Kun on aikaa, oppii erottamaan olennaisen epäolennaisesta

Jaan teille saamiani palautteita edelliseen postaukseen liittyen, koska on tosi lohduttava tietää, ettemme ajattele yksin näitä asioita. Meitä on monta jotka ajattelemme samalla tavalla. (Kiitos, kun kirjoititte, suloiset ihmiset!!)

Meidän on uskallettava tuntea, ajatella ja olla rohkeita, vaikka enemmistö taaplaa eri teitä. Meidän on ymmärrettävä ja muistettava oma tehtävämme ”toisinnäkijöinä”, kyseenalaistajina ja toistenlaisten maailmankuvien esille tuojina, jotta maailma joskus muuttuisi. Itselleen rehellisesti eläminen on tärkeää oman terveyden, elämän ja elinympäristön tasapainon kannalta.

Jäätyessään laajenevalla vedellä on valtava voima. Ennen pitkää se murtaa kivenkin.

Palautteita:

**
"Pakko laittaa viestiä, kun katsoin eilen tv 1 ahkeruus ohjelmaa,, ja hienoa et ajattelet samoin kuin minä vaikka olen jo 65v ja pieni eläke, mut luonto ja vanha hirsitalo ja koira ja kissat ja myös mies riitää, tuntuu et mitä kaikkea pitää olla, kun täs lähellä on kaikki. Voi kun tajuttais et työtä vois jakaa,,,"

**

"Katsoin viimeyönä ohjelman työstä. Olen katsonut kaikki sarjan osat. Olin itse juuri monta kuukautta vuorotteluvapaalla ja palasin nyt hoitajan töihin. Olen miettinyt pitkään tätä nykymaailman menoa ja yleensäkin työntekoa. Meidän työpaikalla kaikki ovat väsyneitä ja loman tarpeessa. Itsekin tunnen itseni jo nyt väsyneeksi vaikka olen ollut töissä vasta lyhyen aikaa.

Katsoin siis tuon ohjelman ja ai että sisälläni alkoi taas kiehumaan. Tätä vanhanaikaista moodia tuutin täydeltä. Ole tehokas, tuottava, ahkera ja tee kiltisti pitkää päivää ja tuota turhuuksia tähän maailmaan. Ja perisynti on se että vietät omaa aikaa.
Onkohan niin (ja mielestäni on!), että päättäjien mielestä on vaarallista jos meillä kansalaisilla on liikaa aikaa, koska tuolloin on aikaa ajatella liikaa. Kun on aikaa niin oppii erottelemaan olennaisen epäolennaisesta.

Ja sitten vielä siitä ohjelmasta.. Yhdysvallan Suomen suurlähettiläs.. Voi herreguud.. Kyllä on herra nielaissut tämän uusliberalistisen talouspolitiikan ideologian. Tuloerot kannustavat kaikkia yrittämään?? hei haloo.. Maailman varallisuudesta puolet on 62 ihmisen hallussa. Yksi prosentti omistaa 80 prosenttia varallisuudesta. Saako tämä ihmiset yrittämään kovemmin?
Tää ohjelma ja sarja kokonaisuudessaan on vanhanaikainen. Uskon oikeasti että maailma muuttuu ja vauhdilla. Ajatukset muuttuu ja ihmiset herää. Mutta maailma pyrkii tasapainoon. Mitä enemmän uusia ajatuksia ja heräämistä tapahtuu sitä enemmän myös tämä pimeä puoli vahvistuu ja alkaa räpiköidä. Olen luottavainen. Ole sinäkin.

Ja vielä lopuksi täytyy sanoa että ihailen todella sinun elämäntapaa. Pyrin itse löytämään jotain omannäköistä ja itselleni sopivaa hitaampaa elämää. Pikkuhiljaa sinnepäin.."

Meistä jokaisesta jää jälki.

**

"Musta oli ihan hyvä juttu tuo uusin Yle Areenassa ja sait siinä kuitenkin sanottua monta hyvää pointtia. Tietty tuo toimittaja oli aika hyökkävä ja varmaan koko kuvaus- ja haastattelutilanne sellainen ei niin hyvin erityisherkälle sopiva. Jotenkin nuo nykyajan ohjelmat on tuollaisia, ettei niitä oikein herkkis edes jaksa katsoa. Ihme taustamusa ja hyppivä rytmi yms. Hauskaa muuten, että sullakin on vielä peruspuhelin. :) En olekaan ainoa dinosaurus tässä asiassa. Onnellista tätä vuotta!"

**

"Ei ollut toimittaja tehnyt pohjatöitä. Sinulla olisi ollut paljon annettavaa. Ahkeruuspuhe on sairastuttavaa."

Jääjälki.

**

"Ihanaa Kaarina, kun valoitit hieman taustaa 8 myyttiä työstä-ohjelman jaksosta, johon sinua oli pyydetty. Kirjojasi lukeneena kuuntelinkin, että nyt taisi mennä ohjelmaa purkkiin pelkästään toimittajien ehdoilla. Tiedän, että sinulla on viisaita oivalluksia - onneksi on kirjasi! ----

Hih, juu kerrompa näin "pohojosen tyttönä" hauskan ihmettelynaiheeni, kun asuin Tampereella 2,5 vuotta opiskellessani ammattiin. Siis siellä jos mittari näytti -17 astetta se varmasti vastasi meidän Rovaniemen korkeuden -30 astetta, koska Näsi- tai Pyhäjärveltä käyvä tuuli oli petollisen kylmä talviaikaan. Niimpä pukeuduin tosi lämpimästi uloslähtiessäni ja sisätiloissa ollessani. Siinä moni opiskelukavereistani paleli hepenissään, koska tyylistä ei heidän mielestään voinut poiketa. Mulla on aina talvikengissä tilaa villasukille jos toisillekkin. Mutta talvikengät olivat muutaman Tampereen-kaverini mielestä kengät, joissa ei tarvin nut käyttää villasukkia. Olinhan mie pohojosen-tyttö monesti ihmeissäni moisen ym. monen samankaltaisen "viisauden" edessä. Mutta empä alkanut vängätä vastaankaan, pysyin vaiti, kunhan itse tarkenin :) Mukavaa talvenjatkoa ja kirjoittelehan blogiasi. Sitä on ilo seurata!"

Pieni saari pysäyttää isotkin tuulet

Keskiviikkokolumni:Seuraa iloasi!

Eräässä tarinassa kerrotaan egyptiläisistä munkeista, jotka asuivat satoja vuosia sitten autiomaassa vaatimattomissa ja eristäytyneissä oloissa. Kaksi munkkia nimeltään Theodore ja Lucius halusivat lähteä luostarista katsomaan ja kokemaan maailmaa, mutta koska he olivat antaneet lupauksen viettää elämänsä mietiskellen ja tutkiskellen uskontoaan, heidän ei ollut mahdollista lähteä.

Tyydyttääkseen vaellushalunsa he oppivat irvailemaan kiusauksilleen siirtämällä matkansa tulevaisuuteen. Kun kesä tuli, he sanoivat toisilleen: “Lähdemme talvella.” Kun talvi tuli, he sanoivat: “Lähdemme kesällä.” Tätä jatkui yli viisikymmentä vuotta, eivätkä he koskaan jättäneet luostaria tai rikkoneet valaansa.

Useimmat meistä eivät ole koskaan tehneet tällaisia ​​lupauksia, mutta päätämme elää irvaillen itsellemme. Haaveilemme elävämme sitten joskus toisin, tekevämme aikomiamme asioita, aloittavamme uudenlaisen elämän, mutta käytämme erilaisia tekaistuja syitä siihen, miksi meidän on jatkettavaa elämää aivan kuten tähänkin asti. Ne ovat verukkeita, jotka ikään kuin oikeuttavat tämänhetkisen elämämme muuttumattomuuden, vaikka tahtoisimmekin elämäämme muutosta.
Haluaisimme tehdä uusia asioita tai joitain asioita toisin, mutta aika ei koskaan tunnu sopivalta. Maailma on täynnä erilaisia vaihtoehtoja ja ratkaisuja, muttemme tee mitään. Takerrumme turvallisuudenhakuisesti vallitseviin olosuhteisiin, erilaiset tekijät kuten koti, työ tai lapset tarjoavat sopivia hidasteita. Niin elämä soljuu samaa rataansa ilman selkeitä tavoitteita päivästä ja vuodesta toiseen.

Koskaan ei tule sopivaa hetkeä, ellemme tee sopivaa hetkeä.  Muutos vaatii, että on valmis tarttumaan elämänsä ohjaksiin aktiivisesti eikä suostu menemään passiivisesti sinne minne hevonen vie.  Vaikka muutos, tavoite tai unelma olisi käytännön syistä mahdollista toteuttaa vasta vuosien kuluttua, elämänmuutos alkaa siitä hetkestä, kun lakkaamme keksimästä tekosyitä ja alamme tehdä suunnitelmia ja ajatella, että se todella voisi olla mahdollista.

Isot elämänmuutokset vaativat sen, että kohtaamme pelkomme nyt ja rakennamme asenteen, joka muuttaa elämää palkitsevammaksi. Kun elämä muuttuu palkitsevammaksi, se taas tekee kaikesta paljon helpompaa, jolloin elämän palkitsevuus kasvaa entisestään. Tätä kutsutaan positiiviseksi rebound-ilmiöksi.

Se, millainen käsitys meillä on elämästä, määrittelee meidät. Jos olemme tyytymättömiä ja pettyneitä, jotain on mennyt arvoissamme ylösalaisin.  Ei ole mitään syytä jatkaa olotilaa, joka ei tuota iloa tai johon ei ole tyytyväinen. Vaihtoehtoja on silloin kaksi. On joko tehtävä elämänmuutos, joka tuo elämään iloa tai on jäätävä nykyiseen tilanteeseen, mutta on vaihdettava asennetta kaikkeen. On painotettava sivuun unohtuneita hyviä elementtejä, joita haluaa elämäänsä lisää. On keskityttävä siihen, mitä elämäänsä haluaa, ei siihen, mitä ei halua.

Mytologi, kirjailija Joseph Campbell on sanonut: “Meidän täytyy olla halukkaita hankkiutumaan eroon suunnittelemastamme elämästä, jotta voimme elää sitä elämää, joka odottaa meitä.”

Usein kysytyt kysymykset osa 2: Miten köyhä irrottautuu oravanpyörästä, jos ei ole esimerkiksi omaa tonttia ja tupaa?

Kysyn vastakysymyksen: miten saada ”köyhä” näkemään miten rikas hän on?

Jos vertaa itseään jatkuvasti muihin ja näkee asioita mitä muilla on, voi tuntea itsensä köyhäksi. Jos katsoo tarkemmin omaa tilannettaan näkee, että on suojaa, lämpöä, ruokaa, terveyttä, rakkautta, jokamiehenoikeudet jne. huomaa, että on valtavan rikas.

Elämä muuttuu paljon helpommaksi, kun muuttaa katsantokantaansa niin, että ”tuotakaan en tarvitse”. 

Tyytymättömyyden tilalle tulee kiitollisuus olemassa olevista resursseista. Meidät opetetaan haluamaan kokoajan jotain uutta ja lisää, erilaista ja ”parempaa”, vaikka olemassa oleva tilanteemme olisi jo varsin tyydyttävä ja hyvä.

Oravanpyörästä pääsemiseksi (mitä se sitten kenelläkin tarkoittaa) ei tarvitse olla omaa tonttia ja tupaa. Eikä todellakaan tarvitse tehdä niin kuin minä tein. Monilla on ihannekuva mummonmökistä luonnon keskellä, eikä haluta tai osata "tyytyä kompromisseihin”. Elinolosuhteemme ovat usein aika hyvät, niitä pitää vaan tuunata hiukan.

Esimerkiksi kerrostaloasuminen vuokralla puutarhapalstoineen on hyvä vaihtoehto etenkin sellaiselle, jolla on tarve pysytellä julkisen liikenteen tavoitettavissa, lähellä työpaikkaa ja ystäviä. Viljelypalstan vuokraus ei maksa kuin muutaman euron vuodessa, metsästä ja järvistä saa käytännössä ilmaiseksi ruokaa, kansalaisopistot (tai ystävät ja sukulaiset) opettavat puuttuvat taidot. Elämä muuttuu mielenkiintoiseksi seikkailuksi, kun oppii uusia taitoja ja tapoja nähdä elämää. Kyseessä ei ole perillepääseminen, vaan matkan teko. (Viljelypalstakaan ei ole välttämätön, se on vain yksi esimerkki.) Elämää muutetaan tarvittavilta osin. Ei ole tarvetta suurelle irtiotolle, jos elämä muuttuu mielekkääksi ja mielenkiintoiseksi. Elämän yksinkertaistaminen ja hidastaminen onnistuu niin kaupungissa kuin maalla, vuokra-asunnossa kuin omassa talossa. Konsteja on juuri niin monta kuin on ihmistäkin. Vain luovuus ja mielikuvitus ovat rajana.

Vuokralla asuminen nähdään usein jotenkin huonona vaihtoehtona. Vuokralla asuja on kuitenkin hyvin vapaa. Omaisuus (ja velka) on rasite. Aina pitää miettiä korjauksia, kunnostuksia, kuluja, riskejä ja vakuutuksia jne. ja on eräällä tavalla varsin sidottu paikkaan ja muistoihin. Mitä vähemmän omistaa, sen vapaampi on. Se on todellista rikkautta. Näin minä ajattelen.

Elinkustannukset ovat korkeat ja hinnat tuntuvat nousevan kokoajan. On ikävää, että jokainen yksinään pohtii samoja asioita ja puntaroi ongelmiaan. Kannattaa pohtia mitä mahdollisuuksia olisi yhteisöllisempään elämään. Minkälaisia projekteja voisi syntyä, jos koko laaja suku tai ystäväpiiri innostuisi samasta asiasta? Mihin Suomesta ovat kadonneet kolmen sukupolven huushollit?

Esimerkiksi eräs kirjani lukija kertoi, että he miettivät kaveriporukalla ison rivitalon/omakotitalon vuokraamista, jossa olisi oma piha. Siinä olisi pientä yhteisöllisyyttä ja luonnonläheisyyttä ilman, että tarvitsee muuttaa ekokylään maaseudulle. Saman katon alla voisi asua kaiken ikäryhmän ihmisiä. Vanhukset kärsivät yksinäisyydestä ja hyödyttömyyden tunteista, yksinhuoltajat hukkuvat arjen velvollisuuksien alle koettaessaan yksin selviytyä jne. Tarpeet kohtaisivat monella tapaa. Kuten lukija kertoi, se olisi ”vähän kuin paluuta yhteisölliseen elämään, mutta urbaanin elämän ehdoilla ja "sukulaisensakin" saa valita itse. :) Että jokaisen ei tarvitsisi perustaa sitä pientä yksinäistä piiriään lapsineen, autoineen ja taloineen ja sulkeutua sen sisään.”

Kannattaa kehittää erilaisia projekteja ja kuuluttaa ajatuksistaan muillekin, jotta löytyisi sopiva asunto, vuokralaisia ja vuokranantaja (tai mitä sitten hakeekin). Sitähän voi ottaa vaikka yhteyttä paikallislehtensä toimittajaan ja ehdottaa jutuntekoa, jossa peräänkuulutetaan samanhenkisiä ihmisiä.

Kannattaa googlettaa esimerkiksi sanoja ”ekokylä”, ”yhteisökylä”, ”yhteisöasuminen” jne.

Tampereella on aivan ihana Annikinkadun kortteli, jossa yhteisöasuminen on onnistunut tosi hyvin. Kaikilla on omat asunnot mutta yhteinen korttelipiha, yhteisöllinen elämäntapa ja vilkasta kulttuuritoimintaa. Tämä mahtava kortteli haluttiin purkaa maan tasalle! Onneksi asukkaat olivat päättäväisiä ja vastustivat purkua. Se on ollut varmasti pitkä ja uuvuttava prosessi. Kuitenkin talovanhuksen puolustaminen on tuonut näille ihmisille samalla tärkeää elämäntarkoitusta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. He ovat puolustaneet, ei vain talovanhusta, vaan koko arvomaailmaa, jota kortteli edustaa. 

Ei pidä seurata passiivisena kuinka elinympäristö tuhoutuu jatkuvien rakentamis- ja luonnon hävittämishankkeiden takia, vaan kannattaa vaikuttaa ja ottaa kantaa! Se on yksi tapa irrottautua oravanpyörästä: lakata olemasta passiivinen elämän sivustakatsoja.

Oravanpyörähän on usein tarkoituksetonta juoksemista kaiken epämääräisen perässä. Ei jää aikaa vaikuttaa itselle tärkeisiin asioihin. Elämänahdistusta helpottaa, kun meillä on jokin selkeä tavoite ja unelma. Elämäntarkoitus. Kaikki on mahdollista, kun vain käymme sitä päin ja teemme joka päivä itsellemme tärkeitä asioita.

Oravanpyörästä hyppääminen on ennen kaikkea päänsisäinen hyppy.

Kukaan ei ole sanonut, että elämän yksinkertaistaminen olisi aina helppoa. Yksinkertaisuuden saavuttaminen/oravanpyörästä hyppääminen (tai miksi sitä nyt kutsuukaan) vaatii usein monimutkaisia asioita. Usein elämänratkaisu halutaan heti, vaivatta, mistään luopumatta tai kompromisseja tekemättä. Sellaista valmispakettia ei tietenkään ole olemassakaan. Nykymaailmanmeno on vain opettanut meidät haluamaan ja saamaan kaiken mieluiten heti eikä vasta huomenna tai muutaman vuoden päästä. On hyväksyttävä, että elämänmuutokset vievät aikaa.

Saan paljon lukijakirjeitä, jossa ihmiset luettelevat erilaisia syitä miksi he eivät voi muuttaa elämäänsä. ”Kyllä muuten muuttaisin elämääni, mutta kun…” Me ihmiset olemme mestareita kehittämään esteitä ja syitä miksi emme voi muuttua. 

Jos hakisimme samalla intohimolla syitä miksi asiat olisivat mahdollista, elämämme olisi paljon onnellisempaa. Olemme urautuneita tietynlaiseen ajatteluun. Olemme myös mukavuudenhaluisia. Joskus on olevinaan turvallisempaa pysyä vanhassa, kuin kantaa vastuuta elämästään ja hakea pelottavia muutoksia. Siksi haemme innokkaasti ”mutta kun” -syitä oikeuttaaksemme tekemättömyytemme.

Kun pysymme kotelossamme, meidän ei tarvitse tuntea ”kuolemanpelkoa”. Mutta ei meistä sitten perhostakaan tule.