Näin alat nähdä ja toimia toisin

Sain jokin aika sitten kirjeen Irti oravanpyörästä -kirjan lukijalta. Hän sanoi lukeneensa kirjan alkuvuodesta 2012 ja sen lukeminen muutti hänen arvojaan ja maailmankatsomustaan. Hän oli selaillut kirjaa pitkästä aikaa ja löytäneensä sen lopusta listan Näin hyppäät oravanpyörästä. Hän oli unohtanut jo koko listan, mutta huomannut nyt, että vuosi vuodelta asiat olivat toteutuneet hänen elämässään. Uskomattoman hienoa!

Tämän inspiroimana koostin Toisinnäkijän päiväkirjasta joitakin elämänviisauksia. Myös Toisinnäkijän päiväkirja on edelleen ajankohtainen, ehkä jopa enemmän kuin ilmestyessään.

Listasta olisi tullut helposti pidempi, mutta tällainen bonusluku siitä syntyi. Olkaa hyvät!

Näin alat nähdä ja toimia toisin

Älä takerru tavaroiden tuomiin muistoihin.

Rapsuta puuta.

Tyydy olemassa olevaan. Pärjäät ilmankin.

Punnitse tekojesi tarpeellisuutta ja järkevyyttä.

Kerro, että rakastat.

Ole valmis muuttamaan tai soveltamaan suunnitelmaasi.

Pidä vitsilistaa.

Varjele hiljaisuutta ja luontoa.

Älä reagoi aina, kun puhelin piippaa tai soi.

Istu päivä pihalla ja kuuntele mitä kaikkea kuulet.

Vaali kaikkea elävää.

Suojele luontoa myös itseltäsi.

Tee vapaaehtoistyötä luonnon ja ihmisten hyvinvoinnin puolesta.

Tallenna kuva unelmastasi ja katso sitä päivittäin.

Ole pienestä onnellinen.

Kyseenalaista ja säilytä oma harkintasi.

Opettele pois liiallisesta tunnollisuudesta, puurtamisesta ja kiltteydestä.

Aina ei tarvitse venyä, jos joku keksii pyytää.

Naura, iloitse, kannusta ja hymyile enemmän.

Älä koskaan kaada puuta turhaan tai kevyin perustein.

Älä päästä ymmärtämätöntä moottorisahan varteen.

Opeta lapsiasi säästäväisyyteen ja kunnioittamaan luontoa.

Tee kevätveikkaus.

Älä arvioi päiviäsi tekemisiesi kautta vaan niiden sisällön kautta.

Kuuntele varista.

Tarkista asenteesi perusasioita kohtaan.

Tee testamentti.

Antaudu erilaisille kokeiluille ja havainnoille.

Tee sitä mihin itse uskot.

Laita sadevesitynnyriin oksa, jotta eläimet eivät huku.

Elokuun iltana pukeudu lämpimästi ja asetu ulos seuraamaan Perseidien tähtien ja lepakoiden lentoa.

Ensilumen aamuna lähde katsomaan eläinten lumijälkiä.

Liity luonnonsuojeluyhdistyksen jäseneksi.

Ota kantaa. Puolueettomuus ja vaitiolo auttavat sortajaa, eivät koskaan uhria. 

Älä nolostele rakkauttasi luontoon.

Muista, vaikka ympäristönsuojelijat saattavat joskus olla kurjia naapureita, he ovat suurenmoisia esi-isiä.

Pidä rentoutuspäivä kolme päivää ennen täysikuuta.

Uudelleenorientoidu. Älä anna kaupallisuuden, markkinoiden ja kuluttamisen viedä huomiotasi.

Hiivi varpaillasi.

Suuntaa ulkovalosi alaspäin ja sammuta turhat valot.

Luo luontoparatiisi. Pienikin alue riittää, kunhan siinä on ruokaa, juomaa ja suojaa luonnoneläimille.  

Laske: jos elät 80-vuotiaaksi, se tekee noin 29 000 vuorokautta. Montako päivää siitä on jäljellä? Mieti mitä haluat tehdä jäljellä olevalla ajalla ja ala toimia.

Voit valita joka ikinen aamu ja joka ikinen hetki, suhtaudutko asioihin kiitollisesti ja iloisesti vai masentuneesti ja pessimistisesti. Voit aloittaa joka päivä uuden elämän uudella asenteella.

Älä ikinä anna periksi. Kaikella, pienilläkin teoilla, on väliä.

Luento kestävään elämäntapaan ja yhteiskuntaan siirtymisestä

Eilen Nokian valtuustosalissa oli loistava esitys. Professori Arto O. Salonen puhui Kestävään elämäntapaan ja yhteiskuntaan siirtymisestä. Luento oli Pirkan opiston ja Nokian kaupungin ympäristönsuojeluyksikön järjestämä. Esityksestä tuli tavattoman hyvä mieli ja on helppo olla samaa mieltä Salosen kanssa. Hän puhui niin oikeista ja tärkeistä asioista. Toivon, että Arto O. Salosen esitys tulisi televisiosta ja radiosta parhaaseen katselu- ja kuunteluaikaan, että saataisiin viimein jotain muutosta tähän elämänmenoon.

Tallensin Salosen ajatuksia ja kirjoitin kuin Ruuneperi, harmi etten osaa pikakirjoitusta. Pahoittelen, etteivät hajanaiset muistiinpanoni tee esitykselle oikeutta. Tässä kuitenkin osa hänen tärkeistä ajatuksistaan:

"Jos 1800-luvulla olisi tullut puheeksi, että kenestä tahansa, vaikkapa kalastajasta, voi tulla tämän maan johtaja, häntä ei olisi uskottu. On tärkeä ymmärtää, että tulevaisuutta voidaan tehdä. Voimme vaikuttaa tähän päivään ja ensi viikkoon millaisen huomisen luomme.

Sivistyksemme laatu määrittyy siinä, millaiset hyvät elämän edellytykset jätämme meidän jälkeemme eläville ihmisille. Jos meidän jälkeen elävät, ajattelevat meistä hyvin, kaikki on OK. Kaikki tulevaisuuden liittyvät suuret haasteet palautuvat ekologisiin ja sosiaalisiin lähtökohtiin.  Sosiaalisia huolia ovat muun muassa ihmisoikeudet, arvokas elämä, oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo. Ekologisia huolia ovat esimerkiksi elämän edellytysten säilyminen, planetaariset rajat ja luonnonvarat.

Elämme suljetussa systeemissä. Vesilasissa oleva vesi on samassa suljetussa systeemissä kiertävää vettä, joka on peräisin dinosaurusten ajalta. Mistään ei ole tullut uutta vettä sen jälkeen. Ajatellaan, että ”kyllähän Suomessa vettä riittää”, mutta kun käyt kaupassa koko planeetta värähtää. Näin ei ollut vielä muutama vuosikymmen sitten. 

On arvioitu, että korallit näyttävät poistuvan vuoteen 2100 mennessä, jos meno jatkuu tähän tyyliin. Ajattelemme herkästi ”ettei se kosketa meitä täällä Suomessa”, mutta jos katsomme mitä kaikkea koralleihin liittyy, ymmärrämme, että asia koskettaa meitäkin. Tuotamme sähköä, lämpöä ja liikettä, tuikkaamalla tuleen kaikenlaista. Meri ottaa kaiken tuotetun lämmön itseensä, samoin korallit. 250–500 miljoonaa ihmistä saa ruokansa korallien ekosysteemin ansioista, jos he eivät enää saakaan, asia alkaa koskettaa meitäkin.

Ongelmat ovat monisyisiä ja meidän on opittava kytkemään havaintoja toisiinsa. Meillä on vääristynyt kuva elämästämme.

Miksi homo sapiens tekee, mitä tekee? Yritämme olla kelpaavia, riittäviä ja saada tunnustusta arvokkuudestamme, se on meille keskeinen piirre.

Salonen esitti, että elintaso ja aineellinen edistyminen on tavallaan kuin näytelmän kulissit. Olemme kuitenkin unohtaneet näytelmän juonen, elämänlaadun ja aineettoman edistymisen, jotka ovat vaikeasti määriteltäviä asioita.

Suomen yhteiskunnan rakentaminen on poikkeuksellinen menestystarina. Elimme äärimmäisessä köyhyydessä vielä 1940-luvulla. Nyt elämme yltäkylläisyyden keskellä. Olemme maailman vakain, turvallisin, lukutaitoisin, onnellisin... maa. Meillä on riippumattomin oikeuslaitos, paras peruskoulutus, eniten henkilökohtaista valinnanvapautta ja vähiten äitiyskuolemia. Siirtymä maailman parhaimmaksi on käsittämätöntä.

Millainen Suomi on vuonna 2050? Puhutaan virtuaalitodellisuuksista, alustatalouksien digitalisoitumisesta ja älyteknologiasta, mutta tämä on välineellistä ja latteaa puhetta. Emme tavoita jotain oleellista. Mitä varten elämämme? Elämä on ainutkertaista. Elämän hienous toteutuu tämän hetken täyteydessä.

Tehokkuus ja kilpailukyky eivät riitä, sydän ei syki. Nyt tavoitellaan talouskasvua. Se ei riitä elämän juoneksi. Olemme saaneet kutakuinkin kaiken mitä aineellisesti voi saada. Nyt elämä on suoritus ja olemme talouskasvua varten. Emme osaa puhua ydinkysymyksistä, kun on ollut kiire saavuttaa asioita. Elämämme on jotain täysin toisenlaista kuin 1940-luvulla, jolloin ruokana oli pettua ja tulehdukset olivat tappavia. Elämme yltäkylläisyyden keskellä. Toimimme kuitenkin edelleen kuin ongelmanamme olisi äärimmäinen köyhyys.

Nyt olemme päättäneet, että kasvatetaan taloutta. Mitä jos ottaisimmekin tavoitteeksemme, että emme siedä enää huono-osaisuutta?

Masennus vei kymmenen ihmistä eläkkeelle joka päivä vuonna 2018. Alle 30-vuotiaiden eläköityminen on lisääntynyt 30 % kymmenessä vuodessa.

Yltäkylläisyyden ajan ihmisen suurin vihollinen on elämän merkityksettömyys ja tarkoituksettomuus. Meiltä puuttuu elämän juoni. Kulissit on. Juoni rakentuu asioista jotka ovat ehtymättömiä.

Meillä on meneillään arvojen hiljainen vallankumous. Sivistyminen tarjoaa merkityssisältöjä elämälle. Merkitykset syntyvät kytköksissä itseä ympäröivään maailmaan, että tuntee olevansa osa tätä ympäröivää elämää ja luontoa.

Olemme siirtymässä elintasosta elämänlaatuun ja jälkimaterialismiin. Jos arvomurros syntyy ja yhteiskunta muuttuisi, kuluttajien rooli pienenisi ja tulisi enemmän aktiivisia kansalaisia. Korjaisimme yhteiskunnan epäkohtia, käyttäisimme puhdasta energiaa, jäte-käsitettä ei enää olisi. 

Edistyminen olisi laatuun liittyvää, aineetonta ja rajatonta.

Elämän hienoimmat asiat ovat huonosti numeroiksi käännettävissä.

Puheeksi ottamisessa on voimaa, silloin asiat toteutuvat. Meidän olisi päättäväisesti sitouduttava hyvään. 

On käytävä ongelmia päin ja otettava ratkaisijan rooli. Kun näet epäkohdan, älä jää passiiviseksi, vaan muuta asia. On kiivettävä ennakkoluulojen yli ja väistettävä pelkistettyjä ja lukkoon lyötyjä määrittelyjä, tunnistettava toistemme ainutkertaisuus ja tehtävä sitä näkyväksi.

Ihmiskeskeisessä maailmassa näemme ihmisen kaikkein suurimpana. Vasta sitten meidän jälkeemme tulevat erilaisilla painoarvoilla eläimet, hyönteiset, kasvit ja eloton luonto. Olemme oppineet, että esimerkiksi meidän jälkeemme seuraavaksi korkeammalla asteikolla olevan koiran sairaus tuntuu pahalta, mutta kukka voidaan huolettomasti poimia lakastumaan maljakkoon tai emme näe elottoman luonnon (esim. maaperän) arvoa. Huolenpidon kohteet saavat ihmiskeskeisessä maailmassa erilaisia painoarvoja.

Ekosysteemikeskeisessä ajattelussa kaikki ihmiset, eläimet, hyönteiset, kasvit ja eloton luonto ovat tasa-arvoisia ja kaikkia arvostetaan tasapuolisesti ja niistä huolehditaan.

Sivistysyhteiskunnassa teknologian pitää olla ihmisten orjana. Ei toisinpäin. Nykyään korostuu ihmisten tiedot, taidot, kompetenssit ja osaamiset. Tulevaisuudessa olennaista olisi korostaa suhtautumista, asennoitumista, motivaatiota, itseohjautuvuutta ja itsereflektiota.

Meidän olisi erotettava oleellinen epäoleellisesta. Tekoäly on hyvä tuottavuuden kasvattamisessa, mutta se on vanhojen latujen, jo olevan, parantelua. Meidän olisi uskaltauduttava uudelle lumelle. Edistys on uusissa ajatuksissa, vielä olemattoman kuvittelemisessa. Meidän olisi määriteltävä ihmisenä oleminen uudelleen.

Kaikki uusi edellyttää kuvittelukykyä, olemattoman ajattelemista ja poissaolevan nimeämistä. Kuviteltu olematon voidaan tehdä olemassa olevaksi todellisuudeksi, jos niin halutaan.

Kulttuurista voisi tulla talouden uusi veturi: kuvataiteet, musiikki, näyttämötaide, kirjallisuus, tanssi, leikki, että pystyisimme irrottautumaan siitä normista joka nyt on. Tekisimme asioita jotka ylevöittävät mieltä ja vahvistavat myötätuntoa.

Historia kirjoitetaan myöhemmin, mutta tulevaisuutta tehdään tänään. Millaista siitä tekisimme? Laaja-alaiset ja suuret muutokset ovat mahdollisia, jos on näkemystä, tahtoa ja päättäväisyyttä. Kirjoita suuri tarina omalla elämälläsi. Tulevaisuuden toivo rakentuu sen varaan, mikä on runsasta, ehtymätöntä ja kaikkien ulottuvilla. Sisällölliset rikkaudet ovat elämänlaadun perimmäiset tekijät: elämän ainutlaatuisuuteen havahtuminen, arvokkuus ja merkityksellisyys, ihmisten välinen luottamus, elämän tyytyväisyys, elämän ilo. Näissä on kuitenkin samalla myös vallankumouksen siemen, koska nyt kaikki perustuu kuluttamiseen ja eteenpäin menemiseen.

On pidettävä pientä liikettä tavoitetta kohti, tavoite voisi olla elämän säilyttäminen ja tasa-arvoisuus. Älä jää kädet pystyssä odottamaan ratkaisua. Voimme tuntea itsemme kovin pieneksi, mutta jos näemme itsemme kytköksenä, olemme sykäys, joka saa isomman kudelman liikahtamaan."

Miten saamme tulevaisuudesta hienon?

Palaan vielä etätyöskentelyaiheeseen, kun huomasin päiväkirjamerkintäni viime vuoden syyskuulta:

Tästä päivästä olisi voinut tulla tosi raskas, mutta siitä tulikin hieno.

Merkitsin kuukausi sitten kalenteriini, että Helsingissä järjestetään Degrowth -konferenssi. Päätin, että sinne minun on päästävä. Kysyin lähtisivätkö ystäväni seminaariin seurakseni – ja tuekseni. Helsinki ei ole aivan minun elementtiäni.  Eräs ystäväni lupautui mukaan, mutta viikkoa ennen konferenssia hän ilmoitti lähtevänsä työmatkalle. Purin hammasta ja päätin meneväni vaikka yksin. Aihe oli niin kiinnostava ja tärkeä.

Degrowth on näkökulma ja yhteiskunnallinen liike, joka asettaa talouskasvun ja sen ympäristö- ja hyvinvointivaikutukset kriittiseen tarkasteluun. Degrowth-talous tarkoittaa vapaaehtoista talouden koon rajoittamista, ympäristön ja luonnonvarojen talouskasvulle asettamien rajojen tunnistamista ja pyrkimystä pois sokeasta uskosta talouskasvun ja hyvinvoinnin yhteyteen.

Selvitin matkustusaikatauluani. Millä bussilla tai junalla pääsisin parhaiten perille? Puolisonikin oli työmatkalla, joten en saisi häneltäkään kyytiapua mihinkään suuntaan. Täällä maaseudulla busseja kulkee vain muutaman kerran päivässä. Toista se oli vielä 80-luvulla lapsuudessani, kun busseja meni joka tunnin välein. Minun olisi mentävä sillä ainoalla mahdollisella bussilla, joka lähtisi puolen kilometrin päästä klo 5.30. Joutuisin heräämään viimeistään aamuneljältä. Bussimatka Tampereelle kestäisi tunnin, jossa olisin noin klo 6.30. Siitä kävelisin kilometrin matkan rautatieasemalle, josta hyppäisin junaan.

Junamatka kestäisi puolitoistatuntia. Jos ehtisin seitsemän junaan, olisin Helsingissä puoli yhdeksän jälkeen. Sitten olisikin puolitoistatuntia odottelua ennen kuin konferenssi alkaisi klo 10. Keltaisten sivujen reittihausta näin, että rautatieasemalta vanhalle yliopistotalolle on kahden kilometrin kävelymatka.

Ohjelma alkaisi siis klo 10 ja päättyisi klo 18. Sitten aloittaisin kotimatkan, kaikki taas takaperin. Kahden kilometrin kävely, puolentoista tunnin junamatka ja Tampereelle saapuisin iltayhdeksän tai kymmenen aikaan. Sanomattakin on selvää, ettei maaseudulle kulje enää silloin busseja, joten minun olisi hypättävä taksiin tai saatava kaveri kyyditsemään. Kuka joutaisi minua kyyditsemään perjantai-iltana?

Kyselin kaikki kaverit läpi ja olisiko kukaan sattumalta menossa Helsinkiin tai tulossa sieltä ja onnistuisiko kimppakyyti. Kirjauduin myös kimppakyydit sivulle. Ei tulosta.

Olisi siis pakko ottaa taksi takaisin tullessa. Internetin taksilaskuri arvioi kotiinpaluuni hinnaksi 54e. Kotona olisin vihdoin klo 23, jos kaikki menisi suunnitelmien mukaan. Laskeskelin, että tässä vaiheessa pelkkiin matkakuluihin olisi mennyt noin 130 e ja siihen syömiset ja kahvittelut päälle, joten lähemmäs 150 euroa kuluisi päivän aikana.

Konferenssin ajattelemisesta alkoi tulla pikkuinen päänsärky. Seuraavana päivänä olisin kuin hakattu kaiken sen matkustamisen ja kulttuurisokin jälkeen.

Epäröin. Kannattaisiko lähteä? Elän minibudjetilla. Reissu veisi kolmasosan kuukaudeksi itselleni budjetoimistani rahoista. Mielestäni aihe oli niin tärkeä, että kannattaisi kaikesta huolimatta lähteä.
Sinnikkäästi yritin vielä lähettää viestejä kavereille. Eikö ketään kiinnostaisi, eikö kukaan tarvitse kimppakyytiläistä?

Eräs ystävistäni sanoi, ettei hän löydä lähettämästäni sähköpostista konferenssin kellonaikoja. Menin tapahtuman kotisivuille hakemaan niitä tietoja ja mitä löysinkään! Kotisivujen oikeassa yläkulmassa oli pienen pieni logo, jossa luki: virtuaalikonferenssi. Ei voi olla totta, konferenssia voisi seurata suorana netistä! Hallelujaa, minun ei tarvitsisi lähteä mihinkään! Miksei virtuaalikonferenssi lukenut valtavan kokoisilla kirjaimilla keskellä sivua?

Riemuitsin, että vihdoinkin Internetiä käytetään siihen mihin sitä kannattaisi käyttää! Miten paljon säästin rahaa, aikaani, energiaani ja vältyin matkustamisen hiilidioksidipäästöiltä. Ihanaa!
Perjantaina, konferenssin aamuna, heräsin huonosti nukutun yön jälkeen yhdeksältä. Valvoin yökahdesta viiteen. Miten kamala reissuni olisi ollut, jos olisin silmät ristissä lähtenyt liikkeelle. Nyt sain nukkua vielä viidestä yhdeksään. Ehdin hyvin juoda aamukahvit ulkona, kuunnella lintuja ja katsella laineita ennen kuin suora videolähetys alkoi. Miten yksinkertaista ja helppoa!

Virtuaalikonferenssi toimi hyvin. Aivan kuin olisin ollut paikan päällä. Ruudussa näkyvän chat-palkin kautta olisin voinut osallistua keskusteluun virtuaalikonferenssia katselevien kanssa, niin halutessani (kun taas paikalla oleva yleisö joutui olemaan hiljaa ja kuuntelemaan).

Kun seminaarissa tuli tauko, en joutunut jonottamaan viidensadan ihmisen jonossa, vaan sain syödä lounaani ilman ruuhkaa, kiireitä, rahan menetystä ja sain itse valita menun. Posteljoonikin ajoi sopivasti pihaan ja sain olla vastaanottamassa pakettia sen sijaan, että olisin joutunut hakemaan sen postista myöhemmin, jos en olisi ollut kotona (joka olisi aiheuttanut taas 25 km ylimääräistä ajoa).

Kerroin posteljoonille kuinka onnessani olin voidessani osallistua virtuaalikonferenssiin tällä tavalla. Hän tuumasi, ettei häntäkään saisi Helsinkiin mistään hinnasta.
Kävin vielä siivoamassa kasvihuonetta, tiskasin, puhuin pari puhelua ja vastailin muutamaan sähköpostiin ennen kuin konferenssi jatkui. Aikataulun venyminen ja myöhästyminen eivät haitanneet, kun saatoin olla kokoajan yleishyödyllinen. Paikan päällä olisin murehtinut jatkoyhteyksiäni.

Mitä opin? Paljonkin. Mutta lyhyesti muun muassa sen, että voisimme muuttaa elämäämme jo nyt, mutta käytämme mahdollisuuksiamme aivan liian vähän. Olemme vielä lapsen kengissä, vaikka pitäisi ottaa jo isoja harppauksia. Tarvitsemme suuria muutoksia. Emme voi jatkaa samaa kasvuun keskittyvää politiikkaa. Degrowth tarjoaa monia mahdollisuuksia (ja haasteita) tulevaisuudelle.

Pienillä arjen ja toimintatapojen muutoksilla on isoja vaikutuksia elämäämme, talouteemme, ajankäyttöömme ja hyvinvointiimme.  Hiukan samaan tapaan kuin murehdin päiväni kulkua etukäteen, tulevaisuus voi näyttää raskaalta, mutta siitä voi tulla hieno.