Meillä on enemmän aikaa, kun teemme asiat hitaammin.

Viime päivien isoimpia uutisaiheita ovat olleet tapaninpäivän myrskyn seuraukset.  Joko on unohtunut Kreikka, Italia ja talouskriisi?

Kaupungissa asuessani pidin myrskyistä. Menin Tampereen Näsijärven rannan aallonmurtajalle seisomaan ja nautin kun tyrskyt löivät ylitseni. Jostain syystä kaupungissa asuessani tunsin itseni turvalliseksi. Myrskyt olivat jopa jännittäviä. Ne toivat vaihtelua tavalliseen. Aina joku hoitaisi ongelmat puolestani – jos niitä nyt ylipäätään tulisi. Suhtauduin poikkeusoloihin yliolkaisesti. Sähkökatkoksia oli harvoin (miksi tuntuu, että nykyään sähkökatkoja on usein?) ja kun niitä tuli, eikä ruokaa voinut valmistaa, pistin kamppeet niskaan ja lähdin ulos syömään. Jossain ne sähköt kuitenkin toimisivat.

Nälkäisenä maha kurnien seisoin kerrostalon kuudennessa kerroksessa ja tilasin hissin päästäkseni ulos. Painoin hissinnappia kerran jos toisenkin. Mikä siellä nyt maksaa? Joku pitää tietysti hissin ovea auki. Rynkytin hissin ovea, ei mitään reaktiota. Ai niin. Hissihän toimii sähköllä. Heh, tää ei siis toimi.

Vasta muutettuani maalle omakotitaloon ymmärsin miten riippuvainen yhteiskuntamme ja elämämme on sähköstä. Sähköä ei ole ollut käytettävissämme kuin vasta noin sadan vuoden ajan, silti jokapäiväinen elämämme perustuu sähkön itsestäänselvyydelle.  Vasta luonnon keskellä asuessani olen oppinut kunnioittamaan myrskyjä.

Myrskyjä pidetään poikkeustilana. Myrskyt tuntuvat kuitenkin yleistyvän. Miksi nämä säätilan muutokset, luonnon mullistukset ja poikkeustilat jotenkin muistuttavat minua talouselämämme ongelmista? Olemme eläneet taloudellisesti yli varojemme ja olemme talouskriisin partaalla. Elämme yli luonnon kantokyvyn ja erilaiset sään ääri-ilmiöt yleistyvät. Kaksi edellistalvea on ollut todella kylmiä ja runsaslumisia, kaksi edelliskesää uskomattoman kuumia. Nyt sateita on piisannut. Joulukuussa kerättiin vielä suppilovahveroita. Nyt lupaillaan jo uutta myrskyä.

Yli luonnonvarojen elämistä ja luonnon pahoinvointia ei ratkota erilaisilla tukipaketeilla, painamalla lisää rahaa tai siirtämällä ongelmia. Meillä on vain tämä yksi maapallo. Luulemme, että talouden pitää jatkuvasti kasvaa ja käytämme luonnonvaroja tuhlailevasti. Vasta poikkeustilojen tuoma kontrasti, kuten pitkä sähkökatko, saa ihmiset havahtumaan mitkä asiat elämässä ovat todella tärkeitä.

Kirjassani Irti oravanpyörästä kerron miten turvallisuuttamme lisää muun muassa se, että meillä on kompaktin kokoinen puilla lämpiävä talo, oma kaivo, kompostikäymälä ja maakellari. Nämä asiat tuovat vakautta sekä talouteemme että poikkeusoloihin ja luonnonvarojen käyttöön.

Uutiset ovat kertoneet kuinka myrskyn aiheuttamien sähkökatkojen vuoksi ihmisillä on mennyt enemmän aikaa kotiensa lämmittämiseen, ruoanlaittoon, peseytymiseen, tiskaamiseen ja niin edelleen. Silti samaan aikaan heillä on ollut enemmän aikaa lapsilleen, perheilleen, naapureilleen ja talkooapuun. Lapset ovat olleet mielissään, kun koko perheellä on ollut aikaa pelata lautapelejä kynttilänvalossa ja kaikki ovat nukkuneet siskonpetissä pysyäkseen lämpimämpänä. Ihmisten kekseliäisyys on tuonut onnistumisen iloa. Joku on vetänyt autoradion kaiuttimen taloon sisälle kuunnellakseen uutisia. Kun akku meinaa loppua, hän hurauttaa pari kertaa korttelin ympäri. Joku lämmittää kynttilällä mehua ja ruoat on viety parvekkeelle säilöön.

Myrskyt ovat osoittaneet konkreettisesti sen, jota olen koettanut kirjassanikin selittää: kun keskitymme perustarpeisiimme, meille jää enemmän aikaa läheisillemme ja elämässä oikeasti tärkeille asioille. Meillä on enemmän aikaa, kun teemme asiat hitaammin.

On mysteeristä mihin yhteisöllisyys ja aika katoavat, kun kaikki ”aikaa säästävät vempeleet” (liesi, mikro, tiskikone, tietokone, lämmitys, kuumavesivaraaja jne.) alkavat taas pelittää.

Kun hallitsee aikaansa, hallitsee arvojaan

Kaikki, jotka tuntevat minut vähänkin pidemmältä aikaa tietävät, että olen aina rakastanut listojen laatimista. Lapsesta saakka olen tuntenut että elämä on aavistuksen hallittavampaa, kun saan mieltäni vaivaavat asiat listattua paperille.

Luulen, että listojen laatiminen lähti siitä, kun murehdin lapsena paljon. Kannoin ikääni nähden liian suurta vastuuta ja huolta perheestäni ja murehdin miten tulisimme selviytymään. Jo kymmenvuotiaana laadin listoja, jotta työskentelisin tavoitteellisesti tiettyä päämäärää kohti, etten tuhlaisi aikaani murehtimiseen, vaan asioiden tekemiseen. Aina kun sain ajatukseni paperille, maailmani oli hitusen valoisampi paikka.

Sairaanhoitajan työssäni muistilappu oli ihan pakollinen. Lääkekierroksella kiertäessäni 18 potilaan luona, jokaisella heistä saattoi olla minulle jokin pyyntö, kysymys tai tarkistettava asia. Vie huopa, ylimääräinen särkylääke, tarkista labrat, korjaa väärä lääkemerkintä, vie lääkärille puuttuvat paperit, vie ykköshuoneen kakkospaikan potilaalle vesilasi ja lusikka, soita nelosen kakkosen tyttärelle, vie vitosen ykköselle löysempi paita ja vitosen kakkoselle alusastia, tilaa puuttuvia ruiskuja…

Muistettavaa oli niin paljon, että tunsin itseni tarjoilijaksi perjantai-illan baarissa, kun suhailin lääketarjottimen ja listani kanssa edestakaisin soittokellojen, monitorien ja puhelimien piipittäessä taustamusiikkina.  Väsyessäni työhöni muistini alkoi heiketä, siksi turvauduin muistilappuihini ja listoihini entistä herkemmin.

Päätettyäni jättää oravanpyörän ja muuttaessani maalle, listojen laatimisominaisuuteni jalostui entisestään. Aloitin opiskelun ja asuin remonttityömaan keskellä. Hoidettavia ja muistettavia oli asioita paljon. Kaupunkiin ja kauppoihin oli pitkä matka. Jos unohdin hommata lisää nauloja tai maitoa, mikään ei pikkutorpan remonttityömaalla edistynyt tai piti juoda aamukahvi ilman maitoa ja tuli ajanhaaskuuta, pitkiä ajomatkoja, turhaa saastuttamista ja polttoainekuluja. Turhautumisesta puhumattakaan.

Lapsena suhtauduin muistilistoihini vakavasti. Nyt 30 vuotta myöhemmin ne naurattavat minua ja ymmärrän että ne ovat olennainen osa persoonaani. Tiedän, että listaamis- ja organisoimistapani ovat tehneet elämästäni hallittavampaa ja vapaampaa. Oravanpyörästä hyppääminen vaatii itsekuria, järjestelmällisyyteen pyrkimistä ja tavoitteeseen keskittymistä. Listat ovat auttaneet minua karsimaan olennaisen turhasta.

***
Kokeile sinäkin:

• Tee lista: Kirjoita luettelo asioista, jotka ovat mielessäsi. Listaa ikävät asiat, jotka odottavat tekemistään, mutta myös mukavat asiat, joita haaveilet tekeväsi, jos sinulla joskus olisi aikaa. Listaa kaikkea maan ja taivaan väliltä: linnunpöntön rakentaminen, tiedusteltava asia, valokuvien järjestäminen, kirjeen kirjoittaminen, siementen kylväminen, lehtitilauksen peruminen, lahjan hankkiminen, uuden asian opetteleminen, laskujen maksaminen, leipominen, auton korjaaminen, etelän seinän maalaaminen.
• Aina kun muistat, että tuo pitäisi korjata, hoitaa, soittaa, muistaa, tilata, varata, järjestää, ottaa yhteyttä… kirjaa se ylös. Pelkästään se, että kaikki asiat tulevat merkityksi paperille, helpottaa oloa valtavasti. Se vapauttaa energiaa, kun ei tarvitse kokoajan rasittaa muistia keskeneräisillä asioilla.
• Kulje pari viikkoa paperi ja kynä taskussasi ja aina kun tulee jokin asia mieleen, kirjaa se ylös.
• Sitten tarkastele listaasi. Mikä on kaikkein tärkein asia? Mikä muuten vaan pakollinen, mikä hauskaa, mikä ei lainkaan välttämätöntä? Suunnittele ajankäyttöäsi. Mieti, miten hoidat velvollisuuksia pois päiväjärjestyksestä ja kuinka saisit enemmän aikaa ja tilaa haaveiden ja unelmien toteuttamiselle.
• Aina kun tekee asioita, joita oikeasti haluaa tehdä, elämä ja arki muuttuvat hallittavammaksi ja miellyttävämmäksi. Kun hallitsee aikaansa, hallitsee arvojaan ja ajatuksiaan.