisesta tunnollisuudesta, puurtamisesta ja kiltteydestä.

Aina ei tarvitse venyä, jos joku keksii pyytää.

Naura, iloitse, kannusta ja hymyile enemmän.

Älä koskaan kaada puuta turhaan tai kevyin perustein.

Älä päästä ymmärtämätöntä moottorisahan varteen.

Opeta lapsiasi säästäväisyyteen ja kunnioittamaan luontoa.

Tee kevätveikkaus.

Älä arvioi päiviäsi tekemisiesi kautta vaan niiden sisällön kautta.

Kuuntele varista.

Tarkista asenteesi perusasioita kohtaan.

Tee testamentti.

Antaudu erilaisille kokeiluille ja havainnoille.

Tee sitä mihin itse uskot.

Laita sadevesitynnyriin oksa, jotta eläimet eivät huku.

Elokuun iltana pukeudu lämpimästi ja asetu ulos seuraamaan Perseidien tähtien ja lepakoiden lentoa.

Ensilumen aamuna lähde katsomaan eläinten lumijälkiä.

Liity luonnonsuojeluyhdistyksen jäseneksi.

Ota kantaa. Puolueettomuus ja vaitiolo auttavat sortajaa, eivät koskaan uhria. 

Älä nolostele rakkauttasi luontoon.

Muista, vaikka ympäristönsuojelijat saattavat joskus olla kurjia naapureita, he ovat suurenmoisia esi-isiä.

Pidä rentoutuspäivä kolme päivää ennen täysikuuta.

Uudelleenorientoidu. Älä anna kaupallisuuden, markkinoiden ja kuluttamisen viedä huomiotasi.

Hiivi varpaillasi.

Suuntaa ulkovalosi alaspäin ja sammuta turhat valot.

Luo luontoparatiisi. Pienikin alue riittää, kunhan siinä on ruokaa, juomaa ja suojaa luonnoneläimille.  

Laske: jos elät 80-vuotiaaksi, se tekee noin 29 000 vuorokautta. Montako päivää siitä on jäljellä? Mieti mitä haluat tehdä jäljellä olevalla ajalla ja ala toimia.

Voit valita joka ikinen aamu ja joka ikinen hetki, suhtaudutko asioihin kiitollisesti ja iloisesti vai masentuneesti ja pessimistisesti. Voit aloittaa joka päivä uuden elämän uudella asenteella.

Älä ikinä anna periksi. Kaikella, pienilläkin teoilla, on väliä.

Ei muista arvostaa vahvistumistaan, kun ei edes muista miten jännittynyt oli.

Olin alkuvuodesta eräässä tapaamisessa. Meitä oli alle kymmenen ihmistä, kaikki ystäviä keskenämme ja juttelimme hyvässä hengessä. Kesken kaiken minulle tuli ahdistunut olo. Asetelmassa oli jotain mikä ei tuntunut hyvältä. En saanut paniikkihäiriökohtausta, mutta ymmärsin, että vastaavanlaisista tilanteista ne ovat silloin vuosia sitten lähteneet kehittymään.

Keskityin katselemaan ikkunasta pihalle ja hengitin. Sain tilanteen hallintaani ja huono olo meni ohi.

Luonnollisesti jäin miettimään mikä sai minut tuntemaan noin kaikkien vuosien jälkeen. Mikä pahan olon laukaisi?

Paniikkihäiriöstä olen kirjoittanut vuonna 2014 muun muassa TÄÄLLÄ ja kerron kuinka Sylvi-Sanni Mannisen väri-ihmisen määritelmä ja Outolintu-termi auttoi minua ymmärtämään itseäni hiukan paremmin.

Introverteista ja herkistä ihmisistä sanotaan, että pääkopassamme on käynnissä yhtaikaa monta eri prosessia ja informaation käsittelyä. Me tarkkailemme (tiedostamattammekin) ihmisten ilmeitä, eleitä, äänensävyjä ja asentoja. Kaikkea sellaista mitä ei sanota ääneen. Vaistoamme paljon. Arjesta löytää merkityksiä joita muut eivät näe tai huomaa. Pieniä havaintoja ja tietoa tulee tavallaan liikaa ja sen vuoksi tavalliset tilanteet ja kanssakäymiset ihmisten kanssa johtavat eräänlaiseen ylikuormitustilaan.  

Tapaamista seuraavana päivänä analysoin ja mietin. Tuo kohtauksentyyppinen sai minut muistamaan miten pitkän matkan olen kulkenut. Ihminen on hassu. Terveys tuntuu niin itsestään selvältä, normaalilta, tilalta, että mielellään unohtaa miten haavoittunut oli. Ei muista arvostaa vahvistumistaan, kun ei edes muista miten jännittynyt oli.

Tapaamista johti ”muotoihminen”. Muut olivat ”väri-ihmisiä” eikä meillä ollut luontevaa (näin siis tulkitsin). Tilanne oli tapaamisen epämuodollisuuteen nähden turhan jäykkä ja se tukahdutti. Halusin toimia spontaanimmin.  

Uskon, että kun ymmärrämme itseämme ja yhteyden omaan herkkyyteemme tapahtuu mielenkiintoisia selittämättömiä juttuja, joiden ansiosta hyvinvointi kasvaa entisestään.

Tosin näiden aarteiden löytäminen vaatii aikaa ja rauhaa.

Tuumin, että minun täytyisi muistaa lukea blogini Outolintu-kooste seuraavan kerran kun menisin nettiin (minulla ei ole edelleenkään älypuhelinta ja koetan säännöstellä tietokoneen ja netin käyttöä). Vaan minun ei tarvinnut. Istuin illalla nojatuolissa käyden läpi erästä lukuisista paperipinoistani, kun vastaani tuli alkuperäiset muistiinpanoni vuodelta 1998: Erilainen tutkimusraportti väri-ihmisten maailmasta muotojen yhteiskunnassa.  Kaikista sadoista ja tuhansista papereistani, juuri sen piti osua käteeni. 

Sitten kului muutama päivä ja sain Sylvi-Sanni Mannisen elämäntyötä jatkavalta Päivilän sanktuaarin säätiöltä sähköpostiviestin, että he haluaisivat lähettää minulle julkaisemansa Ajatuksen kirjasen. Merkitykselliset yhteensattumat ovat jänniä.

Muistelen kun aikoinani luin Outolintu-kirjaa minulla oli pyrkimys rauhaan, halu tavoittaa mielentyyneys. Tekstit lohduttivat ja auttoivat ymmärtämään ja hyväksymään, että saan olla tällainen, kun jotenkin koin syyllisyyttä reagointitavoistani. Ymmärrän nyt miten paljon olen muuttunut. Monet kirjan ajatelmista ovat omien ajatusteni kanssa tasapainossa. Onhan tässä vuosia kulunutkin ja paljon on ehtinyt tapahtua, mutta nyt oli jotenkin hauskan konkreettinen olo. Rauhallinen olo. Että tämä kaikki on minulle totta. Tähän ei tarvitsee enää yrittää erikseen pyrkiä.

Että ehkä väsymys sosiaalisiin tilanteisiin onkin eräällä tapaa perille pääsyä. (Jos päätän mennä seuraavaan tapaamiseen, voin ilmaista ääneen, että kaipaan epämuodollisempaa otetta ystävien kesken.)

Ehkä hetkellinen huono oloni tuli muistuttamaan, että elämä on kuluttavaa, koska aistii ja kokee niin paljon asioita. On OK olla väsynyt. On OK viihtyä omassa persoonassaan ja omissa oloissaan.

 

Aivan kuin linnunpoikanen puhkaisee

itseään ympäröivän kuoren,

samoin mekin vapaudumme oman

minämme rajoituksista ja alamme

tajuta ulkopuolellamme olevaa suurta

todellisuutta, vähitellen monikerroksisena

avautuvaa.

Todellisuus sisältää itseensä enemmän kuin olemme luulleet.

- Manninen 2006

Seurallisuus ja sosiaalinen kyvykkyys ovat eri asioita

Kirjoitan Toisinnäkijän päiväkirjassa siitä millaista on olla HSP (highly sensitive person) eli hyvin herkkä ihminen ja siitä miten viihdyn omissa oloissani niin hyvin. Olen saanut joiltain teiltä sähköpostia, jossa huokaatte onnesta, ettette olekaan tunteidenne kanssa yksin. ;)

Meitä on varmaan monia mutta tästä aiheesta keskustellaan ja kirjoitetaan verraten vähän ja siksi monet eivät ymmärrä tällaista luonteenlaatua. Monet saattavat olla itsensäkin kanssa ihmeissään, että mikä minua ”vaivaa”, vaikkei kyse ole vaivasta. Mikään ei tee yliherkästä ihmisestä huonompaa tai heikompaa, ainoastaan erilaisen. Yliherkkyys on joissain asioissa ylivoimainen ominaisuus, toisessa tilanteessa se ei ole sitä lainkaan.

Koska tätä ei ymmärretä, hyvin herkät tai erityisherkät ihmiset luokitellaan helposti ujoiksi, ahdistuneiksi ja rajoittuneiksi. Yliherkkyys sekoitetaan myös sosiaalisten tilanteiden pelkoon tai sisäänpäin kääntyneisyyteen, vaikkei kyse ole siitäkään.

Kirjassaan Temperamentti,stressi ja elämänhallinta (WSOY, 2011) psykologi Liisa Keltikangas-Järvinen kertoo kuinka kasvatus ja kulttuuri määräävät sen miten temperamenttia saa osoittaa ja mitä piirteitä saa tuoda esille. Kulttuurissamme on hyväksyttävämpää olla herkkä hajuille, lämpötiloille ja mauille mutta jos reagoi herkästi kaikkeen ympärillä olevaan ja ilmaisee tunteensa tai mielialansa voimakkaasti, ne eivät sovi ympäristön odotuksiin ja niihin kohdistetaan suuriakin muutosvaatimuksia. Tästä seuraa, että ihminen kokee jatkuvasti olevansa vääränlainen tai väärässä paikassa.

Lainaan tähän muutaman otteen Keltikangas-Järvisen kirjasta, jotka ovat mielestäni hyvin kuvaavia ja toivat itseymmärrystä. Johtopäätös: minulla on hyvät sosiaaliset taidot mutta en ole seurallinen vaan matalan sosiaalisuuden ihminen, hih hii. :D

”Sosiaalisuus ei siis viittaa sosiaalisiin taitoihin ja kykyyn tulla toimeen muiden kanssa vaan haluun olla ihmisten kanssa. Sosiaalisuus on synnynnäinen temperamenttipiirre, kun taas sosiaaliset taidot ovat opittuja. Seurallisuus ja sosiaalinen kyvykkyys ovat eri asioita. Matala sosiaalisuus ei siten tarkoita sosiaalisten taitojen puutetta, vaan sitä, että ihminen viihtyy yksin, koska ihmissuhteet eivät ole hänelle kovin palkitsevia. Matalan sosiaalisuuden ihminen on mielestään parhaassa seurassa, kun hän on yksin. Virallinen sosiaalinen kanssakäyminen on hänelle mieluummin rasite kuin ilo.

Suuret kutsut (…) ovat hänelle stressi. Hän miettii, miten pääsisi luistamaan tilanteesta, kun taas hänen sosiaalinen ystävänsä on riemuissaan: sata uutta ja tuntematonta ihmistä, mikä ihana tilaisuus virikkeisiin ja keskusteluihin.  

Vähäinen sosiaalisuus johtaa suurempaan itsenäisyyteen ja riippumattomuuteen muiden mielipiteistä. Tällaisen ihmisen ei tarvitse olla joka hetki pidetty ja arvostettu eikä hänen tarvitse aina ajatella samalla tavalla kuin kaikki muutkin. ”